Aika ajamassa ay-liikkeen ohitse

Paikallinen lehti kertoi, että parissa vuodessa yksityiseltä sektorilta on kadonnut 60 000 työpaikkaa ja julkiselle sektorille on vastaavasti syntynyt 30 000. Lehdet ovat yleensä oikeassa, joten tähän on uskominen. Tapahtumaa ei kuitenkaan ole nimitetty katastrofiksi, eikä se ole johtanut edes laajaan keskusteluun. Teollisuustuotanto on alemmalla tasolla kuin vuonna 2007 – jo viisi vuotta on siis poljettu paikoillaan. Työvoimakustannuksemme ovat nousseet n. 25 prosenttia kilpailijoitamme enemmän. Ammattiyhdistysliike vaatii reiluja palkankorotuksia, koska ”vain niin voidaan turvata kotimainen kysyntä ja työllisyys”!

Myös osa taloustieteilijöistä on valmis liputtamaan kotimaisen kysynnän turvaamisen puolesta. Mutta kuinka se voidaan tehdä vakaan valuutan oloissa tuottavuuden ylittävillä palkankorotuksilla? Maa on elvyttänyt ja elvyttää jo yli varojensa. Meillä on edelleen vallalla se erheellinen käsitys, että olisimme vain tilapäisessä suhdannekuopassa. Tosiasiassa Suomi on rakenteellisessa taantumassa. Meiltä on kadonnut pysyvästi metsäteollisuuden voimakas rooli. Häikäistyimme hetken tietotekniikan parrasvaloissa. Nyt olemme siinäkin vain tavallisia tallaajia.

Valtaosan vaihtotasetta vakauttavasta viennistä saamme teknologiateollisuudesta. Sen alan kansainvälisesti toimiville suomalaisille yrityksille Suomen kustannustason nousu on vain toiminnan reunaehto, joka hoidetaan nopeuttamalla tuotannon ohjausta pois maasta. Yrittäjillä on onneksi tämä mahdollisuus. Yritystoiminta ei voi olla isänmaallista. Kannattaa myös vilkaista Suomen pörssilistatut yritykset. Onko todella niin, että niiden varassa joudumme odottamaan tulevia, parempia aikoja?

Suomella on varsin kyseenalainen taloudenhoidon historia. Emme ole pariin sukupolveen tottuneet vakaaseen valuuttaan. Vuonna 1963 Saksan markka maksoi 0,64 Suomen markkaa. Vuoden 1992 markan kellutuksen jälkeen noteeraus taisi käväistä 2,43 markassa. Tänään euro ei omilla toimenpiteillämme devalvoidu. Kuitenkin ammattiyhdistysliike käy ”oikeutettua” taistelua jäsenistönsä elintason puolesta. Voisiko joku saada heidät uskomaan, että toimimalla toisin elintaso ja ostovoima kasvaisivat vuosittain 1-2 prosenttia enemmän? Ostovoima ei kasva neuvottelupöydässä, vaan kannattavan yritystoiminnan kautta. Ammattiyhdistysjohtajilla on liikaa valtaa ja liian vähän ymmärrystä ja vastuuntuntoa.

En aliarvioi Suomen talouden parempaa tilaa suhteessa Etelä-Euroopan maihin. Mutta ne ovatkin vääriä verrokkikohteita. Benchmarkaus tulee tehdä aina alan menestyjiin. Silloin ei lisäpisteitä tipu. Myöskään kansainvälisistä kilpailukykyluokituksista ei ole mitään hyötyä, jos niiden käytännön merkitys on nolla. Sama on tilanne Pisa-tutkimusten kohdalla.

Meillä on asennevamma. Kuvittelemme olevamme niin hyviä, että meille riittää, kun vain odotamme onnenpotkua. Olemme tuudittautuneet hyvinvointivaltion unelmaan ja autuuteen. On aika herätä ja ryhtyä kantamaan vastuuta itse kukin ja johtajat kärjessä. Suomalaiset ovat ennen kunnioittaneet totuuden kertojia. Miksi sama ei voisi toimia vieläkin?

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa