Antero Vartian mainio apteekkivallankumous

Kiinnostavat opposition tekemät aloitteet ovat olleet viime aikoina harvassa. Siksi on ollut suuri ilo seurata kansanedustaja Antero Vartian ristiretkeä Suomen melko eriskummallista apteekkijärjestelmää vastaan. Tämä on taistelu, jonka soisi saavan laajaa kannatusta puoluekantaan katsomatta kaikilta paitsi järjestelmästä hyötyviltä apteekkareilta. Aloitetta koskevia uutisia ovat esimerkiksi tämä ja tämä.

Esitän tässä kirjoituksessa näkemykseni siitä, mikä ongelma on ja miten apteekkimarkkinoiden avaaminen kilpailulle ratkaisi ne. Olen ehkä joissakin asioissa valmis menemään pidemmälle kuin Vartia, mutta se ei mitenkään estä minua lämpimästi kannattamasta hänen aloitettaan.

Nykyinen järjestelmä
Apteekkitoiminta on Suomessa luvanvaraista ja perustuu ”tarveharkintaan”. Tarveharkinta on, kuten yleensäkin, kiertoilmaisu sille, että lupien määrä pidetään keinotekoisesti pienenä. Käytännössä apteekkiluvan voi saada vain, jos jossakin kuolee tai eläköityy apteekkari. Vapautuvia lupia ei huutokaupata tai jaeta muulla avoimella menettelyllä, vaan ne jakaa lääkevirasto Fimean lautakunta ”kokonaisharkinnan” perusteella. Luvan voi saada vain proviisori.

Sääntely ei lopu tähän. Apteekin yhtiömuoto on rajoitettu henkilöyhtiöksi. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa, että apteekin rahat ovat apteekkarin rahoja. Eikä tässä vielä mitään. Apteekkarit eivät kilpaile hinnoilla, vaan kaikkien kate määräytyy automaattisesti tietynlaisen taksataulukon perusteella. Kaikki apteekkarit saavat lääkkeistä saman, korkean katteen.

Poikkeuksena säännöistä on Yliopiston apteekki. Sillä on erioikeus pitää useampaa sivuapteekkia, joka tekee siitä käytännössä ainoan apteekkialan ketjuyrityksen.

Järjestelmän seuraukset
Järjestelmä on juuri niin uskomaton kuin miltä se kuulostaa. Ajatelkaa, jos millä tahansa muulla toimialalla, vaikkapa kahvilatoiminnassa, vallitsisivat samanlaiset säännöt. Kahvilan perustaminen olisi mahdotonta ilman lupaa. Lupien määrää ei juuri koskaan lisättäisi, ja se reagoisi hyvin hitaasti jos ollenkaan siihen, missä kahvinjanoisia ihmisiä asuu tai liikkuu. Kahvilaluvan voisi saada ainoastaan, jos jossakin kuolee tai eläköityy kahvilanpitäjä.

Luvan saamisesta päätettäisiin suljetussa lautakunnassa yleisen ”harkinnan” perusteella. Luvan saaminen edellyttäisi, että olisi työskennellyt vuosikausia jonkun toisen kahvilassa. Olisi ihan sama, kuinka hyvä kahvilaidea tai kustannusetu sinulla on muihin verrattuna. Edes tarjoamalla suuria summia rahaa olisi mahdotonta saada kahvilalupaa. Eikä sillä sitä paitsi olisi muutenkaan väliä, koska kaikille kahvilanpitäjille on määrätty sama avokätinen kate.

Mitään syytä innovoida tai erikoistua ei siis olisi, koska kahvilan tulos ei riippuisi tällaisista asioista lainkaan. Suurtuotannon etujen saavuttaminen tai brändin luominen ketjuuntumalla olisi mahdotonta, koska jokainen luvanhaltija voisi pyörittää vain yhtä kahvilaa. Tämä siis lukuunottamatta Yliopiston kahvilaa, jolla olisi erioikeus pitää kahvilaketjua. Ulkopuolisen rahoituksen hankkiminen olisi vaikeaa, koska osakeyhtiömuotoinen toiminta olisi kiellettyä.

On ilmeistä, että tällaisella reseptillä saataisiin aikaan tilanne, jossa kahvi olisi älyttömän kallista, sitä saisi harvoista paikoista, tarjoilu olisi tympeää ja kahvilatoiminta olisi äärimmäisen tehotonta. Kahvin korkea hinta olisi suora tulonsiirto miljoonilta köyhiltä kahvinjuojilta muutamille rikkaille kahvilanpitäjille.

Nämä harvat etuoikeutetut kahvilanpitäjät taistelisivat kynsin hampain etuoikeuksistaan. Kahvilanpitäjien liitto kertoisi kaunopuheisesti sääntelyn yhteiskunnallisesta tarpeellisuudesta, mutta harva puolueeton tarkkailija antaisi mitään painoa näille puheille. Yleisin asenne sääntelyyn olisi pöyristys.

Sääntelyn vaikutukset apteekkialalla ovat luonnollisesti täsmälleen samanlaiset kuin kuvitteellisella kahvila-alalla. Asia on hyvin tiedossa, esimerkiksi kilpailuviranomaiset ovat yrittäneet edistää muutosta pitkään. Ainoastaan Apteekkariliiton tehokas lobbaaminen on pitänyt sääntelyjärjestelmää pystyssä. Jotenkin ihmisille on kyetty uskottelemaan, että nykyinen järjestelmä palvelee heidän etuaan.

Ennustan nytkin, että kun kahvilaesimerkin esittää julkisesti, niin Apteekkariliitto kohta kertoo, että lääkeala on aivan erityislaatuinen ja että sen vertaaminen kahviloihin on naurettavaa. Yritän seuraavaksi vastata etukäteen apteekkarien väitteisiin.

Lääkealan erityisluonne
Ensimmäinen vastaväite on varmaankin se, että lääkkeiden myynti ei ole kahvin myyntiä, koska se vaatii asiantuntemusta. Kuka tahansa ei voi turvallisesti myydä lääkkeitä vaan myyjän täytyy olla asiantuntija. Tämän vuoksi apteekissa tulee olla töissä farmaseutteja ja johtajan on syytä olla proviisori.

Kenties tämä pitää paikkansa. Kysymykseen vastaaminen vaatisi huolellista empiiristä tutkimusta. Riippumatonta apteekkitason myyntitietoihin perustuvaa tutkimusta ei toistaiseksi ole. Mutta sovitaan, että jokaisessa apteekissa tarvitaan proviisori. Tarkoittaako tämä, että jokaisen apteekin pitää olla proviisorin omistama ja henkilöyritysmuotoinen? Ei tietenkään.

Matkustajalentokonetta lentämään tarvitaan lentäjä, mutta ei kukaan ole sitä mieltä, että lentoliikenne olisi organisoitava niin, että jokainen lentokone on kapteenin omistama henkilöyritys.

On täysin mahdollista, että edellytetään että jokaisessa apteekissa on proviisori, mutta että kuka tahansa saa perustaa ja omistaa apteekin. Proviisoreita on maailma pullollaan. Ei ole mitään syytä myöskään sille, että sama henkilö tai henkilöt eivät voisi omistaa osakeyhtiömuotoista apteekkiketjua ja palkata jokaiseen myymälään riittävää määrää asiantuntijoita.

Yliopiston apteekki tarjoaa jo mainion esimerkin siitä, miten apteekkiketju voi toimia. Se toimii 12 paikkakunnalla ja työllistää lähes tuhat ihmistä. Yhtiö on laajentunut myös ulkomaille. Mikään ei siis näytä estävän sitä, että lääkkeiden myyntiä voi menestyksekkäästi ja luotettavasti harjoittaa kuin mitä tahansa liiketoimintaa.

Lisäksi monet apteekkarit myyvät jo nyt lääkkeitä lukuunottamatta kaiken muun tavaran apteekista erillisen osakeyhtiön kautta veroja välttääkseen. Siirtyminen kokonaan osakeyhtiömuotoiseen toimintaan olisi siis tuskin kovin dramaattista. On vaikea uskoa, että mitään kummempaa tapahtuisi, jos sama osakeyhtiö joka jo myy samoissa tiloissa kaikki muut tavarat myisi jatkossa myös lääkkeet.

Yrityksen johtajilta ei myöskään tarvitse vaatia alan koulutusta. Aika paljon vaativampia asiantuntijayrityksiä johtavat ihan tavallisen kaupallisen koulutuksen saaneet henkilöt. Nykyjärjestelmää ei siis mitenkään voida perustella lääkemyynnissä vaadittavalla erityisosaamisella.

Hintasääntely
Lääkkeiden vähittäismarkkinoille pääsyn vapauttaminen ei yksinään ratkaisisi ongelmaa. Ratkaisu edellyttäisi myös hintasääntelyn purkamista, jolloin hinnat ja palvelutaso voisivat vaihdella apteekista toiseen. Nykyisen sääntelyn yhtenä tavoitteena on sama palvelu- ja hintataso joka paikassa, mikä on täysin päätöntä. Hintamekanismi on keskeinen kanava, jota pitkin kilpailun hyödyt valuvat lääkkeiden ostajille.

Eri paikoissa pitääkin olla eri hinnat ja erilainen palvelu. Ne apteekit, jotka toimivat tehokkaasti, voivat pyytää alempia hintoja kuin tehottomat ja siksi viedä tehottomien asiakkaat. Apteekit voivat erikoistua alueellisesti ja eri väestöryhmiin ja pyytää erilaisia hintoja. Helsingin keskustassa olevan 24 h –apteekin hintojen pitääkin öisin olla erilaiset kuin nettiapteekin.

Mutta eikö tämä ole hirmuinen alueellisen tasa-arvon ongelma? Mitä jos syrjäseuduilla asuvat joutuvat maksamaan enemmän kuin kaupungeissa asuvat? Tai jos syrjäisimpiä apteekkeja lakkautettaisiin? Ei ole lainkaan varmaa, että tämä on väärin. Lääkkeet maksavat kenties syrjäseudulla enemmän, mutta muut asiat, esimerkiksi asuminen taas ovat kalliimpia kaupungissa. On ilmeistä, että jos asuu syrjäkylällä, terveydenhuollon palvelutaso ei voi olla yhtä korkea kuin kaupungissa. Kylällä ei ole sydänkirurgiaosastoakaan.

Ei myöskään ole lainkaan varma, että sääntelyn poistaminen nostaisi lääkkeiden hintoja edes syrjäseuduilla. Vaikka lähiapteekki poistuisikin, lääkkeitä voisi tilata kuljetuspalvelulla lähimmästä apteekista. Jos kilpailu alentaa nykyisiä jättimäisiä katteita merkittävästi, voi hintataso kuljetusmaksun jälkeenkin olla nykyistä alempi.

Jos alueellisesta lääkehuollon tasa-arvosta kuitenkin tulee ongelma, niin tuetaan ihmeessä syrjäseutujen asukkaiden lääkkeen saantia. Mutta annetaan tuki asiakkaille apteekkarien sijasta. Ja jos huoltoa on muuten vaikea järjestää, hoidetaan se vaikka viranomaistyönä. Tehdään järkeviä ratkaisuja, eikä tuhota miljoonien kaupunkilaisten lääkemarkkinoita muutaman syrjäseudun asukkaan vuoksi. Ei tueta apteekkareita, vaan lääkkeiden tarvitsijoita.

Muut kuin alueelliset tulonjakovaikutukset
On lisäksi täysin ristiriitaista olla huolissaan alueellisesta tasa-arvosta, mutta unohtaa nykyjärjestelmän muut räikeät tulonjakovaikutukset. Valtavat lääkekatteet ovat nimittäin käytännössä vero, jonka tuotto siirretään apteekkarien taskuun. Maksajana ovat sekä lääkkeiden tarvitsijat että kaikki muut veronmaksajat KELA-korvausten kautta. Nykysääntely on siis merkittävä tulonsiirto köyhiltä ja sairailta rikkaille apteekkareille.

Tämä on huomattavasti tärkeämpi tasa-arvokysymys kuin mahdollinen hintatason alueellinen eriytyminen. Erityisesti tähän toivoisi ärhäkköjen vasemmistopoliitikkojen kiinnittävän huomiota.

Vaikutukset lääkekorvauksiin
Entä KELA:n lääkekorvaus- ja viitehintajärjestelmät? Ei ole mitään syytä, miksei näitä voitaisi vähän muuttamalla saada yhteensopiviksi markkinaehtoisen järjestelmän kanssa. Järjestelmä pitäisi vain toteuttaa niin, ettei se vie apteekeilta kannustimia alentaa hintoja tai kuluttajilta kannustimia etsiä parasta apteekkia.

Nykyistä sääntelyä ei siis voi puolustaa millään järkevällä perusteella. Kaikki ne ongelmat, joita nykyjärjestelmällä väitetään ratkaistavan, voidaan ratkaista suoraviivaisesti muilla tavoin. On aika luoda lääkemarkkinat, jotka toimivat lääkkeen tarvitsijoiden ja veronmaksajien hyödyksi apteekkarien sijaan. Kansanedustaja Antero Vartian kannatettava aloite on askel tähän suuntaan.

Lue lisää ajatuksia lääkemarkkinoista ja muista säännellyistä aloista Liberan analyysistä täältä. Libera toimii kokonaan lahjoitusvaroin. Voit tukea toimintaamme täällä.