Asiantuntijavallasta valinnanvapauteen – case asunnottomien palvelut

Asiantuntijavallasta valinnanvapauteen – case asunnottomien palvelut

Sipilän hallituksen julkilausuttuna tavoitteena on sääntelyn ja normien purkaminen. Esimerkiksi SOTE-uudistuksen yhteydessä on nostettu päämääräksi kansalaisten oikeus valita terveyspalveluiden tuottaja. Ajatus on, että yksilö tietää itse parhaiten, millaista palvelua hän tarvitsee. Joitain tahoja ajatus yksilöiden lisääntyvästä valinnanvapaudesta tuntuu kauhistuttavan.

Itsenäisten valintojen vaihtoehto on poliittisesti ohjattu, kollektivistinen asiantuntijavalta, jolloin joku muu tekee arjen tärkeät valinnat puolestasi. Vain harva modernissa yhteiskunnassa elävä toivoo omalle toiminnalleen ylhäältä asetettuja jäykkiä raameja. Eräs edustuksellisen demokratian omituisuuksia onkin, että itselle toivotut (positiiviset) vapaudet muuntuvat demokraattisissa prosesseissa muiden (negatiivisten) vapauksien rajoitteiksi.

Aloitteet valinnanvapauksien rajoitteista läpäisevät helpoiten poliittiset prosessit, kun sääntelyn kohteena ovat erilaiset marginaaliryhmät tai -toiminnot, kuten seksuaalivähemmistöt tai tupakoivat. Kun valinnanvapauksien lisääminen aiheuttaa valtaväestöönkin sovellettuna vastustusta, kuinka vapaudet toteutuvat marginaaliryhmien palveluissa?

Valinnanvapaus ja asunto ensin -periaate

Otan aiheen pohtimisen alustaksi väitöstyöni tutkimuskohteen, asunto ensin -periaatteen. AE-periaate on Yhdysvalloissa 90-luvun lopulla syntynyt asunnottomien palveluiden malli, jonka ytimessä on mahdollistaa valinnanvapaus marginaaliryhmien palveluissa. Yhdysvaltalaiseen yksilönvastuuta korostavaan tapaan malli asettaa etusijalle yksilöiden toiveet. Mallin kehittäneen järjestön (Pathways to Housing) ja organisaatiota johtaneen tohtori Sam Tsemberiksen mukaan asunnottomilla on kysyttäessä lähes aina yksi toive ylitse muiden: oma asunto.

Malli lähtee liikkeelle asiakaslähtöisesti. Asiakkaan toive toteutetaan, oma asunto tarjotaan ja asumiseen kytketään tarpeelliset kotiinvietävät palvelut, joilla paitsi turvataan asumisen jatkuvuus myös edesautetaan asukkaan elämänhallinnan parantumista ja yhteiskuntaan integroitumista. Tutkimustieto pilottihankkeista ympäri maailman on hataraa mutta lupaavaa. Primääritoiveen toteutumisesta syntyy tahtotila, uskallus ja motivaatio muuttaa elintapoja kokonaisvaltaisesti. Yksi hyvä johtaa useampaan.

Minne katosi valinnanvapaus?

Vuosien 2008–2015 pitkäaikaisasunnottomuudenvähentämisohjelmien myötä asunto ensin -periaate rantautettiin myös Suomeen. Havaintojeni mukaan alkuperäisestä mallista Atlantin yli kulkeutui lähinnä nimi. Mallin valinnanvapauteen perustuva ydin muuntui hyvinvointivaltiolliseen järjestelmäämme siirtyessään asiantuntijavetoiseksi, keskitetyn tuetun asumisen toiminnaksi.

Oman asunnon sijasta asunnottomille tarjotaan paikka tuetun asumisen yksiköstä, jossa henkilökunta on läsnä ympäri vuorokauden. Ero laitosasumiseen on veteen piirretty viiva.

Asunnottomien asiakkaiden valinnanvapauden sijasta päätökset asuttamisesta, asumismuodosta ja asumiseen kytkettävistä palveluista tehdään sosiaalivirastojen asiantuntijoiden ja palveluntuottajien toimesta. Toimintatavan prosessia kutsutaan lyhenteellä SAS (selvitä, arvioi ja sijoita). Prosessissa asiakasta saatetaan kuulla, mutta mahdollisuus itsenäisiin valintoihin on olematonta.

Valinnanvapauden esteenä ovat tietysti rajalliset resurssit, mutta lisäksi kysymys on maan tavasta kyseenalaistaa yksilöiden valinnat asiantuntijatiedolla ja säädellä toimintaa asiantuntijavetoisesti.

Malli kertoo yhteiskunnastamme

Asunnottomien palveluiden piirteet korreloivat yhteiskuntajärjestelmämme kanssa. Hyvinvointivaltiollinen malli pohjautuu ajatukseen, että päätökset voidaan tehdä ylhäältä käsin, yleissitovasti ja palveluiden rahoitus järjestetään kollektiivisesti. Hyvinvointivaltio jättää kansalaisilleen vain rajallisesti tilaa itsenäisille valinnoille. Sääntely ulottuu kaikkialle, mutta valinnanvapauksien puute korostuu marginaaliryhmien palveluissa.

Asunto ensin -periaatteen transatlanttinen morfoosi on tästä hyvä esimerkki. Kun yksilölliseen valinnanvapauteen ja asiakaslähtöisyyteen perustuva innovatiivinen palvelumalli kytkeytyy hyvinvointivaltioon, katoaa valinnanvapaus ja korvautuu kollektivistisella keinovalikoimalla.

Yhteisöllisyys on tärkeää

Yhteisöllisyyden merkitystä ihmisten elämissä ei voi kiistää. Alkuperäisessä AE-periaatteessa asunnoton asettuu itse valitsemaansa asuntoon normaaliin asuntokantaan ja valitsee vapaasti ympäristöstään yhteisölliset kiinnityspisteensä. Palveluiden tehtävänä on tukea entistä asunnotonta yhteisöjen paikantamisessa ja niihin liittymisessä. Prosessin onnistuessa valinnanvapaus tuottaa myös motivaation noudattaa itse valittujen yhteisöjen normeja.

Perinteisesti yhteisöllisyyden keskeisiä sitovia tekijöitä ovat sukulaisuussuhteet, samankaltaisuus ja yhteiset päämäärät. Moderneissa yhteiskunnissa jokainen on myös oikeutettu valitsemaan itse yhteisöt, joihin haluaa kiinnittyä. Avainsana yhteisön normeihin sitoutumisessa on vapaaehtoisuus, valinnanvapaus.

Kollektivistinen illuusio yhteisöllisyydestä

AE-periaatteen kotimaisiin sovelluksiin yhteisöllisyyden vapaaehtoisuus ei ulotu. Suomessa asunnottomat asutetaan SAS-prosessin kautta keskitettyihin, suuriin asumisyksiköihin. Yhteisö rakentuu talon asukkaiden ja 24/7 paikalla olevan henkilökunnan suhteille. Yhteisöllisyys kaadetaan samassa osoitteessa asuvien päälle esimerkiksi velvoitteina osallistua jokapäiväisiin aamupalavereihin, yhteisruokailuihin ja/tai viikoittaisiin asukaskokouksiin. Uskonnollisten yhteisöjen tarjoamissa palveluissa näissä yhteisöpalavereissa on tarjolla maailmankatsomuksia, joille asukas altistetaan, halusi tämä tai ei. Osoite asumisyksikössä velvoittaa osallistumaan.

Kuinka moni meistä olisi pakotettuna halukas kokoontumaan tuntemattomien naapureidensa kanssa aamuisin yhteisölliseen kahvipöytään ja kertaamaan julkisesti päivän henkilökohtaiset suunnitelmansa? Tuskin kukaan.

Suomea kalvaa luottamuspula

Sosiaali- ja terveyspalveluiden valinnanvapauden saamasta vastustuksesta voi päätellä, että Suomessa kollektivistinen ajattelutapa on sitkeässä. Hyvinvointivaltio on rakennettu asiantuntijaohjauksessa, instituutiot ovat vakiintuneet ja pinttyneistä tavoista saavutettuine etuineen on vaikea irtautua. Kotimaiset sosiaalipoliitikot mielellään todistelevat, kuinka suomalainen yhteiskunta perustuu luottamukseen. Kansainvälisten vertailututkimusten mukaan luotamme poikkeuksellisen vahvasti rakentamiimme instituutioihin.

Mielestäni samat tutkimustulokset todistavat myös muuta, jopa päinvastaista, maassamme vallitsee luottamuspula. Luotamme kyllä vakiintuneisiin instituutioihimme, mutta emme luota ihmiseen, toisiimme. Olipa kyse asunnottomien palveluista, SOTE:sta, alkoholin jakelusta tai työmarkkinoista, lähes kaikkea vuorovaikutusta kontrolloimaan vaaditaan yleissitovaa viranomaisohjausta. Näyttäisi, että kyse on rakenteiden luomasta ja ylläpitämästä epäluottamuksesta, josta voimme päästä eroon vain lisäämällä kansalaisten vapauksia valita.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

Kommentti artikkeliin “Asiantuntijavallasta valinnanvapauteen – case asunnottomien palvelut

  1. Ulf Fallenius sanoo:

    Yhteiskunnan palvelut kuulu olla rajallisia maksavat jo liikaa veronmaksajille ja muut palvelut tuotteet ovat jo vapaan valinnan piirissä niin missä ongelma.

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa