Asuntomarkkinoille tarvitaan lisää markkinoita

Asuntomarkkinoille tarvitaan lisää markkinoita

Helsingissä harjoitettu asuntopolitiikka ja maankäytön sääntely on huonoa. Sitä voidaan parantaa ja ennen kaikkea vähentää. Huonolla asuntopolitiikalla, samoin kuin huonolla maankäytön ja rakentamisen sääntelyllä on monta erilaista haittavaikutusta. Tärkein näistä on se, että rakennetaan liian vähän ja liian hitaasti.

Liian vähäinen rakentaminen puolestaan johtaa siihen, että ihmiset asuvat korkeista hinnoista johtuen ahtaasti ja kaukana keskustasta. Lisäksi liian suuri osuus ihmisten varallisuudesta on keskittynyt asuntovarallisuuteen. Mutta näitäkin tärkeämpi haitta on se, että kasvukeskuksiin, kuten pääkaupunkiseudulle muuttaa liian vähän ihmisiä. Ihmiset, jotka muuten saisivat paremman työpaikan tai elintason kasvukeskuksissa, eivät pysty muuttamaan korkean hintatason vuoksi. Kaikkia näitä ongelmia voidaan helpottaa sääntelyä parantamalla.

Kirjoitus aloittaa lähinnä Helsingin asuntopolitiikkaa käsittelevän blogisarjan. Samaa aihepiiriä käsittelee perinpohjaisemmin huomenna julkaistava Libera-analyysi. Tässä ensimmäisessä osassa tuodaan esille joitakin nykyisen asuntopolitiikan keskeisimpiä ongelmia yleisellä tasolla. Tulevissa osissa pureudutaan tarkemmin näihin ongelmiin ja esitetään ratkaisuja.

Mitä kaavoituksella pitäisi tavoitella?

Jos kaupungin laidalle rakennetaan uusi talo, jonka asuntojen myyntihinta ylittää rakennuskustannukset, niin mitään erityisiä ongelmia ei ole. Maa-alueen omistaja haluaa omistukselleen suurimman mahdollisen tuoton. Kun rakennuttaja rakentaa talon tai talot, joiden hinnan ja rakennuskustannusten erotus on suurin, siitä tulee samalla myös tuleville asukkaille kaikkein arvokkain. Tulevien asukkaiden arvostukset näkyvät heidän halukkuudessaan maksaa asunnoista. Yhteiskunnallinen etu ja rakennuttajan etu kulkevat käsi kädessä.

Ongelma syntyy, kun halutaan rakentaa keskelle jo valmiiksi rakennettua aluetta. Nyt uuden talon ominaisuudet vaikuttavat naapuritaloissa jo asuvien ihmisten hyvinvointiin. Esimerkiksi jättimäinen, huomattavasti naapuritaloja korkeampi talo saattaisi olla rakennuttajan kannalta tuottoisin. Mutta tällainen talo varjoineen alentaisi nykyisten asukkaiden hyvinvointia ja asuntojen arvoa. Toisin sanoen yhden toimijan (rakennuttajan) toiminta vaikuttaa kielteisesti jonkun muun (naapurien) hyvinvointiin ilman että tätä korvataan näille.

Talon pienentäminen ja madaltaminen muutamalla kerroksella vähentäisi rakennuttajan hyvinvointia, mutta lisäisi naapurien. Mikäli naapurien saama lisäys on suurempi kuin rakennuttajan kustannus, yhteiskunnallisen hyvinvoinnin kannalta pienempi talo on parempi. Paras mahdollinen kaavoitus pakottaa rakennuttajan ottamaan huomioon vaikutukset muihin kaupunkilaisiin. Onnistuessaan sääntely saa rakennuttajan rakentamaan täsmälleen oikean kokoisen talon. Siis sellaisen, joka johtaa suurimpaan mahdolliseen yhteiskunnalliseen hyvinvointiin. Jotta tämä on mahdollista, on sääntelyn kustannukset ja hyödyt selvitettävä tarkasti.

Kustannukset, hyödyt ja tulonjakovaikutukset täytyy saada näkyviin

Helsingin kaupunki puuttuu asuntotuotantoon ja muuhun rakentamiseen sen kaikissa vaiheissa alkaen tonttimaan luovutuksesta aina harjannostajaisiin asti. Sääntelyä on todennäköisesti aivan liikaa, eikä se perustu yllä esitettyihin hyvän sääntelyn periaatteisiin. Ennen kaikkea informoitua kansalaiskeskustelua sääntelyn kustannuksista on aivan liian vähän. Keskeisin syy tähän on harjoitetun politiikan täydellinen läpinäkymättömyys. Kaupunkilaisten on lähestulkoon mahdotonta tietää, mitkä sen todelliset kustannukset ja hyödyt ovat.

Läpinäkymättömyys alkaa tonttien luovutuksesta. Helsinki omistaa paljon maata ja merkittävä osa uudisrakentamisesta tapahtuu kaupungin luovuttamalle maalle. Kaupunki luovuttaa jatkuvasti maata alle markkinahinnan erilaisiin käyttötarkoituksiin, kuten esimerkiksi ns. kohtuuhintaiseen asuntotuotantoon ja ryhmärakentamiseen. Niissäkin tontinluovutuksissa, joissa tavoitteena on markkinahinta tai -vuokra, luovutusmenettelynä ei useinkaan ole avoin huutokauppa (eli tarjouskilpailu), vaan jokin muu menettely. Tarjouskilpailu ei ole ainoa menettely edes silloin, kun tontti luovutetaan yritykselle liiketoimintaa varten.

Huutokauppa on kuitenkin ainoa keino saada selville tonttimaan todellinen markkina-arvo. Aina kun luovutus tapahtuu muulla tavoin, jää täysin epäselväksi kuinka suuri annettu alennus oli tai kuinka lähellä markkina-arvoa muka markkinaehtoisen luovutuksen hinta oli. Näin kaupunkilaisilla ei ole mitään mahdollisuutta tietää, kuinka paljon julkisia varoja tontinluovutuksen kautta siirtyy niille, jotka tontin saavat ilman avointa kilpailua.

Tontin luovuttaminen alennuksella on kuitenkin ihan samanlaista julkisten varojen käyttöä kuin kaupungin muutkin menot. Jos tontti olisi myyty markkinahintaan, saadut varat olisi nimittäin voitu käyttää julkisiin palveluihin, kuten vaikkapa päivähoitoon tai terveyspalveluihin. Tai sitten kaupunkilaisten veroja olisi voitu alentaa. Nykyjärjestelmässä kaupunkilaisten on mahdotonta tietää, kuinka paljon yhteisiä varoja tontinluovutusten kautta siirtyy onnekkaille tontin saajille.

Täsmälleen samanlainen ongelma on siinä, että tonttimaata otetaan kaupungin omaan käyttöön. Kukaan ei tiedä, mikä on esimerkiksi Keskustakirjaston tai pyörätie Baanan todellinen kustannus, koska tontin markkina-arvoa ei tiedetä.

Alennusten muodossa eri tahoille annettuja julkisia tulonsiirtoja pahempi ongelma on se, että läpinäkymätön tontinluovutus mahdollistaa sen, että tonttimaa ei suuntaudu yhteiskunnallisesti arvokkaimpaan käyttöönsä. Onko Keskustakirjasto todella arvokkainta, mitä tontille voidaan rakentaa? Kun markkinahintaa ei tiedetä, keskustelu tästäkin on mahdotonta.

Kaavoituksen ja rakennusmääräysten kustannukset ovat yhtä läpinäkymättömiä ja todennäköisesti vielä suurempia. Otetaan esimerkki uusien kaupunginosien rakennuskorkeudesta. Kuka tietää, miksei vaikka Jätkäsaaren jokaista taloa kaavoitettu yhtä tai useampaa kerrosta korkeammaksi? Mikä oli se hyöty, jota kerroslukua rajoittamalla saatiin? Entä rajoittamisen kustannus? Kukaan ei tiedä, mutta kohta julkaistavassa analyysissä tehty tupakka-askin kansi -tyyppinen laskelma viittaa siihen, että yhden lisäkerroksen rakentaminen olisi tuottanut sadoissa miljoonissa pyörivän hyödyn.

Jotta rajoituksessa olisi järkeä, kaavoittajan on siis täytynyt havaita, että lisäkerroksen rakentaminen olisi aiheuttanut tätä suuremman kustannuksen jollekin ihmisryhmälle. Tuntuu epäuskottavalta, että tällainen kustannus olisi olemassa. Mutta olisi ollut kaavoittajan tehtävä kertoa, mikä tämä kerrosrajoituksen perusteleva kustannus oikein on.

On löydettävä jokin tapa tuoda kaavoituksen ja rakennusmääräysten kustannuksia näkyviin. Siirtyminen markkinaehtoisiin menettelyihin olisi hyvä ratkaisu. Rakennuttajat voisivat esimerkiksi tarjota rahaa siitä, että rakennushankkeen kerroslukua lisätään. Näin kaupunkilaiset näkisivät edes jollakin tavalla, mitä sääntely maksaa.

Uskomattominta maankäyttöä ovat tietenkin Talin golf-kentän tai Kivinokan pienoismökkikylien kaltaiset alueet, joita vuokrataan etuoikeutetuille ryhmille alennushintaan. Tähän liittyvien tulonsiirtojen ja yhteiskunnallisten menetysten kertaluokka on todella suuri.

Kaupunkilaisia pitää kohdella tasavertaisesti

Paitsi maankäyttöä ja rakentamista myös asuntokannan käyttöä säännellään. Esimerkkejä tästä ovat Hitas-arpajaiset ja valikointi kaupungin vuokra-asuntoihin sekä näiden asuntojen hinta- ja vuokrasääntely. Tällaiset ”kohtuuhintaiset” asunnot luovat kaupungin sisään kahdet markkinat. Hinta- tai  vuokrasäänneltyjen asuntojen lisäksi markkinoilla on myös markkinahintaisia asuntoja.

Markkinahintaisiin asuntoihin valikoituvat asumaan ne, jotka arvostavat asuntoja eniten. Tämä tarkoittaa sitä, että markkinahintaisen asuntokannan sisällä kaikki vapaaehtoisen vaihdannan hyödyt on käytetty eli kukaan ei ole valmis vaihtamaan asuntoja jonkun toisen kanssa. Kenenkään asemaa ei siis voi parantaa heikentämällä jonkun toisen asemaa. Sen sijaan vuokrasäänneltyjen asuntojen kysyntä ylittää niiden tarjonnan, koska hinta ei voi nousta tasapainottamaan epäsuhtaa. Säänneltyihin asuntoihin syntyy siis jono ja julkisen vallan on päätettävä jokin asukasvalintamekanismi. Koska julkinen valta ei kerta kaikkiaan tiedä, ketkä arvostavat vuokrasäänneltyjä asuntoja eniten, asunnot tuskin jakautuvat yllä kuvatulla tehokkaalla tavalla.

Sen lisäksi, että kohtuuhintaisuus johtaa asuntojen ja asukkaiden tehottomaan kohtaantoon, on se myös epäreilua. Nykyinen kaupungin vuokra-astuntojen asukasvalinta on sotkuista ja läpinäkymätöntä. Tämä tarkoittaa väistämättä sitä, että samanlaisia perheitä ei kohdella samalla tavalla. Toisin sanoen Helsingissä asuu perheitä, joista toinen asuu vuokrasäännellyssä asunnossa ja toinen ei, vaikka heidän elämäntilanteensa on täsmälleen samanlainen. Erityisen selvää tämä on Hitas-asuntojen kohdalla, jotka kirjaimellisesti arvotaan hakijoiden kesken. Yleensä ihmisistä on väärin, jos valtio tai kunta kohtelee kahta yhtä köyhää tai rikasta ihmistä aivan eri tavalla. Mutta kohtuuhintainen asuminen tekee juuri näin. Tulonsiirtojen ja tukien antaminen asuntopolitiikan tai maankäytön avulla on siis perustavalla tavalla epätasapuolista.

Joskus historia toimii eräänlaisena säännöstelymekanismina: esimerkkeinä tästä Talin golf-kenttä ja Kivinokan pienoismökkikylä. Koska kaikki varallisuustasoltaan tai harrastuksiltaan samanlaiset kaupunkilaiset eivät pääse tukien tai tulonsiirtojen piiriin, kaupunki kohtelee kansalaisia epätasapuolisesti. Avoimet, suorat tuet taas jaetaan yleensä tasapuolisten kriteerien perusteella.

Asuntojen hinnoista

Asuntojen hinnat välittävät meille tietoa siitä, millaisia asuntoja halutaan ja missä halutaan asua. Selvennetään asiaa esimerkillä, jossa on kaksi muuten samanlaista asuntoa, mutta toisesta matka-aika keskustaan on 15 minuuttia lyhyempi. Lähempänä keskustaa oleva asunto on 20 000 euroa kalliimpi. Hintaero paljastaa asunnonostajien maksuhalukkuuden eli sen, kuinka paljon he ovat valmiita maksamaan paremmasta sijainnista. On tietenkin aiheellista kysyä, mitä sitten jos kahdesta samanlaisesta asunnosta keskustaa lähempänä oleva maksaa 20 000 euroa enemmän? Ei kai kaikkea pidä mitata rahassa?

Täytyy kuitenkin ymmärtää, että 20 000 euroa on nyt pois jostain muusta perheen arvostamasta asiasta. Tämä tarkoittaa vähemmän lomamatkoja, huonekaluja, harrastuksia tai 20 000 euron edestä vähemmän vapaa-aikaa perheen kanssa. Maksuhalukkuus kertoo, että perhe on valmis luopumaan muista sille tärkeistä asioista.

Tämä asuntojen hinnoissa oleva informaatio tulisi ottaa vakavasti kaavoituspäätöksissä. Järkevä julkisen sektorin tavoite olisi edistää rakentamista alueille, joilla hinnat ovat korkeat (yli rakennuskustannusten). Uustuotanto on pieni osa asuntokantaa, eikä merkittäväkään rakentamisen lisääminen välttämättä laske hintatasoa. Politiikka ei kuitenkaan ole epäonnistunutta, jos uustuotannosta huolimatta hinnat eivät laske.

Hintoja ei tulisi käyttää asuntopolitiikan toimivuuden mittarina, vaan politiikan ohjausvälineenä. Asuntoja tulisi kaavoittaa sinne, missä hinta ylittää rakennuskustannuksen. Tarjonnan lisääntymisen sivuvaikutuksena myös asuntojen hinnat laskevat. Tarjonnan lisääntyessä nykyiset helsinkiläiset pääsevät asumaan väljemmin ja maksamaan asumisesta vähemmän. Helsinkiin myös mahtuu enemmän uusia helsinkiläisiä.

Nykyinen asuntopolitiikka pyrkii kaikin voimin estämään markkinoita toimimasta. Politiikka tuhlaa resursseja ja tekee päätöksenteon kustannuksista läpinäkymättömiä. Viisaampaa olisi säännellä mahdollisimman vähän ja hyödyntää markkinoiden kykyä lisätä tarjontaa ja kohdentaa rakentaminen tehokkaasti.

Lisää ajatuksia juuri julkaistussa raportissa.

Kirjoitusta päivitetty 18.2. klo 15.20. Lisätty linkki julkaisuun.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

35 kommenttia artikkeliin “Asuntomarkkinoille tarvitaan lisää markkinoita

  1. Mikko Menevä sanoo:

    Muutama huomio. Ensinnäkin kerrostalojen grynderi on haluton rakentamaan kivijalkaa liiketiloja. Syynä on se, että se menee huomattavasti heikommin kaupaksi kuin asuinhuoneisto. Näin ollen julkisen vallan eli kaupungin kaavoittajan täytyy yksinkertaisesti määrätä se osaksi kokonaisuutta. Täysin vapaassa ”markkinataloudessa” liikepaikat jäisivät (pitkälti) rakentamatta.

    Toinen käytännön kokemus liittyy asumisen yksipuoleisuuteen. Pääkaupunkiseudulla on runsaasti asuinalueita, joilla ei asu juurikaan matalapalkkaa tekeviä duunareita. Ne ovat lähinnä pientalovaltaisia, syrjäisiä ”kovan rahan” asuinalueita. Näissä on vaikea rekrytoida ihmisiä nimenomaan lyhytaikaisiin, matalapalkkaisiin töihin, joita kuitenkin alueella olevat yritykset tarvitsevat (kuten siivous, vartiointi).

    1. Patamusta sanoo:

      Markkinataloudessa siivoustyölle löytyy aina tekijä, pitää vain maksaa sen verran, että työ tulee tehdyksi.

    2. ksee sanoo:

      Eli sun mielestä on jotenkin ok, että julkea valta pakottaa asunnonostajat sponsoroimaan jotain sattumayrittäjien putiikkeja, jotka järjestäin menevät konkurssiin starttirahojen loputtua – ja lopulta vuorkaamaan konkurssipesältä haltuunotettua liikehuoneistoa alle ylläpitokustannuksin joskuksi matin putkifiman varastoksi – kun muita ottajia ei enää ole?

      Jos kivijalassa on mahdollista tehdä kannattavaa liiketoimintaa, niin kyllä niille tiloille löytyy markkinahinnan maksavia ottajia ja ”grynderit” rakentavat niitä ilomielin uusien talojen katutasot täyteen. Näyttää vaan vähän siltä, ettei moisille tiloille ole oikeaa kysyntää – ja lasku niistä jää jonkun muun maksettavaksi. Mitäs veikkaisit kuka se muu olisi? Ihan vaan fifty-sixty -oljenkortena – a) grynderi ja c) julkea sektori ovat vääriä vastauksia…

      1. Patamusta sanoo:

        Näyttää siltä, että on parempi jos et tulkitse mitä sun mielestä on mun mielestä. En ottanut kantaa kaavoitukseen, joten en myöskään ensimmäisen kerroksen statukseen.

      2. ksee sanoo:

        Jätän tulkinnat heti tekemättä, kun sinä lakkaat kuvittelemasta olevasi Mikko Menevä…

  2. Ari sanoo:

    Kirjoittajan esittämällä tavalla teoreettinen ulkoisvaikutusten huomioon ottaminen ei toimi. Helsingin asuntomarkkinoita luonnehtii markkinoiden epäonnistuminen kohtuuhintaisten asuntojen, joARAttuottamisessa,joka edellyttää

  3. Risto Peltola sanoo:

    Erityisen kovaa kritiikkiä. Muutama poiminta:

    ”Helsingissä harjoitettu asuntopolitiikka ja maankäytön sääntely on huonoa.”
    ”Nykyinen asuntopolitiikka pyrkii kaikin voimin estämään markkinoita toimimasta. Politiikka tuhlaa resursseja ja tekee päätöksenteon kustannuksista läpinäkymättömiä.”
    ”Keskeisin syy tähän on harjoitetun politiikan täydellinen läpinäkymättömyys. Kaupunkilaisten on lähestulkoon mahdotonta tietää, mitkä sen todelliset kustannukset ja hyödyt ovat.”
    ”Nykyjärjestelmässä kaupunkilaisten on mahdotonta tietää, kuinka paljon yhteisiä varoja tontinluovutusten kautta siirtyy onnekkaille tontin saajille.”
    ”Kaavoituksen ja rakennusmääräysten kustannukset ovat yhtä läpinäkymättömiä ja todennäköisesti vielä suurempia. ”

    Läpinäkymättömyyden kritiikki ampuu yli. Asioista keskustellaan kaupsu- ja kiinteistölautakunnassa ja hallituksessa ja valtuustossa, ja päätösasiakirjat ovat julkisia. Ovatko ne tuttuja myös blogin kirjoittajille? Toki mm. tontinluovutukseen tarvitaan hyviä neuvoja myös ekonomisteilta ja on niitä annettukin.

    Markkinoiden lisäämistä koskevat neuvot ovat alustavia:
    ” Rakennuttajat voisivat esimerkiksi tarjota rahaa siitä, että rakennushankkeen kerroslukua lisätään. Näin kaupunkilaiset näkisivät edes jollakin tavalla, mitä sääntely maksaa.” Ajatus ei ole huono. Miten tämä menettely käytännössä toteutetaan? Mikä osa rahasta menee kaupungille, mikä naapuritonteille? Missä menettelyä on kokeiltu? Epäilen, että kaavoituksen kautta toteutettu rakennuskorkeuden säätely toimii paremmin.

    ” Kukaan ei tiedä, mikä on esimerkiksi … pyörätie Baanan todellinen kustannus, koska tontin markkina-arvoa ei tiedetä.” Aikamoinen esimerkki. Onneksi kaavoittaja on tiennyt, että Baana sopii nimenomaan Baanaksi.

    ”…asuntojen hinnoissa oleva informaatio tulisi ottaa vakavasti kaavoituspäätöksissä.” Ekonomistien piirissä on muodikasta ajatella, että kaavoituksessa ei oteta huomioon hintasignaaleja. Oman kerettiläisen käsitykseni mukaan Helsingin kaavoituksessa ne otetaan huomioon aika hyvin, jos ei eksplisiittisesti, niin kuitenkin implisiittisesti. Muualla seudulla ongelma ei ole niinkään liika sääntely, vaan ehkä liian vähäinen sääntely, ja omistusasumisen ja työmatkaliikenteen verotuet.

    ” Uskomattominta maankäyttöä ovat tietenkin Talin golf-kentän tai Kivinokan pienoismökkikylien kaltaiset alueet” Näin juuri ja varsinkin Talin kohdalla. Mutta onko se taloudellinen malli, joilla tunnistitte nuo kaksi aluetta asuntojen myyntihintojen ja rakennuskustannusten erotukseen perustuva? Minne Helsingin seudulla tulisi tuon mallin mukaan eniten rakentaa lisää? Kirjoituksessa mainitaan Keskustan ja Jätkäsaaren lisäksi vain Tali ja Kivinokka. Lisäksi puhutaan kasvukeskuksista, jolloin rakennetaan liian vähän.

    Kirjoituksesta ei saa apua siihen, miten lisärakentaminen tulisi jakaa kasvukeskuksen (koko Helsingin seudun) sisällä. Missä on rakennettu tarpeeksi tai jopa liikaa, missä liian vähän ja missä aivan liian vähän?
    Kirjoitus antaa melko ylimalkaisen avun kaavoittajalle. Kirjoituksen markkinakeinojen käyttöön suosittelevat neuvot ovat alustavia, ja viittaukset niiden kokeiluihin muualla puuttuvat.

    1. amaootta sanoo:

      Mielestäni Baana on yksi tyhmimpiä viime aikojen projekteja. On epämiellyttävää pyöräillä ja kävellä ikään kuin ojassa. Lisäksi Baanalla on varsin vähän liikkujia. Monesti keskellä päivää ei näy ketään. Vaihtoehto olisi ollut laittaa osa autoliikenteestä Baanalle ja kattaa koko roska. Tällöin kävelijät ja pyöräilijät voisivat liikkua katutasossa ja näkisivät aurinkoa muulloinkin kuin keskikesällä. Ja vastaavasti osa ajoneuvoliikennettä olisi pois keskikaupungilta.

      1. Risto Peltola sanoo:

        Totta, Baanan talvikäyttö on vähäistä. Baana on silti monella tapaa huono esimerkki maan tuhlailevasta käytöstä, jos se sellaiseksi oli tarkoitettu.

        1) Autoliikenteelle on varattu keskustassa moninkertainen määrä pinta-alaa kevyeen liikenteen verrattuna. Miksi sen vaihtoehtoiskäyttöä tonttimaana ei esitetä? Pelkästään autojen kadunvarsipysäköintiin on kantakaupungissa kymmeniä hehtaareita.
        2) Neljän korttelin matkalla Baana kulkee ahtaassa kuilussa. Pohjoisen ja Eteläisen Rautatiekadun väliin jää 10-15 metriä. Siihen ei tonttia mahdu. Myöskään autoliikenne ei siihen hyvin mahdu.
        3) Muualla Baana ei estä muutaman pistemäisen korkean rakennuksen rakentamista sen päälle tai viereen, jos joskus tulee polttava tarve.

        Baanalla on oma tunnelmansa ja se on pyöräilykaudella mitä tarpeellisin. Silläkin on oma arvonsa, että tietää siinä joskus junien kulkeneen. Baana on tarpeellinen ainesosa urbaanissa Helsingissä.

        Olin eilen kuuntelemassa Liberaa ja keskustelua, Onnistunut tilaisuus! Kiitos julkaisusta. Palaan muihin pointteihin myöhemmin.

  4. Börje Isaksson sanoo:

    Väitteenne huonosta maankäytön ja rakentamisen sääntelystä jäävät asiantuntemattomiksi heitoiksi, jotka on kuultu jo moneen kertaan.
    Halpojen asuntojen saaminen keskustaan on tietysti aivan järjetön paradoksi. Onko Tukholmassa vielä enemmän ”sääntelyä” ja ”toimimattomat markkinat” kun siellä keskustan asunnot ovat paljon vielä Helsinkiäkin kalliimmat? New Yorkin tai Lontoon asuntomarkkinat on ilmeisesti tuhottu aivan järjettömällä rakentamisen sääntelyllä kun asunto saattaa maksaa 80 000 euroa neliöltä!
    Rakentamisen ”vähyyteen” tai ”hitauteen” nykyinen sääntely lopputarkastuksineen ei vaikuta. Rakennushankkeen aikaiset viranomaiskäsittelyt ja katselmukset ovat läpihuutojuttuja, joilla tuskin pystytään estämään hometalojen tai kiireen johdosta syntyvien rakennusvirheiden syntymistä – ehkä pahimmilta laiminlyönneiltä sentään säästytään viranomaisten ansiosta.
    Nykyisellä ”markkinavetoisella” tuotantojärjestelmällä tämänhetkisen kaavavarannonkin rakentaminen kestää kauan. Tonttivarauksen tehneiden rakennuttajien selitykset rakennustöiden aloittamisen viivästymiselle ovat monenlaiset. Silti vanha totuus pitää paikkansa: grynderit rakentavat vain sen verran, että kaikki menee varmasti kaupaksi hyvällä katteella.
    Ryhmärakennuskohteet ovat asuntotuotannossa niin marginaaliluokkaa, että niitä tuskin näkyy edes tilastoissa. Ilmeisesti rakennusteollisuus kokee nekin jonkinlaisena uhkana korkeille myyntihinnoille kuten Hitaksenkin. Kuka onkaan esittämienne ajatusten rahoittaja?

  5. Ilkka Kaukoranta sanoo:

    Osittain kyse ei ole kaupungin kaavoituksesta, vaan valtiosta. Esim korkeiden rakennusten tekeminen ei juuri lisää tehokkuutta, koska rakentamismääräyskokoelman G1-osan mukaan etäisyyden asuinhuoneen pääikkunan edessä olevaan vastapäiseen rakennukseen tulee olla vähintään yhtä suuri kuin vastapäisen rakennuksen korkeus huoneen lattian tasosta mitattuna. Eli jos talot ovat metrin korkeampia, niin niiden pitää vastaavasti olla kauempana toisistaan. Jos Jätkäsaareen haluttaisiin kaksi sadanmetrin asuintornia vastakkain, niin niiden pitäisi olla sadan metrin päässä toisistaan jotta tuo valonormi täyttyy. Lienee selvää ettei sadan metrin välein asetetut pilvenpiirtäjät muodosta viihtyisää tai tiivistä kaupunkia.

    Eli osittain kyse on siitä, että laki rajoittaa mahdollisuuksia kaavoittaa korkeaa kaupunkia. Jotta asia korjaantuu, pitää spesifioida kuka on nykytilanteen ongelmiin syyllinen. Kaikissa tapauksissa syyllinen ei ole kaupunki.

    Mikko Särelä oli kirjoittanut järkevänoloisen tekstin siitä, miten valtio voisi tehdä asuntorakentamisen nopeuttamiseksi Helsingin seudulla: http://www.sarela.fi/2014/08/

    1. Börje Isaksson sanoo:

      ”2.4.1 Määräys
      Etäisyyden asuinhuoneen pääikkunan edessä samassa tai naapurikiinteistössä olevaan vastapäiseen rakennukseen tulee olla vähintään yhtä suuri kuin vastapäisen rakennuksen korkeus huoneen
      lattiatasolta mitattuna, ellei asemakaavasta muuta johdu. Pääikkunan edessä tulee kuitenkin olla vähintään 8 metrin etäisyyteen asti rakentamatonta tilaa. Pientalossa saa mainittu etäisyys tontilla
      tai rakennuspaikalla olla viihtyisyyden vaatimukset huomioon ottaen pienempikin. ” Käytännössä valokulmamääräyksellä ei ole eikä ole ollut mitään merkitystä. Kahdeksan metriä on johdettu paloturvallisuusmääräyksistä, jotka ovat käytössä yleisesti muuallakin kuin Suomessa. Kahdeksan kerrosta korkeammat asuinrakennukset eivät ole kovin yleisiä sen vuoksi, että niihin täytyy rakentaa tuplaporrashuoneet, mikä aiheuttaa lisäkustannuksia.

  6. Henkka sanoo:

    Mikäli se olisi rakennusyhtiöiden välittömmistä ja kontraproduktiivisista intresseistä kiinni, kaikki yritystoiminta taajamissa tapahtuisi paljaan taivaan alla.

    Uusissa kaupunginosissa on elinkeinoelämää vain ja ainoastaan sen takia, että Liberan paheksumat julkiset sääntelijät ovat pakottamalla pakottaneet rakennusyhtiöt tekemään varauksia myös liiketiloille, rakennuttajat kun mieluiten tusaisivat pelkkiä asumisneliöitä koska raha.

    Liberan todellinen motto: Kapitalismi kuuluu Mulle, Markkinatalous Jollekkimuulle.

  7. Patamusta sanoo:

    Pitääkö ihmisten muuttaa kasvukeskuksiin sen takia, että kasvukeskukset olisivat kasvukeskuksia? Ja erityisesti Helsingin osalta kiinnosta se, mitä ihmiset muuttavat sinne tekemään. Niitä matalapalkkatöitäkö varten pitää rakentaa matalapalkkaisia varten asuntoja. Tuotannollista toimintaa tuolla markkinalueella ei juuri harjoiteta, joten kysymys kuuluu, että mitä lisäarvoa alue tuottaa elääkseen vai tuleeko elanto muualta. Ns. kasvukeskuksien kasvaminen nykyisellä elinkeinorakenteella vaikuttaa yhtä järkevältä, kun Egyptin pyramidien rakentaminen, johon Matti Viren viittaa toisessa yhteydessä.
    http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/210683-maahanmuuttopolitiikan-ajopuu#comment-3211064

    Vaikka asuntojen hintainformaatio kertookin maksuhalusta, niin etäisyys keskustasta ei ole välttämättä keskeisin hintaan vaikuttava tekijä. On vain niin, että tietyn statuksen asunnot sijaitsevat kukin omalla paikallaan. Jos haluaa ostaa kartanon, niin silloin on pakko tyytyä selvästi etäämmällä sijaitsevaan kohteeseen, kun kantakaupunki, mutta jos halajaa entistä kartanonkerran kaupunkiresidenssiä, niin Bulevardin seutu on oikea alue. Kummassakaan vaihtoehdossa 20 000€ ei kelpaa edes ostoneuvottelujen hintaportaaksi.

    1. Henkka sanoo:

      ”Niitä matalapalkkatöitäkö varten pitää rakentaa matalapalkkaisia varten asuntoja.”

      KYLLÄ.
      Väitätkö oikeasti olevasi niin tyhmä ettet tajua näin yksinkertaista asiaa? Luuletko että duunarit laskeutuvat töihin joka aamu joltain ulkoavaruuden planeetalta?

      Todellisuudesta irtaantuneen jokeltamisesi perusteella lienet itävaltalainen taloustieteen professori. Ehkäpä Pursiaisen seuraaja Liberan tutkimusjohtajana, meriittiä siihen hommaan ainakin näkyy löytyvän?

      1. Patamusta sanoo:

        Kykyni eivät riitä arvioimaan omaa tyhmyyttäni.

        Markkinataloudessa palkkaa maksetaan sen verran, että työ tulee tehtyä. ”Matalapalkka-asunnot” kuuluvat suunnitelmatalouteen. Vai haluaisitko nimenomaisesti pienen palkan ja sinulle osoitetun halvan asunnon, tai kiinnostaako enemmän markkinahintainen työkorvaus ja resurssiesi mukainen oikeus sijoittautua vapaasti?

        Taloustieteen opinnot rajoittuvat osaltani teollisuustalouteen, mutta kiitos kuitenkin arviostasi. MItä Pursiaiseen tulee, niin kieltämättä hän tarvitsisi seuraajan ja vaihteeksi joku muu kuin vasemmistoliberaali.

      2. Henkka sanoo:

        ”Kykyni eivät riitä arvioimaan omaa tyhmyyttäni.”

        Tämä on älykkäin lause, mitä olet ikinä kirjoittanut näissä kommenttiketjuissa.

      3. Patamusta sanoo:

        Oletko lukenut omia kirjoituksiasi?

    2. klaus kultti sanoo:

      Eikös Pursiaisen ja Saarimaan väite ollut lähinnä, että ihmiset haluavat kokemusperäisen näytön perusteella muuttaa kasvukeskuksiin; ei suinkaan että heidän pitäisi muuttaa sinne.

      Miksi muuten pitäisi tietää, miksi ihmiset muuttavat jonnekin. Miksi pitäisi tietää, miksi ihmiset ostavat banaaneja. Eikö olisi kiva, jos ihmisillä olisi sen verran yksityisyyttä, että he saisivat tehdä päätöksiä irtaimiston ostosta ilman, että täytyy raportoida motiiveista.

      1. Patamusta sanoo:

        ”Mutta näitäkin tärkeämpi haitta on se, että kasvukeskuksiin, kuten pääkaupunkiseudulle muuttaa liian vähän ihmisiä.” Vaikea sanoa, mikä Pursiaisen ja Saarimaan väite lähinnä olisi, kun kaupunkilaissosialistien ajatukset sisältävät aina loogisen ristiriidan.

        Baanaanien osalta riittää tieto siitä, että paljonko niitä ostetaan ja millä hintaa, sama koskee asuntoja. Miksi kysyit?

      2. klaus kultti sanoo:

        Koska ”Ja erityisesti Helsingin osalta kiinnosta se, mitä ihmiset muuttavat sinne tekemään.”

      3. Patamusta sanoo:

        Ei sisällä kysymystä miksi muuttavat.

        Kun Suomi on lähinnä suunnitelmatalous, sekatalous tai siirtymätalous, mutta siirtymätalous sillä poikkeuksella, että siirtyminen tapahtuu sekataloudesta sosialismiin, niin pitäisi jokaista kiinnostaa mitä muuttajat tekevät elääkseen muuttaessaan alueelle, jolla ei juuri tuotannollista toimintaa ole.

        Kysymys ei ole siitä miksi muuttavat, vaan siitä, että kun muuttavat, niin mitä tekevät elääkseen.
        Eli työskentelevätkö suljetulla sektorilla, oligopolin, monopolin, kartellin, korporaation tai muun sellaisen palveluksessa, joka on omiaan haaskaamaan kansakunnan resursseja.

        Nettomaksajana tämä nyt vaan sattuu kiinnostamaan.

      4. Patamusta sanoo:

        Ja on niistä tekemisistä olleet muutkin kiinnostuneet, kuten myöhäisemmällä aikaleimalla taloustieteiden professori Matti Viren. ”Näin se on. Suomessa on käsittämätön numerosokeus. Ajatellaan, että huoltosuhde paranee, jos vaan saadaan työpaikkoja. Sama se, mitä ne ovat, lukumäärä ratkaisee! Onko työpaikkojen tuottama arvonlisä 5 euroa vuodessa vai 500 000 euroa. Tuottavatko työpaikat hyötyä vai haittaa – siitähän esimerkiksi kansantalouden tilinpito ei julkisen sektorin työpaikoista kerro. Jonkinlainen ero kai kuitenkin on esimerkiksi parkkipirkolla ja sydänkirurgeilla.”
        http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/212312-huoltosuhde-heikkenee-ja-heikkenee#comment-3233030

      5. Patamusta sanoo:

        Tullin maanantaina julkistaman vientitilaston mukaan puu- ja paperiteollisuuden osuus oli 21,7 prosenttia
        Toiselle sijalle vientitilastossa ylsivät kone- ja kulkuneuvoteollisuuden tuotteet, joiden osuus viennistä oli 21 prosenttia. Kolmanneksi suurin vientiala oli kemianteollisuus. Sen osuus viennistä oli 18,8 prosenttia.

        Yhteensä siis 61,5%. Olisiko Klauskultilla tietoa kuinka moni pääkaupunkiseudulla työskentelee tuon 61,5% kimpussa, enkä nyt tarkoita tullia.

        http://www.verkkouutiset.fi/talous/metsateollisuus_suurin_vientiala-47318

    3. ksee sanoo:

      Ihmisten kannattaa muuttaa suuriin kaupunkeihin, koska tiede sanoo niin:
      http://journals.plos.org/plosone/article?id=10.1371/journal.pone.0013541

      Taikasana on urban scaling – kun väkimäärä lisääntyy vaikka prosentilla, niin tuottavuus, innovaatiot, tulot jne. lisääntyvät enemmän kuin prosentilla.

      1. ksee sanoo:

        …ja siis vielä tarkentaen: kun kaksikertaa suuremman kaupungin väestö lisääntyy prosentilla, niin siellä hyötyjen kasvu on suurempaa kuin puolet pienemmässä kaupungissa.

      2. Patamusta sanoo:

        Olipa ”vekkuli” tarkennus 25.2.2016 (1.36).
        BTW. Kaksi on yhtä kerran suurempi.

      3. Patamusta sanoo:

        Ihmisten kannattaa asua siellä, missä elämä tuntuu hyvältä.

      4. ksee sanoo:

        Toki. Arkielämän valinnat vain tuntuvat osoittavan, että (yhä) useamman mielestä runsas työmahdollisuuksien, palveluiden, harrastuspaikkojen jne. määrä hakkaa punaisen tuvan ja perunamaan 6-0 – vaikka kysyttäessä monen tekeekin mieli muuta väittää.

  8. OlliL sanoo:

    Raportissa on monta hupaisaa kohtaa, mm. asuntojen tarpeen rinnastaminen paitojen tarpeeseen. Kirjoittavat tarkoittavat siis pitävänsä paitojaan vuosikymmeniä. Tämä osoittaa ja todistaa sitä, että raportin esityksiä ei kannata ottaa vakavasti. Osoittaapa vaan, että joillakin tahoilla on selvästikin liikaa rahaa teettää haluamiaan esityksiä vähän kuin tutkimusluonteisesti.

  9. Juhani sanoo:

    ”Asuntojen hinnat välittävät meille tietoa siitä, millaisia asuntoja halutaan ja missä halutaan asua.”

    Minullakin on vahva visio siitä, missä ja millaisessa asunnossa haluaisin asua. Kylmä fakta on kuitenkin se, että yksin elävänä ja keskituloisena työssäkäyvänä minulla ei ole mahdollisuutta sellaista asuntoa pääkaupunkiseudulta hankkia. Eli käyttäen ajatuspajan terminologiaa, minä joudun taloudellisten olosuhteiden pakosta ”arvostamaan” sellaista asumismuotoa, joka ei tyydytä minua ja jossa en ole onnellinen. Olisi kiinnostavaa saada tietää, miten markkinatalous voisi ratkaista ongelmani? Varsinkin kun asuntojen hinnat ja vuokrat pääkaupunkiseudulla jatkavat edelleen nousuaan samalla kun palkkatuloja pienennetään.

  10. Ulf Fallenius sanoo:

    Muistakaa sekin asia että uuden asunnon hinnasta on 65% veroja.Jos yleensä Suomessa halutaan liberalisoida niin verolaista täytyy ensin aloittaa suurta muutosta niin kuin peruslaistakin mutta sehän tuntuu aina jäävän tekemättä.

  11. Juha sanoo:

    Kuka kaipaa kaupunkiin?

    “Vähemmistöille, kuten homoseksuaaleille ja siirtolaisille, suurkaupunki voi olla pientä paikkakuntaa turvallisempi asuinympäristö, koska suuressa väkimäärässä sulaudutaan massaan tehokkaammin ja kaupunkikulttuuri on maaseudun kulttuuria sirpaloituneempaa, jonka takia alakulttuurien muodostaminen on helpompaa.” (Wikipedia)

    On siellä kokolihaa syöviä heteromiehiäkin:

    “Työkirjo on kaupungeissa laajempi, mikä mahdollistaa ihmisille runsaamman valikoiman uramahdollisuuksia. Lisäksi suurkaupungit ovat taloudellisesti tehokkaita yksikköjä, jotka tuottavat väestöön suhteutettuna moninkertaisesti enemmän kuin muut alueet.” (Wikipedia)

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa