Bisnes on sopuisampaa kuin demokratia

Helsingin Sanomissa oli ennen pääsiästä artikkeli, jossa veroparatiisien kautta ankaraa verotusta vältteleviä ihmisiä nimitettiin veroapinoiksi, jotka ”syövät pöydästäsi”. Kuvitukseksi ei ollut piirretty nokkelaa marakattia, vaan brutaali gorilla, jolla oli liituraitapuku päällä.

Asetelma on erikoinen. Työnsä tulosten pitämistä pidetään loisimisena. Vastaavasti verotus, valtiojohtoisuus sekä demokraattinen päätöksenteko nähdään epäsuorasti sivistyneenä eläimellisten vaistojen kontrolloimisena.

Taloustieteilijä Ludwig von Mises vertasi vuonna 1944 markkinoita äänestämiseen: ”Kapitalistinen tuotantojärjestelmä on taloudellinen demokratia, jossa jokainen penni antaa oikeuden äänestää.”

Markkinatalouden vapaus suhteessa julkiseen valtaan ratkaisee, keskittyvätkö tuottajat asiakkaisiin vai viranomaisiin. En kuitenkaan vertaisi markkinoita demokratiaan. Ennen kaikkea markkinoilla pätee vastikkeellisuus ja plussummapeli. Politiikalle tyypillisiä piirteitä ovat puolestaan ihmisten rajoittaminen, vastikkeettomuus sekä nollasummapeli.

Filosofi Franz Oppenheimer jakoi vaikuttamisen keinot taloudellisiin ja poliittisiin keinoihin. Taloudelliset keinot tarkoittavat tuotantoa, vaihdantaa ja siihen liittyvää osapuolten kunnioittamista. Poliittiset keinot liittyvät julkisen ylivallan auktoriteettiin rajoittaa, kaapata ja jakaa uudelleen aikaisemmin suoritetun työn tuloksia.

Valtiollinen toiminta rahoitetaan yksityisiltä ihmisiltä väkisin kerätyillä varoilla. Demokraattisesti valitut edustajat päättävät, mitä ihmisten vapauksia uhrataan kenenkin eduksi ja kenen tulee päästä osalliseksi ihmisiltä verotetusta omaisuudesta.

Markkinoilla yhteistyölle on tyypillistä omaisuuden ja sopimusvapauden kunnioittaminen. Osapuolten täytyy hyväksyä ehdot ilman toisen pakottamista. Markkinoilla juuri vaihdanta luo hyvinvointia, sillä ihminen hyväksyy ehdot vain silloin, kun hän kokee saavansa vastineeksi jotain entistä arvokkaampaa.

Vaikka markkinoillakin on kilpailua, se koskee parempien ideoiden toteuttamista ostovoimaisten kuluttajien palvelemiseksi. Taloustoimittajien kärkevista kielikuvista huolimatta markkinoilla ei kamppailla kylvämällä tuhoa, vaan ideoita. Se on rakentavaa plussummapeliä.

Nollasummapeli olisi optimistinen luonnehdinta demokratiasta. Kun julkinen valta syrjäyttää yhä enemmän yksityistä omaisuutta ja valintoja, tuloksena on eturistiriitoja ja vastakkainasettelua. Ihmiset ja eturyhmät käyttävät aikaa, terveyttä ja rahaa kokonaisuudessaan tuottamattomaan toimintaan: verotetun omaisuuden huutokauppaan politiikan parissa.

Kokouksiin, mainontaan ja poliittiseen työvoimaan sidotut resurssit julkisen rahan haalimiseksi olisivat suoraan asian hyväksi kohdistettuna saaneet aikaan jo huomattavaa parannusta – vieläpä ilman eturistiriitoja.

Edustajat, puolueet ja hallitusratkaisut ovat kaikkia yhtäläisesti koskettavia pakettiratkaisuja. Jos demokraattisesti päätettäisiin, minkä värisiä kravatteja tulisi käyttää, kaikki ihmiset joutuisivat taipumaan samaan tahtoon. Demokratiaamme kuvaisi tilanne, jossa laillisina vaihtoehtoina olisi ainoastaan punaisten tai sinisten kravattien suppea valikoima.

Markkinataloudessa vähemmistöjä ei alisteta poliittisin keinoin enemmistön tahtoon, vaan erilaisuus on mahdollisuus. Pienetkin ”markkinaraot” houkuttelevat tuottajia palvelemaan erikoistuneita asiakkaita. Vaikka markkinoilla enemmistö ostaisi sinisiä tai punaisia kravatteja, voittomotiivin ja vapauden ansiosta markkinoilta löytyisi myös kullankeltaisia kravatteja. Ainakaan se ei olisi kiinni kansanäänestyksistä eikä virkamiesten ja enemmistön armosta.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa