Ei työtä työn vuoksi

Ei työtä työn vuoksi

Muutaman vuoden takaisen Taloustutkimuksen kyselyn mukaan työttömyys on Suomen pahin yhteiskunnallinen ongelma.

Aikeista hoitaa työttömyyttä ei ole vuosien varrella ainakaan ollut pulaa. Työttömyyteen ja työllisyyteen liittyvillä hakusanoilla löytää eduskunnan asiakirjoista parituhatta osumaa pelkästään viimeisen 25 vuoden ajalta, eli asiaa on sivuttu melkein joka toisessa istunnossa – tunnetuin tuloksin.

Poliitikot ja suuri yleisö tuntuvat pitävän työllisyyttä jonain itseisarvoisena päämääränä ja työttömyyttä ongelmana, joka sopivilla toimenpiteillä voidaan hoitaa. Mielestäni lähtökohta on väärä.

Muinaiset kreikkalaiset ymmärsivät työn olemuksen meitä paremmin. Myyttisenä kulta-aikana ihmisten ei tarvinnut tehdä töitä, koska kaikki tuli annettuna. Jumalat ovat kuitenkin heittäneet meidät jo kauan sitten paratiisista, minkä vuoksi elämä on täynnä puutetta, sotaa ja kärsimystä.

Työtä ei tehdä työn vuoksi, vaan hyvän elämän vuoksi. Työn tarkoituksena on tuottaa itse ne paratiisin hedelmät, jotka meiltä on kauan sitten otettu pois.

Kaikki työ on tuotantoa. Tuotamme esimerkiksi palveluita, tavaroita ja raaka-aineita, mutta myös uusia tuotantovälineitä. Kaikki mikä ei ole suoraan luonnosta tullut, on jonkun työn tulosta. Jokaisen yksilön sisäänrakennettuna tavoitteena taas on saavuttaa mahdollisimman paljon tuloksia vähimmällä vaivalla.

Vähentääkseen vaivaa ja lisätäkseen tuotantoa, ovat ihmiset jatkuvasti keksineet uusia tuotantovälineitä ja –tapoja. Koko ihmiskunnan taloudellisen hyvinvoinnin kehitys perustuu viime kädessä vain siihen, että on kyetty tekemään jatkuvasti enemmän vähemmällä työllä. Tuotanto on siis tavoite, työ on vain keino.

Teoriassa täystyöllisyys on helposti mahdollista. Jokaisen ihmisen työpanokselle löytyy kysyntää, kunhan hinta on tarpeeksi alhainen. Käytännössä tämä kuitenkin tarkoittaisi paluuta maailmaan, jossa rengin tai kotiapulaisen palkkana oli täysi maha ja yösija, mikä ei välttämättä ole tarkoituksenmukaista.

Koska kaikki työ tehdään tuotantoa varten, on työttömyydessä pohjimmiltaan kyse siitä, että kaikki tuotanto ei ole kannattavaa. Kyse ei kuitenkaan ole pelkästään työvoiman hinnasta. Aina edes orjatyövoima ei ole kannattavaa.

Usein puhutaan myös kysynnän puutteesta ongelmien aiheuttajana, mutta kysyntäkin on vain tuotannon kääntöpuoli. Jokaisella meistä on kysyntää sen verran kuin meidän tuotannollamme on arvoa. Minä en voi ostaa enempää kuin minulla on rahaa ja luottoa. Tuotannon kasvaessa myös yhteiskunnan varallisuus kasvaa, joka taas osaltaan mahdollistaa suuremman kysynnän.

Ongelman ydin on niissä valtion toimenpiteissä, jotka haittaavat kannattavuutta, kohdistavat yhteiskunnan resursseja huonosti ja vääristävät markkinoita.

Ammattiyhdistysliikkeen ajamat parannukset työväen oloihin ja palkkoihin nostavat työn hintaa ja lisäävät työttömyyttä. Korkea verotus nostaa kustannuksia, vähentää voittoja, heikentää kysyntää ja lisää työttömyyttä.

Verovarojen käyttäminen tuottamattomasti lisää työttömyyttä. Yritystuet vääristävät tuotantoa ja kokonaisuutena lisäävät työttömyyttä. Sääntely vääristää markkinoita ja lisää työttömyyttä.

Sosiaaliturvakin lisää työttömyyttä, koska pienipalkkaisille aloille ei kannata työllistyä.

Mitä tiukemmin näistä ”saavutuksista” pidetään kiinni, sitä korkeampi työttömyysaste meillä on. Nordean entinen pääekonomisti Roger Wessman arvioi, että 8% on aika lähellä täystyöllisyyttä Suomessa. Vaikka talous kasvaisi, työttömyys tuskin laskisi nykyisestä, vaan kärsisimme samaan aikaan myös työvoimapulasta joillakin aloilla.

Täysin vapaa markkinatalous on nyt poliittinen mahdottomuus, mutta sinne saakka meidän ei tarvitse nyt mennä. Jokainen tuotannon kannattavuutta ja tuottavuutta lisäävä toimenpide vähentää työttömyyttä.

Koska tuottavuus on aikojen saatossa lisääntynyt, ei kaikkien tarvitse työskennellä pysyäkseen hengissä, vaan ylijäämää kyetään verotuksen ja hyväntekeväisyyden keinoin jakamaan myös niille, jotka eivät itse kykene tuottamaan omaa osuuttaan. On parempi pitää osa ihmisistä joutilaina kuin panostaa suuria summia rahaa tarpeettomaan ”työllistämiseen”.

Todellinen kysymys ei siis ole työllisyyden määrä, vaan kuinka paljon pystymme tuottamaan ja minkälainen elintaso meillä sen seurauksena on. Suuressa kakussa on enemmän jaettavaa kuin pienessä.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

9 kommenttia artikkeliin “Ei työtä työn vuoksi

  1. Kim Leino sanoo:

    Täyttä asiaa. Ei muuta kommentoitavaa.

  2. Fuller sanoo:

    Heikkisen näkemys siitä, että työ on keino, ei päämäärä, voi olla laajemmassa katsannossa aivan oikea. Ehkä meillä työhulluilla länsimaalaisille on kehittynyt kieroutunut, ihmisen perusluonteen vastainen suhde työhön. Mutta arvot muuttuvat hitaasti.

    Joidenkin tutkimusten mukaan työttömäksi joutuminen on henkisen hyvinvoinnin kannalta ehkä pahin asia, mitä aikuiselle ihmiselle voi tapahtua (tässä enemmän: http://time.com/9009/unemployment-is-worse-than-death). Puolison kuolemastakin toipuu helpommin.

    Työ on useimmille tärkein linkki yhteiskuntaan ja muihin ihmisiin, kokemukseen omasta paikasta maailmassa, ja väline omanarvontuntoon. Tämä ei päde tietenkään kaikkiin. Osa löytää merkitystä elämälleen, vaikka työtä ei olisi, ja pystyy pitämään elämänsä kasassa ilman työn tuomaa rutiinia. Useimmat työhön tottuneet ihmiset ovat työttöminä kaloja kuivalla maalla.

    Jos kehitys kehittyy ja entistä harvempi ihminen pystyy tekemään aidosti tuottavaa työtä, niin voi olla, että arvot muuttuvat, ja työtönkin elää onnellisessa yltäkylläisyydessä käyttäen aikansa kulttuuriin, harrastuksiin ja filosofisiin jorinoihin agoralla. Mutta tämä aika ei ole vielä käsillä. Mielestäni kokoomuksen vanha slogan ”Työ on parasta sosiaaliturvaa” on edelleen ajankohtainen. Työ on tärkeää, vaikka se olisi tuottamatonta puuhastelua.

  3. kakku sanoo:

    ”Todellinen kysymys ei siis ole työllisyyden määrä, vaan kuinka paljon pystymme tuottamaan ja minkälainen elintaso meillä sen seurauksena on. Suuressa kakussa on enemmän jaettavaa kuin pienessä.”

    Eli mitä enemmän ihmiset ovat ”töissä” sitä suurempi on ”kakku” ja siten hyvinvointi. Tietenkin jos ”työtä” vaille oleville maksetaan riittävästi, jotta voivat kuluttaa..

    1. Kakku kasvaa ”itsestään” kun sitä ei erikseen hankaloiteta ja sitä voi kasvattaa myös tehokkuuden lisääminen. Pointti on se, että työn itsensä takia ei mitään poliittisia ”työllistämistoimia” pitäisi tehdä.

    2. Patamusta sanoo:

      Miksi työtä tekemätömien pitäisi kuluttaa?

  4. Mikko sanoo:

    Pari lisäpointtia:
    – Työllistämistoiminta on myös valtapeliä. Työllistämiskoneisto niistää muusta taloudesta merkittävän määrän verorahaa ja sitten kanavoi sitä aloitteleville yrityksille, vähän itselleen, työllistettäville jne. Näiden valtavien rahamäärien hallinnoiminen on kivaa, eikä siitä ole kiva luopua. Tästä muodostuu merkittävä vastavoima jos työllistämistoimintaa aiotaan vähentää.
    – työllistämistoimissa on se ajatus, että työtön on hiukan lamaantunut tai vätys, joka ei ymmärrä käyttää työttömyysaikaa itsensä kehittämiseen vaan taantuu, jos työllistämiskoneisto ei erikseen pidä häntä aktiivisena. Ehkä näin on vaikka hiukan puistattaakin tuo ajatus, että byrokraatti ymmärtä yksilön edun paremminkuin yksilö itse.
    – Suomen bruttokansantuote per capita (~elintaso) alkaa olla maailmassa keskitasoa. Tässä on se hyvä puoli, että voimme löytää maita, joiden lähtökohdat ovat samankaltaisia kuin suomen, mutta jotka pystyvät tarjoamaan kansalaisilleen paremman elintason kuin Suomi. Voimme sitten yrittää parantaa suomalaisten elintasoa kehittämällä työntekemisen edellytyksiä sellaisiksi kuin ne näissä vauraissa maissa ovat. Otetaan esimerkiksi Sveitsi: ei merta joka helpottaisi tavaran kuljettamista, huonot metsät ja vaikeakulkuinen maasto. Silti erittäin pieni työttömyys ja huomattavasti korkeampi elintaso kuin suomessa. Miten ne sen teki? Onko siellä heikommat vai vahvemmat työllistämistoimet kuin suomessa?

  5. Juha sanoo:

    Karl Marx julkaisi kaikkien kapitalistien Raamatun vuonna 1867: Das Kapital (Pääoma).

    Teos tunnetaan erityisesti teoriasta, joka käsittelee työtätekevän ja omistavan luokan luokkaristiriitaa ja -taistelua. Siinä Preussin suuri poika jakaa ihmiset ilkeästi työläisiin (proletariaatti) ja kapitalisteihin.

    Vapautus työn orjuudesta tulee sosiaalisen nousun kautta: työväenluokasta omistavaan luokkaan.

    1. Eemeli sanoo:

      Kritik der politischen Ökonomi, on todellakin ei pelkästään taloustieteen ja politiikan, vaan myös kirjallisuushistorian merkkiteos. Marxin esittämä yhteiskuntakritiikki on yhä purevaa tänäkin päivänä.
      Tosin dialektiseen materialismiin pohjaava teoria yhteiskunnasta, vain kahden luokan ristiriitoina oli susi jo syntyessään. Hänen tarjoama ratkaisumallinsa on kerta toisensa perään osoittautunut toimimattomaksi. Niissä maissa, joissa myös suuret massat ovat päässeet nauttimaan vauraudesta, on tämän aina mahdollistanut vapaa kauppa. Toisaalta ei vauraus ole tullut ilman työtä, eikä Marxin määritelmän mukainen ”omistava luokka” ole kasvanut (päinvastoin), vaan työn tuottavuuden kasvu on mahdollistanut työstä leipänsä ansaitsevien vaurastumisen. Valitettavasti näitä henkilöitä kuvaava termi ”keskiluokka” on julkisessa keskustellusa jo kauan sitten menettänyt varsinaisen merkityksensä.

  6. Tismalleen samaa mieltä että nykyinen diskurssi, jossa työstä puhutaan kuin se olisi jokin ”resurssi”, jota talouden pitäisi ”tuottaa” on varsin vinksahtanut. (”Työtä ei tehdä työn vuoksi, vaan hyvän elämän vuoksi.”)

    Mitä hölmöimpiä projekteja – jopa ympäristöllisesti haitallisia projekteja (miksei sotiakin) – voi nykyisin runnoa läpi niiden ”työllistävällä” vaikutuksella.

    Tässä oma suomenkielinen introni asiaan:
    http://tuureparkkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/176620-tyonluontiparadigma-%E2%80%93-ihmiskunnan-historian-hassuin-idea

    Samoin validi on huomio Suomen korkeasta NAIRU-työttömyystasosta, joka johtuu työmarkkinoiden jäykkyyksistä, palkkarajoituksista ja pummaamiseen kannustavasta sosiaaliturvajärjestelmästä. Kun suhteelliset palkat eivät pääse tasapainottamaan rakenteellisia epätasapainoja (kannustamaan ihmisiä hakeutumaan aloille ja hommiin, joissa työstävoimasta on pulaa), kokonaiskysynnän lisääminen vain johtaa jatkuvasti kiihtyviin inflaatiopaineisiin ennen kuin se laskee työttömyyttä ohi tuon noin 8 %:n.

    Mutta Heikkisen seuraavista väitteistä olen hyvin eri mieltä:
    1. Että kaikelle työlle löytyisi kysyntää, jos hinta vain putoaa tarpeeksi alas. ( ”Jokaisella meistä on kysyntää sen verran kuin meidän tuotannollamme on arvoa.” )
    2. Että työttömyys on väistämätön ja jopa tavoiteltava lopputulos tuotannon tehostuessa.

    1. Walras’n lain mukaan ”kysyntä on tarjonnan kääntöpuoli” (jonkin hyödykkeen ylitarjonta on toisen ylikysyntää), mutta tämä pätee vain rahattomassa vaihdantataloudessa. Kun käytössä on mikä tahansa rahajärjestelmä, jossa ”rahaa” säästämällä kukin voi siirtää ostovoimaansa tulevaisuuteen, tämä laki ei enää päde. Liikasäästämisestä seuraava deflaatio vain nostaa säästämisen kannattavuutta ja kannustaa lisäsäästämiseen. Rajallisessa höydykerahassa (esim. kulta, bitcoin), säästäminen on rajallisen, vitaalin resurssin hamstraamista – ja sellaisethan ymmärrettävästi kuplaantuu. Nykyisessä luottorahajärjestelmässä taas velalliset eivät voi tienata elantoaan ja maksaa velkojaan pois, jos nettovelkoja (säästäjät) vain haluavat kartuttaa itselleen lisää säästöjä eivätkä kuluta niitä.

    Jotta hetkellinen kokonaiskysyntä ja -tarjonta olisi tasapainossa, korkotason (kaiken ”aikahinnan”) täytyy olla kohdallaan (Jos Keynes on kirosana, niin tätä mieltä on myös Itävaltalaisista ”taloustieteilijöistä” esim. von Mises).

    Se että yhden alan palkkataso laskee, laskee ko. työn ja sen alan tuotteiden reaalista kustannusta ja voi lisätä sen suhteellista kysyntää, kyllä. Näin hinnat tasoittavat rakenne-epätasapainoja. Mutta jos KAIKKI (nominaaliset) palkat ja hinnat laskevat, se ei laske REAALISTA kustannustasoa tai nosta ihmisten tulojen reaalista ostovoimaa mihinkään! Sen sijaan säästöjen ja velkojen arvo nousee: jjos esim. palkat ja hinnat putoaa 20%, nominaalisesti samankokoisten säästöjen ostovoima nousee 25 % ja samojen velkojen takaisin maksun eteen pitää tehdä 25 % enemmän työtä. Jatkuva, ennustettava deflaatio on käytännössä positiivinen reaalikorko. Yllättävä kerralla tapahtuva ”korjausliike” on välitön VARALLISUUDENsiirto velallisilta velkojille (eli tuottamattomille säästäjille, köyhiltä ja tuottavasti (riskejä kantavasti) varakkailta yrittäjiltä).

    Esim. Rothbardin ”real balances” argumentti, että kun ihmiset säästää liikaa, pitää näitä PALKITA siitä liikasäästämisestä kunnes nämä ovat tarpeeksi rikkaita – ja velkaannuttaa epätoivoisia velallisia näille entisestään) on varsin perverssi ja sotii koko kysynnän ja tarjonnan ideaa vastaan: kun jotain tehdään liikaa palkkion, siitä pitäisi laskea! Tästä lisää kirjan FIxing the Root Bug luvuissa:
    1.1.6 The ‘Market Forces’ – How Prices Balance Supply and Demand
    1.1.8 Labor and Capital (and Land?) – The Factors of Production
    2.2.2 Market-Dictated, ‘Sound’ Commodity Money – Austrian perspectives
    2.2.5.2 Monetary Policy – You Can Pretend It’s About the Money Supply
    4.2.1.1 The ZLB Is the Minimum Wage of Capital, Nominally Maintained by Physical Cash

    Itävaltalasilla on taipumus hiukan kaksinaamaiseen ”vedenkeitin logiikkaan” (hae: ”kettle logic”), jossa toisaalta uskotaan Say:n lakiin ja että ”money only has an intermediary role” ja että ”tarjonta luo kysyntää” ja että raha on ”VAIN vaihdonväline EIKÄ MITÄÄN MUUTA” – mutta samalla toitotetaan sitä, miten rahalla on arvoa myös säästettynä ja miten säästeliäisyys on ihmiskunnan suurin hyve. Samalla väitetään ”ettei rahan kysyntä voi kasvaa ikuisesti”, mutta toisaalta sanotaan, että totta kai ihmiset haluis niin paljon rahaa (erit. sen ostovoimaa, eli valtaa muihin) kuin voi vain saada.

    PS: ”Markkinahinta” ylipäänsä ei ole mikään absoluuttinen arvon mitta. Vanhemmuus ja lastenkasvattaminen on arvokasta, vaikka tästä ei maksettaisi kenellekään. Hintojen tehtävä on vain kannustaa tekemään asioita, joista vapaaehtoispohjalla olisi pulaa.

    2. Se että osa jää järjestelmän ulkopuolelle, ei voi olla markkinataloudessa millään tavalla tehokas lopputulos: Joillain olisi kulutushaluja, mutta nämä eivät pääsee ansaitsemaan ollenkaan, eli myymään työpanostaan ostaakseen haluamiaan asioita. Eli paljon potentiaalista kulutusta ja tuotantoa (kysyntää ja tarjontaa) jää realisoitumatta, koska ansaintamahdollisuuksien kysyntä ei kohtaa niiden tarjontaa. Tämä on isomman luokan MARKKINAHÄIRIÖ – market FAILURE. Jos järjestelmä olisi edes tasapainoa kohti pyrkiä (”tending in the equilibrative direction” (Kirzner – Driving Foce of the Market)), niin hetkellisesti järjestelmän ulkopuolelle jäämisen pitäisi parantaa mahdollisuuksia päästä myymään jotain! Tietysti, jos ihmisen kyvyt rajoittuvat asioihin, joita muut ovat valmiita tekemään ilmaiseksi, niin sitten homma on eri, mutta sinun näkemyksesi mukaan tuottavuuden kasvun seurauksena jopa joustavia ja oppimiskykyisiä yksilöitä jää väistämättä markkinoiden ulkopuolelle yhä enemmän? Olet vähän samassa loukussa kuin Keynes, Smith ja suuri osa valtavirtataloustieteestä, että oletat työn yksiköksi ihmisen: eli kun työn kysyntä vähenee, vähenisi väistämättä myös ”tarvittavien” IHMISTEN MÄÄRÄ, eli ihmisten jotka pääsevät osallistumaan markkinoille.

    Väitän, että jos teemme markkinoista äärimmäisen joustavia, niin että ihmisillä on realistinen mahdollisuus tehdä vähemmän töitä ilman että tämä aiheuttaa pitkäaikaistyöttömyyden riskin kasvua, ihmiset jotka eivät halua kuluttaa enemmän jättävät ansaintamahdollisuudet muille ja kaikki pääsevät osallistumaan järjestelmään kykyjensä mukaan – JOS myös KORKOTASO on kohdallaan, sen sijaan että se liian korkeana pitää muiden jatkuvaa velkaannuttamista ja työttöminä pitämistä kannattavana 🙂

    Mielenkiintoista, että näinkin liberaali henkilö haluaa ratkaista ongelman mieluummin ansiottomilla tulonsiirroilla ( ”… ylijäämää kyetään verotuksen ja hyväntekeväisyyden keinoin jakamaan myös niille, jotka eivät itse kykene tuottamaan omaa osuuttaan.”), sen sijaan, että toimivilla markkinoilla annettaisiin kaikille mahdollisuus ansaita oma osuutensa ja kannustettaisiin kaikkia kehittämään uusia tapoja olla tuottava ja eliminoida turhaa työtä. Toki, kun maan (kiinteistöjen sijaintarvon) verotus ja valtion maksullinen talletustakauspalvelu alkaa tuottaa tarpeeksi tuloja, niin tästä voidaan alkaa jakamaan perustuloa.

    Ks. Fixing the Root Bug:ista:
    2.3.2 The Overlooked Option – Increase Correlation of Earning Opportunities with People’s Willingness To Spend and Invest
    4.1.1 A Broader Perspective of Labor Flexibility
    4.1.2 Making Sharing Work Profitable
    4.1.5 Guaranteeing Security While Avoiding Welfare Bumming: Economic Freedom Need Not Be Free

    Tämä Root Bug introvideo avaa vähän tarkemmin sitä, miten kysynnän ja tarjonnan voi myös saada kohtaamaan yksilötasolla:
    https://www.youtube.com/watch?v=Qe4x2Fv9to4

    Lisää mainitussa kirjassa ”Fixing the Root Bug: The Simple Hack for a Growth-Independent, Fair and Sustainable Market Economy 2.0”, jota saa täältä:
    rootbug.org/FtRB-Kindle
    rootbug.org/FtRB-iBooks
    rootbug.org/FtRB-print

    Root Bug:ia voi myös halutessaan seurata täällä:
    Twitter: @TheRootBug
    Facebook: .com/TheRootBug
    YouTube: .com/DaRootBug

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa