Elvyttäjien elonkerjuu

Heinäkuu oli talouspoliittiselta anniltaan kuiva ja kuin vitsien ja vision puutteessa elvytti joku taas iänikuisen rahantuhlauskeskustelun käyntiin. Vähän siihen tyyliin, että jos kansa ei osaa kuluttaa, niin poliitikot senkin edestä. Aamulla pääministeri Katainen totesi ettei hallitus aio ottaa lisävelkaa elvytystä varten, vaikka korkeintaan 200 miljoonan euron täsmäelvytyksestä pidetäänkin kiinni. Yhdyn Kataisen mielipiteeseen siinä ettei laajamittaiseen elvytykseen ole syytä ryhtyä, mutta itse olen kyseistä mieltä oli aiottu rahoitusmuoto mikä hyvänsä: velka, veronkiristykset, taianomainen talouskasvu tai omaisuuden myynti.

Elvytyskeskustelu kärsii yhteisten käsitteiden puutteesta. Joku uskoo elvytykseen, muttei halua valtion ottavan sitä varten velkaa. Toinen taas pitää lisävelanottoa elvytyksen määritelmänä. Ensimmäinen ei selkeästi ole katsonut Suomen valtion tilinpitoa viime vuosina todetakseen että velkaantumatta elvyttäminen oli viimeksi etäisesti mahdollista vuonna 2008. Jälkimmäisen koulukunnan mukaan julkinen sektori taas ”elvyttää” tänäkin vuonna 10 miljardin edestä, joka on budjetoitu lisävelanotto.

Monen mielestä elvytys on mitä tahansa kysyntää lisäävää, riippumatta rahan käyttökohteesta. Ikävä kyllä suurin osa elvytyksen nimiin vannojista uskoo, että rahankäyttö on itseisarvoisesti hyvä asia. Silloin ei tunnusteta sitä tosiasiaa, että rahoitettiinpa elvytys veronkiristyksillä tai velalla, niin tuo raha on lopulta aina pois jostain: kokonaiskysyntä ja työllisyys eivät lisäänny, kun valtion menot korvaavat yksityisiä. Valtionyhtiöiden myynti elvytystä varten on käytännössä sama asia kuin nettovelkaantuminen – vaikka valtion osakeomistusten supistaminen sinänsä onkin valtaosin perusteltua.

Kuten lääketieteessä, elvytyksen katsotaan taloudessakin pääsääntöisesti olevan keynesiläisittäin lyhytaikainen toimenpide, jolla saatetaan muuten elinvoimainen potilas jaloilleen. Toimiakseen se edellyttää siis muuten vahvaa taloutta: jos heikot rakenteet estävät potilaan elinkelpoisuuden, niin niillekin olisi tehtävä jotain. Ilman merkittäviä pelisääntöihin tehtäviä uudistuksia, joihin luen myös kokonaisveroasteen laskun, on perusteltua olettaa, että Suomi ajautuu elvytyksestä ojasta allikkoon.

Elvytys voi siirtää luonnollista rakennemuutosta

Silloin kun täsmäelvytyksellä viitataan määrään, eli siihen että toimenpide on suunnattu ja siten kokoluokaltaan vaatimaton, niin pienellä paikkakunnalla tai rajatulla toimialalla vaikutus voi olla suuri, mutta kansantalouden kannalta vaikutusta ei joko ole tai se voi olla jopa kielteinen.

Paitsi että on aina moraalisesti kyseenalaista, että valtio suosii omilla toimillaan toimialoja tai paikkakuntia yli toisten (vaikka näin on toki ollut ”aina”), niin se pahimmillaan estää tai hidastaa sellaisen osaamisen ja toimeliaisuuden syntymistä, joka olisi elintärkeää maamme tulevaisuuden kannalta. Miksi keskusjohto tai kukaan tietäisi muita paremmin mitä kannattaa tukea ja mitä ei?

Pahimmillaan ohjataan rahaa ja koulutusta esimerkiksi sellaiseen teknologiaan, johon perustuvilla investoinneilla ei kuitenkaan ole pidemmällä tähtäimellä käyttöä. Ihmiset joutuvat lopulta hakeutumaan uusille aloille, ja taas ollaan kilpailukyvyssä pari vuotta jälkijunassa. Talous ja erityisesti ihmisten käyttäytyminen eivät ole kovin helposti mallinnettavissa. Elvytykseen käytetyt verorahat (joihin voidaan lukea myös julkinen velka) ovat aina pois talouden muusta kierrosta.

Elvytys on määritelmällisesti aina inflatoivaa. Inflaatiota syntyy silloin, kun jonkin hyödykkeen tai palvelun hinta nousee keinotekoisesti todellisen markkina-arvon yläpuolelle. Jos valtion ydintehtäviin luetaan infrastruktuurista huolehtiminen, niin budjettielvytyksen pitäisi sitten vähintäänkin kohdistua vain ja ainoastaan näihin investointeihin – kuten tie- ja tietoliikenneverkostoon. Silloin inflaatio ei vääristä niin pahasti monenvälisiä markkinoita ja investoinneilla luodaan jotain pysyvää, josta voi perustellusti olettaa suuren osan kansaa hyötyvän, syrjimättä ketään, ja joka ei vanhene parissa vuodessa tai välttämättä edes vuosikymmenessä.

Elvytykseksi infrainvestoinnit istuvatkin vain, jos muutenkin tehtävälistalla olevia hankkeita esimerkiksi aikaistetaan silloin, kun työtä on hetkellisesti paljon ja edullisesti saatavilla. Suuret rakennushankkeet työllistävät rakennusmiehiä, insinöörejä ja muita työntekijöitä, joiden kysyntä nousee ja siten hinta (palkka). Jos nuo henkilöt palkataan merkittävissä osin työttömyyskortistosta, niin kansantalouden vaihtoehtoiskustannus on silloin mahdollisimman pieni.

Makroelvytys ei ole omissa käsissämme

Todellinen makroelvytys on kuitenkin rahapoliittista ja siten muualla kuin oman eduskuntamme käsissä. Euroopan keskuspankki voi saksalaisten jupinoista huolimatta pistää uuden vaihteen käyntiin rahanluonnissa. Sen hyviä puolia suhteessa ns. budjettitalouden täsmäelvytykseen on ettei se ainakaan suoraan ota kantaa markkinoiden toimintaan.

Rahamäärän kasvuun perustuva inflaatio koskettaa kielteisesti kaikkia, joilla on enemmän euroja kuin eurovelkaa. Euromääräiset hyödykkeet ja palvelut halpenevat suhteessa muihin valuuttoihin. Merkittävä agenda yhteiseurooppalaisen velkakurimuksen helpottamisen lisäksi onkin vientiteollisuuden kilpailukyvyn kasvattaminen toimialasta riippumatta.

Teki EKP tulevaisuudessa mitä teki, meidän on pidettävä oma puutarhamme kunnossa. Paras elvytys ei vääristä markkinaa, vaan lisää ihmisten mahdollisuuksia ja kannustimia parantaa omaa elämäänsä. Sen sijaan että kansalaisten nimissä otetaan velkaa ja päätetään kabineteissa mihin varat ohjataan, tulisi tuo päätös entistä enemmän jalkauttaa kansalaisille itselleen.

Työn verotuksen alentaminen ja rakenteellisista uudistuksista erityisesti työmarkkinoiden laajempi vapauttaminen takaisivat sen, että eurot ohjautuisivat yhä enemmän tuottavaan työhön, josta hyötyvät yksilöt ja koko kansantalous. Keskusjohtoisen elonkerjuun sijaan pysyisimme tuolloin kuin varkain myös ketterästi kansainvälisen kehityksen kärjessä.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

8 kommenttia artikkeliin “Elvyttäjien elonkerjuu

  1. Mikko sanoo:

    Eurooppa on nyt elvyttänyt karkeasti 10 vuodessa noin 10 biljoonaa euroa velaksi. Tulokset eivät ole hääppöisiä. Siksi seuraavat 10 vuotta kannattaa kokeilla (velaksielvyttämisen sijasta) muunlaisia konsteja.

  2. Mikko2 sanoo:

    Kiitos taas Elina hienosta tekstistä.

    Eiköhän tuo Kataisen 200M€ elvytys ole pelkkää äänestäjien kosiskelua. Pertti Perustallaajalle ja Jutta Urpilaiselle 200 miljoonaa kuulostaa isolta numerolta, ja elvyytys asiana hienolta, ja asioiden suuruusluokkaa on vaikea käsittää. Sinänsä koko elvyytyksen käsite on vähän absurdi nykytilanteessa. Vähän sama kuin että Detroitin kaupunginjohtaja sanoisi kaupungin maksavan keskustaan uudet kukkapenkit, ja sanoisi että tällä elvytyksellä saadaan talous kuntoon.

    Seuraavaan juttuun voisit ottaa aiheeksi Kokoomuksen sisäisen tilan ja valtasuhteet; on jotenkin vaikea käsittää, että kirjoittelet noita juttujasi Kokoomuksen leima otsassa, samaan aikaan kuin Katainen tekee ehkä kokonaisuutena kaikkein aikojen tumpelointa hallituspolitiikkaa, saman puolueen puheenjohtajana. On helppo olla kanssasi asioista samaa mieltä, mutta sitten herää heti se kysymys että mitä sitten, seuraavaksi? Olet varmaan oikeassa mutta mitä se mihinkään vaikuttaa? Katselin Youtubesta videotasi kun haastoit Mikael Jungneria, että nyt pitäisi olla sellaista hyvää johtajuutta että määritettäisiin oiukeat tavoitteet ja sitten keinot. Miksei näin sitten oikeasti ole, vaikka Kokoomus on hallinnut Suomea jo vuosia? Mitä ideaa kirjoitella siitä että tajuaa asiat, jos mitään ei oikeasti sitten tapahdu.

  3. Mikko sanoo:

    Miksei mitään tapahdu? Oma teoriani on, että pääsyyllinen huonoon kehitykseen on Suomen sairas ”vallan vahtikoira” eli vanha media, jonka päätehtävänä tuntuu olevan lietsoa kansaa vihaiseksi kaikkia vähänkään pragmaattisia Suomen ongelmien korjausyrityksiä vastaan. Tämän takia valtionvelan, työurien, eläkepommin, kilpailukyvyn, syrjäytymisen yms hoitaminen on usein pelkkää oireen hoitamista. Suomen tervehtymiseen saadaan vauhtia vain hankkiutumalla ensin eroon tuosta vinksahtaneesta vahtikoirasta. Yksi konkreettinen konsti voisi olla sanomalehtien ALVin nostaminen normaaliin 24%:iin. Parissa vuodessa kansa huomaisi miten asiat kehittyvät uuteen raikkaaseen suuntaan ja kuinka paljon vinksahtanut vahtikoira aikaisemmin rasitti hyvinvointiamme torppaamalla meille kaikille tärkeitä ja hyödyllisiä uudistuksia.

  4. Kuten kirjoittaja toteaa elvytys on ihan oikeasti peiton jatkamista toisesta päästä. Poikkeuksia toki on. Esim rakentaminen. Jos kapasiteettia on halvalla saatavissa niin silloin toki kanttaa rakentaa moottoriteitä ja korjata homekouluja. Se on sama kuin sijoittamisessa, osta silloin kun muut myy ja myy silloin kun muut ostaa. Eli lähtökohtaisesti vaihteluja tasaavaa. Jos nyt esim alettaisiin rakentamaan kolmostielle kolmatta kaistaa vaikka Hameenlinnaan saakka se voitaisiin saada vähemmilla veroeuroilla kuin sitten joskus myöhemmin. Kuullostaa viisaalta. Kerrannaisvaikutuksena kilpailukyky paranisi (kun työaikaa ei haaskattaisi jonoissa seisomiseen) ja kenties se helpottaisi pk seudun asuntotilannettakin kun vaihtoehtoisesti voisi aikatehokkaasti asua ko. Alueen ulkopuolella. Edellyttäen tietty että liikkumisen kustannuksia lisäämällä ei tätä aikasäästön tuomaa huokuttelevuutta neutraloitaisi.

    Mutta onko tämäkään esimerkki elvytystä. Enemmän se on valtion viisasta infrastruktuurin kehittämistä sopivaan aikaan.

    Kotimaisesta ostovoimasta kouhkataan nyt kovasti. On suunnilleen järjen vastaista, että budjetti esityksessä nostetaan polttoaine, sähkö, tupakka ja alkoholiveroja. Nehän ainakin noiden energiaverojen osalta ovat kaikkia kaavailtuja elvytystoimia neutraloivia. Että hölmöläisen hommaa taas.

    Ainoa oikea elvytys tulee rakenteita tehostamalla. Saadaan hommat sujumaan, puretaan turhaa byrokratiaa, ja saadaan ihmisten elämä sujuvammaksi ja kustannustehokkaammaksi, sieltä se rohkaisu yrittäjyyteen, työpaikkojen luontiin ja kulutukseen kumpuaa.

  5. Janne sanoo:

    ”Elvytykseen käytetyt verorahat (joihin voidaan lukea myös julkinen velka) ovat aina pois talouden muusta kierrosta.”

    ”Elvytys on määritelmällisesti aina inflatoivaa.”

    Näiden _määritelmällisesti_ virheellisten väitteiden jälkeen tuntuu melkolailla käsittämättömältä, että kirjoittaja on opiskellut kansantaloustiedettä yliopistossa maisterintutkintoon asti.

  6. Rami sanoo:

    Yhdyn Janneen. Tässä Lepomäen tekstissä on sivuutettu käytännössä kaikki mitä makrotaloustieteessä on viimeisen 70 vuoden aikana opittu. Tässä simppeli esitys budjettivajeiden tarpeesta Krugmanilta: http://krugman.blogs.nytimes.com/2009/07/15/deficits-saved-the-world/?_r=0

  7. Jussi sanoo:

    Parasta ”elvytystä” nykytilanteessa olisi mahdollistaa ihmisten työllistäminen ja työllistyminen. Muuttamalla työmarkkinoiden pelisääntöjä esimerkiksi pk-sektori voisi luoda suhteellisen nopeasti merkittävän määrän uusia työpaikkoja. Julkisesta sektorista itsestään ei ole lisätyöllistäjäksi – sehän on muutenkin kestämättömän suuri.

    Kysymys onkin lähinnä poliittisen päättäjien halusta tarttua toimeen ja tunnustaa tosiasiat.

    Noin yleisesti ottaen Suomen akuutti kriisi on pitkälti Nokian ympärillä olevaa. Ilman Nokian kriisiä tilanne olisi oleellisesti eri näköinen eikä todennäköisesti poikkeaisi juuri Ruotsin tilanteesta. Tätä päättäjät kutsuvat talouden ”rakennemuutokseksi”, jonka keskellä Suomi kuulemma on.

    Viennistäkään ei ole pelastajaksi lyhyellä tähtäimellä – uutta Nokiaa kun ei ole näköpiirissä. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäävat radikaalit muutokset ihmisten työllistämiseksi ja julkisen sektorin vajeen pienentäminen – joko työllisyyden parantumisen kautta tai ilman sitä.

    Joku voi vielä spekuloida devalvaation mahdollisuudella. Mielestäni se ei kuitenkaan ratkaisisi rakenteellisia perusongelmia – työmarkkinoiden jäykkyyttä – eikä juuri auttaisi vientiä, koska vientisektorimme kustannusrakenne on enää kohtuullisen vähän kiinni Suomen kustannusrakenteessa. Esimerkkinä vaikkapa tyypillinen nykyaikainen tehdas, jossa automaattilinjoilla robotit kokoonpanevat tuotteita komponenteista joita ei tehdä Suomessa. Suomalainen lisäarvo muodostuu tällaisessa tapauksessa pitkälti erilaisesta tuotantoon liittyvästä kilpailukykyisestä osaamisesta ja kilpailukykyisestä ympäristöstä ml. energia ja logistiikka – ei tehdastyöntekijän halvasta palkkatasosta.

    Mihin tarvitaan sitten ”maltillista” 0-linjan palkkaratkaisua? Lähinnä siihen, ettei jullkinen sektori elä yli varojensa. Yritysten kohdallahan vastaavan ongelman hoitaa konkurssi.

  8. Joni sanoo:

    Tätä kirjoitusta ei oikein muuten voi kuvata kuin sanalla ”facepalm”.

    Tässä pari uudempaa tekstiä, jotka Elinan kannattaisi lukea:

    http://www.nytimes.com/2013/09/06/opinion/krugman-years-of-tragic-waste.html?_r=1&

    http://rahajatalous.wordpress.com/2013/09/06/kuppaa-naapuriasi/

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa