Energiapolitiikkaa – Kauas pilvet karkaavat

Energiapolitiikkaa – Kauas pilvet karkaavat

Energia on ihmeellinen asia, vielä ihmeellisempää on energiapolitiikka. Muinaisina aikoina tavoitteesta kävi riittävyys ja edullinen kustannustaso. Ne ajat ovat kaukana, nyt poliitikkojen yöunia saattavat häiritä mitä moninaisimmat asiat kuten CO2-molekyyleihin, vapaisiin neutroneihin tai maisema-arvoihin, geopolitiikkaan ja jopa ihmiskunnan tulevaisuuteen liittyvät moraaliset kysymykset.

Energiaa tarkasteltaessa on aina otettava kokonaisuus huomioon ja energiamarkkinoiden ollessa kyseessä tämä merkitsee meidän näkökulmastamme pohjoismaisia markkinoita ja Venäjän tuontia. Sähkön noin 125-vuotisen voittokulun aikana sähkön kulutus kasvoi merkittävästi, jopa 2-3 kertaa, nopeammin kuin kansantalous, uusi tekniikka oli aina sähköintensiivistä ja levisi alati uusille alueille niin teollisuuden kuin kuluttajienkin maailmassa. Ihmisiä, jotka pyrkivät murtamaan tämän riippuvuuden pidettiin aivan omana lajinaan, viherpipertäjinä. Nyt tällainen ihme on tapahtunut ja vielä aivan omassa ympäristössämme: Ruotsista on tullut ei vain valaistunut vaan myös valistunut kansakunta.

Sähkönkulutus oli Ruotsissa vuonna 1990 140 TWh ja se oli tällä samalla tasolla vielä vuonna 2013:kin, luonnollisesti se on hieman heilahdellut, mutta pysynyt aina 5 % sisällä. Näin on käynyt siitä huolimatta, että BKT on kasvanut samaan aikaan noin 1,5-kertaiseksi. Kuluttajien asennemuutos, energiataloudellisten teknologioiden kehitys ja yhteiskunnan tuotantorakenteen monipuolistuminen ovat epäilemättä tämän hienon kehityksen takana. Hieno saavutus rohkaisee uskoa kaikkiin niihin tavoitteisiin, joita Eurooppa on itselleen asettanut energiapolitiikan saralla.

Suomi on tässä vertailussa Pekkaa pahempi. Meillä kulutus oli 1990 63 TWh ja 2013 83 TWh, mutta se ehti kivuta 90 ennen kuin talouskriisi romahdutti sen nykyiselle tasolleen. Joku voi olla tyytyväinen kehityssuuntaan, tuskin kuitenkaan kukaan tapaan, jolla se saatiin aikaan. Teemme 80-90 % kuluttamastamme sähköstä itse, lopun tuomme joko Venäjältä tai Ruotsista. Ruotsin kanssa olemme yhteismarkkinoilla ja meidän yhteenlaskettu kulutuksemme, joka vuonna 1990 oli noin 200 TWh saavutti huippunsa 2007 ollen 236 TWh ja on nyt noin 225 TWh. Kysyntää on siis kadonnut verkosta noin yhden ydinvoimalan verran. Tällä kehityksellä on moninaisia vaikutuksia, se on mm. tehnyt mahdolliseksi Venäjän tuonnin korvaamisen Ruotsin tuonnilla ja näin kävikin 2014, jolloin tuonti Ruotsista oli 12,3 TWh ja Venäjältä 4,7.

Tarjonnassa tapahtuvat muutokset ovat yhtä olennaisia kuin kysynnässäkin ja voidaksemme ymmärtää kokonaisuutta meidän on tarkasteltava myös tuotantoa. Ruotsin energiapoliittinen historia on häränpyllyjen heittämistä. Kansalaisia vaivattiin vaaliuurnille 1980 päättämään ydinvoiman päivät luetuiksi viimeistään 2010. Äänestäjien onneksi äänestyspäätöstä ei toteutettu. Ruotsin kokonaistuotanto oli 2014 149 TWh l. yli kaksi kertaa niin suuri kuin omamme, joka oli 68 TWh. Myös tuotantorakenne Ruotsissa oli erinomainen ydinvoiman ollessa 43 %, vesivoiman 41 % ja fossiilisten energiamuotojen vain 3 %, loppu tuotannosta jakautuu biomassan ja tuulivoiman kesken. Tämä merkitsee sitä, että Ruotsi on lähes CO2-vapaa maa. Se on siis tässäkin suhteessa valistunut. Emme mekään ole ihan surkeita, vaikka fossiilisilla onkin edelleen 30 % osuus johtuen lähinnä ydinvoimarakentamisen jälkeen jäämisestä tai oikeammin myöhästymisestä. Asia korjautuu oleellisella tavalla päivämääränä, joka ehkä tiedetään Pariisissa tai sitten ei missään.

Sähkömarkkinan estradille on kuitenkin astunut uusi näyttelijä, joka muuttaa draamaan luonnetta oleellisella tavalla, se on tuulivoima. Tanskassa, jossa tunnetusti on jotain mätää, fossiilinen energiantuotanto on hallitsevassa asemassa (58 % 2014) vaikka maa onkin tuulivoiman pioneeri. Ruotsissa ja Suomessa tuulivoimalla on oikeastaan ollut merkitystä vasta vuodesta 2010 lähtien. Ruotsissa tuulivoiman tuotanto oli 2 TWh 2008, 3,5 2010 ja 9,9 viime vuonna. Meillä on tavoitteena rakentaa 2020 mennessä 2500 MW tuulivoimakapasiteettia ja se saavutettaneenkin jo 2018. Ruotsiin ja Suomen kokonaistuotannossa tuulivoiman osuus nousee nopeasti noin 15 TWh:iin.

Kreikkalaiset jumalat sulkivat tuulet säkkiin, mutta onnettomuudeksi Odysseuksen merimiehet avasivat sen ja päästivät tuulet valloilleen ja näistä tarunhohtoisista ajoista lähtien ne ovat puhallelleet miten haluavat. Tästä syystä tuulivoimala tuottaa hyvässäkin tapauksessa vain noin 30 % teoreettisesta kapasiteetistaan ja sen se tuottaa silloin kun sille sopii ei silloin kun sitä tarvitaan. Odysseukselta kesti 10 vuotta päästä kotiin, onnistuuko se meiltä koskaan nykyisen energiapolitiikan vallitessa on tämän blogin avainkysymys, itse asiassa ainoa kysymys. Kuten Odysseuskin oppi hyvin tietämään tuulivoima on ajoittaista ja määräävää voimaa, se menee ja tulee, mutta kun se tulee niin se työntää muut armotta pois tieltään kuten ekonomistit sanoisivat rajatuotantokustannuksellaan, joka on nolla.

Sähkömarkkinoilla tulee vallita tasapaino joka hetki, tämä on tekninen toteamus. Niillä tulisi vallita myös tasapaino pitkällä aikavälillä ottaen huomioon kaikki yhteiskunnan kehitykseen vaikuttavat asiat ja tavoitteet ja tämä taas on paljolti poliittinen kysymys. Kaiken viisauden äiti markkinoilla on todellisten hintojen näyttäminen. Tämä vaatimus ei nyt toteudu energiassa.

Sähkö on elektronien liikettä, mutta nämä elektronit ovat verotuksellisesti hyvin eriarvoisia. Useimmat kantavat selässään suurta verotaakkaa, toisia puskee eteenpäin valtava negatiivisen veron voima. Tuulivoimakilowatit ovat tällaisia ja niiden tuotanto onkin huimassa kasvussa saturoituneilla energiamarkkinoilla. Jollain muulla markkinalla tällaista tilannetta pidettäisiin julkisen vallan aiheuttamana markkinahäiriönä ja tällaisia toimijoita häirikköinä. Tuulivoima edellyttää lisäksi, laajaa panostusta verkon kehittämiseen ja muilta tuotantomuodoilta varautumista tähän häilyvään ilmiöön.

Tuulivoiman tuki voidaan rakentaa kahdella tavalla. Valtio olisi voinut tehdä tarjouspyyntöjä koskien rakennettavia kapasiteetteja ja myöntää rakentamisluvat niille toimijoille, jotka sitoutuvat rakentamiseen mahdollisimman vähäisin tuin. Tällä mallilla olisi ollut se hyvä puoli, että sekä kustannus, että markkinoille tuleva volyymi olisi tunnettu etukäteen. Samalla olisi varmistuttu siitä, että vain taloudellisesti parhaat kohteet tulevat rakennetuiksi ja tekevät sen lisäksi paremmuusjärjestyksessä. Tämä on erityisen tärkeätä tuulivoimassa, koska tuotantokustannukset vaihtelevat paikallisten tuuli- ja rakentamisolosuhteiden johdosta merkittävästi. Valittu takuuhintajärjestelmä ei toimi näin ja johtaa tuotannon hallitsemattomaan markkinoille tuloon ja tuhlaa veroeuroja johtuen siitä, ettei mikään takaa rakentamispaikkojen valintaa niiden todellisen edullisuuden mukaan. Onneksi Suomi ei ole kovin velkainen maa ja voi hyvin kantaa tällaiset ”marginaaliset” lisäkustannukset.

Energiamarkkinoita arvioitaessa ei voi keskittyä eri tuotantomuotojen teknisiin ominaisuuksiin vaan on pakko puhua myös markkinan rakenteesta, jonka tulisi olla sellainen, että kilpailulla on todelliset mahdollisuudet vaikuttaa sen toimintaan. Tällä saralla ollaan ottamassa ihmeellinen taka-askel. Ydinvoiman osuus on tarkastellulla markkinalla Ruotsi-Suomi hyvin merkittävä ja yhdelle toimijalle on suotu osuus melkein kaikissa alueella toimivissa tai suunnitteilla olevissa ydinlaitoksissa. Lisäksi tällä toimijalla on vahva asema vesivoimassa koko tarkastelualueella.

Kuten yllä olevasta on helppo päätellä markkina on tilassa, jossa uusien termisten tuotantolaitosten suunnittelu on hyvin vaikeata eikä se nykyhinnoilla tai futuureilla kävisikään päinsä. Siitä huolimatta yhdeltä toimijalta evättiin ydinlaitoksen rakentamisluvan pidennys vaikka markkinamielessä lienee todella vaikeata sanoa milloin uusia laitoksia tulisi ylipäätänsä kytkeä verkkoon.

Ruotsin hieno kehitys salli meidän vapautua, ainakin toistaiseksi, energiariippuvuudesta sähkön osalta itänaapurista, koska sille löytyy nyt todellinen vaihtoehto. Samalla kuitenkin korvasimme tämän riippumattomuuden ydinlaitoshankkeella, jossa teknologian toimittaja, rakentaja, osaomistaja ja mikä erittäin tärkeätä rahoittaja tulee (huomaa yksikkö) itäisestä naapurista.

Tässä hankkeessa toimittaja on paljon onnellisemmassa asemassa kuin ranskalaiset, joiden vastuulla myöhästynyt laitos on. Julkisten toimijoiden kuntien ja valtion osallisuudesta ja hankkeen rakenteesta ja Mankala periaatteesta seuraa, että uudessa hankkeessa keskeisen vastuun kantaa suomalainen ei ranskalainen veronmaksaja ja tekee sen koko laitoshankkeen elinkaaren osalta.

Penelopesta Odusseyksen 10-vuotinen harharetki tuntui pitkältä ajalta. Energiapolitiikassa se ei ole aika eikä mikään, pääsemmekö me milloinkaan kotiin – kauas pilvet karkaavat.

Numerotieto on pääosin peräisin Energiateollisuuden sivuilta osoitteesta www.energia.fi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

3 kommenttia artikkeliin “Energiapolitiikkaa – Kauas pilvet karkaavat

  1. Juha sanoo:

    Erinomainen kirjoitus.

    Suomessa suunniteltiin rakentaa ydinvoimaa jo 1960-luvulla huomattavasti enemmän kuin 1970- ja 1980-luvun vaihteessa toteutuneet 4 voimalaa. Tsernobylin onnettomuus epäilemättä pysäytti lupaavasti alkaneen kehityksen. Ydinvoiman tutkimusta, kehitystä ja rakentamista olisi pitänyt tuolloin jatkaa. Energiapaletti näyttäisi nyt paljon paremmalta.

    Polttoaineista ei hetkessä päästä eroon. Toimitus- ja huoltovarmuutta on kuitenkin syytä parantaa. Uudet LNG-terminaalit esimerkiksi tulevat tarpeeseen.

    Maalämpö sopii uusiin omakotitaloihin. Aurinkopaneelit ja tuulivoima kesämökille. Ilman tukiaisiakin.

  2. Simo Brummer sanoo:

    Viime päivien lehtikirjoittelun mukaan tuulivoima voi pudottaa sähkön hintaa enemmän kuin mitä se kauhoo tukea syöttötariffin muodossa. Tämä on tietenkin aivan mahdollista ja varmaan spottista voi löytää sille tukeakin. Se ei muuta mitenkään sitä tosiasiaa, että syöttötariffi on ekonomisesti tehoton tuulivoiman tukimuoto ja että se synnyttää todellisia ”windfall” voittoja osalle investoijista. Tästä ei pääse yli eikä ympäri.

    Välitöntä hintavaikutusta oikeampi kysymys kuuluisi voiko tuulivoima alentaa yhteiskunnan energialaskua kokonaisuutena ottaen, tietenkin tuet ja kaikki sen seurannaisvaikutukset mukaan lukien. Tämä kysymys on aidosti vaikea ja väitteen esittäjällä on asiassa todistustaakka ei niillä, jotka sitä rohkenevat epäillä.

  3. Juha sanoo:

    “Windfall” tosiaankin. Kuulostaa kuin ikiliikkuja olisi vihdoinkin keksitty. Tuulitukimylly.

    Vanha virsi toistuu. Maataloustukien takia saamme halpaa ruokaa. Polttoaineita subventoimalla bensiinin hinta pysyy kohtuullisena. Mitä kulloinkin ja missäkin.

    Parasta olisi poistaa tuet ja katsoa, miten eri energiamuodot pärjäävät kilpaillessaan keskenään.

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa