Euroopasta katsottuna Suomi ei näytä houkuttelevalta

Euroopasta katsottuna Suomi ei näytä houkuttelevalta

Kirjoitan tämän tekstin Itävallasta neljän kuukauden aikana opiskelijavaihdossa kertyneiden kokemusten pohjalta. Osana kauppatieteellisiä maisteriopintojani Aalto-yliopistossa päätin suorittaa viimeisen lukukauden vaihdossa Wienin kauppakorkeakoulussa.

Valitsin kohteeni sillä perusteella, että Itävalta edustaa minulle tyypillistä, historian ja kulttuurin puolesta kiehtovaa tasokasta Keski-Eurooppaa. Entuudestaan osasin odottaa Itävallan olevan hieman Suomen kaltainen hyvinvointivaltio, jolla on pitkät konsensuspoliittiset perinteet. Ensimmäisestä päivästä lähtien olen kokenut kulttuurishokkia, johon en ole sopeutunut vielä tähänkään mennessä. Shokki on kuitenkin kohdemaata kohtaan positiivinen. Myönnettäköön, että olen aina suhtautunut kriittisesti sokeaan uskoon Suomen maailmanlaajuista ylivertaisuutta kohtaan. Silti arkielämän kokemukset Keski-Euroopassa herättävät jatkuvasti aivan uudella tavalla kriittisiä ajatuksia Suomessa harjoitettavasta politiikasta ja sen taustalla olevasta mentaliteetista.

Uskon, että kokemuksissani ja havainnoissani on paljon samaa kuin lukuisilla suomalaisilla opiskelijoilla, jotka arvioivat kotimaataan ja tulevaisuuttaan globaalin maailman vaihtoehtoja vasten.

Arjen havaintoja

Elämä Keski-Euroopassa on yllättänyt sujuvuudessaan niin määrällisesti kuin laadullisestikin. Vaikka Itävallassa nimellinen bruttokansantuote onkin vain neljä prosenttia korkeampi kuin Suomessa, keskieurooppalaisella hintatasolla korjattuna reaalinen ero nousee melkein 17 prosenttiin.

Tämän lisäksi yksilölliset erot kulutustottumuksissa voivat lisätä kuilua Suomeen entisestään. Esimerkiksi nuoren miehen ostoskori on täällä huomattavasti edullisempi johtuen mm. elintarvikkeiden, oluen ja viinin suhteellisesti suuremmasta osuudesta. Kauppaketjujen välillä on suurta kilpailua, eikä yksi tehoton ja läpinäkymätön osuuskunta ulota lonkeroitaan kaikkialle.

Germaaniseen tehokkuuteen viritetyissä discounter-myymälöissä lähinnä huvittuu S-ryhmän ”halpuuttamisesta” tai kanta-asiakaseduista. Suomessa ollaan kaukana eurooppalaisesta edullisuudesta. Monipuolisempi kaupoissa asioiminen on myös helpompaa. Mukavan tuoksuisen paistopisteen vierestä voi vaivattomasti poimia vaikka pullon viiniä ja vielä murto-osalla suomalaisesta hinnasta. Tällaista mukavuutta nähdessään vain kysyy, miksi asiat on tehty Pohjoismaissa tahallaan hankalammiksi kuin missäkin hölmöläistarinoissa.

Palvelukulttuuri on ollut minulle suuri yllätys. Tavallisesti Suomessa kaikkialla paitsi hieman tunnelmallisemmissa ravintoloissa asiakas joutuu menemään palvelun luo. Euroopassa on yleisempää, että palvelu tulee asiakkaan luo. Tilaukset otetaan vastaan pöydissä, joissa myös laskun maksaminen tapahtuu vasta ennen pois lähtemistä. Tällöin pöytäseurue, sen keskustelut ja tunnelma pysyvät kasassa läpi illan. Tämä on laatua, jonka ymmärtää vasta kun sen pääsee itse kokemaan (ja jälleen menettämään Suomeen palatessaan).

Erilainen suomalaistyylinen jonottaminen ja itsepalvelu ovat tietenkin liiketoiminnallisesti tehokkaita malleja, joissa pienemmillä yleiskustannuksilla saadaan palveltua useampia pienemmässä ajassa. Tämän pohjalta luulisi helposti Suomen ravintolahintojen olevan jopa edullisempia kuin täällä. Vertailukelpoisissa Helsingin ravintoloissa hinnat ovat kuitenkin melkein kaksinkertaiset esim. Wieniin verrattuna.

Asuminen ja työ

Käsitykseni yleisemmin mm. asuntomarkkinoista ja nuorten työllistymisestä perustuvat enemmän tapaamiini wieniläisiin. Erityisen avartavaa on ollut keskustella kokemuksista paikallisen suomalaisen Taneli Luotojärven kanssa, joka muutti Wieniin opiskelemaan viisi vuotta sitten. Tuossa ajassa hän on kertonut asuneensa kahdessa eri vapailta markkinoilta vuokratussa asunnossa keskustan tuntumassa. Helsinkiin verrattuna markkinoilla ei ole pulaa asunnoista, ja hinnat ovat n. neljänneksen alhaisempia.

Itävallassa varsinkin nuorten suosiossa on Minijobs-käytäntö. Se tarkoittaa, että työntekijä saa ansaita reilun 415€ kuukaudessa ilman, että työnantajalle kohdistuisi suurempia sivukuluja kuten sairausvakuutusta ja verokiilaa. Siinä, missä moinen nähtäisiin Suomessa loukkuna nollatyötuntisopimuksille, Itävallassa joustavuus on ponnahduslauta ja mahdollisuus hankkia arvokasta kokemusta.

Nuorille on jatkuvasti tarjolla monipuolisia töitä. Varsinaista kesätyökautta ei siis ole, puhumattakaan puoli vuotta etukäteen aloitettavasta hakemuskierroksesta. Yllätyin ystäväni kertomasta tilanteesta, jossa itävaltalaiset nuoret eivät suuremmin valitelleet seurueensa jäsenen joutumista työttömäksi. He olivat varmoja, että lähitulevaisuus toisi hyvin pian uusia mahdollisuuksia.

Toinen erikoisuus Suomeen nähden on se, että esimerkiksi kauppatieteellisellä alalla maisteritutkinto ei ole inflatoitunut. Kanditutkinnolla pärjää hyvin työmarkkinoilla, ja ennen sitäkin löytyy relevantteja työtehtäviä. Tällöin ei ole yllättävää, että moni siirtyy täysillä työelämään jo kandidaatiksi valmistuttuaan. Kokonaiskuva on hyvin erilainen verrattuna Suomeen, jossa opiskelujen pitkittäminen nähdään jopa henkilökohtaisena reaalioptiona huonon suhdanteen varalta.

Suhtautuminen sääntelyyn

Suomessa on totuttu ottamaan monet epämukavuudet ja niitä puolustavat argumentit annettuina. Viiniä ei voi ostaa leipähyllyn vierestä, vaan sitä varten on kulutettava aikaa ja vaivaa siirtymällä Alkoon jonottamaan. Talouspuhetta ja talousajattelua vieroksuvalle suomalaiselle aika ei saa olla rahaa. Jos se kuitenkin on, niin tuo kunniamarssi ja jonossa jäpittäminen koetaan kunniakkaaksi teoksi kansanterveydelle. Pääsyynä ei ole tavallinen tolkun ihminen, vaan tuntematon alkoholisti ja hänen lähipiirinsä.

Jo kaupassa myytävien juomien alkoholirajan nostaminen 0,8 prosenttiyksikköä ylöspäin oli vähällä kaatua mm. Lääkäriliiton pastoraaliseen saarnaan lisääntyvästä ”kärsimyksestä, sairauksista ja kuolemasta”. Suostumalla hakemaan mm. laadukkaat IPA-oluet Alkosta asti, kuluttajan uskotaan ehkäisevän näitä uhkakuvia.

Täällä myytit murtuvat. Suomalaisen alkoholipolitiikan selittäminen ja terveysviranomaisten sitaattien kertominen ovat taattua viihdettä keskieurooppalaisessa pöytäseurassa. Alkoholi ei ole tabu. Ihmiset nauttivat sitä näkyvästi, eikä puhe saatavuuden rajoittamisesta tai byrokratian lisäämisestä tulisi kuuloonkaan keskieurooppalaisessa hyvinvointivaltiossa.

Siinä, missä papereiden kysyminen vielä kolmekymppisiltäkin on suomalainen käytäntö, Itävallassa se olisi poikkeuksellista ja loukkaavaa. Ikärajojen valvonta ei ole minkäänlainen sisäpoliittinen prioriteetti. Yhteiskunnan ei pelätä romahtavan siihen, jos lievästi alaikäinen onnistuu tilaamaan ravintolassa tuopin. Viranomaiset kohdistavatkin niukkoja julkisia resursseja yhteiskunnan kannalta kriittisempiin kohteisiin.

Edellä mainitut havainnot laittavat suomalaisen miettimään. Korkean elintason hyvinvointivaltio, joka Suomen tapaan tarjoaa terveydenhuoltoa ja koulutusta, ei lähde yksilön perään aggressiivisella mikromanageroinnilla ja arkielämän vaikeuttamisella. Talous ei ole kaatunut alkoholin haittakuluihin. Päin vastoin se on paljon Suomea paremmassa kunnossa. Suomalaista julkista keskustelua dominoivat ääritapausten parissa työskentelevät sosiaali- ja terveysalan ihmiset. Etanolin kulutusmääristä ja alkoholin ”käyttämisestä” puhutaan mekaanisena prosessina aivan kuin asiantuntijat eivät itse olisi kokeneet sosiaalista iltaa hyvässä seurassa appelsiinimehua väkevämpää nestettä kilistelemällä.

Euroopassa olutta, viiniä jne. pidetään nautintoaineina. Juoman rooli ymmärretään yhtenä osana mm. virkistävää sosiaalista elämää, jonka arvo on jokaiselle subjektiivista. Hyvää elämää ei mitata haittojen minimoimisella, vaan elämysten ja kustannusten erotuksena. Elämästä nauttimisen arvo ja terve intuitio unohtuvat suomalaisessa normikeskustelussa.

Poliittinen liikehdintä

Sotien jälkeen kaksi suurta puoluetta, konservatiivit ja sosiaalidemokraatit, ovat pitäneet Itävallassa järkähtämätöntä enemmistövaltaa konsensushakuisesti. Varsinaista maaseudun omaa tulonsiirtopuoluetta ei ole. Pääkaupungin väestön osuus on koko maahan nähden suhteellisesti suurempi kuin mm. Suomessa.

Kahden viikon takaisia Itävallan presidentinvaaleja on ruodittu Suomen mediassa pitkälti oikeistopopulismin nousun, pakolaiskriisin, Venäjän intressien ja kansan kahtiajaon kulmasta. Keskusteltuani aiheesta kevään aikana lukuisten paikallisten kanssa, vaikutelma poikkeaa esim. Suomen median antamasta kuvasta. Ennen kaikkea Itävallassa on kasvanut tyytymättömyys pysähtyneisyydestä ja hyvä veli -politiikasta syytettyä vakiintunutta poliittista eliittiä, ”establishmentia” vastaan. Ilmiö ei ole satunnainen poikkeus Euroopassa tai maailmalla. Se on sukua suuremmalle länsimaiselle liikehdinnälle, joka on tuonut nostetta myös Donald Trumpin ja Bernie Sandersin kantaisille leipäpoliitikkoja ravisteleville hahmoille.

Vaalien ensimmäisellä kierroksella kolme ehdokasta, Itävallan vapauspuolueen Norbert Hofer, sitoutumaton vihreä Alexander van der Bellen sekä sitoutumaton Irmgard Griss kiilasivat kärkeen kahden suurimman valtapuolueen edustajien ohi jättäen heidät listan häntäpäähän. Vastaavaa ei ole tapahtunut aikaisemmin Itävallan historiassa toisen maailmansodan jälkeen.  

Erityinen huomio establishmentin haastamisesta on se, että suositut hahmot nousevat poliittisen eliitin verkostojen, kabinettien ja eturyhmien ulkopuolelta. Ensimmäisellä kierroksella kahden suurimman puolueen ehdokkaiden ohi kiilannut, aikaisemmin korkeimman oikeuden johdossa työskennellyt Griss oli merkittävin esimerkki tällaisesta.

Asetelman peilaaminen Suomea vasten on mielenkiintoista. Kun katsoo meneillään olevia suomalaisten puolueiden puheenjohtajavaaleja, ennakkosuosikeista on edelleen helppo tunnistaa poliittisen eliitin koneistoissa kasvatettuja ammattipoliitikkoja. Monissa muissa maissa ja varsinkin Itävallassa kevään vaalien jälkeen poliittisen eliitin valta-asema ei ole enää itsestäänselvyys.

zum Schluss

Itävallassa olen oppinut, miten suomalaiset elävät itseään koskevien myyttien keskellä. Jos ulkomailla tehdään asioita toisin, sen ei uskota toimivan Suomessa. Yhteiskuntapolitiikka on lähtökohtaisesti oikeassa, ja vika on kansalaisissa. Eniten minua on mietityttänyt se havainto, ettei suomalainen hyvinvointivaltiomalli ole kategoriansa ainut tai erityinen luomus Euroopassa. Se ei näytä pysyvän enää edes Pohjoismaiden perässä.

Itävalta kuuluu hyvinvointivaltioiden kategoriaan, mutta julkinen sektori ei silti ole politiikassa aivan pyhän lehmän roolissa. Sääntelyyn liittyy jonkinlaista suhteellisuudentajua. Pienten riskien takia ei tarvita suuria kieltoja ja valvontaa. Tällaisessa yhteiskunnassa ihmisen on mahdollisuus hakea oma-aloitteisesti ratkaisuja yksilöllisiin tai muiden kanssa jakamiinsa haasteisiin. Suomessa erilaiset byrokratian veijaritarinat ja kokemukset rajoitteista saavat ihmisen epäilemään harmittomankin arkielämän lainmukaisuutta.

Itävallassa vitsaillaan, että suuren maailman trendit omaksutaan aina 50 vuoden viiveellä. Silti Suomeen verrattuna paljon dynaamisemmassa yhteiskunnassa ei tyydytä muistuttelemaan historiallisista saavutetuista eduista joka käänteessä. Suomesta on sanottu, ettei se houkuttele kunnianhimoisia ihmisiä.

Itävalta ei ole lepokoti vain keskinkertaisuutta tavoitteleville erakoille. Nuorilla on uskoa tulevaisuuteen, eikä esimerkiksi sukupolvien välillä ole vahvoja yhteiskunnallisia jännitteitä ja eturistiriitoja. Yhteiskunnan dynaamisuus on melkein jo itsessään lupaus kehityksestä. Tämä on ratkaiseva tekijä, joka vetää puoleensa niitä ihmisiä, joilla on paljon annettavaa ja vielä elämä edessään. Näiden ihmisten työpanos varmistaa myös sen, että koko yhteiskunnan elintaso säilyy ja kasvaa.

Tässä on haastetta Suomelle.

Teksti on kirjoitettu Wienissä asuvan opiskelijan Taneli Luotojärven kanssa.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

21 kommenttia artikkeliin “Euroopasta katsottuna Suomi ei näytä houkuttelevalta

  1. Ville sanoo:

    Jotenkin en näkisi itse maailman suurimpanan vääryytenä ja tärkeimpänä agendana sitä, että viiniä ei saa ostettu leipähyllyn vierestä ja se siihen välttämättä tarvittaisiin. Kaupoille tämä tosin toisi lisää myyntiä ja tuloja.

    Kannattaisi ehkä keskittyä imemään sieltä niitä asioita, jotka siellä tehdään paremmin kuin Suomessa ja joilla on ihan oikeitakin vaikutuksia elämään.

    Suomalaisilla on ollut muinoin todella pahoja ongelmia alkoholin kanssa ja se on verottanut koko kansakuntaa, joten näille asioille on ihan perustellut syyt. Tuoreet sukupolvet näyttävät siltä, että kykenevät ehkä länträämään viinaksien kanssa siten, että siitä ei koidu suurempaa tappiota ja rappiota yhteiskunnalle. Alkoholi tuskin tosin tässäkään tapauksessa on ollut syy, vaan seuraus.

    Nämä eivät kuitenkaan ole mitenkää ihmeellisen suuria kysymyksiä, jos ei sitten satu elää jotain bilehile aikakautta ja omaa lapsenomaista uskoa jonkun ideologian kaikkivoipaisuuteen, jossa kaikki ihmiset olisivat tarpeeksi kehittyneitä tekemään hyviä ratkaisuja ja kykenisivät ajattelemaan asioita kaikkien muidenkin kantilta.

    Suomessakin oikeissa ravintoloissa maksetaan lasku vasta lähtiessä. Ei kai sielläkään discoissa piikki ole koko iltaa auki? Olen kyllä Itävallassa pari kertaa käynyt, mutta en baareissa.

    Minijobsit tosin kuulostivat ihan hyviltä, vaikka tässäkin taidettiin piikitellä vähän ammattiyhdistysten suuntaan. 😉

  2. Juha sanoo:

    Matkailu avartaa. Muu maa mustikka. Pohjois-Euroopasta katsottuna.

    Itävallasta on tullut paljon hyvää. ”Kolme itävaltalaista fyysikkoa on saanut Nobelin: Erwin Schrödinger, Victor F. Hess ja Wolfgang Pauli. Veriryhmien keksijän Karl Landsteinerin lisäksi kuusi muuta lääketieteilijää ja neljä kemistiä on palkittu Nobelilla. Filosofialle Itävalta on antanut Ludwig Wittgensteinin ja Karl Popperin. Maan tunnetuin matemaatikko on ollut loogikko Kurt Gödel. Ihmistieteiden alalla eittämättä tunnetuin itävaltalainen on psykoanalyysin isä Sigmund Freud. Itävallassa ovat syntyneet taloustieteilijät Joseph Schumpeter ja Friedrich Hayek. Tekniikan historiaan on jäänyt insinööri Ferdinand Porsche.” (Wikipedia)

    Poliittisista suuruuksista muistuvat mieleen Adolf H. ja Jörg H. Kurt Waldheimia unohtamatta.

  3. J sanoo:

    > Jotenkin en näkisi itse maailman suurimpanan vääryytenä ja tärkeimpänä agendana sitä, että viiniä ei saa ostettu leipähyllyn vierestä ja se siihen välttämättä tarvittaisiin.

    Jotenkin kukaan muukaan ei nähnyt sitä maailman suurimpana vääryytenä, mutta sinun piti alkaa argumentoida premissistä kuin joku olisi tehnyt niin ja vielä väittänyt, että viini tarvittaisiin ”välttämättä” leipähyllyn viereen. Tsk, tsk.

    > Kannattaisi ehkä keskittyä imemään sieltä niitä asioita, jotka siellä tehdään paremmin kuin Suomessa ja joilla on ihan oikeitakin vaikutuksia elämään.

    Kannattaisi ehkä keskittyä imemään sieltä niitä asioita, joista sinä olet samaa mieltä?

    > Nämä eivät kuitenkaan ole mitenkää ihmeellisen suuria kysymyksiä, jos ei sitten satu elää jotain bilehile aikakautta ja omaa lapsenomaista uskoa jonkun ideologian kaikkivoipaisuuteen, jossa kaikki ihmiset olisivat tarpeeksi kehittyneitä tekemään hyviä ratkaisuja ja kykenisivät ajattelemaan asioita kaikkien muidenkin kantilta.

    Mikäli tämän kappaleen tarkoitus oli osoittaa, millainen on jämähtänyt ajattelutapa siitä, että kaikki muut paitsi minä ja mun kaverit ovat edesvastuuttomia joita pitää säännellä kielloilla ja rajoituksilla, onneksi olkoon, onnistuit erinomaisesti!

  4. H. sanoo:

    Aika odotettuja olivat vastaukset alustajan erittäin hyvään kirjoitukseen. Ne jäivät ahtaasti puimaan kirjoituksen esimerkkiä viinin ostamisesta kaupasta. Eikä ymmärrys millään riittänyt siihen, että kyse on laajemmaltikin periaatteista eikä vain pelkästään viinin ostamisesta. Kollektiivinen, armeijatyyppinen, rankaisu sen takia, että joku marginaaliporukka ei osaa hoitaa asioitaan, ei vaan sovi yhteiskuntaan. Vastuu valinnoista on yksiselitteisesti yksilöillä eikä kenelläkään muulla. Pitääkö autoihin laittaa rajoittimet, kun osa porukasta ajaa ylinopeutta ja se kuulemma vaarantaa liikenneturvalliuutta ja aiheuttaa kuluja? Tai pitääkö urheilu tai pyöräily kieltää, kun niissäkin tapahtuu kustanunksia aiheuttavia vahiknoja? Yksinkertainen totuus on, että vastuuta kannetaan vain, jos vastuuta annetaan. Sosialisoimalla vastuu yhteiskunnalle, tehdään karhunpalvelus etenkin niille ihmisille, jotka eivät ole ongelma. Niiden takia, jotka ovat ongelma. Kyllä Sipiria opettaa rötjätkin ihmisten tavoille.

  5. Seppo Ilvessalo sanoo:

    Ei keskieuroopassa, varsinkaan saksankielisissä maissa, tarvitse olla viikkoa kauempaa, kun huomaa, miten paljon vähemmän siellä ihmisten elämää säännellään ja miten siellä yksilö ottaa enemmän vastuuta itsestään ja ympäristöstään. Siellä myös maatalous tuntuu pärjäävän ja erilaisten korkealuokkaisten pientuottajien erinomaisia tuotteita löytyy joka lähtöön. Huomattakoon, että viinikin on siellä maataloustuote.
    Ison eron tekee ilmeisesti juuri se, mitä yksilö odottaa toiselta ja millaiset ovat yhteisön jakamat arvot. Ei voi mitenkään välttyä siltä huomiolta, että yhteisä arvoja ovat mm. korkea työmoraali, korkea laatu, hyvä palvelu, siisteys ja hyvä järjestys. Siellä ei valtio näy vahtivan vahtivan ja paapovan yksilöä kädestä pitäen, mutta yksilö odottaa kyllä toiselta yksilöltä paljon ja myös reagoi, mikäli odotuksista poiketaan. Itse uskon, että ratkaiseva ero Suomeen verrattuna on juuri siinä, että yhteiskunnan arvot ja odotukset yksilöä kohtaan ja yksilöiden odotukset toisiaan kohtaan ovat erilaiset ja sitä myötä yhteiskunta pystyy kokonaisuutena parempaan suoritukseen kuin meidän.
    Meillä kansalaiselta ei saa vaatia ja odottaa mitään. Hänellä on määrättömästi oikeuksia, mutta hänellä ei näy olevan mitään velvollisuuksia. Jos hänelle sattuu jotakin tai häneltä puuttuu jotakin, se pitäisi yhteiskunnan tai toisen veronmaksajan kompensoida. Jos ostat suomalaista työtä, laatu on useimmiten mitä sattuu ja kaikki maksaa maltaita. Kun tähän vielä lisätään korporativimismi ja tehottomuus, josta hyvänä esimerkkinä käy kilpailukykysopimuksen vuoden kestänyt hinkkaaminen, ei ole ihme, ettei tämä maa etäisyyden päästä näytä houkuttelevalta. Pahinta tässä on tietysti se, että toisenlaisella asenteella asiat voisivat olla aivan toisella mallilla. Tätä lienee turha toivoa, koska silloin mm. niin kovin moni byrokraatti , ay- pomo ja jakopoliitikko menettäisi valtansa ja leipäpuunsa ja joutuisi ihan oikeisiin töihin, joissa palkkaa ei maksettaisi siitä, että jakaa toisten rahoja.

  6. usko tai älä sanoo:

    Suomesta tulee erittäin hyvä maa, kun vapautuu punataudistaan, pohjamutien kautta.

  7. klaus kultti sanoo:

    Suomalainen säätely on aika syvältä, mutta ei saksankielisessäkään maailmassa kaikki ole ihan phantastista. Torstaisin saadaan ostaa tavaraa kuuden jälkeen. Pari vuotta sitten Wienissä, kun aikuinen mies halusi käydä elintarvikekaupassa sunnuntaina niin kätevästi metro kuljetti lentoasemalle, jossa aikuinen mies saattoi liittyä 50 metriä pitkään samanhenkisten jonoon.

    1. Patamusta sanoo:

      Ennen ruoka saatiin riittämään yli talven, nyt yksi sunnuntai liian pitkä aika.

  8. Ulf Fallenius sanoo:

    Älä hyvä mies tule koskaan Suomeen takaisin koska kirjoituksestasi paistaa selvästi läpi että olet löytänyt unelma maasi jos ei jopa paratiisin.Suomi ei muutu se hän on selvä se on nähty jo 56 vuotta kateus ja korkeat verot on meidän ainut voimavara mutta täytyy vaan kestää kun täällä asuu.

  9. Saku T sanoo:

    Hyvia ajatuksia arkikohtaamisista ja -havainnoista seka mielenkiintoista taustoitusta. Kiitos!

    Pitaisiko talle kirjoitukselle tehda jatko, jossa kommentoitaisiin yhteiskunnan sosiaali- ja terveyspoliittista mallia? Talloin voisi peilata valtion kustannusten kohdentumista eri asioihin vaikka Suomessa ja Itavallassa. Sita lukisi mielellaan ajankohtaisten sote-mallinnustenkin takia.

    Itse en tieda talta sektorilta riittavasti, mutta pikainen etsinta tuotti seuraavan lauseen:

    ”Keskieurooppalainen malli, jossa päävastuu on perheillä Keskieurooppalainen tai konservatiivinen hyvinvointimalli on esimerkiksi Ranskan, Saksan tai Itävallan kaltainen yhteiskunta, jossa hyvinvointirakenteet on luotu ydinperheen ympärille.”

    (aina luotettava https://fi.wikipedia.org/wiki/Hyvinvointivaltio)

    Miten tama keskieurooppalainen malli sitten kaytannossa nayttaytyy arjessa? Enta jos et ole osa ydinperhetta? Ym. ym.

    Terveisin

    Jatko-opiskelija (vaihdossa Edinburghissa)

  10. Enya sanoo:

    Wien lienee muuttunut hurjasti siitä 90-luvun käynnistäni, jolloin matkakumppanin kanssa etsimällä etsimme jotain syömäkelpoista ruokaa tarjoavaa kohtuuhintaista kuppilaa, ja vika päivänä päädyimme suosiolla Mäkkärille syömään. Muistelemme vieläkin sitä yhtä ravintolaa, jossa toiselle meistä tuotiin liemi, jossa lellui yksi pesäpallon kokoinen lihapulla, ja toiselle kalaruoka, jossa oli läjäytetty seitipakkaus sellaisenaan pannulle, paistettu se ja lyöty parin keitetyn perunan viereen lautaselle. Mitään salaattia oli turha toivoakaan saavansa.

  11. On sitä muutkin Itävalllassa käyneet sanoo:

    Unohdit kuitenkin mainita monet katoliseen kulttuuriin kuuluvat sääntelyn muodot: kauppojen aukioloaikojen säätelyt, sunnuntaiaukiolojen kiellot, Euroopan lukuisin arkipyhien määrä jne. Päätit valita alkoholipoliittisen näkökulman ja ryhtyä alkoholiteollisiuden puhetorveksl?

  12. On sitä muutkin Itävalllassa käyneet sanoo:

    Olen myös pohtinut, että ainoa mahdollinen selitys perinteisten kahviloiden valtavalle lukumäärälle Wienissä täytyy olla tiukka kaavoituspolitiikka. Kun kahvilatilaa ei saa muuttaa vaikkapa Adidas-liikkeeksi, kahvilan pitäminen onnistuu vähäisemmälläkin liikevaihdolla. Erittäin miellyttävää kaupunkikuvallisesti, mutta ei kuitenkaan mikään Libera-paratiisi tämä ratkaisu. Kannattaisi tutustua asioihin syvällisemmin ennenkuin alkaa vetää hätäisiä johtopäätöksiä ja kirjoittaa propagandaa.

  13. On sitä muutkin Itävalllassa käyneet sanoo:

    Tuli muuten mieleen vielä yksi Suomea tiukempi sääntelyn muoto, jonka unohdit mainita: vuokra-asuntomarkkinat. Itävallan laki säätää vuokralaiselle tiukemman suojan kuin Suomessa, mm sopimisten pituutta säätelemällä. Kirjoituksesi alkaa näyttää lähinnä vitsiltä…

  14. Freelance sanoo:

    Jos olet yhtän käryllä siitä miten yritysten ja organisaatioiden suorituskykyä kehitetään, tunnistat termin benchmarking. Yritysmaailman kehittämiseen kuuluu parhaiden toimintatapojen ennakkoluuloton etsintä yli kaikkien rajojen. Oppia etsitään ja otetaan yhtä hyvin kilpailijoilta, muilta toimialoilta kuin liike-elämän ulkopuoleltakin. Kuuluisin benchmarkkaus tapahtui kun Henry Ford otti chicagolaisessa teurastamossa/lihanpakkaamossa kuvatun filmin takaperin katsottuna malliksi autojen kokoonpanolinjoille.

    Meillä olisi lukuisia toimivia ja menestyksellisiksi todistettuja malleja siitä miten meidän kaltaisiamme demokraattisia kehittyneitä yhteiskuntia voidaan pyörittää huomattavasti kevyemmällä säätelyllä ja verorasituksella. Malli ei vaan kelpaa. Miksi?

    Suomalaiset on onnettomuudekseen kasvatettu vaatimattomiksi, vähään tyytyviksi, nöyriksi ja kilteiksi ”hyviksi ihmisiksi” jotka ovat täysin hukassa oman elämänsä kanssa. Kymmenys meistä on välistävetäjiä jotka ovat huomanneet tilaisuutensa ja kuorivat kermat päältä kertomalla lammasmaiselle enemmistölle miten ajatellaan oikein, miten äänestetään oikein, miten kulutetan oikein. Miten ihmisen pitää uhrautua ja osallistua talkoisiin yhteisen hyvän (siis välistävetäjien etuoikeuksien) vuoksi.

    Suomalainen on oikeasti vallaton ja vastuuton; Hänellä ei ole valtaa eikä hänellä ole vastuuta koska hän on saamattomuuttaan antanut molemmat välistävetäjille.

    Farmakologian perusperiaatteiden mukaan myrkyllisiä aineita ei ole, on vain vääriä pitoisuuksia. Sääntely toimii farmakologian periaatteiden mukaan: Pieninä määrinä hyödyllistä mutta kun ylitetään tietty raja, annoksen kasvattaminen muuttuu vahingolliseksi. Lääkkeitä annostellaan periaatteella niin vähän kuin mahdollista hyödyllisten vaikutusten saavuttamiseksi, sääntelyä annostellaan niin paljon kuin yhteiskunta kestää.

    Kysymyshän on vallasta. Välistävetäjä hamuaa valtaa lampailta koska valta muuttuu aina aineelliseksi hyödyksi, sosiaaliseksi statukseksi ja seksuaaliseksi vetovoimaksi. Tavikset on taas orjuutettu heihin pienestä pitäen istutetulla syyllisyydentunnolla ja häpeällä niin etteivät he kykene elämään ilman välistävetäjien sanelemia sääntöjä. Ja valistävetäjät pelkäävät kuolemaakin enemmän että heidät jätetään huomiotta.

    Suomalaiset on kusetettu uskomaan että toimimalla kiltisti välistävetäjien sanelemien sääntöjen mukaan palkkioksi saa riskittömän hyvän ja onnellisen elämän ilman minkäänlaista vastuunottoa.

    Ikävä kyllä kupla on puhkeamassa ja hyvinvointivalhe syöksyy tuhoonsa. Tällä hetkellä kolme neljäsosaa suomalaisista on pelkkiä kulueriä, he eivät maksa elämänsä aikana eurocenttiäkään nettoveroa. Oikeasti koko meidän hyvinvointivalheemme lepää puolen miljoonan suomalaisen varassa. Sekä jumalattoman velanoton.

    Meitä ei pelasta muu kuin se, että välistävetäjät pakotetaan luovutttamaan valtaa ja vastuuta taviksille. Meitä ei pelasta muu kuin se, että tavikset ottavat vastuuta omasta elämästään. Meitä ei pelasta muu kuin se että hankkiudumme eroon myrkyllisestä säätelystä.

    Väistävetäjän muuten tunnistaa siitä että hän puhuu lakkaamatta siitä miten meidän on otettava vastuu milloin mistäkin. Välistävetäjä on valmis kuin partiopoika ottamaan vastuun vaikka koko maailmasta. Ottamaansa vastuuta hän ei ole halukas kantamaan, se homma sysätään aina lammasmaisille syyllistetyille taviksille.

    1. Liisa Laitila sanoo:

      Juuri niin! Aivan kuin minun suulla sanottu…

  15. Leena Lumi sanoo:

    Pääosin hyvä kirjoitus, jossa kolahti etenkin tämä: ”Itävalta kuuluu hyvinvointivaltioiden kategoriaan, mutta julkinen sektori ei silti ole politiikassa aivan pyhän lehmän roolissa. Sääntelyyn liittyy jonkinlaista suhteellisuudentajua. Pienten riskien takia ei tarvita suuria kieltoja ja valvontaa. Tällaisessa yhteiskunnassa ihmisen on mahdollisuus hakea oma-aloitteisesti ratkaisuja yksilöllisiin tai muiden kanssa jakamiinsa haasteisiin. Suomessa erilaiset byrokratian veijaritarinat ja kokemukset rajoitteista saavat ihmisen epäilemään harmittomankin arkielämän lainmukaisuutta.” Lisäksi se, että Itävallassa ei tunne sukupolvien kuilua, kuten Suomessa.

    Olemme kohta 30 vuotta viettäneet lomamme Itävallassa, nyt kun aikaa on, viivymme kuukauden kerrallaan. Meillä on kontakteja sekä liike-elämään että itävaltalaisiin ystäviimme, jotka vierailevat meillä. Hekin haluaisivat jotain Suomesta Itävaltaan, joten tämä on puolin ja toisin. Pidän sekä Suomesta että Itävallasta, mutta meille olisi hyödyksi oppia jotain vaikka Itävallan työllistämisestä: kisällitutkinto on kunniassaan niille, jotka eivät yliopistoihin halua tai yllä, mikä lisää nuorten työllistyvyyttä. He eivät makoile kotona masentumassa! Lisäksi ihmettelen aina Suomen halua olla joku tekniikan kärkimaa. Nyt äitini, kohta 90 vee, ei saa enää ostettua junalippua, koska hänellä ei ole älypuhelinta eikä hän sitä aio enää opetella. Hän myös meni tuttuun kauppaansa ja huomasi, että sieltä puuttui puolet kassoista, ne oli korvattu roboteilla! Ja miten typerää, että asiakkaan täytyy itse siivota lounaspaikassa astiansa. Monet ovat ryhtyneet vastabuumiin ja jättävät siivoamatta näin tarjoten mahdollisesti työpaikan jollekin työttömälle. Nämä asiat ovat vain pisaroita meressä, mutta niillä on merkitystä pitkässä juoksussa.

    Voin rakastaa kahta maata ja elää näin hyvin, mutta minua hiukan kaihertaa, että nuoremme saattavat muuttaa pois Suomesta, sillä heille tämä maa on holhousyhteiskunta, jossa on vaurastumista ja yrittämistä lamaava ilmapiiri.

  16. Jori sanoo:

    Hyvä kirjoitus Leena Lumilta. Suomi haluaa tosiaan olla joku tekniikan kärkimaa. Jos työttömyys haluttaisiin hoitaa otettaisiin Suomessakin käyttöön kisällitutkinto. Nykyinen oppisopimuskoulutus ei tunnu toimivan tai hyvin harva sinne pääsee. Byrokratia estää sen tehokkaasti. Poliitikot puhuu työllisyyden parantamisesta, mutta missä on konkreettiset teot?

  17. Liisa Laitila sanoo:

    Päättäjien/kansanedustajien pitäisi jokaisen lukea kirjoitus… antaisi vähän ajattelemisen aihetta! Asiaa on niin paljon, että on mahdoton alkaa erittelemään sitä, mutta tällaisen nuoren menetys, on Suomelle on suuri tappio. Ja niinhän se vaan on, että jos olisin nuorempi, lähtisin minäkin täältä muualle. Ei syyllistämällä saa mitään hyvää aikaan ja sillä metodilla on menty Suomessa jo pitkään…

  18. Ulf Fallenius sanoo:

    Suomi on paras sossutukien maksaja maailmassa ja se koukuttaa tulemaan vaikka mistä tänne.

  19. kommentoin sanoo:

    ”Jo kaupassa myytävien juomien alkoholirajan nostaminen 0,8 prosenttiyksikköä ylöspäin oli vähällä kaatua mm. Lääkäriliiton pastoraaliseen saarnaan lisääntyvästä ”kärsimyksestä, sairauksista ja kuolemasta”. Suostumalla hakemaan mm. laadukkaat IPA-oluet Alkosta asti, kuluttajan uskotaan ehkäisevän näitä uhkakuvia.”

    On käsittääkseni havaittu tosiasia, että alkoholin saannin helpottaminen lisää kulutusta joka puolestaan lisää terveyshaittoja – myös sitä nauttimattomien keskuudessa (mm. perheväkivalta).

    On toki yksilön/yhteiskunnan valinta halutaanko x määrälle ihmisiä muutaman minuutti helpompi elämä (viina Primasta sen sijaan että koukkaa myös Prisman kyljessä sijaitsevaan Alkoon) vai y määrälle ihmisiä turvallisempi elämä.

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa