Hallitus ei voi ulkoistaa vastuutaan

Mielikuvat ja reaalimaailma eivät aina kohtaa. Politiikassa tämä näkyy selvästi – ei vain nyt istuvan Kataisen hallituksen, vaan monien sitä edeltäneidenkin hallitusten lausunnoissa. Tulee mieleen Harri Holkerin hallituksen ”hallituksi rakennemuutokseksi” kutsumat työelämän uudistukset. Eteläranta vastusti niitä, mutta voimakaksikko SDP–SAK ajoi ne hallituksessa läpi. Seurauksena oli työelämän jäykkyyksien lisääntyminen. Kesti vuosia, ennenkuin näitä virheiksi osoittautuneita uudistuksia saatiin korjattua.

Työllisyyden parantamisella ja hyvinvointiyhteiskunnan puolustamisella nykyinen hallitus perustelee lähes kaikkia hankkeitaan. Ja kukapa tällaisia tavoitteita asettaisikaan kyseenalaisiksi? Mielikuva, joka rakennetaan kaikkien hyväksyttäväksi, on kuitenkin sillä tavoin helposti harhaanjohtava, että se peittää päätösten vaikutukset reaalimaailmaan.

Kataisen hallitus on kieltämättä ollut aikamoisessa myrskyn silmässä – osin omasta syystään, mutta ennen kaikkea globaalitalouden haasteiden vuoksi. Ennen kehysriihtä hallitus painosti työmarkkinajärjestöjä sopimaan työurien pidentämisestä, sosiaaliturvan muuttamisesta työllisyyttä edistäväksi ja kaiken lisäksi tekemään vielä niinsanotun raamisopimuksen. Suurimman puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja kertoi lehtihaastattelussa, että jolleivät työmarkkinajärjestöt sovi rakenteellisista uudistuksista, hallitus tulee kehysriihessään nostamaan veroja ja tekemään leikkauksia. Toisin sanoen: jos työmarkkinajärjestöt eivät sovi näistä talouden kasvun ja työllisyyden kannalta välttämättömistä uudistuksista, hallitus rankaisee koko kansaa veronkorotuksilla ja leikkauksilla. Hallitus, jonka tehtävänä on johtaa maata, on delegoinut keskeisten uudistusten valmistelun ja näköjään niistä päättämisenkin työmarkkinajärjestöille.

Keskitettyä työmarkkinaratkaisua ei syntynyt. Ei sovittu myöskään kaikkien tärkeinä pitämistä rakenneuudistuksista. Jokainen taloutta seuraava ymmärtää, ettei verojen korotuksilla voida paikata nyt tekemättä jääneitä uudistuksia. Valtiontalouden alijäämä ja kasvava velkaantuminen voidaan torjua vain elpyvällä taloudella ja työllisyyden kasvulla, ja tähän tarvitaan hallituksen peräänkuuluttamia rakenteellisia uudistuksia työelämään ja sosiaaliturvaan. Yhteisöveron laskeminen on varmasti oikea ratkaisu tässä tilanteessa, mutta se ei riitä.

Olemme siis työurien pidentämisen ja sosiaaliturvan rakenneuudistusten osalta pattitilanteessa. Lainsäädäntövalta kuuluu hallitukselle ja eduskunnalle. Perinteinen kolmikanta on uudistusten esteenä. Eihän voi olla oikein, että yksi taho – ammattiyhdistysliike – blokeeraa yhteiskunnan kehityksen kannalta välttämättömän päätöksenteon. Ratkaisuja on tehtävä ripeästi, koska niiden vaikutukset toteutuvat viiveellä. Kolmikannalla on ollut tilaisuutensa, nyt hallituksen on otettava ohjat käsiinsä.

Tällainen ehdotus voi joistakin tuntua lähes pyhäinhäväistykseltä, konsensuksen hylkäämiseltä. Siitä ei ole kysymys. Konsensus poliittisessa päätöksenteossa on luonnollisesti arvokasta. Mutta niin pitkälle vietynä, että ammattiyhdistysliikkeen hyväksyntä olisi aina edellytys lainsäädäntötoimille, se ei kuulu tähän päivään.

Työmarkkinajärjestöjen rooli on Suomessa ollut ja on edelleen tärkeä. Perinteisesti niillä on ollut suuri vaikutus lainsäädäntöön. Toimintaympäristö on kuitenkin viime vuosikymmeninä muuttunut. Hallitus päättää ja eduskunta säätää. Kansalaiset arvioivat tuloksia vaaleissa ja siten osallistuvat demokraattiseen päätöksentekoon. Ja niin pitää ollakin.

Uskonko, että  Kataisen hallitus jämäköityisi? En. Siinä on valuvika. Fantastista!

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa