It’s not a bug – it’s a feature ja muita ajatuksia työmarkkinoista

It’s not a bug – it’s a feature ja muita ajatuksia työmarkkinoista

Aika paljon on jo ehditty sanoa hallituksen työmarkkinapaketista. Ehkä joukkoon mahtuu kuitenkin vielä pari varsin jäsentymätöntä huomiota.

Sopimusyhteiskunnan romuttaminen – it’s a feature

Niin sosiaalisessa kuin vanhassakin mediassa oppositiopoliitikot ja ay-liikkeen edustajat ovat ehtineet syyttää hallitusta ”sopimusyhteiskunnan romuttamisesta”. Luonteva vastaus tähän on tietokonenörteille tuttu ilmaisu: It’s not a bug – it’s a feature. Sopimusyhteiskunnan lopettaminen olisi hyvä, ei huono asia. Kysymys on siitä, riittävätkö hallituksen voimat keskitetyn sopimisjärjestelmän romuttamiseen, ei siitä olisiko se hyvä asia vai ei.

Sopimusyhteiskunnan perustana olevan työehtosopimusten yleissitovuuden lopettaminen on nimittäin välttämätöntä.

Suomalaisessa keskustelussa sellaiset sanat kuin sopiminen ja yhteistyö aikaansaavat ihmisissä aina kivoja viboja ja hyviä fiilinkejä. On hienoa kun sovitaan asioista yhdessä ja tehdään yhteistyötä. Kilpailu on sen sijaan inhottava sana, joka tuo mieleen ikäviä mielleyhtymiä. Mutta nämä mielikuvat eivät tietystikään ole ihan oikeita. Molempia osapuolia hyödyttävä sopiminen on tosiaan yksi inhimillisen hyvinvoinnin peruskivistä. Kun sovit urakoitsijan kanssa kodin remontoinnista, kummatkin hyötyvät. Työnantajasi kanssa solmittu työsopimus myös hyödyttää molempia.

Mutta on olemassa myös pahaa sopimista ja yhteistyötä. Paha sopimus on sellainen, joka vaikuttaa haitallisesti ihmisiin, jotka eivät ole sen osapuolina. Kun urakoitsijat sopivat keskenään siitä, millaisella hinnalla ja ehdoilla sinulle remonttia tarjoavat, urakoitsijat kyllä hyötyvät, mutta et sinä. Kun keskusjärjestöt sopivat yleissitovista työehdoista, ne jotka työllistyvät näillä ehdoilla hyötyvät. Mutta ne, joiden työllistyminen edellyttäisi huonompia ehtoja, eivät.

Myöskään ne yritykset, erityisesti pienet, kasvavat ja vasta suunnitteilla olevat, jotka eivät pysty työllistämään ihmisiä sovituilla ehdoille, tietysti kärsivät.

Joissakin toisissa olosuhteissa yleissitovuus ei kenties olisi niin suuri ongelma. Mutta nyt kun työttömiä on satoja tuhansia, on ilmiselvää, että työehtosopimuksissa on sovittu hirveästi ihmisiä pois töistä. Näiden ihmisten pitää päästä mukaan kilpailemaan työpaikoista tarjoamalla työpanostaan halvemmalla ja huonommilla ehdoilla.

Suomi tarvitsee työmarkkinoilla vähemmän sopimista, vähemmän yhteistyötä ja enemmän kilpailua. Yleissitovuuden purkaminen edistäisi juuri näitä päämääriä.

On vaikea nähdä, että mikään vähempi auttaisi. Esimerkiksi nyt päätetyt rajoitukset siitä, mistä työehtosopimuksissa voidaan sopia tuntuvat aika heiveröisiltä. Hallituksen toimet kuulostavat vähän siltä kuin nakkisämpylöiden hintaa yritettäisiin säädellä vaatimalla, että nakkien hinnasta ei saa sopia. Ei tarvitse kummoista talousteoriaa päätelläkseen, että ellei nakkisämpylämarkkinoilla tapahdu muuta muutosta, tästedes sovitaan sitten sämpylän hinnasta. Nakkisämpylän hinta pysyy ennallaan, nyt hinnasta vain näennäisesti suurempi osa on sämpylää.

Työmarkkinoiden ongelma on se, että ay-liikkeen neuvotteluvoima pitää työn kustannuksen liian korkeana. Jos työehtosopimuksissa kielletään sopimasta pitkistä lomista (nakeista) eikä ay-liikkeen neuvotteluvoimaan puututa, on ilmeistä että ay-liike neuvottelee parannuksen johonkin muualle (sämpylään). Ainoa keino muuttaa lopputulosta on luopua yleissitovuudesta ja siten muuttaa työmarkkinoiden toimintaa perin pohjin.

Joku sanoo tähän, että sopimusyhteiskunta voidaan säilyttää, nyt vain täytyy neuvotella ”maltillinen” palkkaratkaisu. Se ei kuitenkaan taida riittää. Ensinnäkin on aika varmaa, että maltillinen ratkaisu ei alentaisi työvoimakustannuksia riittävästi ja riittävän nopeasti. Tavoitteena täytyy olla satojen tuhansien työllistäminen ennen kuin pitkäaikaistyöttömyyden aiheuttamat ongelmat pahenevat. Kun päämäärä ei ole maltillinen, eivät maltilliset keinotkaan riitä.

Lisäksi keskitetyn järjestelmän säilyttäminen jättäisi perusongelmat ratkaisematta. Kukaan ei tiedä, minne työttömät kannattaisi työllistää ja siis minkä toimialojen, yritysten ja ihmisten työehtojen pitäisi muuttua ja miten. Vain hajautettu ratkaisu, jossa sopiminen tapahtuu ruohonjuuritasolla voi ratkaista tämän ongelman. Jäykän sopimusjärjestelmän jättäminen voimaan tarkoittaa myös sitä, että suurtyöttömyys olisi jatkossakin väistämätön seuraus aina kun taloudelliset olosuhteet muuttuvat huonommiksi.

Hallituksen toiminta voi siis edistää työllisyyttä merkittävästi vain jos se on alkusoittoa työmarkkinoiden uudistukselle.

Työntekijät maksavat itse merkittävän osan sääntelystä

Mitä yleissitovuuden purkamisesta sitten seuraisi? Tätä on tietysti vaikeaa ennustaa, mutta jotakin voidaan sanoa. Ensimmäinen huomautus on se, että kaikki työehtojen heikentyminen ei ole palkansaajan taskusta pois. On nimittäin selvää, että työntekijät maksavat itse suuren osan heitä muka hyödyttävistä työehdoista, esimerkiksi nykyisistä palkallisista sairauspäivistä.

Työnantajan kannalta työntekijät, jotka ovat palkallisesti poissa tietyn osan ajasta, ovat vähemmän arvokkaita kuin työntekijät, jotka eivät ole poissa tai eivät ainakaan saa palkkaa poissaollessaan. Näin ollen työnantajat eivät suostu maksamaan yhtä korkeaa palkkaa, jos sairauspäivät ovat palkallisia. Työntekijät maksavat siis osan sairauspäivistä alentuneina palkkoina. Kuinka suuren osan, riippuu työmarkkinoiden toiminnasta, mutta joka tapauksessa osuus on merkittävä. Myös sunnuntailisät peritään osittain takaisin alentuneina peruspalkkoina.

Sama pätee veroihin ja veroluontoisiin maksuihin. Ei ole väliä, peritäänkö ne työntekijöiltä tai työnantajilta. Sen, keneen verorasitus lopulta kohdistuu, määräävät työmarkkinat, ei se kuka maksun tilittää. Toisin sanoen kaikki työnantajan leikisti maksamat verot ja veroluonteiset maksut, kuten eläke- ja sosiaaliturvamaksut ovat ihan samanlaista sinun työsi verotusta kuin tilinauhassa näkyvät omat verosi ja maksusi. Tätä taloustieteen peruskurssin asiaa on näilläkin sivuilla yritetty urheasti opettaa mm. työministeri Lindströmille.

On siis aikamoista höpsötystä kouhkata siitä, että työnantajan sosiaaliturvamaksun alentaminen on jotenkin kädenojennus työnantajille. Se on ihan samanlainen työn verotuksen alennus kuin vaikkapa tuloveron alennus. Se kohdistuu sekä työntekijöihin että työnantajiin.

Työmarkkinauudistusten häviäjät ja voittajat

Siitä huolimatta, että työntekijät maksavat itse sääntelystä, on selvää että osa työntekijöistä tulee kärsimään työmarkkinoiden vapauttamisesta. Tämä on paitsi markkinoiden vapauttamisen ilmeinen seuraus, itse asiassa yksi sen keskeisistä tavoitteista. Asiasta onkin syytä puhua rehellisesti.

On aika helppoa sanoa, kenen kannalta muutos on huono ainakin lyhyellä tähtäyksellä. Työehtosopimusten heikentäminen tai niiden tekemisen lopettaminen kohdistuu niihin, joiden kohdalla niiden määräykset palkasta ja muista työehdoista ovat sitovia. Suomeksi sanottuna ihmisiin, joiden työehdot ovat työehtosopimusten minimiehtojen mukaisia. Kun ehtoja huononnetaan, näiden työntekijöiden työehdot huononevat.

Keitä nämä työntekijät sitten ovat? Tyypillisesti tietenkin vähän koulutettuja ja aika huonosti palkattuja, mutta esimerkiksi myös hyvin toimeentulevia tehdastyöläisiä, jotka ovat korkeilla liiton palkoilla. Työehtosopimusten heikentäminen siis huonontaa näiden ihmisten työehtoja ja alentaa palkkoja.

Moniin työntekijöihin toimenpiteillä ei ole vaikutusta. Kun asianajotoimistot kilpailevat lakimiehistä tai teollisuusyritykset diplomi-insinööreistä, ne joutuvat tarjoamaan työsopimuksia, jotka ylittävät vähimmäisvaatimukset. Samoin lähes jokaisen ammattikunnan parhaat työntekijät saavat aina työehtosopimuksen vaatimukset ylittävän sopimuksen. Vähimmäisvaatimusten muuttaminen ei muuta tätä tosiasiaa, eikä siis myöskään niitä ehtoja joita näille työntekijöille tarjotaan. Asianajajalle, diplomi-insinöörille tai edes minun kaltaiselleni ajatuspajatyöntekijälle työehtosopimuksilla ei ole mitään merkitystä. Niiden muuttaminen ei vaikuta meidän työehtoihimme mitenkään.

Sama pätee väistämättä mihin tahansa politiikkaan, jonka tavoitteena on saada paljon nykyisiä työttömiä mukaan työmarkkinoille. Nämä uudet työmarkkinoille tulijat kilpailevat tietenkin itsensä kaltaisten työntekijöiden kanssa. Vaikka työttömien joukko on nykyisin valitettavan monipuolinen, suuri osa työttömistä kilpailee nimenomaan pienempipalkkaisista ja vähemmän koulutusta vaativista töistä. Niinpä kilpailun lisääntymisen vaikutuskin tuntuu eniten näissä töissä.

Yleissitovuudesta luopuminen koskee siis pääosin huonosti koulutettuja ja palkattuja sekä perinteistä työväenluokkaa. Hyvin koulutettuihin, työmarkkinoilla kovaa valuuttaa oleviin työntekijöihin se ei vaikuta.

Voiko tämä olla oikein? Vastaus on, että voi hyvinkin olla. Kuten todettiin, yleissitovuuden ongelma on se, että toisten puolesta sopiminen estää ihmisiä työllistymästä. Ne, joiden palkkaaminen olisi kannattavaa vain nykyistä minimitasoa huonommilla työehdoilla, eivät työllisty. Kun ehtoja huononnetaan, heidänkin palkkaamisestaan tulee kannattavaa. Ehtojen heikentämisellä on siis kaksi vaikutusta. Joidenkin nykyisten työntekijöiden työehdot tosiaan heikkenevät. Mutta samaan aikaan ihmiset, jotka eivät työllistyneet ennen ollenkaan, voivat saada työpaikan näillä uusilla huonommilla ehdoilla.

Yleissitovuudesta luopuminen siis huonontaa monien työehtoja, mutta tämä on hinta joka massatyöttömyyden aikana on pakko maksaa. Ei ole mitään järkevää keinoa työllistää oikeasti merkittävä määrä työttömiä ilman että työehdot heikkenevät monilla varsin huonosti palkatuilla aloilla.

Tyytymättömyys ei ole erityisen ahnetta tai itsekästä

Äskeinen vaatii pari lisähuomautusta. Se, että joidenkin ihmisten työehdot huononevat on työmarkkinauudistuksen keskeinen seuraus, itse asiassa sen keskeinen tavoite. Nämä ihmiset ovat tietenkin ihan ymmärrettävästi tyytymättömiä. Kenestä nyt olisi mukavaa saada vähemmän palkkaa tai lomaa? Ei ole mitenkään erityisen ahnetta vastustaa oman hyvinvoinnin alenemista, varsinkin jos on vaikkapa huonosti palkattu palvelualan työntekijä.

Mitä siis sanoa ihmisille, joita vaaditaan alentamaan elintasoaan? Mikään tuskin saa heitä täysin vakuuttuneiksi. On tietysti tärkeää tuoda esille se, että tavoitteena on saada niitä ihmisiä töihin, joilla menee vielä huonommin. Joustavat työmarkkinat ovat myös takuu sille, että sopeutuminen muutoksiin ei tulevaisuudessa tapahdu työttömyyden kautta sen enempää yksittäisen työntekijän kuin kansantaloudenkaan tasolla. Mutta tämä ei kenties paljon lohduta.

Samoin on tärkeää korostaa, että pidemmän aikavälin tavoitteena on saada talous kasvamaan, jolloin kaikkien elintasoa voidaan taas nostaa. Tavoitteena ei ole kenenkään elintason laskeminen pysyvästi, päinvastoin.

Mutta vaikka poliittiset päätöksentekijät voivat toivoa kasvua, he eivät pysty sitä lupaamaan. Sen sijaan he voivat luvata, että verotusta ja sosiaaliturvaa kehitetään uudenlaisten työmarkkinoiden vaatimaan suuntaan, esimerkiksi perustulon tai sen sukulaisen perustilin avulla. Pienipalkkaisessa työssä olevankin pitää tulla toimeen ja työnteon pitää olla aina kannattavaa. Nykyisiä, lähinnä pöyristyttäviä ansiosidonnaisia järjestelmiä pitää muuttaa. Kuinka voidaan selittää kaupan kassalle, että hänen pitää tinkiä työttömyyden vuoksi, kun toiset saavat hänen palkkaansa suurempaa työttömyyskorvausta?

Yhteenveto näistä alustavista ajatuksista on seuraava. Nykyisen sopimusjärjestelmän purkaminen on välttämätöntä nykyisen ja tulevien työttömyysongelmien purkamiseksi. Työntekijät maksavat suuren osan heitä suojaavan sääntelyn kustannuksista, joten sääntelyn vähentäminen ei itsestäänselvästi huononna työntekijöiden asemaa. Silti merkittävä työllistäminen on mahdollista vain, jos työttömien kanssa kilpailevien työntekijöiden työehdot heikkenevät ja elintaso siten alenee lyhyellä tähtäyksellä. On tyhmää syyttää ihmisiä itsekkäiksi siksi että he vastustavat tätä. Tavoitteena on, että kasvu parantaa kaikkien elintasoa pidemmällä aikavälillä. Silti uudenlaiset työmarkkinat edellyttävät myös sosiaaliturvan uudistamista.

 

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

14 kommenttia artikkeliin “It’s not a bug – it’s a feature ja muita ajatuksia työmarkkinoista

  1. Tuomo sanoo:

    ”On siis aikamoista höpsötystä kouhkata siitä, että työnantajan sosiaaliturvamaksun alentaminen on jotenkin kädenojennus työnantajille.”

    Mielestäni tässä on virhe. Jos yrityksen työvoiman kokonaiskustannus on X euroa, niin siitä nipistäminen pienentää kustannusta välittömästi, jonka yritys voi siirtää välittömästi myös palveluidensa/tuotteidensa hintaan alennuksena. Tämä taas parantaa kilpailukykyä välittömästi. Jos taas tuloveroa lasketaan, ei yritys siitä suoranaisesti hyödy, ellei se saa alentaa jokaisen palkkaa välittömästi saman verran, jolloin kokonaiskustannukset laskisivat. Tuloveroalennuksesta yritys hyötyy mahdollisesti välillisesti, jos se nostaa yrityksen tuotteiden/palveluiden kysyntää paremman ostovoiman myötä, mutta ei siinä tapauksessa jos kyseessä on puhtaasti vientiyritys. Toki jollain aikajänteellä uusien henkilöiden palkkauksessa voidaan onnistua laskemaan palkkoja, jos tuloverot ovat laskeneet, mutta tämäkin lienee marginaalinen hyöty.

  2. juuh sanoo:

    Tekstistä voimme päätellä, että kirjoittaja kaipaa teollisen vallankumouksen alkuajoille jolloin työnantaja totesi palkasta, työajasta sekä työehdoista että ”nyt tehdään näin, jos ei kiinnosta niin lähde menemään”. Seurauksena oli lapsityöllisyyttä, 16-20 tunnin työpäiviä, sairaslomia (edes palkattomia) ei tunnettuä ja raskaan työn seurauksena päihteiden käyttö lisääntyi. Mutta toki talous pelitti ainakin muutamalle yritykselle. Palataan vaan tuohon aikaan ja luovutaan yleissitovuudesta

    1. Truut sanoo:

      Johan oli älykäs kommentti. Eli orjatyön ja sosialismin välillä ei ole mitään?

      1. juuh sanoo:

        Orjatyö tai sosialismi ei tähän varsinaisesti liity mitenkään? Historia todistaa että noin on, kun jokainen työntekijä sopii itse työstään. Kannattaa tutustua mm kirjaan ”verkottunut ihmiskunta”

    2. Leiska sanoo:

      Lapsityö, pitkät päivät, yms. eivät johtuneet lainsäädännöstä tai työmarkkinajärjestöjen puutteesta, vaan sen ajan talouden tilasta. Ihmiset yksinkertaisesti halusivat tehdä paljon työtä, halvalla ja nuorena, sillä elintaso oli matala ja samoin työn tuottavauus. Kukaan ei pakottanut ketään mihinkään työleirille, vaan esim. likainen ja rankka tehdastyö nähtiin mahdollisuutena parantaa elintasoaan. Ei kukaan nyky-Suomessa onnistuisi palkkaamaan ketään noilla ehdoilla, sillä nykytyöntekijä on paljon tuottoisampi ja pystyy neuvottelemaan itselleen paremmat ehdot.

  3. Weetu sanoo:

    Nakkisämpylärinnastus ihan oikea ja selitys pätevä. Kuitenkin puhuttaessa lisistä, viikonloppujen korkeammasta palkasta pitäisi pyrkiä eroon ja nostaa peruspalkkaa. Nyt lisät estävät työpaikkojen syntymisen ja ylläpitävät työttömyyttä.

    Paikallisen sopimisen malliksi minun ehdotus on seuraava: 1. liittotasolla neuvotellaan TES pohjaksi 2. yritystasolla voidaan poiketa TES:stä 3. tehdastasolla voidaan poiketa yritystason sopimuksesta 4. työntekijä pitäisi voida tehdä oman sopimuksen.

    Tuosta mallista ay-puoli sanoisi että palkat poljetaan lattianrakoon. Kyllä sekin näkökulma on otettava huomioon. Pitäisi kuitenkin olla valmiutta yrittää ajatella asia toisin. Työlainsäädäntö ja ylemmän tason pakottavat normien pitäisi tietenkin suojella työntekijää ja hänen asemaansa alempaa yksilötason sopimusta tehtäessä. Ohjaavat normit voisivat olla rajattuja, tarkempia ja jopa tiukempia kuin nyt ovat, mutta pääasia että ei rajoitettaisi työntekijän oikeutta tehdä alempia sopimuksia. Reilulla pelillä saisimme paremman järjestelmän kaikkien kannalta.

    Jos näin toimittaisiin, silloin kaikkia kohdeltaisin reilusti. Nyt jotkut sopivat toiset työttömiksi. Mielestäni ihmisen oikeus päästä työhön ja tulla työllistetyksi pitäisi olla suurempi oikeus kuin paremmin pärjäävien oikeus sopia itselleen korkeammat tulot yleissitovalla TES:llä. Tätä hallituksen tulisi miettiä. Saman ajattelutavan soisi leviävän myös perustuslakivaliokunnan jäsenten tietoon. Nyt työntekijöiden oikeus järjestäytyä on erityissuojeluksessa ja työntekijän yksilölliset oikeudet syrjäytetty.

    Työntekijäpuolella asioita ajatellaan tulonjakonäkökulmasta. Taloustieteilijöille taas on tyypillistä ajautua liian syvälle tal.tieteellisestä näkökulman painottamiseen. Vähän enemmän soisi tultavan toisia vastaan niin ymmärrys lisääntyisi. Esim. verotuksesta puhuttaessa yhdet puhuvat tulonjaosta, toiset talouden toiminnasta, lopputuloksena viesti ei mene perille jos näkökulma jää piiloon. Yhteisiä ratkaisuja on silloin vaikea löytää.

    Ay- ja tal.tieteilijöiden kupliin poteroituneille tiedoksi seuraava. Voisimmeko ehdotuksia tehdessämme antaa hieman painoa sillekin puolelle, että meidän todellinen hyvinvointimme ei synny rahasta, vaan työstä toistemme hyväksi julkisella ja yksityisellä sektorilla. Hyvinvointiyhteiskunta on fyysinen kokemus. Rahatukon paksuus ei ole merkittävin tekijä kuinka korkeaksi koemme elämisen tason ja kuinka hyvä on hyvinvointivaltiomme. Tuota näkökulmaa myös AY-puolella pitäisi alkaa painottamaan enemmän tulonjakonäkökulmaa vahvemmin. Nyt meillä on tilanne, että hinnoittelemme julkiset palvelut maanrakoon. Toisaalta olemme tuossa tilanteessa koska olemme tehneet veroratkaisuja jotka ei ehkä riittävästi ota huomioon tasapuolista taakanjakoa. Veroratkaisuja on johdettu tal.tieteilijöiden poterosta perustellen ja varmaankin hyvää tarkoittaen, mutta onko muut näkökulmat tulleet huomioiduksi riittävästi?

    Eikö olisi järkevää siirtää työnantajamaksut pelkästään duunarin maksettavaksi pois työnantajan kontolta. Tietysti peruspalkkaa samalla määrällä nostaen. Jos taloustieteellisessä mielessä ei ole merkitystä kuka verot maksaa niin eikö se olisi parempi lakkauttaa tämä kustannusten jako työntekijälle ja työnantajalla. AY-puollella kyse on tulonjakoasiasta, mutta pitäisikö tuosta fiksaatiosta päästä eroon, vai kuinka asia olisi ajateltava?

  4. Esa Erkkinen sanoo:

    Tässä on eräs pieni ongela. Näillä matalapalkka-aloilla nykyisten työehtosopimuksien minimipalkkoja alhaisemmilla palkoilla ei enää välttämättä olisi kannattavaa työskennellä lainkaan. Moni voisi katsoa siis työttömyyden kannattavammaksi ratkaisuksi. Tekstissä esitetty työttömyyttä alentava vaikutus on siis vähintäänkin spekulatiivinen.

  5. Itse asiassa nakkien maksimihintasääntelylläkin jo puretaan yleissitovuutta, mikäli Suomen Yrittäjillä on oikeat tiedot siitä, miten pykälät tullaan muotoilemaan. Suomen Yrittäjien työelämä- ja yrityslainsäädäntöyksikön johtaja Janne Makkula kertoi aamulla YLE:n ykkösaamussa, että lainsäännöllä tullaan rajoittamaan vain liittotason työehtosopimuksia, ja sallimaan nakkien myyminen kallimmalla paikallisesti sopien. Nakkien myymisen osalta kyse on suoraviivaisesta yleissitovuuden murtamisesta. Muutaman sanan laajemmin kirjoitin aiheesta täällä: https://jounimartikainen.wordpress.com/2015/09/15/bye-bye-yleissitovuus/

    1. amaootta sanoo:

      Nakit on mun ihan lempiruokaa ja hei niiden ihanuus perustuu siihen suureen valikoimaan mitä nakkei on niin että pyritään mahdollisimman vähän säätelemään nakkeja. Sämpylät sen sijaan on Suomessa ihan paskoja kuka vittu niitä oikein tekee.

      1. Jaakko Nelonen sanoo:

        Äläs nyt viitti, ne hodari-sämpylät ovat aivan parhaat. En muista nimeä mutta melko pieniä sämpyjä, kymmenen paketissa.

        BTW, Heikki Pursiainen on oikeassa. Thanks hyvästä kirjoituksesta. Hyvä!

  6. Robo sanoo:

    Työpaikkojen lisäämisellä pyritään nostamaan kansalaisten onnellisuuden tasoa. Jos kansalaiset joutuvat laskemaan palkkapyyntönsä vähimmäistoimeentulon tasolle(sosiaaliturva), niin on hyvin vaikea nähdä näiden syntyneiden halpatöiden lisäävän kansalaisten onnellisuutta?

    Kysymys kuuluukin, että miten halpatyöpaikat nostavat kansalaisten onnellisuuden tasoa? Luodaanko näin vain työväenluokka joka tekee täysipäiväistä työtä työttömyyskorvausta vastaan?

  7. Henkka sanoo:

    Pursiainen oli täysin oikeassa siinä, että hänen huomionsa olivat todellakin jäsentämättömiä.

    Huonosti kirjoitettu on myös huonosti ajateltu. Tämä yksinkertainen truismi ei ole vielä mennyt onkeen yhdellekään Liberan wanna-be Ayn Randille.

  8. Olli sanoo:

    ”Tavoitteena täytyy olla satojen tuhansien työllistäminen ennen kuin pitkäaikaistyöttömyyden aiheuttamat ongelmat pahenevat. Kun päämäärä ei ole maltillinen, eivät maltilliset keinotkaan riitä.”

    Jos tavoite on tämä, miksei Libera tuo euroalueen fipo-rakenteiden muuttamista niin, että ne mahdollistaisivat euromaille elvyttävämmän politiikan kriisitilanteessa? Miksei Libera halua puuttua euroalueen kilpailukykymerkantilismiin, jossa palkkojen polkeminen yhdessä maassa pakottaa palkkojen polkemista toisessa maassa ja johtaa deflaatiokierteeseen, jossa olemme nyt? Miksei Libera tue korkeampaa inflaatiotavoitetta EKP:lle, jotta reaalikorkoja saataisiin alemmas tasapainottamaan säästö- ja kulutushalujen epäsuhta? Miksi Libera levittää valheellista väitettä, että joustavammat työmarkkinat itsessään mahdollistaisivat kasvun ja työllisyyden, kun kaikki tutkimusnäyttö osoittaa ongelman olevan kysynnässä?

    Niin kauan kun tämä virheellinen retoriikka jatkuu, Liberan kuunteleminen on myrkkyä rationaaliselle talouskeskustelulle.

    Yleissitovuudesta luopuminen muiden joustavuustoimien lisäksi on toki tärkeä politiikkatavoite, jota itsekin kannatan, mutta oheen tarvitaan joko koordinoitua, elvytyksen sallivaa fipoa ympäri euroalueen tai euroeroa. Liberan linja ei perustu järkeen tai tutkimukseen.

  9. Olli sanoo:

    ”Tavoitteena täytyy olla satojen tuhansien työllistäminen ennen kuin pitkäaikaistyöttömyyden aiheuttamat ongelmat pahenevat. Kun päämäärä ei ole maltillinen, eivät maltilliset keinotkaan riitä.”

    Jos tavoite on tämä, miksei Libera tuo euroalueen fipo-rakenteiden muuttamista niin, että ne mahdollistaisivat yksittäisille euromaille elvyttävämmän politiikan kriisitilanteessa? Miksei Libera halua puuttua euroalueen kilpailukykymerkantilismiin, jossa palkkojen polkeminen yhdessä maassa pakottaa palkkojen polkemista toisessa maassa ja johtaa deflaatiokierteeseen, jossa olemme nyt? Miksei Libera tue korkeampaa inflaatiotavoitetta EKP:lle, jotta reaalikorkoja saataisiin alemmas tasapainottamaan säästö- ja kulutushalujen epäsuhta? Jos tämä ei käy, miksi Libera ei tue aktiivista kysynnänsäätelypolitiikkaa, jotta pysyttäisiin lähellä täystyöllisyyttä, eikä työttömäksi joutuneen tarvitsisi pelätä pitkäaikaistyöttömyyttä? Miksi Libera levittää valheellista väitettä, että joustavammat työmarkkinat itsessään mahdollistaisivat kasvun ja työllisyyden, kun kaikki tutkimusnäyttö osoittaa ongelman olevan kysynnässä ja investoinneissa?

    Niin kauan kun tämä virheellinen retoriikka jatkuu, Liberan kuunteleminen on myrkkyä rationaaliselle talouskeskustelulle.

    Yleissitovuudesta luopuminen muiden joustavuustoimien lisäksi on toki tärkeä politiikkatavoite, jota itsekin kannatan, mutta oheen tarvitaan joko koordinoitua, elvytyksen sallivaa fipoa ympäri euroalueen tai euroeroa. Liberan linja ei perustu järkeen tai tutkimukseen.

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa