Itsenäisyyttä puolustamassa Venäjää vastaan – viisaudella ja sisulla!

Itsenäisyyttä puolustamassa Venäjää vastaan – viisaudella ja sisulla!

Liberan Suomen turvallisuuspolitiikka: 100 vuotta kahden vaiheilla -raportti julkaistiin osissa. Tämä on raportin seitsemäs kirjoitus.

Venäjän tietoiset, järjestelmälliset ja törkeät rikkomukset Ukrainan valtion itsenäisyyttä ja alueellista koskemattomuutta kohtaan ovat aiheuttaneet epävarmuutta Itämeren alueella. Kreml ja Venäjän presidentti Vladimir Putin eivät kadu vähääkään presidentin valtuuttamia toimenpiteitä, joita eri tahot hänen päätöstensä ja lausuntojensa innoittamina ja hänen nimissään suorittavat. Lisäksi Venäjän hallituksen ja liittokokouksen edustajat pelottelevat kriitikoita loukkauksin ja uhkauksin aina ulkomaisista arvohenkilöistä yksityisiin kansalaisiin. He myös tyrmäävät lausuntoja, jotka tuomitsevat Venäjän Ukrainaa vastaan tekemät hyökkäykset, leimaamalla äänekkäät kriitikot venäläisvastaisiksi ja russofobeiksi yrittäen näin viedä heiltä uskottavuutta ja sivuuttaa heidän tuomitsevat mielipiteensä lainvastaisina. Samalla Venäjän johdon valmius ja vakaat aikomukset saada tahtonsa läpi pakolla niin Venäjällä kuin ulkomaillakin säilyvät muuttumattomina. Rajoitusten räikeä puute ja vihamieliset toimet, kuten jyrkimpien kriitikoiden vaientaminen myrkyttämällä ja kohdennetuilla murhilla, sekä tavanomaisten ja poikkeuksellistenkin pakkokeinojen järjestelmällinen hankinta ja käyttö Venäjän (eliitin) etujen tavoitteluun lisäävät tilanteen arvaamattomuutta ja luovat mahdollisen uhan maan lähimmille naapureille.

Venäjän hyvin dokumentoitu aggressiivinen toiminta ja julkea vallan väärinkäyttö maan kansaa ja haavoittuvimpia naapureita kohtaan ovat olleet esillä yli kaksi vuosikymmentä. Kyseessä ei siis missään nimessä ole uusi ilmiö. Kun otetaan huomioon Venäjän täydellinen katumuksen puute, ei vaikuta todennäköiseltä, että sen useita vieraiden valtioiden hallituksia, poliittisia puolueita ja yhteiskunnan toimijoita vastaan tarkoitushakuisesti kohdistama kumouksellinen toiminta vähenisi tulevina vuosina. Näin voi tapahtua vain, jos Venäjässä itsessään ja siinä tavassa, jolla Venäjän hallinto ylläpitää valta-asemaansa ja määräysvaltaansa kansalaisiinsa, tapahtuu radikaaleja muutoksia. Nykyisten ja tulevien päättäjien täytyy siis käsitellä pitkäjänteisesti ja järjestelmällisesti niitä haasteita, joita Venäjä asettaa lähipiirinsä valtioiden kansalliselle turvallisuudelle ja itsemääräämisoikeudelle. Vain siten voidaan varmistaa, ettei kyseisten valtioiden itsenäisyys ja yhteiskuntien hyvinvointi kärsi Venäjän vaarallisen häirinnän ja fyysisten tai psyykkisten hyökkäysten seurauksena. Ongelmaa pahentavat venäläisten aggressiivisesti harjoittamat salaiset ja avoimet kyberhyökkäykset ja kybervakoilu.

Venäjän vihamielinen toiminta sen lähimpiä naapureita kohtaan sekä Itämeren maihin kohdistuvat uhkaukset ja pelottelu ovat luoneet ympäristön, jossa etenkin Itämeren pienimpien maiden hallitusten on tarkkaan huomioitava venäläisten vaikutusoperaatioiden seuraukset niin paikallisella, kansallisella kuin eurooppalaisellakin tasolla. Venäjän vuoden 2014 toimien muodostama ennakkotapaus vaatii korotetun valmiustilan jatkuvaa ja johdonmukaista ylläpitoa sekä päättäväisyyttä vastustaa kaikkia haitallisia vaikutusyrityksiä, toteutuivatpa ne missä tahansa muodossa. Tämä ei luonnollisestikaan ole helppoa. Venäjän valtiollisten toimijoiden ja niihin yhteydessä olevien rakenteiden ja tahojen järjestelmällinen vilpillisyys ja yleisen mielipiteen manipulointi jatkuvat entistäkin suuremmalla innolla, kuten myös Venäjän valtion vaikutuspiirissä olevien liike-elämän eturyhmien harjoittama päätöksentekijöiden lobbaus. Itämeren alueen kansallisten turvallisuus- ja tiedustelupalveluiden viime vuosien aikana keräämän runsaan todistusaineiston perusteella tiedetään, että venäläiset tiedustelupalvelut ovat kohdistaneet toimintaansa EU:n ja Naton jäsenvaltioiden kansalaisiin ja käyttäneet heitä hyväkseen ajaessaan Venäjän poliittisia, taloudellisia ja turvallisuuteen liittyviä etuja. Vuodesta 2014 asti maan keskeisimpänä tavoitteena on ollut muuttaa EU-tason päätöksentekoa Venäjään kohdistuvien pakotteiden suhteen. Lisäksi pyrkimyksenä on ollut vaikuttaa EU:n Ukraina-politiikkaan turvallisuuteen ja puolustukseen liittyvissä asioissa sekä EU:n olennaisimpiin sisäisiin kehityskulkuihin. Mitä turvallisuuteen ja puolustukseen tulee, Venäjän valtion toimijat kohdistavat voimakasta painetta jäsenvaltioiden hallitusten päätöksiin, jotka koskevat Naton operaatioille annettavaa tukea ja etenkin Naton liittolaisten henkilöstön ja kaluston sijoittelua Itämeren alueella. Lisäksi Venäjän sekaantuminen kansallisiin päätöksiin on ilmeistä myös energiasektorilla Itämeren alueen valtioissa.

Eri maiden vastavakoilu on vahvistanut, että Venäjän vaikutusoperaatiot Itämeren alueella ulottuvat monille eri sektoreille, erityisesti energia-, puolustus- ja turvallisuussektoreille sekä kehittyneen teknologiaosaamisen ja laitteiston hankintaan. Tiedetään, että arkaluontoisen tiedon ja laitteiston laittoman hankinnan lisäksi lukuisat venäläiset tahot harjoittavat erilaisin verukkein toimintaa, jonka tavoitteena on manipuloida kansallista päätöksentekoa ja vaikuttaa Itämeren maiden paikallisten ja kansallisten viranomaisten tekemiin tärkeisiin poliittisiin päätöksiin. Tällaisessa toiminnassa onnistuminen ei ainoastaan anna Venäjän valtiolle kohtuuttoman paljon vaikutusvaltaa kohdemaiden sisä- ja ulkopoliittisessa päätöksenteossa, vaan myös rajoittaa maiden hallitusten kykyä vaalia omien yhteiskuntiensa vapautta ja turvallisuutta.

Kahden ensimmäisen Nord Stream -kaasuputken rakentamisen aikana Gazpromin hallitsema konsortio tarjosi toiminnan kannalta olennaisissa Itämeren maissa toimiville viranomaisille ja suurille eurooppalaisille yrityksille taloudellisia etuja jo ennen rakennuslupahakemusten tekoa ja ympäristövaikutusten arviointien (YVA) lähettämistä. Kaikissa niissä maissa, joiden suostumus hankkeeseen tarvittiin, painostettiin valtioiden hallituksia voimakkaasti antamaan hyväksyntänsä putken rakentamiselle. Painostus Kremlin suunnalta oli kovaa, ja painetta lisäsivät myös paikallisten viranomaisten taloudelliset vaatimukset. Näille viranomaisille oli tarjottu ”liian hyviä sopimuksia, jotta niistä voisi kieltäytyä”, ja ne hyötyivät rakennushankkeesta rahallisesti. Lisäksi kotimaisille ja kansainvälisille yrityksille oli tarjottu taloudellisesti edullisia sopimuksia, ja yhdessä nämä tahot asettivat rajoituksia paikallisille ja kansallisille päättäjille ja väistämättä vaikuttivat heidän arvioonsa Nord Stream -hankkeen seurauksista. Paikalliset sopimukset tehtiin kaikessa hiljaisuudessa jo kauan ennen kuin kansallisen tason hyväksyntämenettelyt oli saatu päätökseen tai ne olivat edes alkaneet, usein jo paljon ennen kuin konsortio haki lupia näissä valtioissa. Lisäksi Hangossa ja Kotkassa sekä Saksan Mukranissa suuri osa putkea varten tehtävistä rantatöistä suoritettiin jo ennen kuin yhdenkään maan hallitus oli päättänyt, sallittaisiinko hanke vai ei.

Samoin on toimittu myös Nord Stream II -hankkeen kanssa: vuodesta 2015 saakka vaikutusvaltaiset Venäjän edustajat ovat painostaneet voimakkaasti Ruotsin hallitusta myöntämään tarvittavat luvat, samalla kun Suomessa ja Saksassa rakennustyöt ovat jo hyvässä vauhdissa ilman Suomen, Ruotsin, Tanskan tai Saksan virallista hyväksyntää. Tanskalainen logistiikkayritys Bluewater sekä Kotkan, Karlshamnin, Luulajan ja Mukranin viranomaiset on sidottu mukaan hankkeeseen yrityksille myönnetyillä logistiikka- ja rakennuspalvelusopimuksilla, jotka edistävät näiden maiden taloutta. Venäjän tärkeimpien teollisuusalojen muuttuvat omistusrakenteet, valtionalainen liiketoiminta ja vaikuttaminen paikallistason liikesopimusten kautta vaatisivat tarkempaa huomiota, jotta voitaisiin taata itsenäinen kansallinen päätöksenteko asioissa, joilla on merkittäviä turvallisuusvaikutuksia yksittäiselle maalle ja koko Itämeren alueelle.

On tuskin salaisuus, että Venäjän valtion toimijat kohdistavat pyrkimyksiään strategisesti politiikan korkeimmille tasoille ja käyttävät hyväkseen henkilöitä, joiden kautta ne saavuttavat vaikutusvaltaa Itämeren maiden politiikan, liiketoiminnan ja median kentillä. Kreml on onnistunut saamaan riveihinsä useita tunnettuja ja vaikutusvaltaisia entisiä valtiomiehiä, jotka ovat edesauttaneet Venäjää runnomaan läpi Nord Stream -putkien rakentamisen huomattavasta vastarinnasta sekä hankkeen erilaisista suorista ja epäsuorista turvallisuusuhista huolimatta. Paavo Lipponen valjastettiin Nord Streamin lobbaajaksi, ja Carl Bildt työskenteli Lundin Oilin (Rosneftin yhteistyökumppani) ja Vostok Naftan (Gazpromin osakkeenomistaja) palveluksessa ennen paluutaan Ruotsin hallitukseen ulkoministerinä. Bildtiä kritisoitiin voimakkaasti näiden kytkösten takia, sillä oli olemassa suuri riski, että ne voisivat vaikuttaa hänen poliittiseen arvostelukykyynsä. Sekä Lipponen että Bildt vaikuttivat kumpikin asemassaan Ruotsin ja Suomen hallitusten yhteisiin päätöksiin myöntää Nord Streamille rakennuslupa vuonna 2009. Varmuudella ei voida sanoa, kuinka paljon ja millä tavoin he päätökseen lopulta vaikuttivat, mutta kummallakin oli oma roolinsa sekä kansallisella että Euroopan unionin tasolla. Ruotsi oli EU:n puheenjohtajamaa, kun Suomi ja Ruotsi yhdessä hyväksyivät Nord Streamin 5. marraskuuta 2009, ja tämä mahdollisti sen, että molempien kaasuputkien rakentaminen voitiin virallisesti aloittaa juuri ennen Ruotsissa 18. marraskuuta järjestettyä EU:n ja Venäjän välistä huippukokousta.

Onnistunein esimerkki valtiomiesten strategisesta käyttämisestä venäläisen eliitin etujen ajamiseen on Saksan entinen liittokansleri Gerhard Schröder. Aluksi hänet suostuteltiin solmimaan Nord Streamin rakentamisesta hallitusten välinen sopimus ystävänsä Vladimir Putinin kanssa vain muutamia päiviä ennen kärsimäänsä vaalitappiota vuonna 2005. Tämän jälkeen Schröder ryhtyi liiketoimiin Venäjän valtion hallitseman Gazpromin kanssa Gazpromin hallitsemassa Nord Stream -konsortiossa ja hyötyi siten järjestelystä taloudellisesti. Vuodesta 2015 hän on työskennellyt Nord Stream II -hankkeessa, jonka ainoa omistaja Gazprom on, ja lisäksi syyskuusta 2017 Schröderin yritysyhteyksiin on kuulunut Venäjän valtion hallitsema Rosneft. On myös tärkeää huomata, että Schröderillä on vielä nykyäänkin laaja verkosto aktiivisesti Saksan politiikassa toimivia poliittisia liittolaisia, joka ulottuu aina tärkeimpiin hallinnollisiin elimiin saakka. Toimittuaan seitsemän vuotta Euroopan vaikutusvaltaisimman maan liitokanslerina ja yhtenä Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen (SPD) avainhenkilönä hänellä on paljon vaikutusvaltaa. Schröder voi siis vauhdittaa ja vahvistaa Venäjän etuja, jos ja kun venäläiset toimijat – mukaan lukien Vladimir Putin – käyttävät häntä strategisesti näihin tarkoituksiin. Luottamusta nauttivien henkilöiden käyttäminen Venäjän etujen ajamisessa, niin että Venäjän valtion hallitsemat tahot maksavat näille henkilöille korvausta, synnyttää riskitekijän valtioiden päätöksenteon itsenäisyydelle. Kun venäläiset korkean tason virkamiehet samaan aikaan vielä pilkkaavat ja uhkailevat muiden valtioiden virkamiehiä eivätkä osoita katumusta Venäjän joukkojen häikäilemättömien sotatoimien vuoksi, antaa se täyden syyn olla huolissaan siitä, että Venäjän valtioon yhteydessä olevat toimijat käyttävät vaikutusvaltaisia henkilöitä hyväkseen. Huolta aiheuttavat myös ne seuraukset, joita tällä on itsenäiselle päätöksenteolle Itämeren demokraattisissa maissa.

Lisäksi Venäjän harjoittama pelottelu ja mustamaalaus ovat viime vuosina kasanneet huomattavaa henkistä painetta tietyille henkilöille. Tämä voi merkittävästi vaikuttaa kohteeksi joutuneiden päättäjien, median ja asiantuntijayhteisön kykyyn suorittaa tärkeitä demokraattisia tehtäviään, joilla taataan täysivaltaisten ja demokraattisten valtioiden itsenäisyys sekä vallan kolmijaon toiminta. Siksi on välttämätöntä valvoa, hallita ja vähentää Kremlin harjoittamaa yksittäishenkilöiden, kansallisten instituutioiden ja yritysten strategista hyväksikäyttöä ja puolustautua sitä vastaan. Lisäksi on varmistettava, ettei tämä vaikutustoiminta pääse siinä määrin vaikeuttamaan itsenäistä päätöksentekoa, että toteutettavat päätökset ja politiikka eivät enää palvele sitä yhteiskunnallista etua, jota kunkin maan hallituksen on tarkoitus suojella.

Toinen vaikeasti hallittava haaste syntyy siitä, että demokraattisissa yhteiskunnissa toimivalta, päätöksentekovalta ja vastuualueet jakautuvat lukuisten eri toimijoiden ja hierarkiatasojen kesken, minkä lisäksi jakoa tapahtuu myös vertikaalisesti erilaisiin pirstaleisiin sektoreihin. Tämä keskushallinnon ja valvonnan puute, tiedonkulun esteet ja näistä syntyvä vaikeus hahmottaa kokonaiskuvaa ulkomaisten vaikuttajatahojen toiminnasta tarjoavat vihamielisille tahoille paljon mahdollisuuksia ja antavat niiden käyttöön tuhoisia työkaluja. Eri maiden hallitukset, viranomaiset ja toiminnan kohteeksi joutuneet henkilöt voivat toki erilaisin järjestelyin lieventää riskejä ja turvata valtion ja yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja Itämeren maissa. Tietoisuus riskeistä ja niiden tehokkaista ehkäisykeinoista on kuitenkin puutteellista, joten Itämeren valtiot saattavat kohdata epämiellyttäviä yllätyksiä. Tosin Helsinkiin vuonna 2017 perustettu Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus varmasti osaltaan kerryttää tarvittavaa tietoa ja osaamista Venäjältä tulevien hybriditurvallisuuteen liittyvien haasteiden kohtaamiseen.

Jotta Venäjän vaikutustoiminnasta syntyviä turvallisuushaasteita voitaisiin hallita, on tarpeen tarkasti valvoa valtaa horjuttavia rakenteita, toimijoita ja prosesseja paitsi politiikan, turvallisuuden ja talouden osa-alueilla myös mediassa ja julkisessa keskustelussa. Niin kauan kuin Venäjän federaatiota hallitaan itsevaltaisesti, on huolellisesti hallittava ja mahdollisimman tiukasti rajoitettava sen harjoittamaa vahingollista toimintaa, joka tähtää muiden valtioiden itsenäisen päätöksenteon manipulointiin Kremlin hyväksi. Yhtä tärkeää kuin sisu ja sinnikkyys suomalaisuudelle on sen tosiseikan muistaminen, että kansallinen turvallisuus ja yhteiskunnan toimintavarmuus vaativat muutakin kuin ”pelkkää” sotilaallista kalustoa, henkilöstöä, strategista pelotevaikutusta ja hyvin harjoiteltuja puolustussuunnitelmia. Kun halutaan suojella itsenäisyyttä, on valvottava kaikkia valtion ja yhteiskunnan haavoittuvuuksia. Venäjän haitalliselle vaikutukselle altistuminen on minimoitava järjestelmällisesti ja tulevaisuuden epävarmuustekijöitä on käsiteltävä viisaudella.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

Yksi kommentti artikkeliin “Itsenäisyyttä puolustamassa Venäjää vastaan – viisaudella ja sisulla!

  1. Henrik Lax sanoo:

    Thank you Anke. Your most important observations deserve to be common knowledge and brought into the political debates foregoing the European elections (2019) and the upcoming national elections (Sweden 2018, Finland 2019 etc.). Henrik Lax MEP 2004 – 2009

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa