Jäykkyys on illuusio turvallisuudesta, kovuus ei ole vahvuutta

Jäykkyys on illuusio turvallisuudesta, kovuus ei ole vahvuutta

Turvallisen jäykkyyden utopia

Edunvalvontajärjestöjen hallitsema yhteiskuntamme on pyrkinyt vuosikymmeniä luomaan turvallisuutta estämällä muutosta. Se on pyrkinyt jäykistämään työelämää ja suojelemaan kunkin sisäpiirin etuoikeuksia rajoittamalla muiden vapautta. Se on yrittänyt olla ”vahva” olemalla ”kova”. Jatkuvasti 37,5 viikkotyötuntia tarjoava ”turvatyöpaikka” on lähes suomalainen määritelmä taloudelliselle turvallisuudelle.

Valitettavasti tämä ei toimi – ei ainakaan maailmassa, jossa teknologiat kehittyvät jatkuvasti ja jossa haluamme antaa ihmisille vapauden tehdä omat kulutusvalintansa. Jos haluamme pitää työpaikkamme ennallaan, olisi pidettävä ennallaan myös ihmisten kulutusvalinnat ja estettävä teknologiaa ja yritysten rakenteita kehittymästä. Tätä tuskin juuri kukaan haluaa.

Jos taas haluamme sallia vapautta kysyntäpuolella, kulutuksessa, on myös tarjontapuolen, työnteon, oltava joustavaa. On mahdotonta utopiaa yrittää antaa ihmisten ostaa, mitä haluavat, pitäen väkisin ennallaan se, mitä myydään – eli työ. Muuttuvassa ympäristössä kestävä turvallisuus voidaan saavuttaa vain maksimaalisella joustavuudella ja sopeutumiskyvyllä.

Antifragiilius – Muutos ja epävarmuus ovat mahdollisuuksia

Joustavat ja hajautetut systeemit voivat jopa hyötyä ja kehittyä epävarmuudesta ja shokeista. Nassim Taleb nimittää tätä ominaisuutta antifragiiliudeksi. Esimerkiksi luonto on tällä tavalla antifragiili. Yksilöiden monimuotoisuus tekee lajeista antifragiileja, ja lajien välinen diversiteetti mahdollistaa ekosysteemien kestävyyden ja kehityksen.

Samoin toimialat, jotka koostuvat useista keskenään kilpailevista hauraista yrityksistä, ovat antifragiileja: Toimintaympäristön ja teknologioiden muuttuminen tehostaa ekosysteemin toimintaa, kun ympäristöön sopimattomat yritykset ”kuolevat” pois.

Muutaman suuren toimijan tai valtion monopolin käsiin keskittynyt toimiala on hauras: Muutos toimintaympäristössä voi lamauttaa tuotteen tai palvelun saatavuuden nopeastikin. Pankkien ja suurten energiayhtiöiden ”too big to fail” –ongelma on esimerkki tästä. Samoin liiallinen kansainvälinen työnjako lisää globaalin talouden haurautta ja pahentaa shokkien vaikutuksia.

Lasi on haurasta koska se on kovaa. Kun ei ole joustovaraa, ainut mahdollisuus antaa periksi törmäystilanteissa on koko esineen sirpaloituminen. Kun molekyylien väliset siteet eivät taivu, eivätkä liiku, on niiden hajottava kokonaan valtavien paikallisten voimien seurauksena. Joustavassa tai pehmeämmässä materiaalissa – kuten metallit tai kumi – sidokset antavat periksi ja siten voimat jakautuvat tasaisemmin eri sidosten välille.

Ihminen on turvassa, kun tämä ei ole työmarkkinoiden perusyksikkö

Kolmikantasopimusyhteiskunnan kannattaja kysyisi tässä vaiheessa, pitääkö työmarkkinoistakin siis tehdä armottoman luonnonvalintaekosysteemin tai yritysten välisen raa’an kilpailun kaltaista viidakon lakien mukaista selviytymistaistelua.

Ei tarvitse. Sen sijaan joustavuus on vietävät mahdollisimman ”matalalle” tasolle!

Yhden tason haraus tai joustavuus tekee ylemmästä tasosta robustin tai antifragiilin. Jos haluamme saada työntekijät antifragiiliin asemaan, on jokaisen työtehtävän ja jokaisen työn yksikön – oli se sitten työtunti, vastuualue, asiakassuhde, projektitoimeksianto tai urakka – oltava fragiili.

On siis päästävä eroon oletuksesta, että ihminen on työn yksikkö – että työtä joko on täysipäiväisesti tai sitä ei ole. Sen, että työtä tarvitaan vähemmän ei tarvitse tarkoittaa sitä, että vähempi määrä ihmisiä pääsee tekemään palkallista työtä ja ansaitsemaan elantoaan.

Toimintatavat ja organisaatiorakenteet voivat kehittyä tehokkaasti ja inhimillisesti, kun kukaan ei ole riippuvainen tietystä työpaikasta tai yhdestä fragiilista yrityksestä.

Buddhalaisen filosofian ytimessä on ajatus siitä, että vain muutos on pysyvää. Katoavaiseen takertuminen aiheuttaa vain ahdistusta. Turva ja rauha tulee muutoksen hyväksymisestä. Populaaripsykologi Tommy Hellstenin esittämät elämän paradoksit kuvaavat samaa yksilön psyyken tasolla: ”Saat sen mistä luovut.” ”Jos etsit turvaa, elä vaarallisesti.”

Pitkäaikaistyöttömyyden pelko on suurin uhka

Ammattiliittoinstituutio myy ajatusta, että kovuus on vahvuutta ja että taloudellinen turvallisuus on sitä, että ihmisten tulot eivät vaihtele. Mutta tulojen ajallinen vaihtelu on turvallisuuden kannalta epäolennaista. Odotettavissa olevat pidemmän aikavälin kokonaistulot ratkaisevat.

Esimerkkinä: Sillä ei ole juuri väliä, ovatko tulevan kuukauden tulosi 0 e vai 3000 e, jos tiedät tienaavasi seuraavan kolmen vuoden aikana yhteensä vähintään 100 000 e. Vaikka kassatilanne olisikin tiukka juuri nyt, pankeilta kyllä saa luottoa, jos nämä voivat luottaa siihen, että sinulla on tulevaisuudessa tuloja. Nykytilanteessa tätä taetta ei ole. Pitkäaikaistyöttömyyden pelko on se todellinen uhka.

Se, että vaikeutetaan yritysten mahdollisuutta vähentää ostamansa työn määrää, vain lisää turvattomuutta: Saatat saada pitää tulosi eläkkeelle asti – tai saatat menettää ne ensi viikolla ja jäädä tukien varaan loppuiäksesi.

Työnvähennyssanktioiden seurauksena irtisanomiset vain tapahtuvat isompina ryppäinä ja yllättävämmin. Lisäksi tarpeettomat konkurssit lisääntyvät, mikä lisää turvattomuutta entisestään.

Jos halutaan tehdä kokonaistuloista ennustettavampia, pitäisi parantaa (1) ihmisten mahdollisuutta säilyttää edes osa työstään ja tuloistaan kysynnän laskiessa sekä (2) maksimoida työttömien mahdollisuudet päästä takaisin työmarkkinoille.

Alankomaalainen taloustieteilijä Hans Adriaansens kutsui termillä flexicurity siirtymää ”turvallisuudesta työpaikan sisällä” ”takeeseen työpaikasta”. Valitettavan usein flexicurity nähdään kuitenkin kompromissina turvallisuuden ja jouston välillä. Oikeasti kestävin turvallisuus tulisi maksimaalisesta joustosta, jossa kenenkään etuoikeudet eivät pidä muita poissa työmarkkinoilta pysyvästi.

Myös perustulo- ja perustilimallit ovat keinoja vähentää pitkäaikaistyöttömyyden pelkoa. Joustavat työmarkkinat vähentävät riskiä, että tällaiset ratkaisut lisäisivät syrjäytymistä.

Valinnanvara ja liikkuvuus takaavat myös parhaan neuvotteluaseman

Jos jokin organisaatio tai puolue haluaa todella luoda taloudellista turvallisuutta kaikille työntekijöille ja parantaa näiden neuvotteluasemaa, pitäisi sen keskittyä lisäämään kilpailua työntekijöistä mahdollisimman paljon. Markkinatalouden kontekstissa kilpailu tarkoittaa valinnanvaraa.

Markkinatalous perustuu yksittäisten toimijoiden valintoihin. Ilman valinnanvaraa ei ole markkinoita. Yritysten voitontavoittelu hyödyttää kuluttajia vain, jos kuluttajilla on valinnanvaraa. Samoin se hyödyttää työntekijöitä vain, jos työntekijöillä on valinnanvaraa.

Rajoituksilla suojeltujen etuoikeuksien luoma neuvotteluasema tulee muiden työntekijöiden ja työttömien aseman kustannuksella. Se perustuu muiden valinnanvaran vähentämiseen, oli sitten kyse tutkintojen tai toimilupien määrän rajoituksista tai minimipalkoista.

Sen sijaan lisääntyneen yritysten ja toimialojen välisen kilpailun luoman valinnanvaran ei tarvitse olla muilta työntekijöiltä pois. Se, että kollegoilla on mahdollisuus harkita muiden alojen, funktioiden tai yritysten tehtäviä antaa myös joustamattomammassa elämäntilanteessa oleville turvaa: näille jää paremmat mahdollisuudet neuvotella alalle jäljelle jäävistä ansaintamahdollisuuksista.

Myös tuloerot eri ammattiryhmien välillä kapenevat parhaiten maksimoimalla alojen välinen liikkuvuus.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

7 kommenttia artikkeliin “Jäykkyys on illuusio turvallisuudesta, kovuus ei ole vahvuutta

  1. Samuli Pahalahti sanoo:

    Tämä on kyllä ihan asiaa, mutta jos oikeasti haluaa ratkaista työmarkkinoiden ongelmat, on katsottava yhtä tasoa ylemmäs.

    Nykyinen kansanedustuslaitos ei kykene tuottamaan antifragiileja työmarkkinoita, joten oleellisempaa olisi keskittyä sen uudistamiseen. Kunhan poliitikkojen kannustimet tuottaa antifragiilia lainsäädäntöä olisivat kohdillaan, korjaantuisivat sekä työ- että monien muiden markkinoiden ongelmat melkeinpä itsestään.

  2. Rami R. sanoo:

    Jokaisessa tämän herran kirjoituksessa on hämmentäviä linkkejä johonkin salaliittoteoriavideoihin!

    Mutta kannattaa lukea empiriisistä tutkimusta työmarkkinoiden äärimmäisestä joustavuudesta. Psykologiset vaikutukset yksilötasolla ja työpaikkojen sisällä, yritysten toiminnan ennustettavuus, monen työn taakka yksikön näkökulmasta jne. Joustavuuden lisääminen myös vähentää lyhyellä tähtämellä työn, tuotteiden ja palveluiden kokonaiskysyntää.

    ”Tulojen ajallinen vaihtelu on turvallisuuden kannalta epäolennaista.”

    Tämä on totta agregaattitasolla. Mutta yksilön elämä riippuu hyvin paljolti siitä, miltä seuraavan 10 vuoden kehitys näyttää (esim. perustulo 1000e/kk vs. palkka 4000e/kk). Äärijoustavuus lisää tässä mielessä varmasti yksilön epävarmuutta.

  3. Samuli:
    Uskotko oikeasti, että eduskunnalla on näissä asioissa merkittävästi valtaa? Suuri osa päätäntävallasta on käytännössä luovutettu etujärjestöille. Esim. sosiaaliturva- ja eläkäjärjestelmät ovat näiden käsissä ja vaikutus on varsin suuri myös koulutuspolitiikkaan (joka on merkittävä tekijä liikkuvuuden kannalta), yritystukiin ja verotukseen. Kaikkein suurin vaikutus on tietysti työmarkkinoiden pelisääntöihin työlainsäädännön ja TES:ien kautta.

    Rami R:
    ei salaliittovideoihin, vaan vankkaan teoriaan ja empiriaan pohjaaviin analyysi- ja ratkaisuvideoihin 😉

    Joustavuutta on monelle eri tasolla. Molempien työn kauppaosapuolten lyhyen varoitusajan joustavuustarpeilla on toisselle osapuolelle kustannuksensa – ja näille tietysti muodostuu reiluilla markkinoilla hinta. Jos työntekijöistä vain on kilpailua, on yritysten intresseissä miettiä, miten sovittaa tarpeet yhteen mahdollisimman tehokkaasti ja mahd. vähän kuormittavasti. Keskipitkän (1-5 vuotta) aikavälin jousto taas on se, mikä on olennaista taloudellisen turvallisuuden kannalta. Seuraavan 10 vuoden kehitys on toki yksilölle merkityksellinen – mutta esim. ensi kuun palkalla ei juuri ole väliä, jos vain seuraavan 3 vuoden kokonaistulot ovat jotenkin ennustettavissa (ja myös pankki luottaa tähän).

  4. Patamusta sanoo:

    Tuure Parkkinen, mikä lie titteliltään, kuvittelee löytäneensä ratkaisun ihanneyhteiskunnan luomiseen.
    On syytä huomauttaa, että markkinatalous ei ole epävakaa, mutta sitä häiritsevät tekijät ovat. Nykyistä sääntelytaloutta ei pidä vahingossakaan kutsua markkinataloudeksi. Vaikka tällä kertaa Parkkinen ei vaadi syvempää sosialismia maanarvoveroon verhottuna, niin kävin tulevien vaalien innoittamana tsekkaamassa hs-vaalikoneessa yhteensopivuuden. Koska kuuluun poliittiseen oikeistoon tai niin, kuin Parkkinen on virheellisesti arvioinut että kuulun eturyhmäoikeistoon, niin sosialistien bongaaminen on helppoa. Jos vastaukset ovat vähintään 80% oikein, niin ajatusmaailma on terveesti oikealla. Kepu puolueena Parkkisen vaalipiirissä pääsi 66% kohdalle ja sossut 52%. Niin ja Parkkinen itse 59% . No – ehkä näille keskustaa vasammalla oleville konkurssikypsille utopioille on kysyntää.

    Ja tähän vielä ilmainen ja ehdottomasti poliittinen sijoitusvinkki, joka on toisaalta kopioitu vastaus Parkkiselle.

    Osta maata, sinulla on siihen varaa. Aloita vaikka ostamalla 1 ha, se maksaa olemattoman määrän Kainuussa. Kerää käpyjä, kylvä siemenet, istuta taimet. 1800 tainta yhdelle hehtaarille, jos se on kuusta, männyn voi kylvää suoraan. Odota 100 vuotta, se on silloin valmista päätehakkuuseen. Voit olla hätäinen ja rahastaa sen jo 80 vuoden kohdalla. Voit vain toivoa, että maksettavaksesi ei tule maanarvoveroa, joka ylittää saadun tuoton ennen veroja.

    1. Vaalikonekysymykset helposti pakottaa mielipiteet yhdelle akselille (: Geolibertarismi ei oikein mahdu suomalaiseen poliittiseen vastakkainasetteluun.

      Ja se tuskin vielä tekee kenestäkään ”sosialistia”, että ymmärtää:
      – että rajallisten, korvaamattomien, elintärkeiden resurssien kustannukseton hallinta mahdollistaa muiden riistämisen ja johtaa kyseisten resurssien tehottomaan allokaatioon.
      – että tosi maailmassa on ulkoisvaikutuksia, erityisesti ekosysteemeissä ja kaikella maan käytöllä ympäröivän maan arvoon.
      – että preferenssi lisävapaa-ajan ja lisä lisäostovoiman välillä pitäisi olla jokaisen henkilökohtainen asia.

      Markkinatalous ilman toimivaa, tasapainottavaa korkomekanismia on hyvinkin epävakaa. Määrältään joustamattoman hyödykevaluutan (jonka perään moni natural rights -hihhuli kaipaa) tapauksessa se reaalikorkomekanismin takaisinkytkentä on vahvasti positiivinen, eli itseään ruokkiva, eli deflaatio ruokkii deflaatiota ja inflaatio inflaatiota. Se ei tasapainota taloutta.

      Maan arvon luonnollinen kuplaantumistendenssi tekee siitä entistä epävakaamman.

      Vapaus on vaihtoehtoja. Niitä ei ole, jos rajalliset elintärkeät resurssit ovat harvojen hallussa ja jos toimimaton korkomekanismi estää ihmisiä ansaitsemasta elantoaan ja maksamasta velkojana takaisin.

      1. *ja lisäostovoiman
        *maksamasta velkojaan takaisin

        Tuohon metsänhoitokysymykseen: Maanarvovero koskee pääasiassa kaupunkialueiden rajallista tonttimaata. Paremminkin voisi puhua SIJAINTIarvoverosta.

        Toki rajallisia luonnonresursseja pitää yhtälailla verottaa tai niiden käyttöoikeudet huutokaupata. Mutta jos kaupallisesti hyödynnettävää metsää on enemmän kuin halukkaita hyödyntäjiä, metsä ei ole rajallinen resurssi eikä siitä sillon tarvitse maksaa tällaista resurssiveroa. Vasta, kun metsästä tulee pulaa, alkaa siitä saada luonnonresurssi-”renttiä”, josta veroa maksettaisiin. Ja vaikka tällainen vero olisikin, metsänhoidon seurauksena nouseva metsän arvo on ”improvement”:ia siinä missä rakennuksetkin, eikä tämä arvo kuuluisi vastaavien verojen piiriin.

        Jos maanarvoverot ja luonnonresurssiverot toteutetaan kauppahintojen ja sitovien tarjousten perusteella, voi omistaja aina vaihtoehtoisesti myydä resurssinsa voitollisesti, jos ei halua veroa maksaa resurssin hallinnasta. Se, että joku on valmis maksamaan kyseisestä tontista tai metsästä enemmän (ja siten suurempaa veroa), kertoo siitä, että tämä uskoo pystyvänsä käyttämään sitä johonkin arvokkaampaan kuin nykyinen haltija.

  5. Seppo Raikamo sanoo:

    Yhdyn Samuli Pahalahden ajatukseen. Jos jokin ajatussuunta tarkastelisi yrittäjyyttä laaja-alaisesti, yksityisyrittäjästä – suuryritysten osakesijoitusyrittäjään, olisi sieltä löydettävissä nimen omaisesti eduskunnalle työnlainsäädännöllistä uutta tekemistä, joka voisi luoda sekä työhön osallistuvien pienyritysten ja niiden työntekijöille molemminpuolista turvatakuuta ja joustavina jos niin halutaan uusien työpaikkojen syntymistä kaikilla toiminnan tasoilla. Edellä mainitulla en tarkoita keneltäkään pois, vaan rationaalista suhtautumista vaalien jälkeenkin toimenpiteillä ” Työllä Suomi Nousee”. Kaikki puolueet ovat nyt liikuttavan yksimielisiä ennen vaaleja, että meiltä Suomessa puuttuu työpaikkoja, ei työhön valmiita työntekijöitä.
    Kysymys on laajasta näkökulmasta lähtökohtana mistä ja miten ihmisille turvataan taloudellinen toimeentulo ja henkinen tasapaino yhteiskunnan tuottavana jäsenenä. Kysymyksen kehittämiseen ja ratkaisun esittämiseen tarvittaisiin maamme johtavimmat erialojen osaajat / ymmärtäjät suppeana ammattiryhmänä, edustamiensa tausta ryhmien edustajina.
    Jos kuten odottaa saattaa, kannanottoani mahdollisesti pidetään idealistisena mahdottomana. Ennakkoon vastaisin niille, jotka kokevat sen sellaiseksi, on se syy siihen, ettei olla valmiita ajattelemaan asioita uudesta näkökulmasta, vaan säilyttämään vanha, vaikka ympärilläoleva todellisuus maassamme on osaamattoman poliittisen ja etujärjestötoiminnan ansiosta katastorofaalinen, eikä vähiten nuorison osalta. Maailman sopeutuminen globaaliin rajattomaan markkinaan on ainoa valtiomme taloudesta / työllisyydestä vastaaville anteeksiannettava ennakoimattomuuteen perustuvana osaamattomuutena. Onneksemme Suomesta löytyy jo nyt ja perusteollisuutemme raaka-aineena puuhun perustuvan vientiteollisuuden yrityksiä, jotka muuttuneessa maailman markkinassa ovat osoittaneet kykynsä tuottavina ja pitäneet pääkonttorinsa Suomessa.

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa