Kannustinloukut pitää purkaa

Kannustinloukut pitää purkaa

On tullut aika myöntää, että hyvinvointivaltiomallimme on vanha ja siinä on kannustinloukkuja, jotka tulisi purkaa. Uskon, ettei kenelläkään ole mitään sitä vastaan, että kannustinloukkuja puretaan.

Ajatuspaja Libera esittää ratkaisuvaihtoehdoksi Perustiliä, joka on toimeliaisuuteen, työllistämiseen ja säästämiseen kannustava uudistus. Perustili on ensimmäinen esitys uuden sosiaaliturvan parantamisesta, joka on oikeasti konkreettinen ja mietitty pidemmällä tähtäimellä siten, että se olisi helppo ottaa käyttöön.

Perustilissä on kyse lainapohjaisesta sosiaaliturvasta. Kun kyseessä on lainapohjainen sosiaaliturva, vaatisi se myös opastusta omaan taloudenpitoon. Perustilimallin esittämä vaihtoehto, jossa perustili otettaisi käyttöön yksi ikäluokka kerrallaan tulisi olemaan kaikkein toimivin.

Nuorille ja vain lyhyen jakson työttöminä olleille on vielä suhteellisen helppoa ottaa käyttöön uudistuksia verrattuna pitkäaikaistyöttömiin, joilla ei kaikilla välttämättä ole intressejä uuden järjestelmän ottamiseksi käyttöön. Tässä kohtaa on selvää, että perustili kulkisi käsi kädessä progressiivisen holhouksen kanssa, jotta perustili olisi yhteiskunnalle toimiva.

Työttömän on myös uudessa mallissa helpompaa aloittaa pienimuotoinen yrittäminen, jota todennäköisesti motivoitunut työtön tai muuten yrittämisestä kiinnostunut saattaa pohtia nykyisessä mallissa. Nykyisessä tukimallissa pienenkin yrityksen perustamiseen liittyy paljon byrokratiaa, mikä vie halukkuutta yrittää. Perustilimallissa kuka tahansa voi harjoittaa pienimuotoista yrittämistä ilman laajoja velvollisuuksia kuten yrityksellä.

Perustilimallissa jokaisella työkykyisellä ihmisellä on perustilillä laskennallinen alkupääoma, esimerkiksi 20 000 euroa. Ylärajaa pääomalle tilillä ei ole. Perustilille siirretyistä varoista on jo suoritettu lakisääteiset maksut, esimerkiksi työnantajamaksut. Tämä helpottaa muun muassa yritysten toimintaa ja vähentää byrokratiaa.

Tilin idea on, että työtön ei voi nostaa koko alkupääomaa kerralla, jolloin estetään kaiken rahan tuhlaaminen. Ensimmäiseen ongelmaan kuitenkin törmätään tässä kohtaa. Jos kuukaudessa voi nostaa tiedetyn rahasumman, miten huolehditaan siitä, ettei kerran kuussa nostettavaa rahasummaa tuhlata kerralla. Sen sijaan vapaita varoja eli omalla työllä ansaittuja voi nostaa niin paljon kuin tarvitsee ja milloin haluaa (vapaat varat ovat tilin oman pääoman ja alkupääoman erotus).

Perustilimallissa tulovero maksettaisiin vasta nostettaessa rahaa tililtä, jolloin järjestelmä olisi oikeudenmukaisempi. Tilillä maksettavasta pääomasta ei joutuisi maksamaan tuloveroa, vain siitä osasta mitä nostaisi. Tämä kannustaisi nykyiseen malliin verrattuna ihmisiä säästämään varoja, mikäli se on mahdollista.

Lisäksi perustilimalli palvelee nykyistä elämäntapaa hyvin. Ihmisten elämäntilanteet muuttuvat, jolloin ei ole itsestäänselvyys, että on koko ajan juuri tiedetty määrä rahaa käytettävissä. Esimerkiksi ruuhkavuosina yleensä tarvitaan enemmän rahaa kuin nuorena parina.

Erityisesti nuorten kohdalla rationaalisuus voi koitua ongelmaksi. Nykyään nuoret tuntevat ja tietävät taloustaitoja jotenkuten, mutta nuorilla ei välttämättä ole intressejä ja/tai osaamista pohtia asiaa tai soveltaa asiaa omassa elämässään, jolloin he eivät välttämättä pysty suunnittelemaan omaa talouttaan tai säästämään rahaa. Tällöin yksi perustilin tärkeä kulmakivi menettää osin merkityksensä, koska osa nuorista omaa paremmat taloustaidot kuin toiset ja näin ollen tämä paremmat taloustaidot omaava osa pystyy hyödyntämään perustiliä ehkä paremmin.

Nykyisen mallin ongelmana ovat kannustinloukut. Näissä tapauksissa yksilölle on kannattavampaa elää tukien varassa kuin ottaa mitään töitä vastaan. Perustili ei kannusta jäämään tukien varaan, koska perustilin saldo pienenee jokaisen noston myötä verrattuna esimerkiksi nykyiseen ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan. Tällöin työtön työnhakija haluaa hakea oikeasti töitä, koska on siihen motivoitunut perustilin rahojen huvetessa. Perustilillä työtön näkee konkreettisesti, kuinka hänen omaa rahaansa kuluu ensisijaisesti työttömyyskuluihin.

Nykyiseen malliin verrattuna perustili tarjoaa moni etuja, jotka tulevat tavalla tai toisella vastaan nyky-yhteiskunnassa ja kehitettäessä uutta mallia. Kannustinloukkujen purkaminen on ollut jatkuvasti tavoite kehitettäessä erilaisia tukia. Kuitenkin tilanne on nyt luisunut nyt siihen, että joidenkin työttömien on helpompaa elää tukien varassa kuin ottaa mitään töitä vastaan ja perustilimalli puuttuu tähän.

Perustilimallin käyttöönotto vaatisi nuorille enemmän koulutusta oman taloudenpidon ja kanssa ja nuorten intressejä omaan talouteen tulisi lisätä, koska kaikkien täysi-ikäisten kohdalla rationaalisuus ei ole sillä tasolla, että he kykenisivät hoitamaan omia asioitaan. Perustili olisi kokonaisuutena toimiva, pitkällä tähtäimellä valtiontaloudelle edullisempi kuin nykyinen ratkaisu ja se purkaisi kannustinloukkuja.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

6 kommenttia artikkeliin “Kannustinloukut pitää purkaa

  1. Homma hanskassa! sanoo:

    Hyvää pohdintaa!

    Vain yksi kohta häiritsi. Se oli tämä:

    Erityisesti nuorten kohdalla rationaalisuus voi koitua ongelmaksi. Nykyään nuoret tuntevat ja tietävät taloustaitoja jotenkuten, mutta nuorilla ei välttämättä ole intressejä ja/tai osaamista pohtia asiaa tai soveltaa asiaa omassa elämässään, jolloin he eivät välttämättä pysty suunnittelemaan omaa talouttaan tai säästämään rahaa.

    Tässä kun rationaalisuutta verrataan kykyyn hoitaa talouttaan tai säästää rahaa. Minulle tuli siis tästä mielikuva, jossa köyhyys samaistuu irrationaalisuuteen, enkä usko, että halusit sellaista viestiä välittää.

    Ehkä vähän noloa minulta takertua noin pieneen asiaan, näin hyvässä tekstissä. Etenkin kun en edes kehtaa kirjoittaa omalla nimelläni.

    Joka tapauksessa kiitos tärkeästä kirjoituksesta!

    1. Petkel sanoo:

      Jos eduskunnan tasa-arvovaltuuskunnassa kaikki jäsenet ovat naisia, niin se ei tarkoita samalla sitä, että eduskunnassa kaikki naiset ovat tasa-arvovaltuuskunnassa.

      1. Homma hanskassa! sanoo:

        Ai siis, jos kaikki köyhät ovat irrationaalisia, niin se ei tarkoita, että kaikki irrationaaliset ovat köyhiä, vai mitä yrität sanoa?

        Käsittääkseeni taloutieteessä rationaalisuudella tarkoitetaan tehokkaiden keinojen valintaa, jonkin päämäärän saavuttamiseksi. Jotkut myös painottavat tehokkaita keinoja yksilön lähtökohdista käsin

        Halusin siis vain tuoda esiin, ettei rationaalisuus oikeastaan liity varallisuuteen tai talouden pidon taitoihin.

  2. Ulf Fallenius sanoo:

    Perustili haiskahtaa sosialismin jatkeelta.Vapaassa yhteiskunnassa jokainen rahoittaa itse koulutuksensa johon liittyy työntekoa ja lainaa. Ei olisi työvoimapulaa määrätyillä aloilla niin sanotuissa paskaduuneissa jotka nyt tarjotaan ainoastaan maahanmuuttajille kuin suomalainen nuori tuetaan älyttömällä rahamäärällä koulutuksessa .Lopputulos tässä nykyisessä mallissa on kaiken lisäksi se että koulutus kestää tuista huolimatta liian kauan.

  3. toteava sanoo:

    Vasemmistolaiset työväen/työn viholliset ovat lanseeranneet käsitteen ”paskaduuni”.

    No, mitäpä muuta vasemmistolaiset paska-aivot suoltaisivat.

    1. Ei paskaduunin käsitteen ymmärtämiseen mitään vasemmistopropagandaa tarvita, jos itse on sellaisessa ollut päivänkin. Työolosuhteiden ja palkan kombinaatio ja niiden vaikutus elintasoon kertoo henkilölle itselleen vastaansanomattomasti, milloin hän on paskaduunissa. Paskaduunien olemassaolo on kylmä tosiasia.

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa