Kuka sanoisi heureka?

Eilisestä Heureka-päivän sisällöstä jäi ainakin näin ulkopuoliselle laiha saldo, mutta tahattomasti se herätti kyllä yhden sun toisenkin ajatuksen. Jäin pohtimaan pääministerin avajaissanoja:  ”kaikki ovat syyllisiä taloustilanteeseen”.  Niinpä. Tasapuolisesti suomalaiselle kaikkea, myös syyllisyyttä. Viesti on sama kuin valtiovarainministeri Urpilaisella: rakenneuudistukset kirpaisevat jokaista suomalaista.

Tottakai suomalaiset ovat kansakuntana samassa veneessä. Juju on kuitenkin tässä: jotkut matkustajista osaavat tarvittaessa uida ja toiset eivät. Toisilla on pelastusliivit, toisilla ei. Jokseenkin reitillään pysyvässä veneessä pitäisi jonkun olla kippari, toisen navigaattori ja kolmannen tarjoilla matkustajille kahvia. Jos niin sanotun hyvinvointivaltiomme puitteissa eri toimijoilla ei olisi niin suuria erivapauksia tai toisaalta vastaavasti rajoitteita kaikelle toiminnalle, niin puhe jokaisen omasta vastuusta olisi paljon ymmärrettävämpää.

Ollaan konkreettisia. Paikalla olleet työmarkkinajärjestöt nauttivat merkittäviä erivapauksia. On selvä, että palkansaajat ja työnantajat voivat järjestäytyä, mutta miksi näiden päätöksillä sidotaan sellaisiakin jotka eivät halua tai käytännössä voi järjestäytyä, kuten työttömiä ja toisaalta pieniä yrityksiä? Tavarantoimittajat eivät lain mukaan saa kartellisoitua mutta työmarkkinaosapuolet voivat; joidenkin kerhojen jäsenmaksut ovat verovapaita, toisten eivät. Suomi kutsuu itseään demokratiaksi, mutta käytännössä kansantalouden suurimmasta varallisuus- ja vastuuerästä – eli eläkkeistä – päätetään täysin eduskunnan ohi.

Kyllä nyt on niin, että olemme omalta osaltamme paljosta vastuussa, mutta olisi myös rehellistä sanoa, että nykyjärjestelmässä toiset ovat enemmän vastuussa kuin toiset. Toisilla on paljon enemmän mahdollisuuksia kääntää veneen suuntaa kuin toisilla. Toki moni äänestää jaloillaan – siihen meillä kaikilla on vielä melko rajoittamaton oikeus. Mielestäni yksittäisen kansalaisen vastuusta voidaan kuitenkin alkaa älykkäästi puhua vasta sitten, kun julkisen vallan harjoittamaa sääntelyä ja varojen uudelleen ohjausta (sekä kansalaisten nimissä velkaantumista) aletaan tehdä merkittävästi nykyistä vähemmän. Ihmiset pelaavat pääsääntöisesti heille annettujen pelisääntöjen mukaan.

Heurekassa edustettiin, markkinoilla toimitaan

Joitain kommentoijia vaivasi salissa ”naisten puute”, mutta mielestäni oli päinvastoin virkistävää että kerrankin saatiin julkissektorivetoinen symposiumi aikaan ilman hame- tai housukiintiöitä. Tässä skipataan kiintiöt -ajattelussa oltaisiin kuitenkin voitu mennä vielä paljon pidemmälle.

Edustuksellinen demokratia ei ole koskaan kansa pienoiskoossa, vaan äänekkäimpien eturyhmien, lobbareiden ja puolueiden sekalainen kokonaisuus. Siksi en lähdekään vaatimaan paikalle jotain sieltä puuttunutta eturyhmää  kuten nyt vaikkapa itsestäänselvästi kuluttajia ja veronmaksajia, jotka lopulta kaiken maksavat – lompakoissaan tai nahoissaan. Pelkästään sen tosiasian edessä että paikalla oli niin ”hallituksen kuin oppositionkin edustajia” en vielä shampanjapulloja avaisi. Jos paikalla on jokaisesta asiakokonaisuudesta puolesta ja vastaan -näkemys, kuten pitkälti Heurekassa tai missä tahansa laajassa koalitiohallituksessa, päädytään tilanteeseen jossa yhteistuumin ei tehdä mitään. Eläköön konsensus!

Kuuluttaisinkin lähinnä myöntymistä sille tosiasialle, että paras edustus ihmisille toteutuu päivittäin ruokakaupassa, vientiyrityksen myyntitiimissä ja työhönottohaastattelussa. Joko vapaaehtoinen kauppa syntyy tai sitten sitä ei synny. Ja mitä vähemmän sitä sotketaan valtion, korporaatioiden tai muiden enemmän tai vähemmän kansanvallasta vieraantuneiden organisaatioiden toimesta, sen parempi. Jos minua joku syyttää anarkistisesta laissez faire -ajattelusta, niin sanonpa vaan, että vapaiden markkinoiden ja nykytilanteen välissä on 42 hyllymetriä säädöksiä. Siinä voi karsia useamman hyllyn ilman että ollaan vielä pelottavasti täysin omillamme.

Ei senttiäkään kestävyysvajeesta

Heureka-seminaarin kutsulistassa ei siis sinällään ollut mitään vikaa. Hyvä että asioista puhutaan. Ansiokkaasta median toiminnasta huolimatta työryhmien työskentelyn tuloksista ei kuitenkaan saanut mitään kuvaa. Osallistujien puheet olivat pitkälti yllätyksettömiä kiitos-puheita, ”heti muuttaisin tämän”-ratkaisupuheenvuorojen sijaan. Perheyrittäjien Matti Vanhanen kommentoi mielestäni parhaiten: ”tämänpäiväisillä esityksillä ei karsita kestävyysvajeesta senttiäkään”. Joko porukalla jäi rohkeus kotiin tai sitten unohdettiin tasapuolisuuden hakemisen nimissä miettiä kuka sitä vastuuta oikein kantaa.

Olen ollut huolissani pitkään ja olen sitä edelleen. Heureka-seminaari ei tuota huolta lieventänyt. Itäinen naapuri on tarjonnut toistaiseksi parhaan esimerkin siitä, miten kollektiivinen ajattelu ”kaikki ovat vastuussa” johtaa siihen ettei lopulta kukaan vastaa mistään – jos ihmisille ei kuitenkaan aidosti anneta vastuuta. Siinä eivät paljon etujärjestöjen toisilleen suomat selkääntaputtelut tai väkinäinen ”Korpilammen henki” auta.

Ps. Kun aloitin 10 vuotta sitten työskentelyn rahoitusmarkkinoilla, meille nuorille kirkasotsille sanottiin ”jos kukaan erehtyy menemään kuuntelemaan Suomen Pankin tiedotustilaisuutta (elettiin siis toki jo pitkälti euroaikaa), niin voi samantien hankkia itselleen parempaa tekemistä talon ulkopuolelta”. Tuo kommentti muistui mieleen kun katsoin Heureka-seminaarin alustajia. Erkki Liikasessa ei ole politiikan monilahjakkuutena mitään vikaa, mutta totuus on se, että eurojärjestelmään kuuluvalla paikallisella keskuspankilla ei ole ihan samanlaista virkaa kuin omalla keskuspankilla oli 1990-luvun lamaa ratkoessa. Eikä välttämättä ihan sitä dynamiikkaa,  riippumattomuudesta puhumattakaan, mitä innovatiiviset ratkaisut nykytilanteessa edellyttäisivät.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

21 kommenttia artikkeliin “Kuka sanoisi heureka?

  1. Allen sanoo:

    Kirjoituksen ongelmat:

    – Valtio ei velkaannu kansalaistensa ”nimissä” vaan kansalaisilleen: julkisen sektorin alijäämät kerryttävät ulkomaansektorin ja – se mitä Elina ei ymmärrä – kotimaisen yksityisen sektorin varallisuutta. Tämä on kriittistä etenkin nykylänsimaita vaivaavassa ”debt overhang” -tilanteessa, jossa yksityinen sektori on kriisin seurauksena niin suurissa veloissa, että haluaa säästää. Kasvu edellyttäisi, että yksityinen sektori Suomessakin saavuttaisi haluamansa säästämisasteen ja alkaisi taas investoimaan (velkaantumaan). Tähän tarvitaan loogisesti julkisen sektorin apua.
    – Elina väittää, että ”vapaiden markkinoiden ja nykytilanteen välissä on 42 hyllymetriä säädöksiä”. Kannattaa muistaa, että monet säädöksistä mahdollistavat vapaat markkinat ja pitävät niitä kasassa.
    – Vaikka kansallisilla keskuspankeilla ei ole samaa roolia kuin ennen, Euroopan keskuspankki taas on ollut käytännössä ainoa instituutio, joka on toimillaan onnistunut lieventämään eurokriisin negatiivisia vaikutuksia. OTM-ohjelma laski heti kriisimaiden lainakorkoja, ja palautti edes haalean uskon euroalueen tulevaisuuteen.
    – Elina, niinkuin monet Heureka-foorumin talousvaikuttajista, uskovat kestävyysvajeen ja työttömyyden ratkeavan erilaisin ”rakenneuudistuksin” ilman kokonaiskysynnän kasvua (ja usein jopa sitä suoraan supistamalla). Tämä on looginen mahdottomuus, ks. esim: http://rahajatalous.wordpress.com/2013/08/27/efektiivinen-kysynta-ja-rakenteelliset-uudistukset/

    Kirjoituksessa tarkasteltu ”Kaikki ovat vastuussa” -ajattelun problematiikka osuu mielestäni osin oikeaan.

  2. Elina sanoo:

    Allen, kerropa miten julkisen sektorin alijäämät kasvattavat ”yksityisen sektorin varallisuutta”? Yksityinen sektori viime kädessä maksaa julkiset velat – suoraan veroilla tai lopulta inflaation myötä.

    1. Allen sanoo:

      Nämä ovat taloustieteeseen vähänkään perehtyneille ihan perusjuttuja: ylijäämäiset budjetit vähentävät yksityisen sektorin ja/tai ulkomaansektorin nettovarallisuutta (maksutaseen alijäämät), kun taas alijäämäiset budjetit kasvattavat niitä. Minne ajattelit, että ne budjettialijäämät (valtion menojen ja tulojen erotus) oikein menevät?

      Tässä esimerkiksi Suomen sektortaseet vuoden 1975 jälkeen prosentteina BKT:sta: http://rahajatalous.files.wordpress.com/2011/08/tases1.png

      Suomi on tehnyt budjettialijäämiä tuolla aikavälillä ainoastaan 90-luvun laman ja 2008 alkaneen talouskriisin jälkimainingeissa. Ennen 90-lukua Suomen budjettiylijäämien kääntöpuoli oli yksityisen sektorin (kotitalouksien ja yritysten) raju, lopulta lamaan johtanut velkaantuminen. 1998–2008 budjettiylijäämät olivat sen sijaan mahdollisia, sillä vienti veti hyvin (maksutaseen ylijäämät). Jopa yksityinen sektori pystyi nettosäästämään samanaikaisesti.

      Talouskasvun perusta on, että yksi tai useampi sektoreista velkaantuu; tämä velkaantuminen taas kerryttää toisen/toisten sektoreiden varallisuutta.

      Parasta olisi tietenkin hallita kokonaisuutta niin, että kasvu ja velkaantuminen olisi mahdollisimman tasaista, eikä mikään sektori velkaantuisi kohtuuttomasti. Kuplat pitäisi voida välttää. Julkisen sektorin velkaantumisen nostaminen pöydälle suoraan jotenkin vastuuttomana tai paheksuttavana ei ole missään tapauksessa paras tapa suhtautua tähän makrotaloudelliseen kokonaiskuvaan. Esimerkiksi julkisen sektorin suuren koon kritisoiminen on ihan perusteltavissa oleva ja sallittava kanta, mutta sitä ei pitäisi sekottaa finanssipoliittisiin toimintaehdotuksiin – kuten Elina monesti tekee.

      Jussi: Minusta on OK, jos taloudellisista tosiasioista vetämiäni johtopäätöksiä pidetään norsunluutorninäkemyksinä, mutta minusta näiden johtopäätösten tekeminen on huomattavasti perustellumpaa kuin esimerkiksi Elinan vääristyneisiin talousrealiteetteihin perustuvat näkemykset (ks. myös Elinan edellinen blogikirjoitus ja kommentit).

      Tässä vielä hyvä esitys USA:n sektoritaseista, joka osoittaa taseilla olevan myös huomattavaa talouspoliittista käyttöä: http://www.businessinsider.com/goldmans-jan-hatzius-on-sectoral-balances-2012-12

  3. Jussi sanoo:

    Allenin kirjoitus on tyypillinen taloustieteilijän norsunluutorninäkemys, jolla on varsin vähän yhtymäkohtia todellisuuteen. Allenin kommentit ja johtopäätökset linkin takaa löytyvässä tekstissä ovat sinänsä oikein – ainoastaan oletukset ovat väärät…

    Oma kokemukseni kattaa sekä makroteorian opiskelun että pk-yritystason toiminnan enkä usko, että pelkästään käyriä pyörittämällä raha- ja finassipolitiikka miettien löytyy ratkaisuja koska todellisuus on mikrotasolla varsin kompleksinen.

    Perusongelmahan Suomessa on kuitenkin aika yksinkertainen: Suomalaiselle teollisuudelle on käynyt vähän heikosti 2000-luvulla ja kun julkinen sektori ei ole sopeutunut, niin se on jäänyt kestämättömälle tasolle Suomen nykytilanteeseen verrattuna. Kun uutta nokiaa ei ole näköpiirissä, niin velkaantuminen uhkaa tällä linjalla räjähtää käsiin. Sinänsä Suomen kehitys pois lukien tämä huono tuuri ei ole sen ihmeellisempää kuin esimerkiksi Ruotsissa.

    Suomen ongelmiin on kyllä olemassa tehokkaita lääkkeitä, mutta päättäjät eivät niitä halua käyttää. Eivät varsinkaan nämä norsunluutornitieteilijät.

    1. Juuso sanoo:

      Vielä riittää kirjoittajia, joilla on uskoa suunnitelmataloudelle. Minä en kuulu heihin.

      Perusongelma ei ole se, kuinka suomen teollisuudelle on käynyt 2000-luvulla. Perusongelma on se, että kaikki mahdollinen teollisuuden tekemä tuotto on kanavoitu julkiselle sektorille. Jos julkinen sektori olisi sen kokoinen, kun valtakunta tosiasiallisesti tarvitsee, ei merkittäviä ongelmia olisi. Hyvinvointiyhteiskuntana markkinoitu holhousvaltio on tullut tiensä päähän. Ihmiset ja pääomat liikuvat vapaasti. Ihmisten vapaa liikkuminen ei tarkoita enää vain poliitikkojen vapaata liikkumista veronmaksajien piikkiin. Yhä pienemmät pääomaerät hakevat turvasatamaa valtion häikäilemättömältä veroahneudelta. Edes merkittävät veroedut, jotka ulkomaiselle pääomalle on annettu verrattuna kotimaisella statuksella toimivaan, eivät ole saaneet teollisuusinvestointeja käyntiin. Ei ole saanut, koska pääomilla on omistaja, joka haluaa pitää kiinni omistuksestaan. Kun pääministeri toistaa yli 30 kertaa puheessaan hyvinvointimantraa, niin siinä on yli 30 syytä sijoittaa pääomat muualle. Niin kauan, kun poliitikkojen puheissa kuullaan tarve säilyttää nykyinen hyvinvointiyhteiskunta, eivät pääomat palaa.

      Nousu alkaa, kun valtion ylin johto ilmoittaa Suomen siirtyvän markkinatalouteen ja toimet sen mukaan.

      1. Jussi sanoo:

        Ilmaisinko itseäni huonosti vai miten olet päätynyt johtopäätökseen, että olen suunnitelmatalouden kannattaja? Näkemyksemme eivät näytä juurikaan poikkeavan toisistaan.

      2. Juuso sanoo:

        Et ilmaissut. Alkujuonto liittyi Alleenin uskomuksiin ja hänen linkityksiinsä talouden hömppäsivuille.

  4. Pasi Sillanpää sanoo:

    Minusta oleellisin kysymys liittyy siihen, mitä Matti Vanhanen sanoi. Kukaan ei tee päätöksiä. Niitä kierrellään ja kaarrellaan. Aina on riski että päätös osoittautuu huonoksi, mutta ainakin niiden avulla saadaan toimintaa aikaiseksi. Nyt on kuin kaikki odottaisivat keskiympyrässä sitä kun tuomari heittää pallon peliin. Toimeliaisuus on pysähdyksissä, kun ei ole tehtävänantoa.

    Jos hallituksen jotakin pitää tehdä, on se siirtyminen sanoista tekoihin. Kohta meillä syntyy enemmän velkaa siksi, kun vain odottelemme, kuin siksi että tekisimme vääriä asioita.

  5. Peter Holmström sanoo:

    Näyttää kyllä siltä että yksi perusongelma on hallituskoalition mahdottomuus. Se että aatekirjon vastakkaisilta puolilta ja siitä välistä kootaan hallitus jonka tulisi huomioida kaikkia aatteita, jotka perusteiltaan eivät ole yhteen sovitettavissa, eivätkä voi tuottaa muuta kuin huonoja kompromisseja tai sitten ei pystytä sopimaan tarvittavista toimista ollenkaan.
    Kyllä kaikki politiikot ovat syyllisiä, niinkuin Kreikassakin, siihen mahdottomien ja vastuuttomien lupausten suoltamiseen ennen vaaleja. Lupauksiin jotka kansan korvissa kuulostavat hyviltä, mutta jotka ovat omiaan sysäämään kansakunnan holtittomaan taloudelliseen ahdinkoon.
    Syyllisiä olemme myös me äänestäjät, jotka uskomme noihin kaunopuheisiin – tai emme ole viitsineet ottaa selvän asioista ja toimineet – äänestäneet sen mukaan.

  6. Allen sanoo:

    Elina: ”Allen, kerropa miten julkisen sektorin alijäämät kasvattavat “yksityisen sektorin varallisuutta”? Yksityinen sektori viime kädessä maksaa julkiset velat – suoraan veroilla tai lopulta inflaation myötä.”

    – – –

    Nämä ovat taloustieteeseen vähänkään perehtyneille ihan perusjuttuja: ylijäämäiset budjetit vähentävät yksityisen sektorin ja/tai ulkomaansektorin nettovarallisuutta (maksutaseen alijäämät), kun taas alijäämäiset budjetit kasvattavat niitä. Minne ajattelit, että ne budjettialijäämät (valtion menojen ja tulojen erotus) oikein menevät?

    Tässä esimerkiksi Suomen sektortaseet vuoden 1975 jälkeen prosentteina BKT:sta: http://rahajatalous.files.wordpress.com/2011/08/tases1.png

    Suomi on tehnyt budjettialijäämiä tuolla aikavälillä ainoastaan 90-luvun laman ja 2008 alkaneen talouskriisin jälkimainingeissa. Ennen 90-lukua Suomen budjettiylijäämien kääntöpuoli oli yksityisen sektorin (kotitalouksien ja yritysten) raju, lopulta lamaan johtanut velkaantuminen. 1998–2008 budjettiylijäämät olivat sen sijaan mahdollisia, sillä vienti veti hyvin (maksutaseen ylijäämät). Jopa yksityinen sektori pystyi nettosäästämään samanaikaisesti.

    Talouskasvun perusta on, että yksi tai useampi sektoreista velkaantuu; tämä velkaantuminen taas kerryttää toisen/toisten sektoreiden varallisuutta.

    Parasta olisi tietenkin hallita kokonaisuutta niin, että kasvu ja velkaantuminen olisi mahdollisimman tasaista, eikä mikään sektori velkaantuisi kohtuuttomasti. Kuplat pitäisi voida välttää. Julkisen sektorin velkaantumisen nostaminen pöydälle suoraan jotenkin vastuuttomana tai paheksuttavana ei ole missään tapauksessa paras tapa suhtautua tähän makrotaloudelliseen kokonaiskuvaan. Esimerkiksi julkisen sektorin suuren koon kritisoiminen on ihan perusteltavissa oleva ja sallittava kanta, mutta sitä ei pitäisi sekottaa finanssipoliittisiin toimintaehdotuksiin – kuten Elina monesti tekee.

    Jussi: Minusta on OK, jos taloudellisista tosiasioista vetämiäni johtopäätöksiä pidetään norsunluutorninäkemyksinä, mutta minusta näiden johtopäätösten tekeminen on huomattavasti perustellumpaa kuin esimerkiksi Elinan vääristyneisiin talousrealiteetteihin perustuvat näkemykset (ks. myös Elinan edellinen blogikirjoitus ja kommentit).

    Tässä vielä hyvä esitys USA:n sektoritaseista, joka osoittaa taseilla olevan myös huomattavaa talouspoliittista käyttöä: http://www.businessinsider.com/goldmans-jan-hatzius-on-sectoral-balances-2012-12

    1. Elina sanoo:

      Allen, olet oikessa siinä että ero julkisen sektorin koon ja toisaalta sen rahoituksen välille pitäisi tehdä selkeämmin. Nimenomaan aikaisemmassa kirjoituksessani niin tein, eli perustelin miksi elvytys ei ole kokonaistaloudellisesti järkevää sen rahoitusmuodosta riippumatta (eli otettiin sitä varten velkaa tai nostettiin veroja) http://www.libera.fi/blogi/elvyttajien-elonkerjuu/

      Ja sitten:
      “Nämä ovat taloustieteeseen vähänkään perehtyneille ihan perusjuttuja: ylijäämäiset budjetit vähentävät yksityisen sektorin ja/tai ulkomaansektorin nettovarallisuutta (maksutaseen alijäämät), kun taas alijäämäiset budjetit kasvattavat niitä. Minne ajattelit, että ne budjettialijäämät (valtion menojen ja tulojen erotus) oikein menevät? ”

      Taloustieteeseen perehtyneet tietävät myös että budjettialijäämät a) voivat suuntautua myös muualle kuin kotimaan yksityiseen sektoriin ja b) että tuo kysyntä on aina pois jostain. Joko sitä vastaan on i) kerätty kansantaloudelta suoraan varoja (verot) tai sitten ii) niitä vastaan on otettu velkaa. Nuo velat maksetaan joskus takaisin joko keräämällä kansantaloudelta varat (i) tai rahataloudellisen inflatoinnin kautta, mikä palaa samaan lopputulokseen (i) – eli ne ovat pois yksityisen sektorin kysynnästä. Toisin sanoen, julkinen sektori voi toki lyhyellä tähtäimellä lisätä kansantalouden kokonaiskysyntää mutta pitkällä tähtäimellä nettovaikutus on parhaimmillaankin plus-miinus-nolla, eli nolla jos julkinen sektori onnistuu käyttämään rahat yhtä tehokkaasti kuin yksityinen sektori sen tekisi. Yleensä näin ei ole ja saldo on negatiivinen.

    2. Mikko sanoo:

      ”ylijäämäiset budjetit vähentävät yksityisen sektorin ja/tai ulkomaansektorin nettovarallisuutta (maksutaseen alijäämät), kun taas alijäämäiset budjetit kasvattavat niitä.”

      Allen, Tuo teesisi pätee. Esimerkki: Suomen valtio ottaisi nyt esimerkiksi ylimääräisen miljardin velkaa ja tarjoaisi sillä ilmaisia taksimatkoja kansalaisille. Tietenkin tämä manööveri kasvattaisi yksityisen sektorin (tässä taksiyrittäjien) tuloja ja nettovarallisuuttakin. Kaikki taloustieteisiinkään perehtyneet henkilöt eivät kuitenkaan ymmärrä sitä, että tuo miljardin velka on maksettava takaisin korkeampina veroina tai muulla tavalla aivan konkreettisesti tulevaisuuden elintasoa pienentävällä tavalla. Valtaosassa tapauksista maksetaan lisäksi myös reaalikulua pääomasta, jolloin vähänkään kauemmas katsottaessa tuo esimerkin manööveri on kansakunnalle vahingollinen (siitä huolimatta, että se – kuten kerroit – kasvattikin taksiyrittäjien nettovarallisuutta). Ainoastaan tapauksissa, jossa miljardia ei laitettu ns ”haisemaan” vaan onnistuneeseen tuottoisaan sijoitukseen, tämä manööveri oli hyödyllinen. Elvyttäminen on toimintaa, jossa tavoitellaan tälläistä ”onnenkantamoista”. Valitettavasti ”onnenkantamoinen” ei onnistu juuri koskaan.

      Allen, Myös esimerkiksi Kreikan ja Italian tapaukset todistavat tuon teesisi oikeaksi: julkinen sektori velkaantui ja kas, todellakin, yksityisen sektorin varallisuus ja elintaso kohosi. Nämä tapaukset todistavat myös minun teesini oikeaksi, jonkun pitää maksaa velka ja se aiheuttaa tuskaa maksajalle.

      Julkisensektorin velkaantumiseen pätee yksityishenkilön ylivelkaantumisesta tutut suuret linjat eli se, että ”velka on veli otettaessa ja vieras maksettaessa”, Onneksi tästä ei tarvitse tehdä tämänkummempaa rakettitiedettä.

  7. Allen sanoo:

    1. ” Nimenomaan aikaisemmassa kirjoituksessani niin tein, eli perustelin miksi elvytys ei ole kokonaistaloudellisesti järkevää sen rahoitusmuodosta riippumatta (eli otettiin sitä varten velkaa tai nostettiin veroja)”. Tämä kirjotus sisälsi paljon virheitä, joista pari suurimmista tuotiin esiin tekstin kommenteissa.

    2.. Mainitsin itsekin, että budjettialijäämät voivat suuntautua myös muualle kuin kotimaan yksityisen sektoriin: ulkomaille. Tähän valtio voi vaikuttaa paljon suuntaamalla investointejaan tai veronalennuksiaan.

    3. Jos oltaisiin (uusklassissessa) täystyöllisyydessä, siinä tapauksessa voidaan ajatella, että valtion budjettivajeet luovat yksityisen sektorin kanssa kilpailua niukoista varoista ja investoinneista. Tämä taas johtaisi korojen nousuun ja vähentäisi yksityistä kulutusta tai investointeja. Nyt ei olla lähelläkään täystyöllisyyttä.

    4. Inflaatiota tapahtuu, jos efektiivinen kokonaiskysyntä ylittää kokonaistarjonnan. Nyt ollaan selvässä kysyntälamassa. Inflaatio Suomessa on ennätyksellisen alhaalla: http://www.tradingeconomics.com/finland/inflation-cpi

    5. ”Toisin sanoen, julkinen sektori voi toki lyhyellä tähtäimellä lisätä kansantalouden kokonaiskysyntää mutta pitkällä tähtäimellä nettovaikutus on parhaimmillaankin plus-miinus-nolla, eli nolla jos julkinen sektori onnistuu käyttämään rahat yhtä tehokkaasti kuin yksityinen sektori sen tekisi. Yleensä näin ei ole ja saldo on negatiivinen.” Tämä on ehkä suurin ongelmasi: pitäisi ymmärtää, että ei ole mitään mekanismia, jolla yksityinen sektori pitäisi yksin kokonaiskysyntää yllä. Julkisen sektorin automaattiset vakauttajat kasvattavat automaattisesti laman oloissa budjettialijäämiä, jotta yksityinen sektori voi maksaa pois velkojaan ja lähestyä tavoiteltua säästämisastettaan. Tämä tapahtuu verotulojen vähetessä ja tulonsiirtojen lisääntyessä. Usein, kuten nyt, automaattiset vakauttajatkaan eivät tunnu riittävän nostamaan yksityistä sektoria tilanteeseen, jossa se alkaisi taas investoida.

    Haluaisin nämä sinulta paperille:
    – Haluaisitko poistaa myös automaattiset vakauttajat?
    – Haluaisitko, että Suomi pyrkisi tekemään selvästi ylijäämäisiä budjetteja tilanteessa, jossa yksityinen sektori – kotitaloudet ja yritykset – pyrkii säästäämään?

    Logiikkasi toimisi ainoastaan tilanteessa, jossa oltaisiin jatkuvassa täystyöllisyydessä ja vakaan kasvun olosuhteissa. Se tilanne on valitettavasti kuvitteellinen – ks. esimerkiksi noita sektoritaseita. Talouskasvu edellyttää velkaantumista ja kun yksityinen sektori ei luo uusia velkasuhteita, on julkisen sektorin tehtävä se. Muutein ei ole talouskasvua.

    Julkinen velkaantuminen ei ole automaattisesti paha asia. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ja Japanissa institutionaalinen järjestys sallii hitaahkon julkisen velan lisäämisen täystyöllisyyden tavoittelemiseksi. Mikään pakko ei todellakaan ole maksaa velkaa pois; periaatteessa suurin osa esimerkiksi Yhdysvalloissa itsessään on maan sisäistä. Euroalueella institutionaalinen järjestys velkaantumisen suhteen on ongelmallisempi ja tulokset ovat katastrofaaliset.

    1. Elina sanoo:

      1. ”Tämä kirjotus sisälsi paljon virheitä, joista pari suurimmista tuotiin esiin tekstin kommenteissa.”
      En ole nähnyt kommenttia, jossa ”virheet” olisi osoitettu. Voitko ystävällisesti lisätä vasta-argumenttisi tähän ketjuun muutamalla lukijaystävällisellä bulletilla, niin päästään eteenpäin.

      3. ”Jos oltaisiin (uusklassissessa) täystyöllisyydessä, siinä tapauksessa voidaan ajatella, että valtion budjettivajeet luovat yksityisen sektorin kanssa kilpailua niukoista varoista ja investoinneista. Tämä taas johtaisi korojen nousuun ja vähentäisi yksityistä kulutusta tai investointeja. Nyt ei olla lähelläkään täystyöllisyyttä.”

      Kuten tuossa aikaisemmassa elvytystekstissä kirjoitin, elvytykseksi voi laskea julkisen investoinnin tilanteessa jossa ”muutenkin tehtävälistalla olevia hankkeita esimerkiksi aikaistetaan silloin, kun työtä on hetkellisesti paljon ja edullisesti saatavilla. Suuret rakennushankkeet työllistävät rakennusmiehiä, insinöörejä ja muita työntekijöitä, joiden kysyntä nousee ja siten hinta (palkka). Jos nuo henkilöt palkataan merkittävissä osin työttömyyskortistosta, niin kansantalouden vaihtoehtoiskustannus on silloin mahdollisimman pieni.”

      Julkisen elvytyksen sijaan tehokkaampaa olisi kuitenkin vapauttaa työmarkkinat (jolloin työttömyys pienenee) ja poistaa muita talouden esteitä ja negatiivisia kannustimia – silloin työpaikat syntyvät sinne missä ne aidosti tuottavat valtion keinotekoisen ja lyhytaikaisen ruiskeen sijaan (joka vieläpä saattaa vääristää markkinaa ja hidastaa luonnollista rakennemuutosta).

      4. Inflaatiota syntyy silloin kun jostain tavarasta maksettava hinta ei vastaa sen markkina-arvoa

      5. Muutama asia. En ole missään väittänyt että julkinen velkaantuminen on yksiselitteisesti paha asia. En myöskään ole missään vaatinut ylijäämiä. Olen puhunut sen puolesta, että julkisen sektorin osallistuminen vapaiden markkinoiden toimintaan olisi mahdollisimman vähäistä – se koskee julkisen sektorin kokoa niin euroissa kuin säädöksissä. Se, miten tuo julkinen kulutus rahoitetaan (velka, verot jne) on toissijaista, kuten olen useasti todennut. Jos julkinen sektori on esim. noin 10% BKT:sta (hypoteettinen esimerkki) niin tunnustanet itsekin että silloin sen rooli suhdannevaihteluiden tasaajana on melko vähäinen (mikäli budjettia ei kasvatettaisi moninkertaiseksi kysyntälamassa). Jos katsot tällaisen ajattelun ”ongelmaksi” kuten kirjoitat, niin ok; minulle se ei ole ongelma.

    2. Mikko sanoo:

      >”Mikään pakko ei todellakaan ole maksaa velkaa pois”

      On ehkä totta, että valtion esim. dollari- tai jenimääräinen velka voi hitaasti kasvaa ”maailmantappiin” asti ilman senkummempaa katastrofia. Kuitenkin myös tälläinen velka on tulevaisuudesta vipattua hyvinvointia ja siitä pitää tulevaisuudessa maksaa pienempänä hyvinvointina. Tässä mielessä velka todellakin aina maksetaan takaisin. Velka maksetaan takaisin myös siinä tapauksessa, että valtion kassa on tyhjä kun velkaerä pitäisi maksaa. Silloin velka maksetaan siinä muodossa, että tälläinen maa nähdään epävakaana, eikä sinne investoida -> ei työtä -> ei palkkaa -> kansa maksaa velan tässäkin tapauksessa pienentyneenä hyvinvointinaan. Lisäksi mahdollinen uusi velka on kohtuuttoman hintaista, koska maailmassa ei ole riittävästi tampioita, jotka ovat valmiita rahoittamaan muiden alijäämiä. Velkaa maksetaan siis myös tällä mekanismilla. Summasummarun: velka on aina maksettava. Jos maksamme se itse, se oli pelkkä velka, mutta kun jätämme sen pääosin lapsillemme, niin se oli enemmänkin hyvinvoinnin varastamista lapsiltamme.

      1. Elina sanoo:

        Mikolta hyviä kommentteja. Lisäisin Allenille tuosta velasta vielä sen verran että on ”vähän” eri asia kun Japani ja Yhdysvallat ottavat maailman tappiin saakka velkaa kun niillä on ensinnäkin oma keskuspankki & rahapolitiikka ja toisekseen kansantalouden koko on tuntuvasti suurempi. Suomella ei ole uskottavia sisämarkkinoita. Näiden valtioiden velka on sinällään jo oma omaisuusluokka, Suomen valtion velka on joka tapauksessa paljon vähemmän likvidi ja siten reunavelkaa, vaikka sitä lisättäisiin tuntuvasti nykyisestä. Sijoittajat eivät katso Suomen valtion velkaa kovinkaan hyvällä siinä tilanteessa jos/kun luottoluokituksemme tästä laskee, jo siksi että euroalueen epävarmuus heijastuu suoraan erityisesti sen reunavaltiohin: ne ovat mukana, vaikkei todellista vaikutusvaltaa yhteiseen raha- (ja jatkossa myös yhä laajemmin fiskaali-) politiikkaan ole.

      2. Allen sanoo:

        Ongelma nimenomaan on, että Suomi on mukana eurossa. Tai toisella tavalla muotoiltuna se, ettei Euroopasta ole tehty toimivaa valuuttaunionia, mikä voisi käytännössä tapahtua joko vaihtotaseiden ali- ja ylijäämiä tasapainottamalla tai suorilla tulonsiirroilla. Suomi on siis osin itse luonut turhia mekaanisia rajoitteita velkaantumiselleen ja siten hyvinvoinnilleen – rajoitteita joita Japanilla tai Yhdysvalloilla ei ole. Sisämarkkinoilla tai kansantalouden koolla ei ole tässä mitään väliä; tarvitaan vain oma keskuspankki, oma valuutta ja velka omassa valuutassa.

        Se mitä mm. Mikko ja Elina ette tunnu tässä ymmärtävän on, että leikkaukset ja jopa tasapainoiset budjetit Suomen tilanteessa seuraavina parina vuonna ovat omiaan typistämään kasvua ja verotuloja entisestään. Tämä taas johtaa paitsi supistuvaan talouskasvuun ja työttömyysongelman jatkumiseen myös lisävelkaan jatkossa. Juuri näin kävi Kreikalle vuosina 2008–2013. Sisäinen devalvaatio ja siten palkkamaltti sen sijaan voisi käydä järkeen vaihtotaseen ollessa alijäämäinen.

        Mikko sanoi: ”On ehkä totta, että valtion esim. dollari- tai jenimääräinen velka voi hitaasti kasvaa “maailmantappiin” asti ilman senkummempaa katastrofia. Kuitenkin myös tälläinen velka on tulevaisuudesta vipattua hyvinvointia ja siitä pitää tulevaisuudessa maksaa pienempänä hyvinvointina. Tässä mielessä velka todellakin aina maksetaan takaisin.”

        Tämä on täysin väärä näkemys. Väität käytännössä, että hyvinvointi vähenee velkamäärän kasvaessa. Jos ymmärtää yhteen kansantalouden peruskirjanpitoa, tietää että asia on täysin päinvastoin: talouskasvu vaatii kokonaisvelkamäärän kasvattamista – jos ei (teoriassa) julkisen sektorin velan kasvattamista, niin joka tapauksessa ainakin yksityisen sektorin.

        Onko maailman keskimääräinen hyvinvointi mielestäsi laskenut vuosina 2002–2009? Ks. http://www.mybudget360.com/wp-content/uploads/2012/04/total-global-debt.jpg Velka mahdollistaa kasvun.

        Raha ja talous -blogi käsittelee asiaa varsin selkeästi: http://rahajatalous.wordpress.com/2010/12/17/velka-ja-talouskasvu/

        Vielä Mikolta: ”Summasummarun: velka on aina maksettava. Jos maksamme se itse, se oli pelkkä velka, mutta kun jätämme sen pääosin lapsillemme, niin se oli enemmänkin hyvinvoinnin varastamista lapsiltamme.”

        Tämä ”julkinen velka on varastamista tulevilta sukupolvilta” -touhotus on kumottu taloustieteilijöiden toimesta jo vaikka kuinka monessa yhteydessä. Hyvä tiivistys jälleen Raha ja talous -blogissa: http://rahajatalous.wordpress.com/2013/05/23/tulevien-sukupolvien-piikki/

        ”Lisäksi mahdollinen uusi velka on kohtuuttoman hintaista, koska maailmassa ei ole riittävästi tampioita, jotka ovat valmiita rahoittamaan muiden alijäämiä.”

        Ei se velan hinta yksinkertaisesti nouse, jos valtiolla on oma keskuspankki, oma valuutta ja velka omassa valuutassa. Valitettavasti euroalueella tämä mahdollisuus on epäonnistuneiden institutionaalisten järjestelyjen takia olemassa.

      3. Mikko sanoo:

        Allen, Kiitos tarkennuksista, vaikka lopputuloksena meille jääkin tähän asiaan väistämättä eriävät näkemykset.

        Kreikan ongelmat aiheutuivat mielestäni ylivelkaantumisesta, ei ylenmääräisestä säästämisestä. Myös tälle minun näkemykselle löytyy tukea tutkimuksesta.
        Suomen suurin ongelma on kestävyysvaje (=ylivelkaantuminen), ei ylenmääräinen säästäminen. En muista #heurekafoorumista ainuttakaan puheenvuoroa, jossa olisi ehdotettu Suomen ongelmien hoidoksi rakenteiden muuttamista sellaiseksi, että voimme jatkaa velkaantumistamme (ainoastaan Paavo Arhinmäen puheenvuorossa keskusteluosiossa oli pieni häivähdys tähän suuntaan kun hän listasi toimia, jotka käytännössä vaatisivat ylimääräistä rahoitusta). Erkki Liikasen ja Sixten Korkmannin puheenvuoroissa oltiin hyvinkin huolissaan kroonisesta julkisen talouden alijäämästä. Näkemyksesi on nykyisin hyvin pienen ääriryhmittymän näkemys. Toki sillekin löytyy tukea netistä ja tutkimuspiireistä.

        Euron purkamisesta olisi pelkkää haittaa. Loputon velkaantuminen vaatisi omankin valuutan oloissa rahoittajia, jotka tietävät menettävänsä reaalipääomaansa ja tälläisiä muiden alijäämiä rahoittavia tampioita on liian vähän kuten totesin. Esim. minä lainasin 1990-luvun kriisissä Suomen valtiolle markkoja. Vaadin yli 10% jättikorkoa Suomelta, koska tiesin, että kyseessä on epäluotettava valuutta, jolla valtio inflatoi pääomaani. Huippukorkoa vaativat silloin muutkin sijoittajat. Jos olisimme jatkaneet markassa ja valtio olisi jatkanut velkaantumistaan inflatoimalla rahamme niin tänäpäivänä todennäköisesti vaatisimme Suomen valtiolta jo 1000% korkoa. Ihan normaalia epäonnistuneiden valtioiden touhua siis.

        Equador, Zimbabwe ja USA tuntuvat tyytyväisiltä dollariunioniinsa. Yhteisen valuutan edut on siis saatavissa ilman homogeenisuutta ja tulonsiirtoja. Jos vastaat, että tuota dollarialuetta ja euroaluetta ei voi verrata keskenään niin minä vastaan siihen ehdotuksella, että apinoidaan eurolle perusrakenteita dollarialueesta, jolloin saamme yhteisvaluutan massiiviset edut ilman kohtuuttomia tulonsiirtoja tai muita lieveilmiöitä, jotka eivät oikeasti johdu yhteisvaluutasta.

      4. Allen sanoo:

        Kiitos asiallisesta vastauksesta Mikko! Hyvää keskustelua. Todellakin Heureka-forumin poppoo edustaa talousajattelussa uusklassista mainstreamia ja minä (ja esim. Raha ja Talous -blogistit) edustamme uus/jälkikeynesiläisyyttä. Me olemma marginaalissa.

        Vielä pari huomautusta: olen samaa mieltä, että paluu markkaan tms. olisi monilla tavoin katastrofaalista. Euroalueella kokonaisuudessaan vaihtoehdot kasvun vakauttamiseksi ovat kuitenkin käytännössä:
        1) Tulonsiirtounioni (yhtenäisellä valtiovarainministeriöllä ja/tai EKP:n mandaattia laajentamalla)
        2) Mekanismi vaihtotasoiden tasapainotukseen, esim: https://dl.dropboxusercontent.com/u/33962722/TSjuttu.png
        3) Paluu kansallisiin valuuttoihin.

        Toiseksi USA:ssa – kuten euroalueella – (osa)valtioiden väliset vaihtotaseet ovat pahasti epätasapainossa. USA tekee kuitenkin massiivia tulonsiirtoja osavaltioiden välillä tasapainoittaen tilannetta. Esim tuossa maininta: http://suomenkuvalehti.fi/blogit/eri-mielta/poliitikot-eivat-uskalla-pelastaa-euroa

        Lisäksi (osa)valtioiden tilanne USA:ssa on paljon parempi, sillä niiden ja Yhdysvaltojen keskushallinnon välinen taloudellinen työnjako on tasapainoisempi, koska liittovaltio rahoittaa suurimman osan Yhdysvaltojen julkisista menoista. Euroalueella ei ole vastaavaa finanssipoliittista toimijaa.

  8. Juuso sanoo:

    ”Kuka sanoisi heureka?” Vastaus: Jyrki Katainen.
    Lääkkeenä: Alleenin ihailemaa jälkikeynesiläistä sosialismia.
    Kuntien pakkoliitoksia, jossa kunnanjohtajista tulee apulaiskaupunginjohtajia.
    Kaavoitukseen muutoksia, jossa keskuskaupungin kaavoitusvalta ylettyy naapurikunnan puolelle. Tällä päästään kaupungin kiinteistömonopolia häiritsevästä toiminnasta ja käsi saadaan entistä syvemmälle kansalaisen taskuun.
    Sukupuolien välistä tasa-arvoa lähennettään puolittamalla naisille maksettava kotihoidontuki.
    Iso joukko kosmeettisia muutoksia.
    Suomi ei vieläkään siirry markkintalouteen.
    Ensi vuonna velkaa otetaan lisää 15 miljardia.

    Kerrassaan fantastista, kun on saatu niskalenkki markkinavoimista.

    1. Mikko sanoo:

      Juuso, Minulle tuli sama huoli. Tuon listan toimilla ei voi mitenkään saada kasaan tarvittavaa lähes 10 miljardia. Lopputulos on lähempänä yhtä miljardia ja se on Suomelle iso ongelma. Tähän päälle vielä muutama yltiöoptimistinen talousennuste niin ongelma on hetkeksi ”lakaistu maton alle”.
      Heti Heurekanfoorumin jälkeen minulla oli olo, että nyt suomen suunta korjautuu. Eilisen listan nähtyäni epäusko palasi. Jos nuo piehenköt viilaukset vaativat näin ison ponnistuksen niin isompia ongelmia kuten tuloloukkuja ja työn vähäistä määrää ei pystytä oikeasti korjaamaan. Lopputuloksena on varmasti meille kaikille pienentynyt elintaso ja hyvinvointi. Toivottavasti ei kuitenkaan mitään levottomuuksia.

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa