Läheisyysperiaate politiikan ohjenuorana

Noin puolet kansantulostamme ohjaillaan poliittisin päätöksin. Keskitetty poliittinen vallankäyttö johtaa väistämättä paisuvaan byrokratiaan ja yhteiskuntamoraalin rappeutumiseen. Ainostaan läheisyysperiaatteen johdonmukainen noudattaminen tarjoaa ulospääsyn moraalikadon ja nousevan verotuspaineen kierteestä. Markkinamekanismia hyödyntämällä voidaan suuri osa päätöksistä siirtää minne ne kuuluvat, eli palveluiden käyttäjille. 

 

Brysselin byrokratia

Kukapa ei olisi mielessään sadatellut byrokratian hitaita rattaita, sen sisäänrakennettua joustamattomuutta ellei suorastaan typeryyttä. Euroopan unionia on aiheellisesti syyllistetty jäsenmaiden yksityiskohtaisesta ohjeistamisesta. Kun markkinaehtojen yhdenmukaistamisen, ympäristönsuojelun ja ihmisoikeuksien nimissä pyritään ehdottomaan tasapuolisuuteen, tuloksena on byrokraattinen vedenpaisumus.

Paras on usein hyvän vihollinen. Keskittämisen haitat ovat laajalle levinneitä ja hidasvaikutteisia. Toisaalta edut voidaan esittää vakuuttavan konkreettisina, vaikka keskittäminen usein palvelee vain pienen ryhmän henkilökohtaisia valtapyrkimyksiä. Päätöksenteko kannattaa sijoittaa mahdollisimman lähelle todellista käytäntöä. Tätä läheisyysperiaatetta pitäisi Brysselissä herättää henkiin käynnistämällä perinpohjainen säännösten perkaamisoperaatio. Se takuulla lisäisi unionin suosiota.

 

Kotomaan kuva

Vastaavia ylikeskittämisen oireita löytyy Suomestakin yllin kyllin. Laeilla ja asetuksilla pyritään yhä yksityiskohtaisemmin ohjeistamaan suoritusportaan tekemisiä. Intoutunut hääräily sai äskettäin suorastaan irvokkaita piirteitä, kun monet ministerit ja kansanedustajat median säestäminä halusivat työntekijäkohtaisesti päättää vanhusten hoidon järjestelystä. Eduskuntatyö jumiutui ja tarvittiin hallituskriisin uhka hölmöilyn torjumiseksi.

Työmarkkinaosapuolet ovat vuosikymmenten uutteran työn tuloksena luoneet oman byrokratiaviidakkonsa, jossa yritykset ja työntekijät kompuroivat. Tuorein kukkanen tällä saralla on keskitetysti sovittu kolmen päivän kouluttautumisoikeus, jolla ”pelastettiin” viime työsopimuskierros. Tuntuu ilmiselvältä, että sekä yritysten että yksittäisten työntekijöiden koulutustarve on parhaiten arvioitavissa paikan päällä. Mutta Helsingin herrat uskovat aina omaavansa parempaa tietoa.

Ympäristöpolitiikka tarjoaa hallinnon kasvulle mitä otollisimman maaperän. Ilmastonmuutoksen torjumiseksi EU:n ja kotimaisen byrokratian vuorovaikutus on synnyttänyt sääntelyn ja tukiaisten sekasikiön, joka uhkaa Euroopan taloudellista kilpailukykyä. Suoraviivainen hiilidioksidivero ohjaisi markkinamekanismien kautta yritysten ja kuluttajien käyttäytymistä suoraan toivottuun suuntaan. Mutta silloinhan politikkojen ja viranomaisten pitäisi luopua ihmisten paimentamisesta – määräyksistä, kiintiöistä, luvista, tarkastuksista ja sanktioista.

Nämä esimerkit viittaavat laajaan oireyhtymään. Pienikin eriarvoisuus, onnettomuus tai muu yhteiskunnallinen epäkohta voi synnyttää mediavyörytyksen, joka ajaa politikkoja lisäämään lainsäädäntöä, rajoituksia, valvontaa, sääntelyä – ja viranhaltijoita. Kun pyritään täydelliseen turvallisuuteen ja tasapuolisuuteen, uhrataan paikallinen joustavuus, aloitekyky ja vastuunotto. Kaikki häviävät, kun epäluottamus leviää yhteiskunnassa.

 

Markkinoilla kuluttajat päättävät

Markkinatalouden piirissä läheisyysperiaate toteutuu mallikelpoisesti, koska asiakas on ratkaiseva vallankäyttäjä. Yritykset etsivät jatkuvasti optimaalista keskittämisen ja delegoinnin, suunnitelmallisuuden ja aloitteellisuuden välistä tasapainoa. Kilpailupaineessa yritys joutuu keskittymään oleelliseen tehtäväänsä. Siihen liittyvä ydinosaaminen luo yritykselle olemassaolon oikeuden.

Mikään ei estä julkisyhteisöjä noudattamasta samoja periaatteita ja karsimasta turhaa rönsyilyä. Loppujen lopuksi myös kansakunnat ja paikallishallinnot elävät kilpailukentässä. Suoritustila on näissäkin tapauksissa epäonnistumisen seuraamus, vaikka palaute voi olla pahasti myöhässä.

Julkisen hallinnon ja palveluiden järjestelyn ohjenuorana tulee olla läheisyysperiaate. Tämä merkitsee, että toiminta on ensisijaisesti järjestettävä markkinaehtoisesti, jolloin asiakas on määräävässä asemassa. Myös poliittinen päätöksenteko tulisi viedä mahdollisimman alas, lähelle paikallistasoa. Kunnat eivät saisi olla vain valtionhallinnon etäispäätteitä.

 

Valta, byrokratia ja moraali

Vallasta luopuminen on vaikeaa. Delegointi merkitsee, että päätöksentekijä jakaa valtaa, mutta vastuun taakka ei pienene – alempien portaiden virheistä on edelleen kannettava täysi vastuu. Tämä vaatii riskinottoa ja moraalista rohkeutta. Vallanhimo on pohjimmiltaan pelkuruutta, joka heijastaa moraalivajetta.

Poliittinen päätöksenteko voi toteutua vain toimintakelpoisen byrokratian kautta. Koska byrokraatit ovat ryhmänä tehokkaan valvonnan ulkopuolella, heiltä edellytetään paitsi pätevyyttä, myös ennen kaikkea tasapuolisuutta ja luotettavuutta. Näin ollen virkamiehiltä on vaadittava korkeaa moraalia, heidän pitää olla hyvin palkattuja ja heitä pitää olla mahdollisimman vähän. Tähän päästään vain pitämällä poliittinen vallankäyttö aisoissa.

Organisaation moraalipääoman tarve kasvaa koon mukana. Julkisen vallankäytön kasvu ja siihen liittyvä korkea verotus johtavat väistämättä byrokratian paisumiseen ja yhteiskunnalliseen moraalikatoon. Moraalista vararikkoa seuraa aikanaan talouden suoritustila. Läheisyysperiaatteen johdonmukainen noudattaminen tarjoaa ainoan ulospääsyn tästä noidankehästä. Samalla kartutamme myös moraalipääomaa, joka on arvokkain voimavaramme – myös ja nimenomaan talouden ja hyvinvoinnin kannalta.

 

Artikkeli on aiemmin julkaistu Lapin Kansassa 11.11.2012.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa