Liberan vuosi 2014: Suomi ja globaali talous

Vuonna 2013 Libera keskittyi hyvinvointivaltioon. Nyt on aika kääntää katse omasta navasta maailmaan: mitä Euroopan rajojen sisä- ja ulkopuolella tapahtuu vuonna 2014 ja mikä on Suomen rooli globaalissa kansantaloudessa? Kiinnitämme mielenkiintomme euroon ja Euroopan unionin tulevaisuuteen, omaisuudensuojaan ihmisoikeutena sekä vapaaseen vaihdantaan hyvinvoinnin lähteenä.

Omistusoikeus ja vapaa vaihdanta

Yksityinen omistusoikeus tarkoittaa ihmisen oikeutta omaisuuteen, sen käyttöön, siitä saatavaan hyötyyn sekä sen vaihdantaan. Omistusoikeus kuuluu ihmisoikeuksiin. Vapailla markkinoilla vaihdanta perustuu vapaaehtoisuuteen ja molempien osapuolten vaihdannasta saamaan hyötyyn. Vapaiden markkinoiden edellytyksenä ovat vahva omaisuudensuoja sekä kaikille yhteiset ja ennustettavat pelisäännöt. Niiden varmistamiseksi tarvitaan vahva ja riippumaton oikeuslaitos.

1600-luvulla elänyt filosofi John Locke argumentoi ihmisen henkilökohtaisen omaisuuden puolesta tuolloin valloilla olevaa monarkien maan- ja työnhallintaa vastaan. Hän määritteli kuuluisan luonnontilansa rauhan, hyvän tahdon sekä molemminpuolisen avunannon ja huolenpidon tilaksi. Locken esittämiä ajatuksia pidetään kapitalistisen yhteiskuntamallin perustana.

Investoinnit ovat tärkeimpiä talouskasvua selittäviä tekijöitä. Moni investointi jää tekemättä, jos tuotantovälineen kuten maan voi menettää ennen kuin investointi on maksanut itsensä takaisin – eli jos omaisuudensuojaa ei ole. Kapitalismissa investoinnit suuntautuvat sinne, missä pääoma tuottaa eniten uutta vaurautta. Toisin kuin puhtaasti keskusjohtoisessa järjestelmässä, mallin vahvuus perustuu hajauttamiseen: jokainen toimija hakee omalle omaisuudelleen parhaan mahdollisen tuoton.

Valtion vahva rooli investoijana tai ”elvyttäjänä” on ristiriidassa kapitalistisen ajattelun kanssa: valtio sijoittaa taloudesta kerättyjä (vero-)varoja ja nuo resurssit ovat silloin pois muusta talouden kiertokulusta. Ei ole syytä olettaa, että yksi keskitetty sijoitusratkaisu olisi toimivampi kuin useampi erillinen, ja sellainen, joissa vastuun sijoituksesta kantaa aina sijoittaja itse.

Omaisuudensuojan vahvistaminen johtaa investointien lisääntymiseen ja siten korkeampaan talouskasvuun.  Ääriesimerkki omaisuudensuojan puuttumisesta on kommunistisista yhteiskuntajärjestelmistä, joissa kansantalous oli tai on historiallisten esimerkkien valossa vähintäänkin näivettynyttä. Heikon omaisuudensuojan katsotaan selittävän monen Afrikan maan paikallaan tarpovaa kehitystä.

Vaihtokaupan periaate on oleellinen kapitalistisessa järjestelmässä. Tämän periaatteen mukaan tuotteilla ja palveluilla käydään kauppaa silloin, kun molemmat osapuolet ovat siihen halukkaita ja hyötyvät siitä. Tällä oletuksella vapaa vaihdanta johtaa kasvavaan hyvinvointiin ja plussummapeliin.

Euro ja Euroopan unionin perusta koetuksella

Euroopan Hiili- ja teräsyhteisö muodostui toisen maailmansodan jälkeen kuuden Länsi-Euroopan maan yhteenliittymänä. Jos valtio ei pystyisi vapaasti saamaan hiiltä ja terästä, se ei myöskään pystyisi käynnistämään sotaa. Euroopan unionin alkuna pidetty yhteisö oli ensisijaisesti rauhan projekti, ja sen saavutukset 2000-luvulle asti ovat olleet huikeita.

Keskeisenä ohjelankana EU:n kehityksessä on ollut havainto, että kaupankäynti ja yhteiset taloudelliset intressit ovat paras rauhan tae. Yhteismarkkinoiden ja oikeusvaltion kehittämisellä ja yhä vapaammalla tavaroiden, palveluiden, tuotannontekijöiden ja pääoman liikkuvuudella EU on edistänyt ihmisten välistä kanssakäymistä, talouden tehokkuutta ja hyvinvointia. Kehitys on viime vuosiin saakka ollut pikemmin asteittaista kuin repivää.

EU:n keskeisiä rakennuspalikoita on ollut vuosien ajan myös subsidiariteetti- eli läheisyysperiaate. Sen mukaan julkisen vallan päätökset tehtäisiin niin lähellä kansalaisia kuin mahdollista, ja esimerkiksi EU-tasolle vietäisiin vain yhteistä päätöksentekoa edellyttävät asiat. Demokratia on ollut EU:n organisoinnissa keskiössä. Vuonna 2009 voimaan astuneessa Lissabonin sopimuksessa vahvistettiin europarlamentin roolia ja liputettiin demokratian sekä läpinäkyvyyden lisäämisen puolesta.

Euroalue on paininut usean vuoden ajan velkakriisissä, jonka siemenet kylvettiin yhteisvaluutan perustamisen yhteydessä. Maastrichtin kriteerien tuli olla selkäranka, jotka ohjaisivat valtioita harmonisoimaan julkisia talouksiaan. Sopimuksen kunnioittamisen sijaan johtavatkin euromaat rikkoivat kriteerejä säännönmukaisesti rahaliiton aikana. Keskeisiä rahaliiton perustamisperiaatteita oli myös non bailout -lauseke, jonka mukaan kukin jäsenmaa olisi itse vastuussa velastaan. Myös tätä periaatetta vastaan on sittemmin rikottu.

Samaan aikaan keskuspankkijärjestelmä luotiin tukemaan jäsenmaiden velan ulkoisen arvon harmonisointia: pankit saattoivat lainata mille tahansa euromaalle käytännössä samalla riskillä EKP:n repo-ohjelman puitteissa. Kuten tarkoitus oli, se johti nopeasti siihen, että vakavaraisimman ja heikoimman euromaan valtionvelan arvo ja siten korko oli käytännössä sama. Kreikan kriisin yhteydessä keskityttiin pankkien arvostelemiseen – pitkälti syystäkin – siinä missä järjestelmän rooli ylivelkaantumisen toimeenpanossa on jäänyt keskustelussa tähän päivään saakka taka-alalle.

Euroopan rahaliitto ja siten itse unioni on viime vuosina kehittynyt monesta näkökulmasta yhä epädemokraattisempaan suuntaan. Euroopan keskuspankin valta on korostunut eurokriisin ratkaisussa. Sillä ei kuitenkaan ole demokraattista legitimiteettiä. Yhdentyminen ja jopa asteittainen liittovaltiokehitys nähdään nyt pakotettuna eurokriisin osaratkaisuna, sen sijaan että kehityksen olisi annettu kehittyä hiljalleen ja vaihe vaiheelta. Veronmaksajille on siirretty laskuja, joista sen ei rahaliiton perustamisvaiheessa ollut tarkoitus olla vastuussa.

Otettiinko yhteisen valuutan myötä kerralla liian suuri askel vai tuoko Maastricht 2.0 kestävän ratkaisun? Mitä vaihtoehtoja Euroopalla ja Suomella on moraalivajeen korjaamiseksi? Eurovaalivuonna 2014 on aika tarkastella euroalueen valuvikojen ratkaisumalleja kiihkottomasti. Kriisinhallinnasta pitäisi voida siirtyä takaisin tasaisen talouskasvun uralle. Muuhun ei vanhenevassa Euroopassa ja globaalissa kilpailussa ole enää varaa.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

12 kommenttia artikkeliin “Liberan vuosi 2014: Suomi ja globaali talous

  1. Juuso sanoo:

    Puheet valuviasta ovat harhauttamista. Valuvika syntyy valussa ja se pystytään tarkistamaan heti valun jäähdyttyä. Eurossa ei ole julkisuudessa esitettyä valuvikaa, poliitikoissa on.

  2. Heka sanoo:

    En oikein saa kiinni teemasta omistusoikeus ja vapaa vaihdanta. Kannatan vahvasti vapaata markkinataloutta, mutta toisaalta harrastan vesien suojelua. Täytyy mm. ihmetellä maanviljelijöitä, jotka muutaman sadan euron takia raivaavat lisää peltoa järven rantaan sen sijaan, että rakentaisivat sinne kosteikon ja suojavyöhykkeen, mihin on kyllä saatavissa jopa enenmmän tukea kuin pellon raaivaamisesta tulee. Pitääkö omistajalla olla oikeus saastuttaa yhteistä järveä ? Jotain pakkoa ja sääntelyä siis valtion regulaatiota tarvitaan. Sama kysymys nouseen esiin pohdittaessa monia muitakin aihealueita vapaan liberaalin ajattelun kannalta. Täydellinen vapaus johtaa huonoon lopputulokseen monessa mielessä ja monella alueella, mutta toki myös turhaa byrokratiaa ja sääntelyä pitää purkaa.

    1. Elina sanoo:

      Terve Heka,

      kuvaat osuvasti yhteismaan ongelmaa. Esimerkiksi maanviljelijän mahdollisuus/kannustin saastuttaa paikallista järveä ei kuitenkaan johdu vahvasta omistusoikeudesta, vaan päinvastoin siitä, ettei hän itse koe täysmääräisesti tappiota veden saastuttamisesta (vertaa: jos maanviljelijä omistaisi myös järven, hän tuskin antaisi sen saastua). Yksityisomaisuus ei luonnollisesti ratkaise kaikkea, mutta usein se antaa parhaan kannustimen pitää omista (ja samalla muiden) asioista huolta.

      Elina

      1. Toimittaja sanoo:

        Itseasiassa Heka ei kuvaile yhteismaan ongelmaa, vaan epärationaalista käyttäytymistä. Jos maanviljelijä omistaisi myös järven, niin sen saastuttaminen tuskin haittaisi Hekaa, sillä häntä kiinnostaa yhteisten järvien suojeleminen. Muutenkin, Hekan kuvailemassa tilanteessa maanviljelijällä on jo pallon laajentamista suurempi rahallinen kannustin rakentaa koisteikko, mutta hän valitsee silti pellon raivaamisen. Se, että markkinoilla on olemassa kannustin, ei tarkoita sitä, että maanviljelija toimisi automaattisesti rationaalisesti. Se mahdollisuus, että maanviljelijä saattaa huuhdella ravinteet pellolta, pilata järven ja rikkoa traktorinsa ei katoa vaikka omistusoikeus olisi kuinka vahva. Ihmisen ajoittainen epärationaalisuus on kiistämätön fakta. Valtion regulaatio ei ratkaise kaikkea, mutta se antaa hyvän kannustimen pitää asioista huolta.
        Uusiutumattomien luonnonvarojen suhteen luova tuho ei ole aina luovaa. Ellei Heka sitten perusta firmaa, joka erikoistuu järvien puhdistamiseen. Siinäkin tapauksessa kannattaa muistaa, että mitään asiaa ei voi puhdistaa, ilman että jokin toinen asia tulee likaiseksi.

        Liberan tulevaisuudesta puheenollen, Elina: tuleeko sinun Suomalaisuuden Liitto -kaverisi, Sampo Terho, kirjoittamaan useampia blogeja Liberaan? Vai riittääkö tuo yksi propagandakirjoitus lokakuulta?
        Ajatko muuten sinäkin SuoLin jäsenenä Suomea yksikieliseksi lilliputtikielen perähikiäksi? Sehän on SuoLin tavoite, sillä SuoLitoverisi Jussi Niinistöhän vastusti, SuoLin nimissä, kauppatieteiden maistereiden kouluttamista englanniksi Aalto yliopistossa. Mikä on Liberan kanta kauppatieteiden maistereiden kielikoulutukseen?
        Olet täällä pari kertaa kommentoinut mielipiteitä Liberan nimissä, joten olisi mielenkiintoista tietää, että milloin esittämäsi kanta on sinun henkilökohtainen mielipiteesi ja milloin kyse on Liberan virallisesta mielipiteestä.
        Liberan tämän vuoden teemanahan on katseen siirtäminen pois omasta navasta, joten minua kiinnostaisi tietää, mikä on Liberan kanta Suomen yksikielistämiseen.

        Tämä kirjoitus ei jostain syystä näytä tulevan sivulle. Uusi kokeilu.

      2. Elina sanoo:

        Toimittaja,

        en ole Suomalaisuuden liiton jäsen.

        Liberalla ei ole varsinaista virallista kantaa mihinkään, vaan mielipiteitä on jotakuinkin yhtä paljon kuin meitä liberalaisia. Yleensä ne ovat hyvin perusteltuja.

        Elina

      3. Toimittaja sanoo:

        Aivan, kappas vaan. Olit SuoLin jäsenlehdessä viime eduskuntavaalien aikaan lueteltuna ehdokkaana, jota SuoLilaiset voivat äänestää hyvin mielin. (Koska molempien kansalliskielten opetuksen vastustaminen on, kuten me kaikki rationaliset ihmiset varmaankin ymmäräämme, tärkein kriteeri kansanedustajalle ja kaikein paras tapa edistaa suomalaisuutta ja suomen kieltä.)
        Olit siis SuoLin listalla kannatusehdokkaana, etkä jäsenehdokkaana. Pahoittelen sekaannusta. Ethän sinä voi päättää mihin joukkoon sinut tungetaan, ja minulta oli väärin vetää tuosta johtopäätöksiä tuosta tungettelusta. Anteeksi, että toistin trauman, tunkemalla sinut taas samaan joukkoon. SuoLilaiset olivatkin sinulle vaaleissa vain ”hyödyllisiä idiootteja”, kuten politiikassa on tapana sanoa. Tai eivät oikeastaan, sillä eduskuntapaikka jäi hiukan vajaaksi, mutta käsittääkseni saatat päästä saliin jos Stubb äänestetään mepiksi. Onneksi Suomessa ei välitetä äänestäjien oikeussuojasta, ja kansan valitsemat edustajat voivat vain hylätä tehtävänsä, kun siltä tuntuu. SuoLilaisten kannattaa siis äänestää Stubbia EU-vaaleissa. 😀

        Nyt kirjoitat ”Liberalla ei ole varsinaista virallista kantaa mihinkään, vaan mielipiteitä on jotakuinkin yhtä paljon kuin meitä liberalaisia”, vaikka aikaisemmin olet kirjoittanut ”Libera ei kannata pakkoa myöskään ruotsin opiskelun osalta”? Olen hämmentynyt. Kumpi onkaan se oikeampi Liberan kanta? Se, että Liberalla ei ole kantaa, vai se, että Liberalla on kanta? Vai onko se ”ei kannata” ihan vain kannanotto kannattomuuden puolesta?

        Ja jos mielipiteitä on yhtä paljon kuin liberalaisia, niin kai joku itseään liberalaiseksi kutsuva, Vasemmistoliiton jäsenkorttia kantava suunnitelmatalouden kannattaja voi hyvin mielin kirjoittaa Liberaan blogin keksimästään yksilönvapauksia ja markkinoiden vapautta kunnioittavasta valtiollisesta suunnitelmataloudesta. (kai joku voisi jotain sellaista kuvitella, kun kerran Terho voi väittää kieliopintojen olevan uhka oppijan identiteetille.) Vai onko liberalaisuudella joku muu vaatimus kuin se, että kanta on ”yleensä hyvin perusteltu”? Mikä se vaatimus on? Minkä liberalaisen ajatuksen toi Sampo Terho esille kirjoituksessaan? SuoLin puheenjohtajanahan Terhon tehtävänä on propagoida Suomen kaksikielisyyttä vastaan, ulkoisesti pakotetun ja joustamattoman valtiollisen yksikielisyyden puolesta, joten tulkitsin hänen kirjoituksensa niin. Olinko taas liian hätäinen? Onko Terho, liberan blogistina, vihdoinkin tuomassa SuoLin uudelle vuosituhannelle tiedostamalla sen, että Suomen valtion tehtävänä ei voi olla suomen kielen pakottaminen kaikille Suomen rajojen sisällä oleville? Siksikö Terho on Liberan blogisti? Milloin luvassa on lisää kirjoituksia?
        Onneksi Liberan tahi Suomen katse ei enää ole omassa navassa. Suomella ei ole kaksista tulevaisuutta suomen puhumiseen keskittyvänä Impivaarana – tarvitaan sekä kykyä että asennetta kohdata laajempi maailma.

        Oliko sinulla muuten mitään huomautettavaa Hekan kuvailemasta tilanteesta? Kysehän ei ollut yhteismaan ongelmasta.

      4. Juuso sanoo:

        Viljeliä omistaa useimmiten sitä samaista järveä, Suomessa on jeatut vasialueet. Oman järven sotkeminen johtuu heikosta omistuksen suojasta. Sitä samaista järveä sotkee suurimpana sotkijana oma kunta, joka on saanut luvan sotkemiseen ympäristöviranomaiselta tai vaihtoehtoisesti suurin sotkija on jokin teollisuuslaitos ja lupaviranomainen on sama. Ainakin Tervakoskella sijainnut tehdas joutui maksamaan vanhoista synneistään vahingonkorvauksia muutama vuosi sitten, mutta kai vain lähinnä ammattikalastajille. Omistajat jäivät nuolemaan näppejään. Samaa vaivaa on koko valtakunnassa, tehtaat sotkevat ympäristöviranomaisten luvalla yksityisiä vesialueita, joista viimeisin tunnettu on Talvivaara. Jos sotkemiseen vaadittaisiin omistajan lupa tai sotkemiselle olisi omistajan kanssa sovittu hinta, niin investointipäätökset olisivat varmasti erilaisia. Tuskin Talvivaarassakaan olisi kipsisakka-altaiden tekniset ratkaisut olleet samoja. Yhden heikko omaisuuden suoja on toisen menestys ja luonnon tuho, mutta mikään ei muutu, koska veroahneus on rajaton. Hyvinvointipalveluilla on hintansa, eikä sitä enää lasketa vain rahassa.

      5. Juuso sanoo:

        Puuttuu tuo tekstin korjausmahdollsuus. Sotkija, joka joutui korvausvelvolliseksi saattoi olla myös kaupunki. Likavesiä joka tapauksessa muiden omistamaan vesistöön.

  3. We stumbled over here from a different web address and thought I may as well
    check things out. I like what I see so now i am following
    you. Look forward to exploring your web page for a second time.

  4. Mikko sanoo:

    Hyvät aiheet vuodelle 2014. EU läheisyysperiaatta on hyvä pöllyttää. Minua ärsyttää se, että monet hokevat sitä matraa, että julkisen vallan päätökset on tehtävä ”mahdollisimman lähellä kansalaisia”. Jostain syystä mahdollisimman lähellä kansalaista toimiminen on päätynyt oikein EU julistuksiinkin, vaikka koko EU perussopimuksen pihvi oli nimenomaan siirtää julkista valtaa kauemmaksi kansalaisista eli esim. meidän tapauksessa Helsingistä Brysseliin. Miksi siirsimme julkista valtaa kauemmaksi kansalaisista? Siksi, että on olemassa iso joukko asioita, jotka on parempi hoitaa keskitetysti eli ”kauempana kansalaisista” kuin lähellä heitä. Sama juttu omassa pikku kuntauudistuskeskustelussamme, jossa päädyttäneen siirtämään päätöksentekoa kauemmaksi kansalaisista sulauttamalla pieniä kuntia isompiin. Tässäkin tapauksessa on parempi päättää (rumasti sanottuna) kauempana kansalaisista kuin lähempänä heitä ja siksi näin tehdään. Väitän, että esim. Keski-Afrikan tasavallassa päätökset tehdään taajamakohtaisemmin ja selvästi ”lähempänä kansalaisia” kuin Suomessa, jossa esim näillä kulmilla maaomaisuuden käyttämisestä (ja sen arvosta) päättävät maanomistajan puolesta paljolti mm. EU (ympäristödirektiivit), kunnan kaavoittaja, seutukaavoittaja, ELY-keskus, ympäristöministeriö, liikennevirasto ja uudenmaanliitto. Silti emme ehkä halua Suomen kehittyvän Keski-Afrikan kaltaiseksi. Tuhlaamme aikaamme, jos vain toistelemme läheisyysperiaatteen mantraa myöntämättä sitä, että oikeasti paljon asioita tehdään ja pitää tehdä keskitetysti (=”kaukana kansalaisista”).

  5. Aarno Lutz sanoo:

    Järvien suojelemiseen suojavyöhykeet(vähintään 15) estävät tehokkaasti lannotteiden valumista järveen. Suomessa eri ELY-keskusten alueilla on tehty laajoja suunnitelmia suojavyöhkkeiden toteuttamiseksi. Mitään laajaa selvitystä valtakunnallisesti ei ole tehty siitä missä määrin suunnitelmia on toteutettu. Omat kokemukseni ovat, että vähän. Jotta suunnitelmat toteutettaisiin tulisi maanviljelijät velvoittaa toteuttamaan suunnitelmat ympäristötuen menetyksen uhalla samaan tapaan kuin menetellään 3 metrin suojakaistojen osalta. Kysymyksessä on yhteinen etu joka menee omistusoikeuden edelle.

    Aarno

  6. Maunu Idänpään-Heikkilä sanoo:

    Vuoden teema on hyvin ajankohtainen. Toivon jatkoa Elinan selkeälle kirjoitukselle, eritoten pankkijärjestelmän osalta! Niin kutsutut faktat on ladottu pöytään moneen kertaan eli tiedon puutetta ei ole. Faktat ovat kuitenkin todella ristiriitaisia ja tyytyväisiä osapuolia ei pankkikeskustelussa ole. Ollaan eri mieltä kriisien syistä, seurauksista ja ratkaisumahdollisuuksista. Kuka uskaltautuisi erotuomariksi arvioimaan mikä on se ”average statement” joka voitaisiin ”viedä pankkiin”, eli sellainen puolitotuus jonka varovainen pankkikin uskoisi. Basel III mukaisesti eurooppalaisen pankin taseessa Kreikan velkakirjat arvostetaan täyteen arvoon kuten olisi käteistä pankissa!? Pitäisiköhän kokeeksi itse ostaa muutama Kreikan valtion velkakirja ja yrittää pantata ne velan vakuudeksi lähimpään liikepankkiin? Entä sitten kun pankit pyytävät pääomitusta veronmaksajien rahoilla eivät rahat menekkään yritysten rahoitukseen vaan niillä ostetaan lisää kriisimaiden velkakirjoja. Olemmeko todellakin luoneet sellaisen järjestelmän jota politikkojen pitää jatkuvasti pelätä ja yrittää ohjailla väkisin huonoilla työkaluilla? Viime vuosisadat ovat olleet varsinainen vuoristorata Euroopan pankkialalla ja pankkeja on kaatunut kun heinää. Kuitenkin, nyt 2000-luvulla pankin kaatuminen onkin käytännössä poissuljettu vaihtoehto (paitsi Islannissa ja Brasiliassa). Silti, sillä kaatuilevalla pankkijärjestelmällä onnistuttiin hyvin pitkälle rahoittamaan koko länsimainen vauraus. Ja kun tarkastellaan jo vakiintuneen pankkijärjestelmän ”maalisuoraa” Wagner Actin ajoista fiat-aikakauden alkuun syntyi siinä eräänlainen esiaste hyvinvointivaltiollekin. Sitten alkoi uudenlaisten finanssikriisien aika. Olisiko aika palata pankkitoiminnan juurille ja pyrkiä vaikka sitten luomaan pienempiä paikallisia pankkeja. Ikään kuin aloittaa alusta, palauttaa luottamus. Miksi ei? Nykyisellään Eurooppa on altistettu kriiseistä pahimmalle: maiden velkakriisille.

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa