Lukukausimaksuttomuus ja illuusio tasa-arvosta

Sanontaa ”yliopistoon sisäänpääsy ja sieltä ulospääsy on vaikeaa, mutta siinä välissä on helpompaa”, kuulee harvoin yhteiskunnissa joissa on korkeakoulujen lukukausimaksut käytössä. Tämä ei johdu siitä että lukukausimaksullisiin yliopistoihin olisi jotenkin helpompaa päästä sisään, mutta harvemmin ulospääseminen tuottaa opiskelijalle ongelmia. Tämä johtuu siitä yksinkertaisesta syystä, että opiskelijoiden motivaatiossa harvemmin tapahtuu romahdusta sillä hetkellä kun läsnäolotodistus lyödään kouraan, vaan hommia on tehtävä jotta lukukausimaksuja ei tarvitsi maksaa ylimääräisiltä vuosilta.

Suomessa keskustelu lukukausimaksuista laahaa paikallaan. Argumentit sekä puolesta että vastaan ovat hätäisesti mietittyjä ja harvoin kuulee muita kuin tunnemyrskyssä lauottuja kommentteja. Tämä on ymmärrettävää. Yliopistokoulutus ei ole pelkkä hankintahetken menoerä vaan sillä voi olla sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia yksilön ja koko yhteiskunnan tulevaisuuden taloudellisen hyvinvoinnin tasoon. Tältä pohjalta lukuvuosimaksuton korkeakoulukoulutus kuulostaa toki fiksulta ja oikeudenmukaiselta ratkaisulta.

Joka tapauksessa asia ei kuitenkaan ole välttämättä näin, mikäli asiaa mietitään toisen kerran.

Nimittäin, hyvän korkeakoulutuspolitiikan lähtökohtaiset tavoitteet ovat varsin yksinkertaiset: tasa-arvon ja tehokkuuden maksimointi. Tehokkuudella tarkoitetaan tässä tapauksessa sitä kuinka nykyiset resurssit käytetään siten että ne tuottavat talouskasvua tulevaisuudessa turvaten yhteiskunnan hyvinvoinnin. Tasa-arvo koulutuksessa on vuorostaan mielekkäintä nähdä mahdollisuuksien tasa-arvona. Samanaikaisesti ihmiset haluavat perimmiltään talouskasvua, eli elämänlaadun parantumista, ja turvallisuutta, eli epävarmuuden poissaoloa.

Väitän että lukuvuosimaksuton korkeakoulutusjärjestelmämme on kaikkea muuta kuin tehokas ja tasa-arvoinen, ja mikä ei loppujen lopuksi vastaa siihen mitä ihmiset haluavat elämältä perimmiltään. Ensinnäkin verovaroille rahoitettu korkeakouluopetus on lähtökohtaisesti tulonsiirtoa yhteiskunnan nykyisille ja tuleville hyväosaisille. Toiseksi, järjettömät tulorajat, opintotuen ja opintolainan riittämätön määrä ja valmistumisen jälkeinen epävarmuus luovat Gordionin solmun missä yliopistoon sisäänpääsyn jälkeen opiskelijan ei ainakaan kannata kiirehtiä valmistumisessa.

Kuinka sitten turvata mahdollisuuksien tasa-arvo jos lukukausimaksut ovat käytössä?

Vastaus on simppeli: opintolainajärjestelmän uudistaminen. Iso-Britannian malli tarjoaa ratkaisun missä opintolainan nostaminen ei käynnistä tuomiopäivän lähtölaskentaa yksilön kannalta vaan mahdollistaa täysipainoisen opiskelun korkeakouluissa opiskelijan sosiaalisesta taustasta riippumatta. Iso-Britanniassa valmistumisen jälkeinen tulotaso vaikuttaa opintolainan takaisinmaksurytmiin.

Toisin sanoen jos valmistunut ei saa riittävästi palkkatuloja, hänen ei myöskään tarvitse lyhentää opintolainaansa. Opintolainan lyhennys alkaa vasta sitten kun tulotaso antaa siihen mahdollisuuden, ja tämäkin toimii progressiivisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että esimerkiksi taidealan opiskelija, jolla on vaikkapa rahoituksen opiskelijaan verrattuna heikommat palkkanäkymät voi kaikessa rauhassa ottaa opintolainaa ja etsiä ja tehdä oman alansa töitä valmistumisen jälkeen.

Toisen mielenkiintoisen esimerkin lukukausimaksujen järjestämisestä tarjoaa esimerkiksi Pariisissa sijaitseva Sciences Po –yliopisto, jossa lukukausimaksut määräytyvät opiskelijan vanhempien tulotason mukaan. Toisin sanoen banlieusta tuleva opiskelija maksaa todennäköisesti pyöreät nolla euroa per lukuvuosi ja toisaalta 16. arrondissementin kasvatti sitten huomattavasti enemmän. Huomautettakoon että monissa ranskalaisissa yliopistoissa ei ole lukukausimaksuja käytössä. Toisaalta Sciences Po on klassinen eliittilukio, jonka  alumneihin kuuluu valta-osa presidenteistä ja teollisuuden vaikuttajista. Voisiko Sciences Po –malli toimia myös Suomessa?  Mitäpä jos esimerkiksi oikeustieteellisiin, kauppakorkeakouluihin jne. ”eliittikouluihin” lätkäistäisiin samankaltainen malli?

Lukuvuosimaksutonta korkeakoulutusta kannatetaan usein siitä syystä että koulutuksen oletetaan lisäävän yhteiskunnan kokonaishyvinvointia. Näin ei kuitenkaan välttämättä aina ole, vaan yksilö yksinään saattaa olla ainoa hyötyjä koulutuksestaan. Näin ollen jos suoraa linkkiä koulutuksen ja yhteisen hyvän puolesta ei ole, niin on vaikea keksiä perustetta korkeakoulutuksen julkiselle rahoittamiselle.

Ilmainen on aina ilmainen, mutta halvalla ei saa välttämättä hyvää. Varsinkin kun mietitään lukukausimaksuja ulkomaalaisten opiskelijoiden houkuttelemisen kannalta, niin pitää muistaa, että myös hinnoittelulla on vetovoimaa. Nimittäin jos suomalainen korkeakouluopetus on kerran niin laadukasta kuin väitetään, niin miksi siihen ei voisi saman tien lyödä hintalappua päälle siitä kertomaan?

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

6 kommenttia artikkeliin “Lukukausimaksuttomuus ja illuusio tasa-arvosta

  1. Mikko sanoo:

    No tämä on hyvä esimerkki monista Suomessa olevista järjestelyistä, joissa enemmistön hyvinvointia rokotetaan pienen vähemmistön hyväksi. Tälläisten epäkohtien korjaaminen on epäkiitollista hommaa, koska siinä puututaan tuon vähemmistön etuoikeuksiin. Monissa tälläisissä asioissa enemmistö ei vaivaudu epäkohtaa korjaamaan koska epäkohdan henkilökohtainen merkitys on melko pieni tai vaikeasti ymmärrettävä.

  2. Vanhempain tulojen vaikutus opintotuen määrään tai lukukausimaksujen suuruuteen pitää sisällään implisiittisen oletuksen, että vanhemmat joutuisivat vastaamaan myös täysi-ikäisen opiskelevan lapsensa elatuksesta. Suomessa tällaista ajatusta pidetään vanhanaikaisena ja lähes kaikissa lainsäädäntöhankkeissa vanhempain tulojen huomioinnista on pyritty pääsemään eroon sen verran kuin valtion budjetti kestää.

    Lukukausimaksujen olemassaolo ei ole lopettanut keskustelua niiden mielekkyydestä niissä maissa, joita lukukausimaksujärjestelmät koskevat. Yhdysvalloissa laajaa huomiota on herättänyt opintolainakupla, jota on paisuttanut lukukausimaksujen rajaton kohoaminen. Samalla yhä suurempi osa opintolainoista tuottaa maksuhäiriöitä ja menee ulosottoon tai pankkien luottotappioiksi, mihin eräät suuret pankit ovat reagoineet lopettamalla opintolainojen myöntämisen kokonaan. Isossa-Britanniassa taas on herätty siihen, että mahdollisuus lukukausimaksujen jälkikäteiseen maksatukseen tulotason mukaan on johtamassa siihen, että ennakoitua suurempi osa väestöstä ei niitä tule koskaan maksamaan kokonaan. Tämä tuottaa tuleville vuosikymmenille paljon ennakoimattomia budjettivaikutuksia ja voi hyvin olla, ettei Ison-Britannian nykyinen järjestelmä kestä ajan hammasta. Saksassa lukukausimaksujen käyttöönotosta on jouduttu osavaltio osavaltiolta peräytymään poliittisista syistä.

  3. Tuomas Malinen sanoo:

    Kaikkialla missä lukukausimaksut on otettu käyttöön on tapahtunut yhteiskunnan luokittumista yhä voimakkaammin köyhiin, työläisiin (keskiluokka) ja rikkaisiin. Maksuttomuuden ongelmat ovat silti ilmeisiä, kuten yllä hyvin esitetään. Australian malli, missä korkeakouluopiskelu maksetaan takautuvasti suurempina veroina (suhteessa opintojen jälkeisiin tuloihin ja opintoihin käytettyyn aikaan), voisi olla toimiva ratkaisu Suomessa ja muissa Pohjoimaissa. Siinä luodaan kannustimet valmistua ilman lukukausimaksujen aiheuttamaa eriarvoistumista.

    1. Nuutti Hyttinen sanoo:

      ”Australian malli, missä korkeakouluopiskelu maksetaan takautuvasti suurempina veroina (suhteessa opintojen jälkeisiin tuloihin ja opintoihin käytettyyn aikaan), voisi olla toimiva ratkaisu Suomessa ja muissa Pohjoimaissa. Siinä luodaan kannustimet valmistua ilman lukukausimaksujen aiheuttamaa eriarvoistumista.”

      Millä oleellisella tavalla tuo eroaisi Suomen nykyisestä mallista, jossa kovapalkkaiseen työhön päätyvät maksavat progressiivisen verotuksen takia huomattavan korkeita veroja? Vai pitäisikö myös korkeakoulutetuille, mutta matalapalkkaisissa tehtävissä toimiville lätkäistä lisävero sen takia, että he ovat opiskelleet korkeakoulussa? Suomessa kova verotus yhdistettynä korkeisiin elinkustannuksiin aiheuttaa käytännössä sen, että työssäkäyvällä on harvemmin mahdollisuuksia rikastua koulutustasosta riippumatta. Samalla tulisi huomioida se, että tuloverotus on progressiivinen vuosikohtaisesti eikä koko tulokertymään nähden, eli parikymppisenä ammattikoulusta vaikkapa putkimieheksi valmistuva henkilö, joka pääsee heti valmistuttuaan työelämään kiinni ja tekee töitä eläkeikään asti, saattaa hyvinkin tienata koko työurallaan suuremmat kumulatiiviset palkkatulot kuin keskimääräinen korkeakouluopiskelija, joka ensin odottaa pari-kolme vuotta opiskelupaikan saamista hanttihommia tehden ja opiskelun rahoittamiseksi tekee myös opiskeluajan hanttihommia, jotka hidastavat opiskelua, vaikka lopulta valmistumisen jälkeen tulot olisivatkin jonkin verran suuremmat.

  4. Kim Leino sanoo:

    ”Isossa-Britanniassa taas on herätty siihen, että mahdollisuus lukukausimaksujen jälkikäteiseen maksatukseen tulotason mukaan on johtamassa siihen, että ennakoitua suurempi osa väestöstä ei niitä tule koskaan maksamaan kokonaan.”

    Juuri nämä herätyskellot alkoivat heti soida, kun luin tuota juttua. Lisäksi Matias mainostaa, että taloudellisesti lähes hyödyttömän taidetutkinnon hankkiminen onnistuu näppärästi kun lainaa ei tarvitse maksaa takaisin. Juuri näistä hyödyttömistä mutta julkisesti rahoitetuista opinnoista pitäisi päästä eroon. Julkisesti rahoitetun koulutuksen suurimpia ongelmia on se, että ihmiset sankoin joukoin hakeutuvat heitä kiinnostaville aloille ottamatta kyseisten alojen työllistymismahdollisuuksia ollenkaan huomioon. Lopputuloksena on valtavia yli- sekä alikapasiteettitapauksia ja mieletön lasku veronmaksajille. Myös tutkinnon merkitys on kokenut melkoisen inflaation kun joka jannu voi helposti sitä tavoitella. Kohta rekkakuskiltakin vaaditaan maisterin papereita.

    Ilmaista lounasta ei ole, vaikka kuinka kikkaillaan. Ei jatkoon.

  5. Maisteri sanoo:

    Tuota tulotason myötä määräytyvää takaisinmaksutahtia pidettiin siis hyvänä. Jos osa jää maksamatta, sen voi periä työeläkesäästöistä tai sosiaalitililtä. Tällöin vältetään kannustinongelmatkin ja saamatta jää tarpeeksi pieni osa.

    Kun Raimo Sailas (sd) ehdotti lukukausimaksuja, Pentti Arajärvi (sd) vastusti sillä perusteella, että silloin liian harva valitsisi alan, jolla työllistyy huonosti. Tämäkin ilmiö kuitenkin nimenomaan pienentäisi tuloeroja, kun lähinnä hyväosaiset tekisivät noin, ja lisäisi säätykiertoa.

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa