Marja Sannikan vastaus Elina Lepomäelle

Marja Sannikan vastaus Elina Lepomäelle

Kylläpä harmistuin luettuani Elina Lepomäen viimeisimmän blogin.

Blogin virheet harmittavat, mutta paljon niitä enemmän se, että Lepomäki pyrkii leimaamaan minut puolueelliseksi. Pienellä taustatutkimuksella Lepomäelle olisi nopeasti selvinnyt etten ole poliittisesti mihinkään päin kallellaan. Ikävintä on se, että uskon hänen itse asiassa sen tietävänkin, mutta halunneen siitä huolimatta, syystä tai toisesta, leimata minut julkisesti vasemmistolaiseksi. Vihjailu vastoin omaa käsitystä ei ole arvostettavaa.

Puolueellisuuttani tai puolueettomuuttani työssäni en tietenkään määrittele minä itse, vaan te kaikki, ja myös Lepomäellä on siihen täysi oikeus. Voitte arvioida linjaani esimerkiksi katsomalla pari jaksoa ohjelmaani Marjan Vallassa YouTubesta (vaikkapa Paavo Arhinmäki, Lauri Lyly, Petteri Orpo, Antti Rinne, Jyri Häkämies), tai seuraamalla joka torstai Kioskin FB-sivuille tehtävää 45 minuutin suoraa lähetystä eduskunnasta, tai lukemalla Facebook– tai Twitter-päivityksiäni.

Mitä tulee alkuperäiseen videoon, Lepomäki esittää siitä blogissaan virheellisiä väitteitä, joista osan koen velvollisuudekseni oikoa:

  • Ensinnäkin video ei välitä disinformaatiota, siinä ei ole virheitä. Jos olisi, niin niihin syyllistyisivät joko Sipilä, Orpo tai Veronmaksajain keskusliitto (laskelmat annettiin minulle keskusliitosta nimenomaan kuvaamaan kyseessä olevien ansiotuloverovähennysten vaikutusta “käteen jääviin tuloihin”). Tietääkseni hekään eivät syyllisty virheisiin.
  •  Jo videon ensimmäisestä lauseesta käy selvästi ilmi, että kyse on hallituksen uusimmista ansiotuloveronkevennyksistä, jotka ovat Orpon videolla mainitsemat 0,6 %-yksikköä. Mitään muita vastaavia kevennyksiä hallitus ei ole tehnyt, eikä niitä voi näin ollen muihin sekoittaa.
  •  Lepomäen esittämässä taulukossa on veromuutokset vuosilta 2015-2016 ja 2016-2017. Se on harhaanjohtavaa, koska kuten sanottu videolla puhutaan vain jälkimmäisistä. Ohessa oikea Veronmaksajain keskusliiton taulukko. Tismalleen saman tiedon tarkkaavainen lukija löytää myös Lepomäen taulukon keskimmäisestä sarakkeesta.
  • Videossa ei myöskään, toisin kuin Lepomäki sanoo, väitetä hallituksen valehdelleen tai johtaneen harhaan.
  • Kioskin sivuilta löytyy useita videoita, joissa kerrotaan hallituksen muistakin tekemisistä, myös liikennekaaresta (22.9.). Olemme myös erikseen pyytäneet yleisöä kertomaan tulevaa videota varten missä hallitus on heistä onnistunut. Ja mitä tulee Lepomäen esimerkkiin vaihtoehtobudjeteista – mikä sattuma, niitä käsitellään eduskunnassa ensi viikolla, ja niistä on jo video tekeillä.

Vielä mitä tulee logiikkaan: Lepomäki perusteli hyvin, että on loogisesti oikein samaan aikaan sanoa veronkevennyksiä sekä kaikille samoiksi (koska sama 0,6 %-yksikköä), että niiden kohdistuvan erityisesti pieni- ja keskituloisille (koska suhteellisesti isompi kevennys), mutta unohti kertoa, että veronkevennysten voi juuri samalla logiikalla sanoa myös suosivan suurituloisia (koska heille jää enemmän rahaa käteen).

Niinpä hallituksen veronkevennykset voisi joku – niin halutessaan – myös tiivistää lauseeseen “hallituksen veronkevennykset suosivat erityisesti hyvätuloisia”, ja se olisi yhtä tosi kuin toisetkin tulkinnat. Katsoja valitkoon katsantokantansa. Jotkut ostavat leipänsä suhteellisilla osuuksilla, toiset käyttävät euroja.

Myös me toimittajat aiomme jatkossakin valita aiheemme ja kulmamme itse, vaikka jotkut kansanedustajat haluaisivatkin työtämme ohjailla.

Elinalle toivotan mukavaa syksyn jatkoa ja voimia paneutua politiikkaan samalla innolla kuin tähän verovideoon! Toivon myös, että tulet usein vieraakseni Kioskin kyselytuntietkoille, koska keskustelu kanssasi on aina antoisaa.

P.s. Lepomäki huomautti ettei iso osa suomalaisista osaa prosenttilaskua. Jos näin on, silloin nimenomaan on hyvää journalismia kertoa heille mitä se käytännössä tarkoittaa, että hallitus “kohdentaa veronkevennykset pieni- ja keskituloisille” ja “antaa kaikille saman kevennyksen”. Se tarkoittaa sitä, että 5500 e ansaitsevalle jää käteen selvästi enemmän kuin 2000 e ansaitsevalle. Tämän yksinkertaisen prosenttilaskun ei kai pitäisi olla mikään valtiosalaisuus, jota ei tavalliselle suomalaiselle saa kertoa. Ellei sitten hallitus jostain syystä halua pitää tätä tosiseikkaa piilossa.

P.p.s. Vielä ihan vähän logiikkaa: vaikka tuhat vasemmistolaista jakaisi videoni, se ei tee videosta vasemmistolaista.

ostovoima_ym_sannikka

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

13 kommenttia artikkeliin “Marja Sannikan vastaus Elina Lepomäelle

  1. ”Pienellä taustatutkimuksella Lepomäelle olisi nopeasti selvinnyt etten ole poliittisesti mihinkään päin kallellaan.”

    Joopa joo. Jos kyseisen videon kaltaista propagandaa tekee, on aika turha väittää ettei olisi mitään poliittista agendaa taustalla.

    Se voi ehkä olla totta, että mihinkään poliittiseen puolueeseen ei olla sitouduttu, mutta se ei tietenkään tarkoita, etteikö silti löytyisi vankkaa poliittista vakaumusta.

  2. Jari Hollsten sanoo:

    Kenellekään ei jäänyt epäselväksi miten video oli vasemmistoon kallellaan oleva propagandajuttu. Minua yökötti silloin ja yököttää vieläkin. Tosin punakoneelta nimeltä YLE ei kai muuta pitäisi enää osata odottaakaan.

  3. usko tai älä sanoo:

    Viherpunikkien uusreporadio-huttuluukku otti uusmarxilaisen agendan kursailematta esiin, kun sai ylenpalttisen automaattisen rahoituksen.

    1. kommentoin sanoo:

      Silläkin riskillä että trollailet vastaan.

      Sikäli kun Sannikkan Twittter-päivityksiä lukemalla löytyy mm. niinkin törkeää vasemmistolaisuutta kuin Uberin puolustamista, niin herää kysymys: pitäisikö sinun lukea enemmän ja luulla vähemmän? Tai ymmärtää se, että oma käsityksesi ”vasemmistolaisuudesta” saattaa olla hiukan vinoutunut …?

  4. Ergobah sanoo:

    No jos prosentteja haluaa välttää niin aina voi antaa kaikille satasen, jolloin homma lienee ns. reilua ainakin siihen asti, kunnes kaikilta pitäisi saada satanen.

  5. Sipoolla sanoo:

    Asiallinen palaute Lepomäelle joka nuoresta iästä huolimatta on samalla kannalla median vapaudesta kuin Kim Jong Un ja Putin. Kioskin video oli kärjistävä, mutta ei se ollut totuudenvastainen kuten Lepomäen kommentit.

  6. Keskituloinen sanoo:

    Kioskin video antaa ymmärtää että parempituloinen saisi enemmän valtiolta kuin pienempituloinen, mikä tietysti ei pidä paikkaansa. Se että parempituloinen hyötyy enemmän veronkevennyksestä johtuu ainoastaan siitä että parempituloisella on paremmat tulot.

    Vastavaasti 0,6%-yksikön veronkevennys puolittaa sellaisen henkilön verot, joka aikaisemmin maksoi 1,2% veroa tuloistaan kun taas sellaiselle henkilölle joka maksaa 45% veroja, ei 0,6%-yksikön veronalennus ole kovinkaan suuri.

    Mutta tilastoja voi aina ”vääntää” ja jokainen voi väittää olevansa ”oikeassa”. Nyt Kioski vain antoi väärän kuvan kuka ”kustantaa” parempituloisen suuremman euromääräisen hyödyn.

  7. Hutkijatutkija sanoo:

    Kioskin videot ovat järjestään roskakoritasoa ja noudattavat nykyaikaista käskevää, kärkästä ja ennen kaikkea subjektiivista ”asia on näin, olen oikeassa!” -retoriikkaa objektiivisen, analysoivan ja lukijan/kuulijan pohdinnoille tilaa jättävän ”olisiko asia näin?” -retoriikan sijaan. Maailmalta löytyy esim. Huffington Post ja Breitbrat, jotka ovat erittäin suosittuja tälläistä retoriikkaa käyttäviä sivustoja. Huffingtonia voisi kuvailla vasemmistolaiseksi ja Breitbratia oikeistolaiseksi, vaikka kumpikin on ”puolueeton”. Suuntaus on ikävä, koska se lisää autamatta ad hominen tason tappeluita ja vääntöjä asiallisen argumentoivan retoriikan sijaan, koska jo lähtöasetus asettaa subjektiivisuuden jalustalle objektiivisuuden sijaan ja siten henkilöi koko jutun. Niinpä jutun asiallinenkin kritisointi johtaa henkilöiden väliseen konfliktiin, eikä objektiiviseen ajatusten vaihtoon itse asiasta. Tämä kirjoitus ja sen takana olevat asiat lienee hyvä osoitus siitä. Totuuden nimissä sanottava, että myös Liberan tekstit tätä usein harjoittavat, mutta nähdäkseni poliittiselle toimijalle se on ymmärrettävää, politiikasta toimittavalle taas ei.

    Lepomäen juttua en ole lukenut.

    Tässä tämän kirjoituksen keskustelunaiheessa taas ei ole järkeä, kun Suomessa on aika vähän noita >5000eur/kk palkkaverotettavaa summaa tienaavia ja ko. veroluokassa puljaaminen ei muuta Suomen valtiontaloutta oikeastaan mihinkään suuntaan. Oikeastaan on turhaa edes keskittyä korkepalkkatuloisten verotukseen niin pitkään, kun meillä on ”turvallisesti” heitä huomattavasti enemmän verottava progressio. Suomen köyhyyttä kuvaa hyvin se, että esim. Sveitsissä samanlainen verotaso puraisee vasta siellä 50000eur/kk tulojen tasolla.

    Suomen ongelma ei nyt eikä lähitulevaisuudessa tule olemaan liian alhainen korkeiden palkkojen verotus. Ja vasemmistolaisuuteen taipuvien kannattaa huomata, että ne oikeasti rikkaat eivät juuri palkkatuloja nosta.

  8. Ulf Fallenius sanoo:

    Veroprosentti ei saisi koskaan ylittää 30% ja matalat tulot pitää olla verottomia .Lopputulos olisi selvä lasku kelan menoissa kun suurin osa pärjäisi omillaan ja olisi myös työttömyyteen hyvä lääke kuin työnteko olisi aina kannattava vaihtoehto.

  9. Juha-kummi sanoo:

    Tikusta asiaa. Tarinaa desimaalipilkun takaisista prosenteista.

    Nettopalkan ostovoiman muutos 0.4 – 0.9%. Who cares?

  10. Tapio Ala-Nissilä sanoo:

    Verokeskustelussa ei pidä tuijottaa pelkästään tuloveroa. Tuloverojen keventäminen joudutaan kustantamaan leikkauksilla, velanotolla ja epäsuoralla verotuksella (epäsuora verotus ja veronkaltaiset maksut), koska Suomen kansantalous ei kasva. Verotuksen siirtäminen tuloveroista kulutukseen suosii nimenomaan suurituloisia.

  11. Oksennus sanoo:

    Taulukon suurituloinen maksaa veroja 3979,86 €/kk ja pienituloinen vain 504,02 €/kk.

    On täysin järjetöntä väittää että tämä olisi epäoikeudenmukaista pienituloista kohtaan, kun asia on täysin päinvastoin. Yle Kioskin välittämä viesti on oksettavan vasemmistolainen.

  12. Vapaa Markkina sanoo:

    Verotuksen progression tasosta voidaan vääntää kättä, onko se Suomessa oikeudenmukainen vain ei. Mutta en usko että kukaan Suomessa jättää ottamatta korkeamman palkan verotuksen johdosta, sillä aina enemmän euroja jää käteen. Verotuksen yleistä tasoa ei nopeasti päästä muuttamaan ilman että sillä on merkittäviä vaikutuksia yhteiskunnan rahoitukseen ( nykyinen budjetin alijäämä kertoo tätä tarinaa). Verotuksen painopisteen muuttuminen kulutusverotuksen suuntaan suosii niitä jotka ansaisevat eniten tai tulot ovat pääomatuloja. Jotta Suomi menestyisi ja pärjäisi taloudellisesti niin osaamispääoma on avainasia, ja tätä ylläpitää laaja ja korkeatasoinen koulutus sekä järjestelmä joka mahdollistaa kaikille kouluttautua mahdollisemman pitkälle. Kun kulurakenne elää Suomessa on korkea niin alhaisilla nettotuloilla eläminen ei onnistu. Ostovoiman turvaaminen kaikille on järkevää politiikkaa ja välttämätöntä talouden pyörimisen kannalta. Tällä hetkellä koko talouskasvu Suomessa pohjaa yksityisen kulutuksen kasvuun.

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa