Minä ja Leviatan

Minä ja Leviatan

Minä ja Leviatan

Täytän tänä vuonna neljäkymmentä. Niin lyhyessä ajassa oppii juuri ja juuri sietämään itseään ja ehtii saada muutaman hienon jutun alulle.

En alkanut tuntea itseäni sen vanhemmaksi, vaikka tajusin syntymästäni olevan paljon lyhyempi aika toiseen maailmansotaan kuin tähän hetkeen. Sen sijaan ymmärsin historiana pitämäni tapahtuneen oikeasti eilen.

Olisi hätiköityä olettaa vasta hetken kestäneen rauhankehityksen olevan minkäänlainen tae tulevasta. Luontevampaa olisi olla huolissaan. Matka takaisin pimeyteen on nopeampi kuin nykyisyys valehtelee; ei edes ihmisikä.

Siksi on tehtävä töitä yhdessä hyvän eteen, sanoo joku, ja minä vastaan ei, vaan erikseen. Nimitäin, mitä pienemmiksi soluiksi aatteiden annetaan pirstoutua ja mitä enemmän yksilöllisiä vapauksia sallitaan, sitä epätodennäköisemmiksi laajamittaiset aseelliset konfliktit käyvät.

Individualismi ei ole koskaan tehnyt rikosta ihmisyyttä vastaan, aina siihen on vaadittu lippu, jonka alle ovat mahtuneet kaikki samanlaiset ja heidän ylistämänsä aate. Yhteenkuuluvuuden hurmos on peittänyt alleen järkiargumentit ja empiria jäänyt lauman oikeassa olemisen tunteen tallaamaksi, kunnes lopulta jonkun toisen ryhmän kimppuun hyökkääminen on käynyt vääjäämättömäksi, erilaisuuden takia, vaikka samanlaisuutta olisi pitänyt pelätä paljon enemmän.

Mitä enemmän maailman hulluutta miettii, sitä selvemmin pahuus näyttäytyy kaikkialla seurauksena siitä, ettei yksilön vapauksista ole välitetty eikä yksilön oikeuksia turvattu. Ei tarvitse mennä Venäjää kauemmas, tai katsoa radikaali-islamistien nousua tai hieman toista nuoren miehen ikää ajassa taaksepäin.

Silti elää vahva käsitys päinvastaisesta, että vapauksista seuraisi yhteiskuntien alamäki.

Vahvaa pakkovaltaa kannattavat lainaavat usein filosofi Thomas Hobbesia (1588-1679). Viimeksi hänen ajatuksensa osuivat silmiin Helsingin Sanomien sääntelyä puolustelevassa haastattelussa.

Yhteiskunta eliminoi väärinpelaajat erilaisten pakkoon perustuvien mekanismien avulla, viimekätisesti voimankäytöllä. Jos jokainen pelaisi omilla säännöillään, seuraisi siitä, että jokainen myös pyrkisi pakottamaan muut pelaamaan omilla säännöillään. Tästä seuraisi kaikkien sota kaikkia vastaan, jossa tilanteessa ei enää ole mitään yhteiskuntaa vaan joukko ihmisiä, jotka tosiasiassa ovat tuhonneet elämisensä edellytykset.

Joka lainaa Hobbesia, tuntee varmasti myös Leviatanin, Raamatun hirviön, johon Hobbes vertaa valtaansa alati laajentavaa valtiota. Ihmisten vaihtaessa vapautensa valistuneen vallanpitäjän lupaamaan suojaan, jokaiselle jää juuri niin paljon vapautta kuin hän suostuu vastavuoroisesti luovuttamaan toisille, eli lopulta ei yhtään. Jää vain kollektivismin voimakkain muoto, kaikkien yhteisöjen sota kaikkia yhteisöjä vastaan niin valtioiden sisällä kuin niiden välilläkin.

Minun sukupolveani on sanottu arvottomiksi, koska kieltäydyimme uskomasta yhteenkään valmiiseen totuuteen. Paljon helpompaa on ollut uskoa tarujen hirviöihin, jotka kasvavat niin suuriksi, että syövät lopulta auringon. Niitä on tullut totuutta useammin vastaan.

Hirviöiden herättäjät sanovat aina toimivansa oikeutettuina ja seurauksena jonkun toisen synneistä, vaikka perimmäinen syy on joko ahneus, uskonkiihko, kansalliskiihko tai ksenofobia, tai ne kaikki yhdessä.

Kehittyneet yhteiskunnat ovat pelottavan kyvyttömiä sellaisia voimia vastaan, joita ohjaa irrationaalisuus ja sokea aatteellisuus. Kehityksen huipulla olemme haavoittuvimmillamme, koska mielikuvitusolentoihin on vaikea osua lyömällä niitä järjellä. Pelottavinta on ymmärtämättömyys siitä, mitä ollaan edes puolustamassa, ei yhteisön perinteitä ja arvoja vaan yksilön oikeuksien myötä saavutettua rauhaa.

Siksi Leviatan ja Behemot nousevat aina uudelleen, synkkinä kuin lapsuuden salmiakinmusta savutorni Zandvoortin ylle, hetki aiemmin Caesaria tervehtineen kilpa-ajajan palaessa autoonsa tuhannesosaan kirjoitetun sankaruuden takia.

Hävitykseen piirtyy aina häivähdys urheutta. Haaskuuseen värjäytyy outo kauneuden harhakuva. Missään ihminen ei ole osoittanut olevansa niin hyvä kuin valehtelemaan tapahtumiin oikeutuksen, kohtalon ja kunnian.

Muutama vuosikymmen ei sellaista taipumusta karista. Niin lyhyessä ajassa ehtii vain laittaa asioita alulle.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

3 kommenttia artikkeliin “Minä ja Leviatan

  1. töspeli sanoo:

    ”They who can give up essential liberty to obtain a little temporary safety deserve neither liberty nor safety.”
    -Ben Franklin

  2. Juha sanoo:

    Life, Liberty and the pursuit of Happiness. Siinä järjestyksessä.

  3. Havaitsija sanoo:

    ”We are afraid of diversity even if we should be afraid of similarity”
    – Altti?

    Onneksi tuo erilaisuuden pelkääminen on vähentymään päin. Erityisesti USAssa ja Euroopassa se on vähentynyt. Tämä on asia, jossa muu maailma voi meiltä vielä jotain hyödyllistä oppia.

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa