Onko Suomen työmarkkinajärjestelmä uudistumiskykyinen?

Onko Suomen työmarkkinajärjestelmä uudistumiskykyinen?

Tähän kysymykseen tiivistyy koko kirjoituksen ajatus. On myönnettävä, että lähtökohta on melko pessimistinen. Vilkaisu kehityskulkuun viimeisten parin-kolmen vuosikymmenen aikana ei anna kovin valoisaa ennustetta.

1990-luvun lama oli romahdus ja shokki, joka pakotti toteuttamaan merkittäviä yhteiskunnallisia uudistuksia. Silloin vauhtia haettiin vanhoista lääkkeistä kuten devalvaatiosta. Tuolloinen romahdus oli rajumpi kuin vuoden 2008 jälkeen iskeneen kriisin syvinkään vaihe. Työmarkkinatoimijat eivät pystyneet saamaan aikaan kustannuskilpailukykyä palauttavaa palkkaratkaisua, Sorsan sopimusta. Ja niin päädyttiin devalvaatioon. Tulonsiirto kotimarkkinayrityksiltä vientialoille toteutettiin tavalla, joka ajoi valtavan määrän ulkomaan valuutassa velkaantuneita yrityksiä konkurssiin.

Tänä päivänä vientialojen kilpailukyvyn palauttavaa valuuttakurssijoustoa ei ole enää käytettävissä. Suomi on viime vuodet elänyt lisäajalla, jonka EKP:n ultralöysä rahapolitiikka mataline korkoineen on tarjonnut ja mahdollistanut melkoisen reippaan velkaantumisen vuodesta 2009 alkaen. Tuon lisäajan turvin olisi pitänyt toteuttaa mittavia rakenneuudistuksia, ja samalla myös työmarkkinoiden toiminta olisi pitänyt päivittää vastaamaan tämän päivän ja tulevaisuuden haasteita. Suuret reformit on muutamissa kilpailijamaissa pääosin tehty, esimerkkeinä Ruotsi ja Saksa. Suomessa kaikki on viivästynyt tolkuttomasti, kuten suurena voittona markkinoitu eläkeuudistus. Jos jotain on saatu toteutumaan, niin useimmiten vesitettynä ja alamittaisena.

Hallituksilta on kokoonpanosta riippumatta puuttunut kykyä kunnollisten ja vaikuttavien reformien toteuttamiseen, varsinkin työmarkkinoihin liittyvien. Yksi tärkeä yksittäinen keino olisi paikallisen sopimisen edistäminen.

Kohti pohjoismaista työmarkkinamallia

Tätä kirjoitettaessa myös kiky-sopimus on voimassa, eikä paikallisen sopimisen suhteen sen voimassaollessa varmaankaan tapahdu mitään. Aika kuluu ja Suomen taloustilanne kohenee toivottoman hitaasti. Monet mittarit osoittavat alaviistoon: Esimerkiksi markkinaosuuksien menettäminen maailmankaupassa jatkuu. Kilpailukykysopimus jää vaikutuksiltaan huomattavasti siitä, mikä sen alkuperäinen tavoitetaso oli – sellaisena, kuin se kirjattiin hallitusohjelmaan. Paikallisen sopimisen edistämiseen on kuitenkin palattava kilpailukykysopimuksen päätyttyä ja vähintään mahdollistettava järjestäytymättömille yrityksille samat paikallisen sopimisen mahdollisuudet kuin järjestäytyneille, ilman kiky-paketin yhteydessä ehdotettua luottamusmiespakkoa. Tämän uudistuksen jälkeenkin pienyritysten työpaikkasopiminen rajoittuisi siihen, mitä työehtosopimuksissa on sallittu, mutta näin saataisiin aluksi edes tasa-arvoiset toimintamahdollisuudet.

Kilpailukykysopimuksen oheistuotteena myös merkittävä osa hallituksen finanssipoliittista päätösvaltaa on  rajattu pois käytöstä. Hallitus on luvannut olla tekemättä eräitä säästöjä, jotka on kuvattu hallitusohjelman liitteessä 2.  Ruotsissa ja muualla Pohjolassa tällainen valtiovallan ulkoistaminen yhdistyksille ei tulisi kuuloonkaan. Ruotsissa työmarkkinat hoitavat työmarkkina-asiat hallituksen siihen puuttumatta. Hallitus hallitsee maata, työmarkkinajärjestöjen siihen puuttumatta. Kukaan ei taatusti voi väittää, ettei Ruotsi olisi sopimisyhteiskunta, jossa ei ole sopimisen kulttuuria. Tai että Ruotsissa työntekijöiden asiat olisivat huonosti, kun siellä ei ole Suomen kaltaista yleissitovuutta. Tai että Ruotsissa kollektiiviset neuvotteluoikeudet olisi kansainvälisten sopimusten vastaisesti romutettu. Millekään sellaisille väitteille ei ole perusteita, mutta silti samat uhkakuvat ryöpsähtävät rutiininomaisesti silmille joka kerta, kun työmarkkinaosapuolten nykyisiä vallankäytön mahdollisuuksia kaventavista uudistuksista yritetään Suomessa keskustella.

Tosiasia on, että Ruotsissa on Suomeen verrattuna lähes täystyöllisyys kantaväestön parissa. 15-74 -vuotiaiden ulkomailla syntyneiden työllisyysaste on sekin samalla tasolla kuin koko Suomen työllisyysaste samassa ikäryhmässä. Talous kasvaa, investoinnit virtaavat sisään, laittomia lakkoja ei käytännössä ole. Toimiva työmarkkinamalli ei selitä kaikkea Ruotsin menestyksestä ja hyvinvoinnista, mutta vaikutusten etumerkistä tuskin on mitään epäselvyyttä. Suomen yli seitsemän prosentin rakenteellinen työttömyys kertoo, että nykymallilla työmarkkinat Suomessa yksinkertaisesti eivät toimi riittävän hyvin. Pidän väistämättömänä, että tehokkaammin toimivien työmarkkinoiden maista kuten Ruotsista omaksutaan lähivuosina parhaat käytännöt myös meillä sovellettaviksi.

Ihmiset ja työ kohtaamaan paremmin kaupungistumisen ja teknologian kehityksen avulla

Työllisyyskehityksen suotuisan kehityksen vauhdittamiseksi valtiolla on käytettävissään suoria ja epäsuoria keinoja. Se voi suoraan vaikuttaa sekä työn kysyntään että tarjontaan. Näillä rintamilla onkin edetty. Eri kysymys tosin on, onko riittävästi.

Työn verotusta on kevennetty tämän vuoden budjetissa ja kevennetään ensi vuodeksi lisää. Ja kevennettävä on edelleen. Ansiosidonnaisen työttömyysturvan lyhentäminen vaikuttaa tarjontapuolelle. Nämä molemmat ovat esimerkkejä keinoista, joita tukee vahva tutkimusnäyttö. Työmarkkinoiden toimivuuteen niillä ei ole paljonkaan merkitystä. Työmarkkinatoimijat pyrkivät estämään tehokkaiksi tiedettyjen keinojen käyttöä esimerkiksi vetoamalla omaan tulkintaansa keinojen kiky-vastaisuudesta.

Niin kauan kuin työmarkkinajärjestelmä ei uudistu siten, että työn kysyntä ja tarjonta kohtaisivat nykyistä paremmin, on muilla alueilla tehtäville reformeille vieläkin huutavampi tarve. Valtio voi vauhdittaa työn kysynnän ja tarjonnan kohtaamista myös muilla keinoilla kuin työn hintaan ja sen vastaanottamisen välittömiin kannustimiin vaikuttamalla. Se voi esimerkiksi lahjoa nykyistä vähemmän ihmisiä pysymään alueilla, joilla ei ole ja joille ei synny markkinaehtoisesti työpaikkoja.

Kaupungistuminen on maailmanlaajuinen muutosvoima, jonka suhteen Suomi on pahasti jäljessä useimmista länsimaista. Tähän on vaikuttanut verraten myöhäinen teollistuminen ja muutamat muut seikat, joista mainitsemisen arvoinen on ainakin sotien jälkeinen asutuspolitiikka. Satoja tuhansia karjalaisia asutettiin ympäri maata pientiloille. Alue- ja maatalouspolitiikalla ja näihin liittyvillä erilaisilla politiikkatoimilla on hidastettu väestön muuttamista kaupunkeihin. Samaa vaikutusta tuottaa myös kuntien välinen verotulontasaus- ja valtionosuusjärjestelmä.

Toisaalta kaupungit eivät ole kaavoittaneet riittävästi maata asuntorakentamiskäyttöön, mikä on hyödyttänyt olemassa olevan asuntokannan omistajia ja nostanut sekä asuntojen hintoja että vuokria. Lisäksi monet muut valtion politiikat haittaavat työvoiman liikkuvuutta. Esimerkkinä voisi mainita asuntokaupan varainsiirtoveron, jota ekonomistit käytännössä yksimielisesti pitävät yhtenä haitallisimmista veroista. Myös omistusasumisen suosiminen verovähennyksillä on vähentänyt työn perässä muuttamista. Nämä ja monet muut valtion ja kuntien toimenpiteet ja laiminlyönnit ovat yhdessä aikaansaaneet tilanteen, jossa ihmiset eivät välttämättä asu paikoissa, joissa heidän ansaintamahdollisuutensa ja tuottavuutensa olisivat parhaat mahdolliset.

Keskittymishyödyt ovat kiistaton ilmiö: Innovaatiot, uusi työ ja talouskasvu syntyvät siellä, missä ihmiset kohtaavat. Totta on, että suuret teollisuuslaitokset eivät sijaitse suurissa kaupungeissa. Mutta toisaalta suurteollisuus ei ole pitkään aikaan ollut se sektori, jossa uusi työ laajassa mitassa syntyy. Teollisuustyön tuottavuus kasvaa robotisaation ja automatisaation myötä, ja ihmistyötä tarvitaan teollisuustuotannossa yhä vähemmän. Teollisuustyön tuottavuus kasvaa robotisaation myötä huikeasti, ja tämä kehitys tulee jatkumaan ja voimistumaan. Moni pelkää tämän hävittävän työpaikat, mutta todellisuudessa kyse on ainoasta tavasta pitää edes osa teollisesta työstä Suomessa tai saada sitä joissakin tapauksissa jopa lisää. Yhä suurempi osa hyödykkeistä on aineettomia. Palveluiden ja digitaalisten tuotteiden osuus kasvaa. Tämäkin on kehitys, jossa Suomi on takamatkalla moneen länsimaahan nähden.

Vaikka teknologisen kehityksen vauhti välillä huimaisi, luddismille ei pidä antaa pikkusormea. Taloushistorialliselta kannalta tarkasteltuna voidaan kohtalaisen turvallisesti esittää karkea yleistys, jonka mukaan tärkein yksittäinen aineellisen hyvinvoinnin kasvua selittävä tekijä on ollut nimenomaan teknologian kehitys ja tuottavuutta parantavien innovaatioiden leviäminen yleiseen käyttöön. Sama mekanismi toimii myös aineettomien hyödykkeiden ja palveluiden maailmassa. Itse en muista, milloin olisin viimeksi ostanut musiikkia missään fyysisessä formaatissa kuten CD-levynä. Nykyään en edes omista CD-soitinta. Sen sijaan minusta on tullut Spotifyn suurkuluttaja.

Teknologisten innovaatioiden, olivat ne sitten fyysisiä laitteita tai digitaalisia hyödykkeitä, leviäminen mahdollisimman laajalle mahdollisimman nopeasti, kasvattaa ihmiskunnan hyvinvointia ja ratkaisee ihmisten ongelmia. Tätä pitää edistää poistamalla esteitä ja madaltamalla kustannuksia. Teknologioiden leviämisen hidastaminen on suoraa varkautta tulevilta sukupolvilta, ja sellaisena siihen tulee suhtautua.

Lopuksi

Muutos on nopeaa ja nopeutuu. Työmarkkinoiden sopeutuminen siihen vaatii paljon myös verotukselta ja sosiaaliturvalta. Vuonna 2019 käyttöön otettava (koputetaan puuta) reaaliaikainen tulorekisteri tulisi rakentaa sellaiseksi, että se keskustelisi saumattomasti sekä vero- että sosiaalietuusjärjestelmän kanssa. Siirtyminen palkansaajasta yrittäjäksi ja työsuhteiden välillä olevasta opiskelijaksi on tehtävä niin saumattomaksi kuin mahdollista. Enää ei voida pitää hyväksyttävänä, että ihminen joutuu jopa kuukausia odottamaan päätöstä siitä, tuleeko rahaa vai ei. Jonkinlainen perustulon suuntaan vievä reformi todennäköisesti vaaditaan, mutta poliittisesti ja taloudellisesti realistisen konkreettisen mallin löytyminen voi osoittautua yllättävän vaikeaksi.

NÄKKÄLÄJÄRVEN KOMMENTTI

Yleissitovuuden poistoa ei voi yleistää menestykseksi

Antti Vesala analysoi hyvin artikkelissaan Suomessa vallitsevaa korkeaa rakenteellista työttömyyttä ja sen syitä, kaupungistumista, teknologian kehitystä sekä Suomessa toteutettua asunto- ja kaavoituspolitiikkaa. Sen sijaan Vesalan analyysi suomalaisesta työmarkkinamallista jää auttamatta vajavaiseksi. Hän myös maalaa yltiöpositiivisen kuvan siitä, että nimenomaan yleissitovuuden poistaminen olisi Ruotsissa merkittävä menestystekijä. Jokaiseen monimutkaiseen ongelmaan löytyy selitys, joka on yksinkertainen, selkeä ja väärä – niin tässäkin kysymyksessä.

Ruotsin menestykseen vaikuttaa vahvasti voimakkaan investoiva asuntopolitiikka, aktiivinen työvoimapolitiikka sekä palkkanormin käyttöönotto. Sen sijaan Arbetsmarknadsekonomiska Rådet arvioi (2015), että palkkaneuvottelujen hajauttaminen ei Ruotsissa todennäköisesti ole ollut tärkeä asia kilpailukyvyn kehityksen kannalta.

Olen Vesalan kanssa samaa mieltä tarpeesta rakenteellisen työttömyyden vähentämiselle. Yhdyn esitettyihin keinoihin työvoiman liikkuvuuden edistämisen sekä sosiaaliturvan uudistamisen osalta. Lisäksi tarvitsemme muun muassa parempaa koulutuspolitiikkaa sekä huomattavasti nykyistä aktiivisempaa työvoimapolitiikkaa. Mallia voimme katsoa Ruotsista. Lopuksi suosittelen vielä Vesalaa ja sosiaaliturvan uudistamisesta kiinnostuneita lukijoita tutustumaan Demarinuorten Yleisturva-malliin, joka yksinkertaistaa sosiaaliturvaa, purkaa kannustinloukkuja myös osa-aikaisen työn vastaanottamiselta sekä automatisoi järjestelmiä.

 

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

2 kommenttia artikkeliin “Onko Suomen työmarkkinajärjestelmä uudistumiskykyinen?

  1. Ulf Fallenius sanoo:

    Työmarkkinat täytyy päästää täysin markkinatalouden piiriin missä kaikki työnantajavastuut ja työehtosopimukset romukoppaan. Sen jälkeen työttömyys on mahdoton ilmiö.

  2. Vellu Heino sanoo:

    Kovasti toivotaan työmarkkinoita markkinatalouden piiriin ja silti toivotaan samalla valtion puuttumista työmarkkinoihin. Kuitenkin tosiasia on,että työmarkkinat on juuri valtion toimesta lähestulkoon tuhottu tässä maassa ja nyt täälläkin toivotaan niiden vapauttamista kokonaan juurikin valtion holhoukseen.

    Kuinka paradoksaalista,mutta minkäs teet,kun koko ajatus liberasta perustuu ristiriitaisuuksille.

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa