Korkmanin palkkamaltti ei riitä

Korkmanin palkkamaltti ei riitä

Sixten Korkman piti eilen A-Studiossa maltillisia palkkaratkaisuja ja toisaalta hajautettua palkanmuodostusta hallituksen toistaiseksi julkaisemia keinoja tärkeämpinä päämäärinä.

Mitä tulee maltillisiin palkkaratkaisuihin ja niiden prioriteettiin suhteessa nyt julkaistuun listaan yksikkötyökustannusten alentamiseksi, ihmettelen Korkmanin perusteluja. Hänen mielestään parempi tie olisivat olleet ”palkkamaltti ja nollatason korotukset niin kauan kunnes talous on kääntynyt paljon paremmalle tolalle”. En tiedä kuinka kauan professorilla on aikaa odottaa tuota käännettä, mutta veronmaksajan, Suomen velkojien ja erityisesti nuoren työttömän näkökulmasta tuo puhe kuulostaa realismista irroitetulta.

Ensinnäkin, ei ole mitenkään ilmeistä, että maailmantalous yht’äkkiä tempaisisi Suomen kasvun mukanaan riippumatta niistä toimista, joita täällä harjoitetaan. Yhdysvaltain ja Euroopan taloudet ovat kääntyneet jo aikaa sitten kasvuun, mutta Suomen talous supistuu nyt jo neljättä vuotta putkeen. Toisin kuin muissa Euroopan maissa, Suomen BKT ei ole edelleenkään palannut vuoden 2008 tasolle.

Toisekseen. Kun puhutaan 15-20 % kustannuskilpailukykyerosta keskeisiin kilpailijamaihin (kuvio), ei tarvita kuin nopea laskutoimitus ja muutama maltillinen taustaoletus, niin huomataan, että ”palkkamaltti” johtaisi Suomen kilpailukykyeron tasoittumiseen vasta vuosikymmenen päästä.

Oletuksella, jossa Suomessa palkkataso ei nimellisesti muuttuisi mihinkään (nollakorotukset ja nollakorotukset myös työnantajakustannuksiin) ja jossa keskeisissä kilpailijamaissa nimellinen korotus olisi joka vuosi 1,5 % (joka sekin ylittäisi reippaasti odotetun inflaation), olisi varovasti arvioitu 15 %:n kilpailukykyero saatu umpeen 10 vuodessa. Realistisemmassa tilanteessa, jossa Suomi korottaisi palkkoja vuosittain nimellisesti puolet siitä mitä kilpailijamaat, olisi kustannustaso tasoissa 15 vuoden päästä. En usko, että meillä on varaa toiseen menetettyyn vuosikymmeneen.

Hajautetusta palkkamallista ja sen tärkeydestä en voi olla kuin samaa mieltä Korkmanin kanssa. Suomen on kiinteän valuuttakurssin oloissa liikuttava kohti paikallista sopimista kaikissa työnantajayrityksissä ja se työmarkkinoiden yleisen joustavoittamisen ohella onkin hallituksen yksi keskeisimpiä tavoitteita. Se on ainoa tapa kunnioittaa länsimaista sopimusvapautta, sopia yksilöllisistä työehdoista yhä moninaisemmassa työelämässä ja siten nostaa työllisyyttä. Selvitysmies Harri Hietalan ehdotus valmistuu lokakuussa.

Sen sijaan pidän perin omituisena sitä, että Korkman epäilee hallituksen kykyä toimeenpanna paikallista sopimista nyt, kun erillinen lista kilpailukykyloikan saavuttamiseksi on julkaistu. Kenen intressissä on maalailla piruja seinille? Kun kerran taloustieteilijät vasemmalta oikealle ja erityisesti demokraattisesti muodostettu enemmistöhallitus ovat pohjoismaisen mallin eli hajautetumman ja yksilöllisemmän palkanmuodostuksen puolella, kannattaa pohtia kenen käsissä tuon toimintamallin edistyminen tai edistymättömyys lopulta ovat. Jos tämä Suomen tulevaisuuden kannalta keskeisin uudistus ajautuu vastatuuleen, olisi kysyvä katse mielestäni kohdistettava reformin toimeenpanijan sijaan sinne mistä tuo tuuli puhaltaa.

teknolgia

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

46 kommenttia artikkeliin “Korkmanin palkkamaltti ei riitä

  1. nuori työtön sanoo:

    Paikallinen sopiminen = yrittäjän sanelutoiminta, mikä on teollisen vallankumouksen aikaista politiikkaa, ei nykypäivää. Ja miten lepomäki kehtaa puhua kaikkien veronmaksajien ja nuoren työttömän suulla? Veroja hän on saattanut maksaa, mutta silloin kun ei tiedä millaista on olla nuori työtön niin kannattaisi olla hiljaa. Korkmanin linja on huomattavasti parempi nuoren työttömän kannalta kuin mikään muu linja

    1. Elina Lepomäki sanoo:

      Olen itsekin ollut nuori, joskaan en koskaan pitkään työtön, koska olen noudattanut periaatetta, että töihin kannattaa mennä aina ja pyrkiä sieltä käsin kehittämään osaamistaan ja siten neuvottelemaan parempaa palkkaa. Tämä toimii luonnollisesti paremmin, jos vallitsee korkea työllisyys, eli palkansaajan neuvotteluvoima on korkea. Samaten oman osaamisen kehittäminen pelaa samaan maaliin. Yhä harvemmassa ammatissa pärjää koko työuran muodollisella koulutuksella, vaan osaaminen karttuu (lähes pelkästään) töitä tehdessä. Silloin on nuoren etu, että hän pääsee mahdollisimman aikaisessa vaiheessa kartuttamaan relevanttia osaamista ja sitä kautta myös palkkaansa. Viidenkin vuoden viive työmarkkinoille pääsyssä voi olla merkittävä henkilökohtainen – ja yhteiskunnallinen – tappio. Yrityksen ei kannata nuorta palkata, jos palkkavaade on lähtiessä korkea ja työsuhteeseen liittyy suurempi taloudellinen riski kuin on sen odotettu tuotto.

    2. sami sanoo:

      Korkmannin linja on hyvä työtömälle, mutta ei yhteiskunnalle ja sitä kautta myös välillisesti työttömälle. En ymmärrä ajatusmallia mitenkään.

    3. Kuhnuri sanoo:

      Erikoinen ajatusmalli paikallisesta sopimisesta. Minulla on lähes 40vuoden kokemus työelämästä ja voin sanoa, ettei missään yrityksessä yrittäjä ole mitään sanellut.
      Olen ollut 90luvun lamassa neuvottelemassa yrittäjän kanssa työntekijöiden palkan 10% alennuksesta, kun työpaikat säilyvät ja saimme käyttökatteeseen sidotun palkkion.

  2. Robo sanoo:

    Eikös tuossa kuvaajassa esitetä kustannuskilpailukyvyn muutoksen eroa eikä kustannuskilpailukyvyn eroa, kuten tekstissä sanotaan? Eurostatin tilastojen mukaan 2015Q2 ero Ruotsiin oli 2,5% ja Saksaan 3,2% , kun vertailukohdaksi valitaan vuosi 2010.

    1. Elina Lepomäki sanoo:

      Täällä on kattava analyysi tilanteesta ja koko kansantalouden osalta Suomen Pankin toimesta: http://www.eurojatalous.fi/fi/2015/artikkelit/kuinka-paljon-kustannuskilpailukyvyn-pitaisi-parantua/

      1. Juha Ristimäki sanoo:

        Sovittaisiinko vähitellen kaikkien kesken, että lopetetaan kustannuskilpailukykyerojen perustelu tämän kaltaisilla taulukoilla? Älykkäänä ihmisenä varmasti tiedät, ettei satunnaisesti valitun ajanjakson yksikkökustannusten muutostahdilla ole välttämättä kummoistakaan yhteyttä reaaliseen kustannustasoon.

        Taulukko vain vertaa kunkin maan sisäistä hintakehitystä suhteessa kyseisen maan vuoden 2005 tasoon. Nyt tarkoituksellisen karrikoiduilla alkuarvoilla esimerkiksi Suomen vertailuvuoden 50 rahaa / tuotantoyksikkö olisi kasvanut 11 rahaa kuvaajan aikana. Samalla Ruotsin kuvitteellinen 300 rahaa / tuotantoyksikkö olisi kasvanut reaalisesti 15 rahaa, mikä olisi suurempi kasvu kuin Suomella. Lisäksi aloitusvuoden ideologinen valinta tämänkaltaisessa vertailussa tuottaa käytännössä aina esittäjälleen sopivan lopputuloksen. Harjoituksena voi vertailutasoksi ottaa vaikka vuoden 2013 alun.

        Kilpailukyky on tärkeä asia, joten mielipiteiden argumentointi harhaanjohtavilla perusteluilla surettaa sitäkin enemmän. Linkkaamassasi Lauri Kananojan (EI Suomen Pankin!) analyysissä käytettiin myös pääsääntöisesti vertailuvuoteen pohjautuvia indeksi-indikaattoreita. Olisi miellyttävämpää seurata keskustelijoiden käyttävän perusteluissaan dataa, joka todellisuudessa mittaa käsiteltävää asiaa. Tässä tapauksessa maiden välistä reaalista yksikkötyökustannusta. Silloin voitaisiin puhua samoista lähtökohdista ja löytää tehokkaampia ratkaisuja. Olivat ne sitten mitä vain.

      2. Juha sanoo:

        Ei sovita, koska tällaiset käyrät kertovat kuitenkin aina totuuden trendeistä. Nollavuoden valitseminen voi olla kikka johtaa harhaan, mutta on ihan minkä vuoden tässä valitsee ja Suomi on häviäjä aina. Riittävän älykäs ihminen huomaa tämän, mutta ilmeisesti riittämättömän älykäs ei.

  3. Mikko sanoo:

    Typerä ajatuskin että työnantaja ja työntekijä olisivat jotenkin samalla viivalla tehdessään työsopimusta. Työntekijälle pelissä on elanto ja hänen paikastaan kilpailee aina joku joka voi myydä työnsä halvemmalla.
    Yritysten tehtävä on palvella yhteisöä eli yhteiskuntaa. Jos työntekijät laitetaan kilpailemaan verissäpäin keskenään on jotakin pielessä.

    1. Jussi sanoo:

      Yritysten tehtävä on tuottaa omistajilleen voittoa. Tässä tehtävässä onnistuakseen yritykset kehittävät tuotteidensa hyödyllisyyttä asiakkaille ja omaa tuottavuuttaan.

      Jatkuvasti kasvanut tuotteiden lisäarvo ja tehokkuus niiden tuotannossa on mahdollistanut elintason nousun maailmassa.

      Liikkeelle panevana voimana on kuitenkin voiton tavoittelu ja kilpailu.

    2. Sami sanoo:

      Työn hinnan pitäminen keinotekoisesti korkealla työssä, johon tekijöitä löytyy muualta halvemmalla, johtaa yrityksen teettämän työn siirtymiseen ja kansantalouden kurjistumiseen. Paljon parempi kilpailuvaltti työntekijän kannalta on osaamisen parantaminen, ja osaamistasolla, eikä hinnalla, kilpaileminen.

    3. Patamusta sanoo:

      Mikko, ajatuksesi ei ole ainoastaan typerä vaan tuhoisa. Riippumatta siitä millä viivalla kukin kokee seisovansa, niin sopimus on kuitenkin sama, jonka työn myyjä tekee työn ostajan kanssa. Yhtiön kanssa kilpailee aina joku toinen yhtiö ja hintakilpailua käydään joka päivä ja jos työtä pitää ostaa monopolisoudulla hinnalla (TES), joka ylittää työn tuottavuuden, niin työ jää ostamatta.

      Yhtiön tehtävä ei ole palvella yhteiskuntaa, vaikka sellaisiakin yhteiskuntajärjestyksiä on kokeiltu, niiden nimet ovat olleet kommunismi ja kansallissosialismi sekä hieman enemmän vapausasteita sisältävä ”pohjoismainen hyvinvointivaltio”, joista viimeksi mainittu utopia tekee parhaimmillaan konkurssia.

      Yhtiöiden tehtävä on tuottaa omistajilleen voittoa ja yhteiskunnan tehtäväksi jää luoda sellaiset olosuhteet, että voittoa tuottavia yhtiöitä sijoittuu sen alueelle.

    4. Juha sanoo:

      Mikko, olet väärässä. Esimerkiksi osakeyhtiön tehtävä on määritelty laissa. Oy:n tehtävä on tuottaa omistajilleen voittoa. Se on siis laissa todettu! Käsitys, että yritykset ovat olemassa ytheiskuntaa varten ovat melko kaukana todellisuudesta.

      Yrittäjäksi ruvetaan joko intohimosta, pakosta tai mahdollisuudesta. Ja työntekijältä ostetaan työpanos.

      1. Juha sanoo:

        Juha, olet oikeassa. Mutta miten parantaisit yritysten toimintaedellytyksiä?

        Voisiko verokiilaa viilata rankemmin? Palkkasivukulut toistaiseksi pois tai pienemmiksi. Fiskaalinen devalvaatio.

        Entä julkisinvestoinnit? Voisiko valtio varhentaa jätti-investointejaan tähän suhdannekuoppaan. Vaikkapa ne 10 mrd:n hankinnat maa-, meri- ja ilmavoimille.

  4. Pete sanoo:

    Blogissa on hieman yksipuolista tuottavuus- ja palkkakustannustarkastelua, johtunee tarpeesta lyhentää viesti mahdollisimman napakaksi. Olen Elinan kanssa samaa mieltä, että kilpailutilanteen niin vaatiessa palkkakustannuksia pitäisi pystyä alentamaan muutenkin kuin työvoimaa vähentämällä. Hajautettu palkkamalli, paikallinen sopiminen eli yleissitovuuden vähentäminen ja mieluiten poistaminen ovat tarpeellisia muutoksia ja monella alalla käytännössä jo toteutuneetkin.
    Pitää kuitenkin muistaa, että palkat/tuottavuus ovat vain osittain vaikuttamassa yritysten kilpailukykyyn. Yrityksien kilpailukykyyn vaikuttaa moni muukin asia, esim yhteisöverotus. Vientisektori on vain osa Suomen taloutta. Kotimaan markkinoita voisi elävöittää sääntelyä purkamalla. Esimerkiksi taksien ja apteekkien toiminta ja moni muu (kaavoitus, VR) ovat voimakkaasti säänneltyjä. Nykyinen hallitus aikoo toki mm vapauttaa kauppojen aukioloa, mutta moni säännelty ala tulee pysymään säänneltynä ainakin tämän vuosikymmenen loppuun asti.
    Muutoksiin pitäisi pyrkiä aktiivisesti, koska kehitys sääntelyn poistamiseksi on hidasta. Esim kotimaan sisäiseen matkustamiseen suuria parannuksia tuoneen Onnibus Oy:n toiminta mahdollistui vuonna 2012 viisi vuotta EU-asetuksen 1370/2007 säätämisen jälkeen.

  5. Tommi Liinalampi sanoo:

    En väitä, että Lepomäki olisi kirjoituksessaan aivan väärässä. Kuitenkin puheet siitä, että kilpailukyvyn palautus olisi iso ja pitkä prosessi, joka vaatisi hyvin rajuja toimia palkkatason laskemiseksi ovat jokseenkin perusteettomia. Jos katsotaan vaikkapa esitettyä diagrammia niin saa jo jonkinlaisen käsityksen miten staattinen suure yksikkökustannuksilla mitattu kilpailukyky on. Esimerkiksi vuosien 2009-2010 välillä kilpailukyky parani yksikkökustannuksilla mitaten peräti 20% YHDESSÄ vuodessa. Kun tuon diagrammin rinnalle otetaan tarkasteluun BKT:llä mitattu talouskehitys niin huomataan vahva käänteinen korrelaatio. Koska kilpailukyky on sidoksissa talouskehitykseen niin kysymykseksi nousee miten saada talouskasvua? En usko, että kotimarkkinoiden kysynnän tappaminen palkkoja jäädyttämällä/alentamalla on oikea tie tähän. Korkmanin esittämä palkkamaltti on silti perustelua.

    1. Patamusta sanoo:

      Niin, kyllä sen pitäisi olla lyhyt prosessi, mutaa sitäkin jyrkempi. Nettopalkkataso lienee eurooppalaisittain kilpailukyvyn kannalta ok, mutta työvoimakulut ei.

  6. Jouko Makkonen sanoo:

    Muutama tarkentava kysymys ja kommentti :
    Kun puhut Suomen kilpailukyvystä, niin ilmeisesti kuitenkin tarkoitat tässä suomalaisten yritysten kilpailukykyä ?
    Eikö ole kuitenkin niin, että suomalaisten yritysten yksikkötyökustannukset ovat korkeampia siksi että meidän tuottavuutemme on huonompi, työvoimakustannukset itsessään per työtunti ovat alemmat kuin esim. Ruotsissa ? Eli tuottavuutta olisi kyettävä parantamaan vaikka sitten vuosityöaikaa lisäämällä ilman eri korvausta. Se lienee kuitenkin helpompi tie kuin suora palkanalennus.
    Yrityksemme valmistavat kyllä hyviä investointituotteita, mutta niiden kokonaiskysyntä ei kasva vaikka hintoja laskettaisiinkin , mutta meiltä puuttuvat ulkomaisia kuluttajia kiinnostavat, mielellään korkeaa lisäarvoa tuottavat tuotteet, joissa hinta ei ole määräävä tekijä ostopäätöksessä.

    1. Elina Lepomäki sanoo:

      ”Eli tuottavuutta olisi kyettävä parantamaan vaikka sitten vuosityöaikaa lisäämällä ilman eri korvausta.” Tuottavuus määritellään yleensä tuotettuna lisäarvona per aikayksikkö eikä suhteessa siitä maksettuun hintaan. Tämä mainitsemasi mekanismi on kuitenkin osa hallituksen keinovalikoimaa: pidennetään vuosityöaikaa ilman eri korvausta.

    2. Elina Lepomäki sanoo:

      Ja vielä: täysin samaa mieltä, että myös tuottavuutta olisi upea saada ylöspäin, mutta valitettavasti hallituksella ei ole siihen käytössään mitään vippaskonsteja. Yritysten omistajat, hallitus ja johtajat pähkäilevät päivittäin tämän saman ongelmakentän parissa: miten saada tuotto maksimoitua eli enemmän myytyä ja/tai paremmalla hinnalla; mihin teknologiaan investoidaan, mille markkinoille mennään. Se tarkoittaa strategisia mikrotalouden valintoja, johon poliitikot eivät voi (eikä heidän kuulu) puuttua.

      1. Patamusta sanoo:

        Kataislaisia vippaskonsteja on nähty jo riittämiin, eivätkä ne toimi. Toimivia keinoja kyllä olisi, siirrytään markkinatalouteen samalla kun lopetetaan resurssien keskittäminen julkiselle sektorille. Siinä teille tuottavuushyppy.

    3. Jussi sanoo:

      Jos kustannukset Suomessa laskevat, niin
      – yrityksen toimintoja voidaan sijoittaa Suomeen enemmän
      – kun tuotteiden hintakilpailukyky paranee, suomalaiset yritykset voivat voittaa markkinaosuutta ja silloin tuotteiden kysyntä kasvaa

      Meillä on käynyt joko huono tuuri tai sitten puuttunut kapitalismin taitoa kun olemme hävinneet matkapuhelin liiketoiminnan ja myöhästyneet paperiteollisuuden rakennemuutoksen ymmärtämisessä. Veikkaan puutteellista kapitalismin taitoa.

      Kapitalismin ja liikkeenjohdon taidoilla ne korkean lisäarvon tuotteet luodaan, mutta näiden taitojen arvostaminen suomalaisessa kulttuurissa ja veropolitiikassa ei ole ollut eikä vieläkään ole kovin korkealla.

  7. Tapio Mäkeläinen sanoo:

    Korkman on oikeassa siinä että mikäli nyt tehdyt pakottamistoimet, joista osa perustuu hyvin oikeistolaisiin ideologisiin näkemyksiin, vaarantavat sekä palkkamaltin ja paikallisen sopimisen , seuraa tilanne jossa kaikki valuu hukkaan.
    Paikallinen sopiminen on kaikkea muuta kuin helppoa. Se vaatii yrittäjältä osaamista ja aikaa. Monissa pienissä yrityksissä ei ole luottamusmiestä. Jokainen joka on tehnyt kunnollisia kehityskeskusteluja tietää miten työläitä ne ovat ja jos siihen sitten lisätään työehdot niin avot. Sitäpaitsi jo olemass olevia työsopimuksia ei voi yksipuolisesti muuttaa ilman irtisanomisperustetta. Realismia nyt mukaan Libera,pls.

  8. Eero Laihanen sanoo:

    Miksi näytetään graafia, jossa kerrotaan vain, miten kustannukset ovat kasvaneet tietyllä aikavälillä? Eikö kiinnostavampaa olisi nähdä, että millaisia ne kustannukset ovat? Eihän tuosta sinun graafista näe, että Suomen kustannukset olisivat 15-20% Ruotsia/Saksaa korkeammat, vaan sen, että ne ovat KASVANEET 15-20% näitä enemmän. Laitatko saman graafin, jossa näkyy todellinen yksikkötyökustannus näiden maiden välillä. Näin voidaan puhua oikeista asioista niiden oikeilla nimillä.

    1. Elina Lepomäki sanoo:

      Tässä Suomen Pankin analyysi kustannuskilpailukyvystä. Kattavampi kuin yksi sektorikohtainen kuva, pahoittelut. http://www.eurojatalous.fi/fi/2015/artikkelit/kuinka-paljon-kustannuskilpailukyvyn-pitaisi-parantua/

  9. Juha sanoo:

    Lauri Kajanoja kysyy, kuinka paljon kustannuskilpailukyvyn pitäisi parantua (Euro&Talous 25.6.2015).

    Meillä, joilla on elävänä mielessä vuoden 1957 devalvaatio (39%) sekä sitä seurannut vuoden 1967 devalvaatio (31.25%), samoin kuin kolmet devalvaatiot vuosina 1977-78 (yhteensä 19%) ja pari vuonna 1982 (11%) – unohtamatta valtionvarainministeri Viinasen vedonlyöntiä vuonna 1991 (14%) ja markan kellutusta vuotta myöhemmin 1992 (27%) – on aavistus siitä, miten paljon kustannuskilpailukyvyn pitäisi parantua. http://www.stat.fi/tup/suomi90/toukokuu.html

    Saman verran kuin aikaisemminkin: 11…39 prosenttia. Sanotaanko pyöreästi 25%?

  10. JFK sanoo:

    Pari pientä muuttujaa tuntuu aina unohtuvan näistä keskusteluista, sijaintimme kartalla ja kasvava regulaatio.
    Edellämainitut ovat valitettavasti niitä kilpailukyvylle negatiivisia bonuksia, joista vain jälkimmäiseen voimme vaikuttaa.
    Viranomaisten tulisi miettiä pitääkö Suomen olla aina ensimmäinen ja yleensä ainoa, joka haluaa laittaa vielä pienellä varmuuskertoimella paremmaksi kuin muut EU-maat. Esimerkkejä on monia useilta eri aloilta.

  11. Matti Leppänen sanoo:

    Elina Lepomäellä on kirjoituksessa prosenttilaskenta täysin hakusassa. Itse asiaan en ota kantaa.
    1) 1,5% kasvulla ei oteta 15% kiinni kymmenessä vuodessa vaan reilussa yhdeksässä. Eksponentiaalinen kasvu on kyllä eri asia kuin lineaarinen. Vain pieni kerroin ja vähäiset vuodet pelastavat tuloksen oikeansuuntaiseksi. Lyhyen yo:ssa laskentatavasta annetaan aina armottomasti nolla pistettä.
    2) Toinen laskelma, siitä että jos kustannustemme korotukset olisivat puolet kilpailijoiden korotuksista, niin 15% eron kuromiseen menisi 15 vuotta on täysin väärin. Tulos nimittäin riippuu täysin valitusta prosentista. Jos prosentit ovat 0,75% ja 1,5%, niin tulos on 19 vuotta, 2% ja 4% valinnalla tulos on enää reilut seitsemän vuotta. Luulen, että Elina on laskenut tämän valitsemalla 1% ja 2%, ja sitten virheellisesti laskenut: ero 1% ja 15%/1%=15 vuotta.
    3) Pahin virhe on ylläkin käsitelty indeksoitujen arvojen käyttö. Matikan opettajana aina toitotan, että vain absoluuttisista arvoista voi laskea vertailuprosentteja. Rautalangasta: Jos alussa kustannustaso toisessa maassa a=80 ja se kasvaa 30% arvoon 104. B:ssä alussa 100 ja 10% kasvun jälkeen 110. Edelleen A:ssa kustannustaso olisi 5% pienempi kuin B:ssä vaikka trendikuvaaja olisi juuri Elinan graafin mukainen.
    Tällaiset alkeelliset virheet vähentävät kirjoittajan luotettavuutta varsinkin, kun hän on DI ja sovelletun matematiikan jatko-opiskelija.

    1. Matti Leppänen sanoo:

      Elina kiistää Twitterissä laskeneensa väärin esittämissäni kohdissa. Tänään matikanopettakollegoiden kanssa käytiin laskuja läpi ja kaikki olivat kyllä täysin yhtä mieltä siitä, että tekstissä esitetyt tulokset ovat väärin. Oikein ne laskettaisiin seuraavasti.
      1) Yhtälöstä 1.015^x=1.15, josta x= lg1,15/lg1,015=9,387 vuotta. Kymmenen vuotta pistää epäilemään, että lasku on laskettu yleisimmällä virheellä 10*1,5%=15%.
      2) Toiseen väitteeseen matematiikan tulos on armoton. Jos Suomen kustannusten kasvu on puolet saksan vastaavasta kasvusta, niin saavuttamisen aika voi olla mitä tahansa! Matemaattisesti: Jos p=%/100. Tällöin yhtälöksi tulee 1,15*(1+p)^x=(1+2p)^x, jonka ratkaisu on x=lg1,15/lg((1+2p)/(1+p)), joka on siis prosentin p funktio.

      Matematiikassa ei ole kahta totuutta. Varsinkin toinen kohta on armoton. Jompikumpi meistä on väärässä. Toivon todella näkeväni perusteet esittämällesi lauseelle ”laskut on laskettu matemaattisesti oikein annetuin oletuksin”. Olen yhteiskuntanäkemykseltäni liberaali, mutta prosenttilaskennassa en usko totuuden valinnanvapauteen.

      1. Elina Lepomäki sanoo:

        Matti. Taitaa olla hieman ennakkoasennetta pelissä, kuten myönsit itsekin. Kiitos silti, että olet tarkkana!
        1) Tulos on laskettu aikasarja-analyysillä, johon epäilemättä kykenet sinäkin. Jos tunnet yhtään palkanmuodostusta esim. omalta kohdaltasi, tiedät, että vuosikorotukset sovitaan aina vuodeksi eteenpäin. Näin ollen 9 vuoteen pyöristyvä logaritminen ratkaisu tarkoittaa (vähintään) 10 vuoteen pyöristyvää todellista jäykkyyttä.
        2) Olet oikeassa. Minun olisi pitänyt kertoa selvemmin olettavani nykyisen inflaatio-odotuksen (1,5%) lähellä olevia palkankorotustasoja.

      2. Patamusta sanoo:

        Matti on oppinut juuri laskemaan ja pätemisen tarve on kova.
        1) Yhdellä merkitsevällä numerolla tulos on 10
        2) Tarkkuus korreloi tekstin kanssa ilman selityksiäkin, jossa viitataan nopeaan laskutoimitukseen.
        Nopea laskutoimitus ainakin ennen on lähinnä tarkoittanut likimääräisiä lähtöarvoja ja sitäkin likimääräisempää lopputulosta päässälaskuna.

        Liberaali, noh! Liikaa vasemmistoliberalismia, joka loukkaa ihmisen oikeutta päättää omista asioistaan.

      3. Matti Leppänen sanoo:

        Hyvä Elina! Omien laskuvirheiden myöntäminen on reilua. Itsekin teen laskuvirheitä;). Patamustalle: kannattaa vaatia muuta kuin lonkalta tehtyjä laskuja. Lähes aina lonkalta osuu ohi, kuten RK:lla sitä Sodankylässsä 1998 testailtiin. Ja leimaaminenkaan ei oikein osu; en ole vasemmistopuolueita äänestänyt. Argumenttien laatua olen aina vaatinut, enkä osaa sitä oikein asenteellisuudeksi tulkita.

        Asia-argumentointiin: Elinan kirjoituksen pointti oli, että Sixtenin esittämä kilpailukyvyn kurominen nollaratkaisuilla kestää liian kauan. Opponoin.
        1)Elinan linkittämässä erinomaisessa Suomen pankin selvityksessä kustannuseron sanottin : ”Kuviossa näkyvät tiedot viittaavat siihen, että tämä edellyttäisi koko talouden työkustannusten tason alenemista suhteessa kauppakumppanimaiden keskiarvoon suurin piirtein 10–15 prosentin verran, ehkä lähempänä 10 prosenttia.” Otan kirittäväksi 12.5%
        2) Saksan palkkakustannukset ovat nousseet viime vuodet noin 3-3,5% vuosivauhtia (googlatkaa itse). Lisäksi Saksassa on ennnätyksellisen alhainen työttömyys, joten on perusteltua olettaa, että vastaavansuuruinen kustannustennousu jatkuu myös lähivuodet. Suomessa palkkatason nousu on ollut melkein nollassa, ja tätä linjaa olisi saatu jatkettua ilman provosointia vielä seuraavakin kierros. Olisi siis mielestäni kohtuullisen realistista olettaa, että meillä olisi ollut mahdollisuus kolmen prosentin vuosittaiseen kiriin.
        3) Tällä kirivauhdilla 12,5% ero olisi kurottu neljässä vuodessa! Kahden prosentin vuosikirillä ero olisi kiritty kuudessa vuodessa. (Hesarin mukaan kahden viime vuoden kiri on ollut 6%)
        Eli mielestäni Elinan argumentti kaatuu väärien alkuarvojen valintaan. Mielestäni Sixten vei tämän argumentaatioskaban.

      4. Patamusta sanoo:

        Leimä osui väärään kohteeseen. Pitänee hankkia vahvemmat silmälasit. Prkl kun tätä sivustoa ei saa tabletilla zoomata.

        Mihinkähän kohtaan tämä kommentti osuu kun Matilta puuttuu tuo vastaa linkki.

      5. Patamusta sanoo:

        BTW Matti, osaan laskea, enkä ole vasta opetellut laskemaan. Myös pilkunnussinta onnistuu, jos sille päälle sattuu. Elinan argumentit eivät kaadu mielestäni väärin lahtoarvoihin mutta Korkman uskonee ihmeeseen. Budjetissa on 20 mrd euroa läskiä ja poliitikot ovat vätyksiä, kun budjetin siivoaminen ei onnistu. Prkl kun se zoom puuttuu. Kuitti liberaalisuudesta oli suunnattu Elinan vasemmistoliberalismiin, jota et tietääkään voinut tietää. Mitä omaan äänestyskäyttäytymiseeni tulee, niin olen aina äänestänyt vasemmistopuoluetta, koska Suomessa ei ole muita puolueita.

  12. Jaska sanoo:

    Ainoa järkevä tapa nuoren toimia tässä tilanteessa on lähteä ulkomaille ja jäädä sinne. Tästä omituisesta ay-liikkeen ja vihervasemmiston kuristusotteesta ei vapauduta vielä vuosikymmeniin ja jos/kun siitä vapaudutaan on jo liian myöhäistä.

    1. realisti sanoo:

      Ainoa järkevä asia nuorelle on poistua suomesta kun täällä leviää ihmisyyttä vihaava uusliberalistinen talouspolitiikka, joka tuo hyvinvointia vain niille joilla jo ennestään on paljon rahaa ja jossa ainoat faktoihin perustuvat perustelut tekee ay-liike joka haluaa että ihmisillä olisi mahdollisuus onnelliseen elämään

      1. Patamusta sanoo:

        Tässä on pitkä Kataisen sosialistijuntan aika odotettu vapauden tuulia ja vieläkin odotellaan näpertelyä seuratessa. Vaikuttaa siltä että lähtijöitä on useammalta rintamalta.

  13. Jaska sanoo:

    Kun työttömiä on lähes 500 000 ja avoimia työpaikkoja muutama kymmenentuhatta, joista suuri osa provikkapalkkaista myyntihommaa ja osa-aika työtä on turha puhua työvoimapulasta. Ay-liikkeen päätehtävänä status quon säilyttäminen. Velkaa yli sata miljardia and counting. Pk-sektori eurooppalaisittain poikkeuksellisen pieni. Yrittäjyyshalukkuus eurooppalaisittain poikkeuksellisen matala. Massiivinen ja ylipalkattu julkinen sektori. Siinä on realistille faktoja joiden pohjalta ihmiset tekevät omia siirtojaan, eikä niitä muuta mikään määrä propagandaa, puolitotuuksia ja valheita.

  14. Karhila sanoo:

    Kuunnellessani Korkmanin sanomaa ja tarkastellessani miten tuo sanoma A-Studiossa syntyi, niin mieleen tuli vääjäämättä tilaaja-tuottaja malli.
    Ja eikös vain Korkmanin mielipiteitä käytetty osin perusteina, jotka ”oikeuttavat” Mustan Perjantain joukkovoiman ilmaisut.

  15. Yksi tavallinen palkanmaksaja sanoo:

    Voisiko koko tuottavuusongelman ratkaisuta helposti jos vaan ay-liikkeeltä löytyisi tahtoa? Eli poistetaan kaikilta lomarahat ja yritysten on palkattava säästyneillä rahoiilla uusia työntekijöitä esim. 70 % osuudella.
    Näin saataisiin yrityksille lisää työntekijöitä ja siten tuottavuutta, henkilöstön työkuormaa (uupumusta) pienennettyä, työllisyys vähenisi (kulut putoaisivat), verotulot kasvaisivat …
    Ainoa suora kärsijä olisi palkansaaja mutta menisi tulojen suhteessa, eikä rokottaisi eniten pienituloisia viikonlopputyötä tekeviä ja jos joka tapauksessa pitää leikata niin tama olisi munusta ylivoimaisesti kivuttomin ratkaisu.
    Onko toteutus kiinni vain tahdosta?

  16. Tage Johansson sanoo:

    Kuinka paljon kustannuskilpailukyvyn pitäisi parantua? – Haluaisin vain hiukan esittää erilaisen mielipiteen tästä kohtaa myös Suomen Pankin tutkijoille.

    Kun mitataan sitä miten paljon kilpailukyvyn suomalaisten ainakin vientiin tarkoitettujen tuotteiden ja palveluiden pitäisi parantua ei oikeastaan pitäisi mitata vain sitä miten vientimaissamme yleiset tuotteiden ja palveluiden tekemisen kustannustasot ovat kehittyneet ,…VAAN pitäisi ehkä pikemminkin mitata vielä tarkemmin sitä mistä muualta niitä suomalaisten viemiä tuotteita ja palveluja saa pääosin hankittua, joita näissä vientimaissamme meiltä ostetaan.

    Eli, kun myymme esim. hydrauliikkanostimia Tanskaan on verrattava tätä siihen mistä muualta tanskalaiset yritykset voisivat ostaa vastaavia hydrauliikkanostimia. Ja siis nimenomaan vastaavia hydrauliikkanostimia, koska me emme useinkaan kilpaile esim. ruotsalaisten ja saksalaisten konepajatuotteiden kanssa – joiden maiden kustannustasoon nyt usein viitataan kustannuskilpailukykyä vertailtaessa – yksinkertaisesti siitä syystä, että ne ovat useimmiten niin paljon kehittyneempiä tuotteina – innovatiivisempia, laadukkaampia ja haluttavampia myös tuoteimagoltaan: Niiden ostopäätöksiä tehtäessä vaakakupissa painavatkin aivan erilaiset tekijät kuin suomalaisia tuotteita ostettaessa. Niitä halutaan ostaa kalliimmallakin hinnalla, jolloin niiden tekemiseen tarvittavien työtuntienkin kustannukset voivat olla kalliimpia. Suomalaiset konepajayhtiöt itse asiassa mielestäni kilpailevatkin korealaisten ja taiwanilaisten vastaavien tuotevalmistajien kanssa, koska olemme laadultamme ja ominaisuuksiltamme paljolti silloin samanlaisia – mutta silloin kilpailuhaittamme onkin jo aivan jotakin muuta kuin tuo noin laskemasi ja SP’n analyysissa mainittu meidän vientimaiden painotetulla kustannustasoilla laskettu.

    Eli tiivistetysti: Kun tekee keskinkertaisia tuotteita kalliilla on tuotteen tekijä joka suhteessa aika lirissä – alkaa siis se suomalainen kustannusten alentamisen perässä tapahtuva kujanjuoksu, mistä esim. KoneCranes’in ja Terex’in fuusioyritys on tyyppiesimerkki. Kun tekee erinomaisia tuotteita kalliilla, kuten esim. saksalainen autoteollisuus, saa ne vielä hyvinkin kaupaksi ja silloin työntekijätkin voivat saada osansa tästä arvonlisästä ilman, että tuotteen tekijä on lirissä.

    Väittäisin, että kustannuskilpailukyvyn parantamisen tarpeemme on noin 30-35%, mikä vastaa tuotteiden hintatasoeroa Etelä-Koreaan ja Taiwaniin,…missä tehdään, kuten näemme, aivan kelpo tuotteita. Nyt tilanne näyttääkin siis jo huomattavasti kauheammalata ja selittääkin markkinoilla tapahtuvaa suomalaisten tuotevalmistajien jo jonkin aika jatkunutta ongelmien tasoa ja paniikkireaktioita.

    1. Patamusta sanoo:

      Sen verran oli asiantuntevaa teksiä, että epäilin kirjoittajan olevan insinööri, mutta google saa epäilemään että kauppatieteet on kuitenkin ollut opinahjo. Mukava lukea kauppatieteilijän tekstiä, jossa on muutakin, kun merkonomitason ”viisauksia” – rahan pitää kiertää.

  17. Juha sanoo:

    Prof. Haaparannan mukaan kustannuskilpailukykyloikat on loikittu. Turha hyppiä pidempään.

    http://blog.hse-econ.fi/?p=6781

    Analyysin loppukaneetti tiivistää oivallisesti ohjeen hallitukselle: ”…meidän on kyettävä niittämän haasteita kuten temmeltäväin tuulten ritarien kuuluu. Tässä siksi linkki Kukonpoikien lauluun ’Katso kenguru loikkaa’. – See more at: http://blog.hse-econ.fi/?p=6781#sthash.rk6O1xQ3.dpuf”

  18. Peruskauraa sanoo:

    Yksikkötyökustannuksista kuvaavasta kaaviosta hyvin näemme, että tuottavuus on yksi osa sitä. Tuottavuudessa yksi erittäin tärkeä osa on kysyntä, joka on maailmanlaajuisesti heikentynyt. Lisäksi Suomen erityisongelmaksi voisi laittaa Venäjän, jonka merkitys meidän vientisektorille on merkittävä.
    Kun yrityksiltä kysyttiin, mikä heidän suurin viimeaikoina kokema ongelma oli niin ongelmaksi ei muodostunut palkkataso vaan kysynnän heikkous.

    Työtunnin hinta on meillä pienempi kuin Ruotsilla ja Saksassa toteutetun palkankorotuksen jälkeen varmaan myös hyvin samalla tasolla.
    http://www.verkkouutiset.fi/talous/tyovoiman_kustannukset_suomi_bulgaria-34030

    Sipilän puheesta sen verran, että faktat tulisi olla kunnossa …
    http://www.talouselama.fi/uutiset/itse+asiassa+valtio+velkaantuu+600+000+eurolla+tunnissa+ei+miljoonalla/a2324909

  19. Heikki Koskenkylä sanoo:

    Elina Lepomäki on analyysissaan täysin oikeassa. Periodin valinta ei ole ratkaisevaa kuten jotkut väittävät. SP ja VM käyttävät samoja lukuja, joista Liikanenkin puhui ykkösaamussa TV1 jokin aika sitten. Pitkällä periodilla alkaen vuodesta 2000 vuoteen 2014 luvut ovat seuraavat:
    – euromaihin verrattuna Suomen kustannuskilpailukyky on heikentynyt noin 10 %
    – kaikkiin kilpailijamaihin nähden noin 15%
    – Saksaan nähden yli 20%
    Ero Saksaan nähden on suurin, koska reaalipalkat eivät nousseet Saksassa 2000- 2007 juuri lainkaan. Hallituksen tavoite viiden prosentin kilpailukyvyn parantamisesta on vaatimaton, tarve on yli 10 prosenttia. Toiset viisi % pitäisi saada maltillisella palkkapolitiikalla! Sixten Korkman on täysin väärässä, palkkamaltti ei riitä yksistään. Työajat ovat Suomessa EUn lyhimpiä, niitä pitää pidentää. Lomat ovat maailman pisimmät, 38 pv lomia ei ole edes Norjassa lähimainkaan. On käsittämätöntä että julkisella puolella on lähes 2 viikkoa pitemmät lomat kuin yksityisellä sektorilla. Näille Suomen lomille nauretaan maailmalla mm muissa pohjoismaissa! Ylipäänsä meillä on eletty kahdeksan vuotta yli varojen, on aika laskea elintasoa jonkin verran. Julkinen sektori on ylisuuri, EUn korkein suhteessa BKT:een. Kokonaisveroaste on EUn korkeimpia ja haittaa kasvua. Ankara sopeutuminen on nyt edessä ja se tulee tapahtumaan tavalla tai toisella. On käsittämätöntä miten jyrkästi meillä vastustetaan rakenneuudistuksia ja sopeutumista alati kiihtyvään globaaliin kilpailuun.

  20. Ulf Fallenius sanoo:

    Korkman antoi sellaisen lausunnon joka oli realistinen ja luultavasti se tulos mihin päädytään.

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa