Pohjoismaista mallia ei ole

Pohjoismaista mallia ei ole

Vaalien lähestyessä pohjoismaisella hyvinvointivaltiolla on paljon ystäviä. Rakkaalla lapsella on monta nimeä. Sitä kutsutaan pohjoismaiseksi malliksi, (sosiaalidemokraattiseksi) hyvinvointivaltioksi tai hyvinvointiyhteiskunnaksi. Kaikilla nimillä kuvataan valtion ja yhteiskunnan järjestämistapaa, jossa korkeahkoon verotukseen yhdistetään laajat julkiset palvelut ja työmarkkinoiden sekä (markkina)talouden valtion ohjaus. Julkissektorin menojen suhde bruttokansantuotteeseen on korkea.

Suomessa pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa tavataan pitää politiikkojen keskuudessa oman yhteiskuntamallimme synonyyminä. Näin halutaan antaa tietoisesti kuva siitä, että muutkin Pohjoismaat ovat järjestäneet toimintonsa ja yhteiskuntansa kuten me. Tosiasiassa yhtenäistä pohjoismaista mallia ei ole olemassakaan. Kaikissa maissa on toki korkea nettoveroaste ja laajalti julkishyödykkeitä tarjolla, mutta siihen ne yhtäläisyydet sitten loppuvatkin. Kakku voi olla koristeiltaan ulkoisesti sama, mutta täytteet vaihtelevat maittain.

Esimerkiksi terveydenhuollon julkispalveluita tuotetaan Ruotsissa kaavalla, jossa raha seuraa potilasta. Alueelliset maakuntakäräjät määrittelevät paljon eri terveydenhuoltopalvelut, kuten polikliniikkakäynti saavat maksaa, ja mitkä ovat niiden laatukriteerit. Avuntarvitsija päättää itse meneekö julkisen yhteisön tuottamaan terveyskeskuspalveluun vai yksityiselle lääkäriasemalle. Viime kädessä veronmaksaja päättää itse kuka häntä hoitaa, palveluntilaaja määrittää taas maksimihinnan mitä kyseistä palvelusta maksetaan. Jos palvelun onnistuu tuottamaan tehokkaammin tai kriteereitä laadukkaammin, on oikeutettu tuotantopalkkioon.

Palveluntuottajien välinen kilpailu on tuonut palvelut tarvitsijoiden lähelle, esimerkiksi lähiöihin on avattu pieniä muutaman lääkärin terveysasemia. Suomessa taas ”pohjoismainen malli” terveydenhuollossa rakentuu suuriin julkisiin yksiköihin – valinnanvaraa on lähinnä sen suhteen miltä julkisyksiköltä hoitonsa haluaa. Kustannuksia ei kontrolloi kukaan. Sotet ja ervat lisäävät oma hallintohimmelinsä entisten päälle. Osmo Soininvaara on luvannut tarjota pullakahvit edustajatovereilleen, mikäli saa perusteet mihin viittä erva-aluetta tarvitaan. Ovat jääneet pullakahvit maksamatta.

Tanska laittoi kuntansa yhteen toistakymmentä vuotta sitten, Ruotsi muutamassa erässä, alkaen jo 1960-luvulla. Puolta pienemmässä Suomessa onkin enemmän kuntia kuin Ruotsissa, Norjassakin niitä on 47% vähemmän kuin meillä. Tosin maakuntakäräjämalli vaikeuttaa kuntien ja niiden tehtävien vertailua. Ainakaan muissa Pohjoismaissa kuntapuolella ei uskota ’paljon ja pieniä’ –mallin toimivuuteen. Ehkä me tiedämme Suomessa paremmin?

Työmarkkinoilla samankaltaisuutta on jopa vähemmän kuin terveydenhuollossa tai kunnissa. Niin sanottua työehtosopimusten yleissitovuutta ei Ruotsissa ja Tanskassa tunneta lainkaan, Norjassakin vain paperilla. Suomen malli taas on sellainen, että paperilla työnantajalla ja työntekijällä on keskinäinen sopimusvapaus, eli osapuolet voivat sopia ehdot haluamallaan tavalla. Sopimusvapautta ei sen sijaan ole, mikäli kyseisellä toimialalta löytyy työehtosopimus. Työehtosopimuksettomat toimialat ovat yhtä harvinaisia kuin lumiukot Saharassa. Työehtosopimuksia on kolmisensataa.

Etelärannan ja Hakaniemen miehet ja naiset päättävät suuressa viisaudessaan kaikkien suomalaisten puolesta työehtojen raamit palkat mukaan lukien täysin riippumatta siitä, millä toimialalla tai millä paikkakunnalla työtä tehdään. Tämän seurauksena Suomessa on nelisensataatuhatta työtöntä. Melkoinen saavutus.

Työsuhteiden keston, päättymisen, palkanmuodostuksen ja koeaikojen suhteen jokaisessa Pohjoismaassa on omat sääntönsä. Ruotsissa irtisanotaan aina uusimmat työntekijät, Tanskassa ihan kuka tahansa, ja ihan milloin tahansa. Ruotsissa ainakin oman alani yrityksissä koeaika on kuusi kuukautta, Tanskassa joustava irtisanomiskäytäntö on tehnyt koeajasta epärelevantin. Ruotsissa ja Tanskassa työtön pakko-ohjataan työmarkkinoille hyvissä ajoin ennen kuin liitonrahat lakkaavat. Työtön työnhakija ei ehdi sosiaalisesti syrjäytyä 400 päivää, koska kurssitus tai kunnan hommat alkavat ripeästi työttömyyden iskiessä.

Ruotsissa palkankorotusvaran kaikille toimialoille ankkuroi ns. industrinormen, vientiyritysten palkankorotusvara, jota ei sitten muualla yhteiskunnassa ylitetä. Tanskalaiset päättävät palkkansa paikallisesti ja norjalaisilla on öljyn myötä ihan omat sääntönsä. Ruotsissa palkka voi työuran loppupuolella jopa faktisesti laskea, koska palkankorotukset seuraavat tarkemmin työntekijän tuottavuutta ja tehokkuutta kuin Suomessa.

Suomalainen kolmikanta on ihan oma luomuksensa, jossa valtio muun muassa ulkoisti eläkeratkaisun täysin työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen kaksikantaan. Aika hyvin ulkoparlamentaarisilta voimilta, joiden päättäjiä ei todellakaan demokraattisin voimin valita. Valtiovarainministeriön ex-jyrä Raimo Sailas on ihmettellyt toimintatapaa muutaman tuhannen palstamillin verran. Hänen mukaansa yksi keskeisimmistä hyvinvointivaltion kestävyysvajeen päätöksistä tehtiin ilman, että hallitus otti osaa. Siihen taas vaikutti olennaisesti Jutta Urpilaisen harkitsematon vaalilupaus siitä, etteivät demarit istu hallituksessa, joka korottaa eläkeikää.

Työeläkemallit maiden välillä ovat vaikeasti tulkittavissa ja yhteismitallistettavissa. Ruotsissa tosin jaksetaan työelämässä huomattavasti pidempään ja ikääntyneiden työllisyysaste on huomattavasti korkeampi. Syyksi tähän tarjotaan sitä, että loppupäässä työtehtävät kevenevät, mutta niin kevenee myös palkanmaksukin. Lisäksi taloudelliset edut työssä pysymisessä korostuvat. Ruotsissa eläkekattoa kierretään työntekijöiden ja työnantajan yksilöllisillä sopimuksilla.

Äänestäjän kannattaa näin vaalikevään lähestyessä pitää mielessä, ettei monoliittista pohjoismaista mallia ole olemassa kuin politiikkojemme paneelipuheissa. Kyllä, on totta, että kaikissa Pohjoismaissa on korkea nettoveroaste, ja periaatteessa kattavilta näytävät julkiset palvelut. Niillä nettoveroilla vain saa kovin eri tavalla tuotettuja ja erilaatuisia palveluja. Norjassa huokaillaan homekouluja, Ruotsissa yksityistettyjen koulutuspalvelujen heikkoja Pisa-tuloksia.

Suomalaisen pohjoismaisen mallin erikoisuus on, että korkeasta veroasteesta huolimatta velkaannumme ainoana Pohjoismaana erittäin nopeasti. Lisäksi julkisten palveluiden laatu ja saatavuus on erityisesti terveydenhuollossa hyvinkin paikkakuntasidonnaista.

Tämä, jos mikä, on ainutlaatuista.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

3 kommenttia artikkeliin “Pohjoismaista mallia ei ole

  1. Juha sanoo:

    Painavaa asiaa. Pohjoismaiset mallit tuntuvat olevan hallussa.

    Mutta missä on pihvi?

    Rusinat pullasta. Moni kakku päältä kaunis, silkkoa sisältä. Vai jotakin muuta?

    1. Juuso sanoo:

      Ei pihviä, jos ei karjaa. Ei perunoita, jos ei siemenperunoita. Eli resurssit kerätään julkissektoriin käyttöön, niin että vaihtoehtona on vain köyhtyminen.

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa