Poliittinen ja taloudellinen vapaus yhdessä synnyttävät ihmiskunnan ihmeet

Heinäkuussa 1794 poliittiset vastustajat surmasivat vallankumouksellisen tasavaltalaisen, radikaalin demokraatin ja vallankumouksellisen Ranskan hirmuhallinnon liikevoiman Marximilien Robespierren. Hirmuhallinnon aikana 40 000 ranskalaista miestä ja naista kuoli giljotiinissa ”kansakunnan vihollisina”. Väkijoukko oli ennen palvonut Robespierreä, mutta nyt se vaati hänen vertaan, ja muutama hetki ennen kuolemaansa hän puhutteli sitä seuraavilla sanoilla: ”Annoin teille vapautta, mutta nyt haluatte myös leipää.” Niin päättyi hirmuhallinto.

Tarinasta voidaan päätellä opetus, jonka mukaan poliittinen vapaus ja taloudellinen hyvinvointi eivät ole sama asia, vaikka niillä voikin olla yhteys.

Taloudellinen hyvinvointi on vapauden seurausta. Etelä-Afrikassa, missä muodollinen työttömyysaste on 25,2 prosenttia (luvussa ei oteta huomioon niitä, jotka ovat lakanneet etsimästä työtä), ero poliittisen vapauden ja taloudellisen hyvinvoinnin välillä kertoo potentiaalisesti täysin katastrofaalisesta asiaintilasta – ja vaaraa ovat lisänneet peräkkäiset hallitukset, jotka toistuvasti lupailevat kaikenlaisia etuja äänestäjilleen.

Voidaksemme käsitellä edessämme olevia haasteita meidän täytyy poistaa tieltämme eräitä väärinkäsityksiä.

Työpaikkojen luominen ei ole valtion tehtävä. Jotta työpaikat olisivat kestäviä, yksityissektorin täytyy luoda ne. Hallituksen luomat työpaikat syntyvät veronmaksajien kustannuksella ja merkitsevät tuettua työllistämistä. Koska ne eivät ole kestäviä, niillä ei ole positiivista taloudellista vaikutusta. Yksityissektori on tärkein varallisuuden luoja ja valtiosektori kuluttaja.

Raha on pelkkä hyödykkeiden ja palveluiden vaihdon väline, ja siksi sen pitäisi olla suhteessa tuottavuuteen ja heijastaa sitä. Kun kävin kommunismin ajan jälkeen Venäjällä ja Tšekkoslovakiassa 1991, siellä kerrottiin vitsiä, jonka mukaan työläiset olivat tekevinään työtä ja hallitus oli maksavinaan heille. Niinpä, kun puhumme merkityksellisestä työpaikkojen luomisesta, meidän tulisi mielestäni keskittyä pelkästään yksityissektoriin.

Herää kysymys siitä, millaista politiikkaa yksityisyrityksiin tulisi soveltaa. Millainen politiikka lisää niiden tuottavuutta ja millainen hidastaa sitä? Mitä pitäisi tehdä?

Tarkastellaanpa periaatteita, jotka toimivat kaikkein yksinkertaisimpien kahden osapuolen välisten kauppojen perustana. Yksinkertaiset liiketoimet voivat toimia esimerkkinä ja suuremman talouden mikrokosmoksena. Niiden tulisi antaa päättäjille tietoa siitä, millainen politiikka sopii parhaiten yhteen ihmisluonnon kanssa, koska talouden kontekstissa inhimillinen tekijä ratkaisee. Aloitetaan aikojen alusta ja hypoteettisesta luolamiehestä, joka on taitava metsästämään, muttei osaa valmistaa metsästysaseita. Luolamiehemme tapaa taitavan asesepän ja suostuu vaihtamaan osan saalistaan aseeseen. Kumpikin kokee, että liiketoimesta on ollut heille etua, sillä he saavat vastineeksi jotakin arvokkaampaa kuin antoivat. Ennemmin tai myöhemmin asesepälle paljastuu, että jos hän metsästysretkillä käymisen sijasta erikoistuu valmistamaan aseita, hän voi vaihtaa aseet turkiksiin, rahaan, norsunluuhun ja niin edelleen. Hän on mukana liiketoiminnassa. Hän menestyy, ja hänen asiakkaansa menestyvät, koska he käyttävät nyt tehokkaampia metsästysaseita.

On tärkeä huomata, ettei tapahtumaan liity voimankäyttöä tai huijausta. Siihen ei osallistu kolmatta osapuolta. Ei ole osapuolta, joka määräisi liiketoiminnan säännöt. Transaktiossa mukana olevien osapuolten säännöt syntyvät spontaanisti. He noudattavat sääntöjä ikään kuin ne olisivat luonnollisia. Edesmennyt taloustieteilijä Friedrich Hayek kutsui tätä spontaaniksi järjestykseksi, ja yksi osa tätä järjestystä on yksityisomaisuuden molemminpuolinen kunnioitus.

Yksinkertaisen esimerkin pohjalta voidaan tehdä yleistys: sen mukaan nykyaikaisessa taloudessa, maassa, jossa hallitus pidättäytyy puuttumasta taloudellisiin asioihin, vallitsee suuri taloudellinen kasvu ja nautitaan sen mukanaan tuomista sosioekonomista eduista. Jos hallitus toisin sanoen edistää tuottajien ja kuluttajien taloudellista vapautta ja sallii heidän harrastaa liiketoimia, joihin ei sisälly voimankäyttöä tai huijausta, maa ja sen kansalaiset kukoistavat. Tämä on varma keino vähentää työttömyyttä, kehittää koulutusta ja luoda parempi terveydenhoito.

Nämä perusperiaatteet soveltuvat kaikkiin talouksiin riippumatta kulttuurikontekstista, jossa ne ovat syntyneet. Sitkeää ”työmoraalin” myyttiä on tarkasteltava kriittisesti. Näkemys vahvistaa julkilausumattomasti kansallisia tai etnisiä stereotyyppejä ja väittää, että tietyillä ryhmillä on työmoraalia tai että niiltä puuttuu sitä. Loogista jatkoa on päätellä, että köyhät ovat köyhiä, koska heillä ei ole työmoraalia, ja rikkaat taas menestyvät paremmin, koska heillä on. Ja näkemys on erittäin vaarallinen erityisesti silloin, kun siihen yhdistetään rotu.

Ennen kuin Berliinin muuri romahti 1989, Länsi-Saksa oli maailman toiseksi suurin talous kun taas Itä-Saksa oli taloudellinen katastrofialue. Kansa, kulttuuri ja perheet olivat olleet samoja, kunnes ne jaettiin toisen maailmansodan jälkeen. Kahta Koreaa voidaan tarkastella samalla tavoin: etelä on talousjättiläinen ja pohjoinen taloudellinen kuilu, joka imee edelleen ulkomaanapua. Jälleen sama kansa ja sama kulttuuri. Entä Manner-Kiinan ja Hongkongin vastakohtaisuus ennen vuotta 1992, kun Deng Xiaoping toi mukanaan radikaaleja vapaiden markkinoiden uudistuksia ilmoitettuaan, että on hienoa olla rikas ja että ei ole tärkeää, onko kissa musta vai valkoinen, kunhan se pyydystää hiiriä? Taas kerran sama kansa, sama kulttuuri ja samat paljastavat taloudelliset epäjohdonmukaisuudet. Eron aiheutti joka kerran taloudellisille toimijoille myönnetyn vapauden aste.

Vuoden 1992 jälkeen, radikaaleimpien viime vuosina nähtyjen markkinoita vapauttavien uudistusten ansiosta Kiina on noussut erittäin merkittävään asemaan maailman kolmanneksi suurimpana taloutena. Valitettavasti sitä vastoin ”Yhdysvallat tarttui sosialistien taloudelliseen pelikirjaan, jonka Deng Xiaoping ymmärsi heittää pois”, Bertel Schmittiä lainatakseni.

Laillinen ja institutionaalinen viitekehys, jossa taloudellinen toiminta tapahtuu, ja erityisesti talouden säätelyn aste määräävät, miten vauraita maa ja sen asukkaat voivat olla. Toisin sanoen aste, johon saakka hallitukset sallivat yksilöiden olla taloudellisesti vapaita, määrää heidän taloudelliset lopputuloksensa.

Professori Walter Williams on kirjoittanut ajatuksia herättävän teoksen South Africa’s War Against Capitalism, ja asian ydin tiivistyy hänen sanoihinsa vuodelta 1986: ”– – ratkaisu Etelä-Afrikan ongelmiin ei ole erityisohjelmissa, ei vähemmistöjen työnsaanti- ja osallistumismahdollisuuksien parantamisessa, ei avustuksissa eikä sosiaalituissa. Se on vapaudessa. Jos nimittäin katselet maailmalle ja etsit rikkaita ihmisiä, erilaisia ihmisiä, jotka tulevat toimeen varsin hyvin, etsit samalla yhteiskuntaa, jossa yksilönvapautta on suhteellisen paljon.”

Artikkeli on julkaistu Kapitalismin moraali -kirjassa.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa