Populismi rasittaa yrittäjyyskeskustelua

Populismi rasittaa yrittäjyyskeskustelua

Kaiken tämän viiveen jälkeen, hitaasti, mutta varmasti suomalaiset alkavat havahtua maansa joustamattomuuteen. Se olisikin ihme, jos säännölliset uutiset maasta muuttavista yrittäjistä ja omistajista sekä päivittäiset veijaritarinat julkisesta byrokratiasta eivät herättäisi ajatuksia. Innokkaimmat voivat nähdä tässä sukupolvien siirtymävaiheen, eräänlaisen ideologisen heräämisen ja vaalikautta määrittävän muodin. Suurin osa miettii lähinnä pragmaattisesti ja vakavasti kiireellisiä uudistuksia pahimman edessä. Toiset taas pitävät ”Sääntö-Suomea” ja yrittäjyyden tuomista keskusteluun uusliberalistisen elinkeinoelämän salaliittona maailman parhaimman yhteiskunnan romuttamiseksi.

Kun uusi trendi alkaa hahmottua, ensimmäisillä kriittisillä puheenvuoroilla on sisällöstä riippumatta omaa hipster-arvoa. Älykön maineen ja kasan irtopisteitä voi lunastaa helposti ainakin siltä kohderyhmältä, joka on ollut valmiiksi samaa mieltä jo vuosikymmenten ajan. Päivän kandidaatti on Helsingin Sanomien kolumnisti Rosa Meriläinen. Hänen mielestään yrittäjien puheenvuorot ovat suhteellisuudentajusta vieraantunutta ruikutusta. Aikaisemmin nk. luuseriyrittäjiä ovat ennättäneet syyllistämään mm. Tarja Filatov (sd.) sekä Antero Vartia (vihr.) (lue koosteartikkeli tästä).

Meriläisen suhteellinen etu on selvästi retorisessa vaikuttamisessa. Vasta lukiessani uudestaan hänen kirjoitustaan, huomasin salakavalan määritelmän. Kun yrittäjä ottaa ylipäätään kantaa julkisessa keskustelussa, kolumnisti määrittelee sen epämiellyttäväksi ”valittamiseksi”. Kolumnissa ehdotetaan, että ”valittamisenvaran” tulisi olla kääntäen verrannollinen elintasoon nähden. Toisin sanoen, jos yrittäjällä on taloudellisesti hyvä tilanne, hänen ei pitäisi valittaa. Tähän asenteeseen en voi samaistua. Itse näkisin tarpeelliseksi nostaa esille kaikki realistiset parannusehdotukset mahdollisuuksien mukaan. Jatkuva parantaminen ei välttämättä ole politiikantutkijoille ja kolumnisteille niin tuttu asia, mutta kilpailullisilla markkinoilla toimivat yrittäjät ja johtajat tietävät pysähtymisen olevan tuhoisaa. Varsinkin menestyjille jatkuva parantaminen on osa identiteettiä.

Yrittäjyyttä käsitellään usein vanhanaikaisen suljetun maailman viitekehyksessä. Juuri sitä Meriläinenkin nyt ”uusintaa”, kuten sosiologit sanoisivat. Vaikka yrittäjällä olisi parempi elintaso kuin monella palkkatyötä tekevällä, se ei ole yhteiskunnan kannalta relevantti peruste kieltää yrittäjän kritiikkiä mm. sääntelyä kohtaan. Sääntely ei ole pelkkä yksiselitteinen etukysymys. Sillä on kaikkiin vaikuttavia tahtomattomia seurauksia, joiden kartoittaminen on yhteiskunnan suurimpia ja myös sivuutetuimpia haasteita. Vaikka moni haluaisikin suunnitella yhteiskuntaan tasapalkkaisen tulonjaon, se ei ole suomalaisten tai edes eurooppalaisten käsissä. Kansainväliset markkinat, vero- ja kustannuskilpailu sekä kannustimet yleensäkin ovat sellaisia realiteetteja, jotka eivät riipu paikallisesta yrittäjän ja palkansaajan välisestä elintasoerosta. Yrittäjien ”valitus” on usein muistutus realiteeteista, jotka määrittävät kaikille yhteisiä etuja.

Ehkä hedelmällisempi aihe kolumnissa on konkreettisempi yrittäjyyteen liittyvien riskien jakaminen. Aihe on haastava, tai ainakin se vaatii erityistä talouden pohjatietämystä. Aiheen ympärillä on nimittäin paljon älyllisiä sudenkuoppia. Meriläinen esimerkiksi vetoaa siihen, että myös työntekijät ottavat riskejä. Hänen ainut esimerkkinsä tästä koskee talon rakentamista:

”Yhden tehtaan varassa pikkupaikkakunnalle talonsa rakentaneet työläiset ottavat melkoisen riskin, josta monet ovat joutuneet maksamaan kalliin henkilökohtaisen hinnan. Kun tehdas on lakkautettu, alta ei ole mennyt ainoastaan työpaikka ja palkkatulot, vaan myös omaisuuden arvo.”

Ensinnäkään talon rakentaminen ei ole työllistymiseen liittyvä, nk. systemaattinen riski. Pikemminkin kyse on epäsystemaattisesta riskistä, jota on mahdollista hallita itse. Jos työllistyminen tietyllä alueella on yhdestä työnantajasta kiinni, talon rakentaminen on äärimmäisen huonoa riskinhallintaa. Mielummin kannattaisi muuttaa vuokra-asuntoon. Kaikkeen toimintaan tietenkin liittyy riskejä. Kuitenkin tässä aiheessa vain suoraan työllistymiseen liittyviä riskejä tulisi arvioida. Mitkä tahansa riskit eivät siis palvele argumentteina. Siihen nähden kolumni ei onnistunut osoittamaan yrittäjyyden huolettomuutta.

Meriläinen ilmaisee asian niin, että vähemmän tuntipalkkaa maksava yrittäjä siirtäisi riskiä omasta epäonnistumisestaan työntekijälle. Kolumnisti on osittain oikeassa siinä, että kiinteän palkan maksaminen on riskialtista. Tuosta retoriikasta ei kuitenkaan ensimmäisenä välity se tosiasia, että yrittäjä ja työntekijä ovat samassa veneessä. Pikemminkin yrittäjä saadaan näyttämään itsekkäältä epäonnistujalta, joka ikään kuin vierittäisi omia riskejään muille. Maksamalla pienempää palkkaa on toki mahdollista vähentää yrityskohtaisia kustannuksia ja vähän myös maksukyvyttömyysriskiä. Meriläisen logiikka on kuitenkin hatara. Ei ole olemassa mitään absoluuttista työn hintaa, joka automaattisesti kuuluisi jokaiselle työntekijälle kaikissa tilanteissa. Maksamalla kiinteää palkkaa yrittäjä kantaa edelleen riskejä työntekijän puolesta. Omistaja-yrittäjän on käytännössä mahdotonta vierittää hänen pääomansa tuottoon liittyvää riskiä työntekijälle. Korkeintaan riskejä olisi teoriassa mahdollista jakaa ehdottamalla työntekijän osakkuutta, jolloin tämän tulot perustuisivat yrityksen tulokseen. Tätä taas ei kolumnissa käsitelty.

Meriläinen jatkaa:

”Ihan mielelläni näkisin sellaisen analyysin, jossa Suomen vahvuus kansainvälisillä markkinoilla perustuisi kehnoihin työoloihin ja alhaisiin palkkoihin. Saisi nimittäin aika paljosta luopua ennen kuin tähän tilanteeseen päästäisiin. Silloin on palkansaajalla kaikki oikeus kysyä työnantajilta: luovutteko tekin ja mistä?”

Harmikseni en vakuutu siitä, että Meriläinen näkisi, mistä yrittäjyydessä ja ylipäätään markkinataloudessa on kyse. Siksi on hyvä kerrata. Sekä yrittäjän että palkansaajan tulo ovat viime kädessä peräisin maksavalta asiakkaalta. Asiakas ostaa kun ostaa, jos ostaa. Vaikka kuinka haluaisi, asiakkaan kysyntä on käytännössä riippumatonta tuotantoketjun osien parissa työskentelevien yrittäjien ja työntekijöiden henkilökohtaisista toiveista. Asiakkaan mieltymykset, paikalliset ja globaalit kilpailijat sekä muut olosuhteet ovat monimutkainen kokonaisuus epävarmuustekijöitä. Vakaa ja riskitön tila on utopiaa. Syy sille, että työntekijällä on mahdollisuus ansaita tasaista palkkaa on se, että on olemassa vauraampi ja paremmin riskiä sietävä omistaja sekä enemmän liiketoimintanäkemyksiä omaava yrittäjä.

Meriläisen tapa niputtaa kaikki yrittäjien moninaiset puheenvuorot ehdottomaksi ääripääksi ei ole sitä, mitä suomalainen keskustelu tällä hetkellä kaipaa. Vaikka kolumnissa tarjoiltiin helposti hakattava olkinukke työntekijöiden olojen huonontamisen ja palkkojen laskemisen muodossa, ymmärrys ei lisääntynyt, eikä ratkaisuja ehdotettu. Heitän pallon takaisin Meriläiselle. Ihan mielelläni näkisin sellaisen analyysin, jossa Suomen vahvuus kansainvälisillä markkinoilla perustuisi joustamattomuuteen, ja jossa yrittäjien on hankalampi sopeuttaa resurssejaan, riskejään ja kustannuksiaan muuttuvien markkinoiden mukana.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

8 kommenttia artikkeliin “Populismi rasittaa yrittäjyyskeskustelua

  1. Realisti sanoo:

    jahas. Kokoomuksen lobbarihautomo taas avautuu, kun joku uskaltaa mainita että nämä valittavat yrittäjät ovat juuri niitä yrittäjiä, jotka eivät liikeideana takia menestyneet.

  2. Olenko epärealisti? sanoo:

    Onko myös EK yrittäjä, joka on suurin ääni tässä keskustelussa? Valittava yrittäjä ajaa omia etujaan helpottaakseen yrittämistä, työllistääkseen ihmisiä ja pitämällä elinkeinostaan kiinni.

  3. Realisti sanoo:

    Yrittäjiä ei lähtökohtaisesti kiinnosta se paljonko he palkkaavat väkeä vaan se kuinka paljon he yrityksellään tienaavat. Siksi he kokevat että verot ovat epäoikeudenmukaisia, vaikka veroprosentti olisi 0,5 ja sillä rahalla taattaisiin esimerkiksi peruskoulutus kaikille. Yrittäjä ei halua että hommat olisivat helppoa vaan että omalle tilille jäisi enemmän rahaa. Ongelmana vain on se että heidän liikeideansa ovat usein huonoja. En ole vielä nähnyt yrittäjää joka tuottaisi voittoa ja jaksaisi valittaa

    1. Yksinyrittäjä sanoo:

      ”En ole vielä nähnyt yrittäjää joka tuottaisi voittoa ja jaksaisi valittaa”

      Teikäläiset realistit elävät jossain keinotodellisuudessa. MInä ainakin tuotan voittoa törkeistä veroista huolimatta. Tulokseen vaikuttavia veroja ennen tuloveroa menee 40 000€ ja tuloveroa noin 50 000€. Ala-arvoiset kommentit 0,5% veroista saa ainoastaan pohtimaan maasta muuttoa, kun todellinen kuorma on yli 50%.

  4. AdamS sanoo:

    Vasemmistoteoreetikoilla, kuten Meriläisellä, on kaksi maailmaa: se missä ne itse elävät ja sitten se teoreettinen maailma. Kun Meriläisen talous seuraavan kerran tarvitsee maitoa, Rosa harkitsee Lidlin reissua aivan yhtä tarkasti kuin Siwan reissua – Rosa ei ole laskutaidoton, jos Lidlin ostoksilla säästää muutaman satasen vuodessa, se automaattisesti ohjaa myös Rosan ostoskäyttäytymistä, halusipa Rosa sitä tai ei. Samalla Rosa vaikuttaa siihen, että Siwassa alkaa YT neuvottelut. Meriläisen teoreettisessa maailmassa YT neuvotteluilla ja asiakkaskäyntimäärillä ei ole mitään yhteyttä keskenään – kaupan kannattavuusongelmat ratkaistaan metri kertaa metri plakaateilla ja kävelemällä jonossa muutamien ihmisten kanssa.
    Todellisuudessa rosat eivät ole tyhmiä ja ymmärtävät hyvin kannattavuuden ja ymmärtävät hyvin, ettei omakotirakentaminen ja yritysriski ole sama asia ja että yhteiskunta tukee sosiaalietuuksilla työntekijää mutta ei yrittäjää. Syy miksi rosat kirjoittavat idioottimaisesti on se,että nyt on tapahtumassa Suomessa historiallisen suuri muutos – yritysten kohtelu on siirtymässä muiden sivitysvaltioiden tasolle. Se taas tarkoittaa sen ihannemaailman romuttumista jonka rosat ovat sääntö- ja kontrolliverkoillaan Suomeen rakentaneet. Ja se taas tarkoittaa,että lukuisat rosien kaverit, jotka on junailtu nähin tehtäviin, jäävät työttömiksi ja se taas tarkoittaa, että rosien ystävät joutuvat myymään sen omakotitalonsa ja mikä kauheinta, ehkäpä vielä menemään oikeisiin töihin.
    Rosa Meriläinen käy viivytystaistelua ja puolustaa kontrollitöissä olevaa älymystöä – siitä nämä kirjoitukset johtuvat. Ja aina löytyy joku joka niitä uskoo! (tai on uskovinaan, jos on itsekin rosa)

  5. Jami sanoo:

    Ihan hyvä taustapointti Taussilta on se, että markkinataloudessa työnantajaa ei voida – tai pitäisi voida – velvoittaa välittämään työntekijöistään muina kuin tuotannontekijöinä. Tasainen tai korkea palkka ei ole työnantajalle ikinä itseisarvo. Työntekijöiden huonolla kohtelulla, tai vaikkapa turhan joustavilla tai liian pienillä palkoilla, on toimivassa markkinataloudessa suoraan vaikutuksia työnantajaan: työntekijät voivat – saavat – lähteä toiseen firmaan, tai he kenties päätyvät työskentelemään entistä tehottomammin.

    Kuitenkin Taussi ohittaa täysin työnantajien motiivit ja niiden suhteen vallitsevaan toimintaympäristöön (verotus, sääntely, kannusteet): nykytilasta riippumatta yritysten ja yrittäjien kannattaa ”valittaa”. Valitus on lobbausta tai mielipidevaikuttamista, jonka tehtävänä voi olla myötävaikuttaa omaan kilpailuasemaan kansallisilla tai kansainvälisillä markkinoilla tai muuttaa tuotannontekijöiden välistä tulonjakoa itselleen edullisemmaksi. Kuten nimimerkki Realisti sanoo, yrittäjille ”verot ovat epäoikeudenmukaisia, vaikka veroprosentti olisi 0,5 ja sillä rahalla taattaisiin esimerkiksi peruskoulutus kaikille”.

    Kaikki eivät lähtökohtaisesti ole samassa veneessä, eivätkä yrittäjien toiveet yhteiskunnan muuttamisesta ole automaattisesti kaikille hyvä asia. Liberan kannattamaa hyvinvointivaltion alasajoa ei voi empiirisen todistusaineistoon tai talousteoriaan pohjaten perustella Taussin esittämillä argumenteilla. Siitäkin huolimatta Meriläisen kirjoitus oli heikkotasoinen ja Taussin kritiikki osittain osuva.

    1. AdamS sanoo:

      Hampurilainen on sellainen kapine, jossa on kahden pehmeän välissä pihvi eli ydin. Yksi kirjoitustyylilaji on myös nimeltään hampurilainen, alussa ja lopussa kehutaan, keskellä hämätään. Yritysten hyvinvointi on kaikille talouselämässä kiinni oleville hyvä asia – se kertoo, että tuotteet ovat edullisia koska asiakkaita on riittänyt. Ja mitä itse asiassa, tarkemmin mietittynä, tarkoittavat puhe hyvinvointivaltion purkamisesta? Todennäköisesti sillä tarkoitetaan kohdistetun hyvinvoinnin purkamista eli sitä, että Rosan kontrollitöissä olevat kaverit eivät saakkaan enää neljän tonnin kuukausipalkkaa tekemistään valetöistä! Hyvinvointivaltion purkamisella syyttely on poliittinen mantra, joka ei ole kiinni reaalielämässä ja jolla pyritään syyllistämään toisinajattelijoita ilman konkreettista näyttöä. Jos rengas on puhki, sen kyllä huomaa, autolla ei ajeta. Voin siis syyllistää rengasta puhki olemisesta ja lähteä kävelemään. Mutta jos rengas ei olekkaan puhki, ketä minä sitten syytän? Kun halu syyttelyyn kuitenkin on, niin voinhan minä aina väittää että se renga on puhki ja saan siitä henkilökohtaisen hyvän mielen. Teoreettisen tarkoitushakuisen syyttelyn tunnistaa noista osista.
      Ei verot ja sääntely ole yrittäjälle ongelma – kunhan ne eivät vääristä kilpailua naapurin eduksi. Ne ovat ongelma sille, jonka tukka pitää leikata eli sille asiakkaalle joka maksaa viulut. Yrittäjä on vain välimies, joka itse asiassa ajaa kuluttajan asiaa yrittäessään pitää tukanleikkuun hinnan mahdollisimman alhaisena. Tietenkin se siellä kirjahyllyn teoriakirjassa selitetään toisinpäin, mutta parturin asiakas vähät välittää siitä, onko hän tukenut teoreettisesti oikeanväristä yhteiskunnallista rahavirtaa – hänellä on kiire kotiin perheensä luokse. Pitäisiköhän meidän luoda virasto ja palkata sinne henkilöstöä, jonka tehtävänä olisi seurata, että tuotantotekijöiden välinen tulonjakoa ei mene tehokkuuden vaan ”oikeudenmukaisuuden” mukaan? Tällä virastolla voitaisiin korvata nykyinen, tosin ilmainen ja suhteellisen hyvin toimiva käytäntö, joka perustuu markkinatalouteen. Se sama markkinatalous muuten vetää niitä raukkoja, jotka ovat täysin tietämättömiä ylätason teoreettisista tuotantotekijöiden tulonjako-ongelmista, sinne Lidliin ostoksille. Ne tietämättömät raukat luulevat, että halvat hinnat kertovat sekä kilpailukyvystä että tehokkaista tuotannontekijöstä. Kuinka suuri onkaan tavallisten ihmisten pimeys! Äkkiä se tuotannontekijöiden valvontavirasto pystyyn!

  6. Kati sanoo:

    Loistava kirjoitus!

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa