Stubbin veropaketti ei edistä yritystoimintaa tasapuolisesti

Stubbin veropaketti ei edistä yritystoimintaa tasapuolisesti

Nyt kun hallitus on käyttänyt vuoden työmarkkinajärjestöjen miellyttämiseen, on vihdoin aika huomioida myös kolmikannan ulkopuolisia yrityksiä. Ainakin näin voisi päätellä tämän päivän (6.6.2016) Kauppalehden jutusta, jossa valtiovarainministeri Alexander Stubb kertoo tuovansa budjettiriiheen yritysveropaketin. Paketissa on neljä kohtaa, joiden sanotaan helpottavan yritysten toimintaa.

Kokonaisuus ei sisällä mitään erityisen suurta tai linjakasta, vaan se noudattelee hallituksen tuttua toimintatapaa viilailla järjestelmän kulmia sieltä täältä. Tässä kommentteja paketin neljään kohtaan.

1. Yrittäjävähennys pienyritysten verotukseen

Yrittäjävähennys kuulostaa kivalta, mutta se hyödyttää vain kaikkein pienimpiä yrityksiä. Toisin sanoen valtionvarainministerillä on ilmeisesti tietoa, että erityisesti mikroyrityksiä pitäisi olla enemmän.

Henkilökohtaisesti epäilen, että kellään voisi tällaista tietoa perustellusti edes olla ja järkevämpää olisi kohdella kaikenkokoisia yrityksiä verotuksellisesti samalla tavalla.

2. Korotus kotitalousvähennykseen

Kotitalousvähennyksen korotus kuulostaa myös kivalta, ainakin jos käyttää tai tarjoaa verovähennyksen piirissä olevia palveluita. Selvitysten mukaan tällaisten palveluiden käyttäjiä ovat erityisesti hyvätuloiset, eli tämä toimi on parempiosaisten käyttämän veroreiän kasvattamista. Kotitalousvähennyksen korotus ei kohtele yrityksiä ja kuluttajia tasapuolisesti.

Kotitalousvähennys on korkean verotuksen aiheuttamien oireiden hoitoa epätasapuolisella verohelpotuksella.  Sitä ei pidä hehkuttaa yrittäjiä helpottavana positiivisena parannuksena, vaan kotitalousvähennyksestä pitäisi asteittain luopua ja samalla keventää kaikkien verotusta. Verotuksen suunta pitäisi olla kohti yksinkertaista matalaa verotusta nykyisen mallin sijaan, jossa verotuksen taso on korkea, mutta siihen lisätään eri äänestäjäryhmien käyttämiä poikkeuksia.

3. Maksuperusteinen arvonlisävero.

Tämä tarkoittaa, että yritykset tilittävät verottajalle arvonlisäveron vasta, kun asiakas on maksanut laskun. Tähän asti verot on pitänyt maksaa etukäteen laskun päiväyksen mukaan, mikä voi tuottaa kevyemmällä käteiskassalla varustetuille yrityksille ongelmia, mikäli asiakkaat maksavat laskuja myöhässä.

ALV:n tilityksen maksuperusteisuus parantaa tasapuolisesti yritysten mahdollisuutta ennakoida verojaan ja kassaansa. Tämä on hyvä ja tärkeä uudistus.

4. Helpotuksia sukupolvenvaihdokseen.

Sukupolvenvaihdostilanteissa perheyrityksillä on jo nyt erityisasema verotuksessa verrattuna muihin yrityksiin ja niiden omistajiin. Reilua olisi kohdella kaikkia yrityksiä samalla lailla omistajapohjasta riippumatta. Perheyritysten tukeminen on perinteistä eturyhmäpolitiikkaa.

Yritys- ja yrittäjäystävällisyyttä olisivat toimet, jotka edistävät kaikkien yritysten toimintamahdollisuuksia tasapuolisesti, mutta ainakin tämä Stubbin neljän ehdotuksen lista sisältää ainoastaan yhden toimen, joka on kaikille yrityksille reilu ja positiivinen uudistus. Suomen matka kohti tasapuolista ja yksinkertaista verotusta tuntuu edistyvän totutun nihkeästi: yksi pieni askel eteenpäin, kolme taaksepäin.

 

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

6 kommenttia artikkeliin “Stubbin veropaketti ei edistä yritystoimintaa tasapuolisesti

  1. Ulf Fallenius sanoo:

    Yrittäjän veroprosentti ei saisi koskaan ylittää 20% Alv raja 100000 euroon sukupolvenvaihto pitää olla verotonta ja kotitalousvähennys turha veronalennukset riittää yrittäjillä.Yrittäjällä muutenkin erittäin huono sosiaaliturva niin näin asian voisi korjata veroeduilla ja mitä enemmän yrittäjiä niin mitä pienemmät sosiaalimenot valtiolla kun yrittäjä ei pahemmin niihin oikeutettu.

  2. Juha sanoo:

    Jolla on paikka paikan päällä, sillä on markka markan päällä.

    Suomen verojärjestelmä alkaa muistuttaa jo tilkkutäkkiä, mutta silti budjetti ei tasapainotu. Ei ole euroa euron päällä, vaan velkaa velan päällä. Verot eivät kata edes valtion menoja.

    Seuraavalla hallituskaudella pitäisi toteuttaa radikaali verouudistus. Mallia voi ottaa kehittyneen maailman (OECD) kilpailukykyisimmästä verojärjestelmästä – Suomenlahden eteläpuolelta.

    http://taxfoundation.org/article/2015-international-tax-competitiveness-index

    1. usko tai älä sanoo:

      Jos Suomeen otettaisiin Viron mallinen kannustava verotus, vaikutus olisi kuin -72 Toyota Carinaan asennettaisiin ruisku ja turbo.

      1. Patamusta sanoo:

        Ensin pitäisi tehdä täysi moottoriremontti ja kulku olisi siltikin kuoppaista.

  3. usko tai älä sanoo:

    Pintakaasulla menee mm. Volvo Amazonin ohi.

  4. niin sitä pitää sanoo:

    Kiitokset Elinalle ansiokkaasta eurokommarin kampeamisesta.

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa