Suhteellisen älyllistä talouspuhetta

Suhteellisen älyllistä talouspuhetta

Erilaiset ”rohvessoorit”, kuten Matti Pohjola, mediasta tuttu talousvaikuttaja Sixten Korkman ja Pertti Haaparanta ovat varoittaneet taantumassa tehtävien menoleikkausten työttömyyttä lisäävästä vaikutuksesta.

En ole taloustieteen professori, en maisteri, enkä varmaan pääsisi edes opiskelemaan kauppakorkeakouluun, kun en millään jaksaisi lukea Matti Pohjolan puisevaa ja keynesiläistä pääsykoekirjaa. Uskallan kuitenkin ottaa kantaa tähänkin asiaan sillä perusteella, että osaan lukea, enkä ole missään vastuussa sanomisistani. Johtopäätösten tulkinta jää täysin lukijan harkinnan varaan. Haaparanta peräänkuulutti älyllistä talouskeskustelua, joten pyrin parhaani mukaan siihen.

Julkisten menojen leikkaaminen todellakin pahentaa taantumaa ja vähentää bruttokansantuotetta heikon taloustilanteen aikana. IMF:n mukaan julkisen alijäämän vähentäminen (1% BKT:stä) laskee tuotantoa 0,5 % ja kasvattaa työttömyyttä 0,3 prosenttiyksikköä. Puhumattakaan sosiaalisista kustannuksista, jotka tulevat ihmisten jäädessä työttömiksi ja erilaisten tukien laskiessa.

Elvyttäminen taas voi piristää kysyntää ja tuoda lisää ”potkua” kansantalouteen. Esimerkiksi taloustieteilijä Juha Tervala Helsingin yliopistosta viittaa kalvosarjassaan Auerbach ja Gorodnichenkon (2012) tutkimukseen, jonka mukaan julkisten menojen lisäämisen kerroin on 0-0,5 nousukausina ja 1-1,5 taantumissa. Tämä tarkoittaa, että nyt lainattu ja investoitu elvytysmiljardi voi tuottaa kansantaloudelle jopa 1,5 miljardin euron hyödyn. Haaparannan laskelmien mukaan elvytyksen hyödyt voisivat olla vielä suurempia, joskin esimerkiksi Roger Wessman on kritisoinut näitä lukuja.

Tällä perusteella todellakin kannattaisi seurata vasemmiston talousoppeja, ja elvyttää Suomi pois mahdollisesta kysyntälamasta. Uskallan olla kuitenkin eri mieltä Arhinmäen, Haaparannan ja kumppaneiden kanssa.

Suomen talouden keskeiset haasteet eivät mielestäni ole suhdanteiden aiheuttamassa globaalin kysynnän puutteessa, vaan valtiontalouden rakenteellisessa epätasapainossa ja yritysten heikossa kilpailukyvyssä sekä toimintaympäristössä.

Maailmankaupan kysyntä on kasvanut. WTO:n mukaan maailmankauppa kasvoi 2,5 prosenttia vuonna 2013, vuonna 2014 3,1 prosenttia ja tänä vuonna 4%. Samaan aikaan Suomen tavaraviennin arvo oli tammikuussa Tullin ennakkotilaston mukaan 3,9 miljardia euroa eli 11 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2014 tammikuussa.

Dosentti Anders Ekholmin mukaan (2014) Suomi menetti yli kaksikymmentä prosenttia kustannuskilpailukyvystään suhteessa Saksaan vuosina 2000–2013. Ei mikään ihme, kun vuonna 2006 suomalaisten teollisuustyöntekijöiden tuntiansio oli Euroopan keskitasoon verrattuna 49 prosenttia korkeampi ja vuonna 2010 peräti 61 prosenttia korkeampi (lähde: Tilastokeskus).

Euromääräisesti suomalainen teollisuuden palkansaaja on paremmin palkattu kuin saksalainen kollegansa, mutta ostovoimaltaan heikompi, kiitos korkean verotuksen ja sääntelyn nostamien hintojen. Suomea parempia palkkoja maksavissa vastaavissa maissa työnantajien kustannuksia kompensoivat pienemmät työnantajamaksut (esim. Suomi n. 24,93%, Tanska 5,44%, Irlanti 10.75% lähteet: Aallon tilitoimisto ja UHY International).

Palkat eivät ole meillä liian korkeat kansainvälisesti mitattuna, mutta Suomen nostaminen suosta edellyttää kuitenkin kilpailukyvyn parantamista, mikä valitettavasti tarkoittaa työehtojen heikentämistä. Erilaiset pyhälisät, lomarahat ja nykyinen irtisanomissuoja ovat asioita, joista pitää valitettavasti luopua. Työaikaa on pidennettävä ja lomia lyhennettävä. Myös sivukuluja on kyettävä leikkaamaan, mikä luultavasti edellyttää eläkkeiden leikkaamista ja eläkeiän nostoa. Lisääntyvä työllisyys ja parantuva ostovoima korvaisivat nämä heikennykset ihmisten elintasossa moninkertaisesti.

Toisaalla meidän tulee kyetä parantamaan tuottavuutta, mikä edellyttää pääomien kertymistä ja suurempia investointeja. Pääomia kertyy verotuksen progressiivisuutta vähentämällä ja ulkomaisia investointeja voidaan houkutella vakaalla ja suotuisalla toimintaympäristöllä. Tuottavuuden lisääminen mahdollistaa onneksi myös työehtojen parantamisen ja palkkojen nousun tulevaisuudessa, kunhan sen annetaan tapahtua markkinaehtoisesti. Esimerkkinä huipputuottava peliala, jossa ilman yleissitovia sopimuksia työehdot ovat tulojen salliessa huippuluokkaa.

Jos näitä toimenpiteitä ei tehdä, sopeuttaa talous ”itse itsensä” Ekholmin kuvailemalla ”työttömyysdevalvaatiolla”: Kun palkat eivät jousta, eikä valuuttaa voi devalvoida, lisääntyy työttömyys, kunnes jäljellä ovat enää kilpailukykyiset työpaikat.

Kilpailukykyyn vaikuttaa merkittävästi myös yritysten toimintaympäristö, jota rajoitetaan mitä mielikuvituksellisemmalla sääntelyllä. Yritysten hallinnollinen taakka on TEM:in raportin mukaan noin 2 % Suomen BKT:stä eli yli 4 miljardia euroa vuodessa. Sääntelyn purkaminen pienentää myös julkishallinnon kustannuksia valvonnan tarpeen vähentyessä. Ei pidä antaa Supercellin kaltaisten yksittäisten menestystarinoiden hämätä – ongelma on todellinen yrityksillä, jotka pyrkivät viemään muutakin kuin bittejä.

Julkisen sektorin alijäämää on pyritty paikkaamaan pienten leikkausten ohella myös veronkorotuksin. Kokonaisveroaste on Veronmaksajien keskusliiton mukaan noussut vuodesta 2009 3,9% suhteessa BKT:hen. Aiemmin mainitun IMF:n mukaan Veronkorotus (1 % BKT:stä) laskee tuotantoa 1,3 % ja lisää työttömyyttä 0,6 %-yksikköä. Kovin ruusuista tulevaisuutta ei voi ennustaa vasemmiston ”tekemällä meidän verojärjestelmästämme oikeudenmukaisempi” -politiikalle, joksi Arhinmäki veronkiristyksiä nimittää.

Verotusta keventämällä yritysten asema helpottuisi, pääomat lisääntyisivät, tuotanto kasvaisi ja työttömyys vähenisi. Tämä on näkynyt käytännössä esimerkiksi Iso-Britanniassa, jossa veronkevennysten ja sosiaaliturvan uudistusten myötä työttömyys on lähtenyt rajuun laskuun.

Alijäämäisen valtionbudjetin myötä tehtävä elvytys tulisi mielestäni tehdä ensisijaisesti yritysten pitkäaikaista kilpailukykyä parantamalla sen sijaan, että luodaan keinotekoista kysyntää. Yritysten ja yksityishenkilöiden maksutaakan keventäminen ei lyhyellä tähtäimellä tuo niin isoa ja nopeaa laskennallista hyötyä kuin elvytys taloustieteilijöiden mukaan toisi, mutta asettaisi taloutta vakaammalle pohjalle uuden talouskuplan sijaan.

Summa summarum: Talouden kriisiä tulisi ensisijaisesti pyrkiä korjaamaan kilpailukykyä parantamalla, yritysten toimintaympäristöä helpottamalla ja verotusta keventämällä. Elvyttäminen on vain väliaikaisesti tilastoja kaunistavaa hokkus-pokkus –temppuilua tilanteessa, jossa yritysten kilpailukyky ja sääntely ovat todelliset ongelmat. Karkeasti sanottuna jokainen yrittäjä osannee sanoa juuri hänen tilannettaan haittaavat ongelmat paremmin kuin yksikään tilastoja tutkiva ja kansantaloudellisia elvytyskertoimia laskeva analyytikko.

Toisaalta, kuten aiemmin mainitsin, julkinen sektori ei ole mielestäni suhdannelaman uhri, vaan rakenteellisesti alijäämäinen johtuen poliitikkojen liian suurten lupausten lisäksi mm. kansan ikääntymisen aiheuttamista kuluista ja huoltosuhteen heikkenemisestä. Viimeksi mainittuihin on mm. Juhana Vartiaisen toimesta ehdotettu lääkkeeksi maahanmuuttoa, mutta en usko sen auttavan, ellei kyseessä ole työvoimapulasta johtuvaa, markkinaehtoista maahanmuuttoa.

Aiemmin mainitsemani verotuksen keventäminen, vaikka taloutta pitemmällä tähtäimellä piristäisikin, ei tuo nopeaa apua julkisen sektorin ammottavaan alijäämään, vaan päinvastoin pahentaa tilannetta. Mikäli rakenteellisia muutoksia kyetään pitemmällä aikavälillä tekemään, ei budjetin alijäämä ole akuutti ongelma, kuten professorit sanovatkin.

Alijäämän rakenteellisesta luonteesta johtuen, on kuitenkin älyllistä epärehellisyyttä väittää, etteikö julkisia menoja pitäisi radikaalisti leikata seuraavien vuosien aikana. Juha Tervalan mukaan Gechertin, Hallettin ja Rannenbergin (2015) tutkimukset osoittavat, että tulonsiirtojen kansantaloudellinen kerroin on normaalitilanteessa pienin (0,3), jolloin leikkaukset pahimman taantuman jälkeen kannattaa aloittaa tulonsiirroista.

Opintotuki tulisi muuttaa täysin lainapohjaiseksi ja laittaa lukukausimaksut kouluihin. Ammattiliittojen jäsenmaksuista tulisi poistaa verovähennysoikeus, ansisosidonnaisen kesto pitäisi puolittaa ja lapsilisiä tulisi leikata tai laittaa verolle. Kaikkien muiden tukien indeksikorotukset tulisi jäädyttää. Lisäksi yritys- ja maataloustukia pitäisi leikata merkittävästi, ellei lopettaa asteittain kokonaan.

Kun kilpailukykyä on aiemmin mainituilla toimilla saatu paremmaksi ja talous nousuun, voidaan myös palveluihin sekä julkishallinnon muuhun toimintaan tehdä tarvittavat leikkaukset ja tehostukset. Kansan toiveen mukaisesti kuitenkin niin, että ns. peruspalvelut, kuten koulutus ja terveydenhuolto pysyvät edelleen kaikkien saatavilla. Itse toki leikkaisin mieluusti julkisen sektorin minimiin, mutta en valitettavasti ole diktaattori. Toisin kuin moni kuvittelisi, voin mielelläni elää myös ns. hyvinvointivaltiossa, kunhan koko maa ei ole konkurssissa sen vuoksi.

Muokkaus 27.3. klo 8:59: Lisätty selvyyden vuoksi sana ”normaalitilanteessa” ja ”pahimman taantuman jälkeen”. Luonnollisestikaan laman aikana ei sosiaalisistakaan syistä kannata ensimmäisenä leikata tulonsiirroista. Olettama on siis, että leikkaukset aloitetaan ”seuraavien vuosien aikana” yritysten kilpailukyvyn kohennuttua.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

16 kommenttia artikkeliin “Suhteellisen älyllistä talouspuhetta

  1. Mikko Laaksonen sanoo:

    Pitäiskö miettiä julkisten varojen investoimista toimiin, joilla tehottomuutta ja palveluiden jatkuvia panos-tuotos -suhteita saataisiin parannettua? Eli ettei kaadeta vain tehottomaan järjestelmään lisää fyrkkaa, vaan että käytettäisiin nyt rahaa sen parantamiseen ja tehostamiseen?

    Näin saataisiin tehokkuutta, dynamiikkaa ja vielä kaiken lisäksi enemmän valinnanvapautta mihin verovaroja käytettäisiin, kun kiinteisiin byrokratiakuluihin menisi vähemmän fyrkkaa. Niin ja sitä elvytystä vielä kaupan päälle 1-5 vuodeksi kun reformiprojektit ovat päällä.

  2. Juha sanoo:

    Kaiken kaikkiaan tasapainoinen kirjoitus.

    Suomi-neito alkaa jo olla ikäneito. Vanhuus ei tule yksin. Vaivat vaivaavat. Tarvitaan rohtoja yhteen jos toiseenkin akuuttiin tai krooniseen kremppaan.

    Esimerkiksi kilpailukyvyn kohentamiseen. Mutta mitä jos diagnoosi onkin väärä? Jos Suomi keikkuukin kilpailukykymittausten kärjessä. Jos kustannuskilpailukyky on kovimmillaan 40 vuoteen. Jos yksikkötyökustannusten notkahdus vuoden 2007 jälkeen johtuikin bruttokansantuotteen notkahduksesta. Jos kauppatase onkin plussalla. Jos vaihtotase kääntyi positiiviseksi viime vuoden viimeisellä neljänneksellä.

    Suomen listattujen yritysten pörssikurssit kohoavat. Yritysjohtajat porskuttavat. Tämän takia Suomen pörssiyhtiöitä hallitsee Juha-niminen mies.
    http://nyt.fi/a1305941357247

  3. Markku Hänninen sanoo:

    Semmoisen kommentin haluaisin tuosta aloista ja ratkaisuista sanoa että ei ne ratkaisut jotka toimivat pelialalla paljon tarkkaa osaamista vaativan ja erittäin kovasti tuottavan (per tekijä) yritystoiminnan kanssa toimi minään yleisenä ratkaisuna muilla aloilla. Ei ole mitään järkeä etsiä ratkaisua peliteollisuuden työllisyysmalleista ja yrittää änkeä niitä vaikkapa metalliteollisuuteen tai puualaan.

    Hommahan sinäänsä pelaa millä vain alalla jos työmarkkinat ovat toimivat, mutta käytännössä jos tekijöitä riittää mutta työpaikkoja ei, tulee sopimuksettomuudesta yrityksien sanelupolitiikkaa. Tämä vielä käytännössä varmaan kohdistuisi juuri ns. duunarihommiin, heikommin palkattuihin töihin.

    1. Henri Heikkinen sanoo:

      Hei,

      Ei kannata vetää heti täysin toiseen ääripäähän. Peliala on tosiaan erikoinen esimerkki, mutta nostin sen sopimuksettomuuden vuoksi esiin. Kyse on lähinnä siitä, että olemassa olevia sopimuksia joudutaan ”heikentämään”. Sen ei tarvitse tarkoittaa täyttä sopimuksettomuutta, eikä välttämättä kyse ole ensimmäisenä esim. palvelualasta. Mieleen tulee päällimmäisenä esimerkiksi teollisuus.

  4. Jami sanoo:

    Siis mitä helvettiä? 😀 Henrille annetaan Liberalla tilaa tulla täysin päättömillä jorinoillaan ”kumoamaan” koko uransa finanssipolitiikkaa tutkineiden professorien analyysit? Jos vähääkään kiinnittää huomiota Tuomalan tai Haaparannan kirjoituksiin, ymmärtää, että Henrin ideologialla sävytetyt toimenpiteet yksinään johtaisivat kokonaiskysynnän romahtamiseen ja hystereesin myötä yhä pahempiin rakenne-, tuottavuus- ja kilpailukykyongelmiin.

    Voisiko joku Liberalla vastata, miksi tilaa anetaan tutkimukseen pohjautuvien analyysien sijaan tällaiselle ”verot alas ja tulonsiirrot alas niin helpottaa” -jätteelle?

    1. Henri Heikkinen sanoo:

      Olisi hienoa jos perustelisit vielä väitteesi, miten yritysten toimintaympäristön parantaminen ja verotuksen keventäminen johtaisivat kokonaiskysynnän romahtamiseen.

  5. Marja sanoo:

    Reteä kirjoitus. Suomen valtiolla on oikeus jakaa yksilöiden tuottavuutta, perustuen kunkin kansalaisen ”tarpeeseen” ja irtautuen täysin kunkin kansalaisen näkemään vaivasta ja ponnisteluista. Tämä hallitseva näkemys oikeudenmukaisuudesta on pitkässä juoksussa johtanut pahoinvointiin. Ideologian mukaan eletyssä historiassa on kaikenlaista (byrokratia, tuhlaus, kilpailukyvyttömyys, epärealistiset palkat), mutta lopputuloksen näemme melko selvästi.

    Ongelma on kuitenkin syvemmällä kuin logiikassa tai laskelmissa. Se on vankassa uskossa aatteen oikeudenmukaisuuteen. Jos oikeudenmukaisuus vaatii, että valtio käyttää merkittävästi kansalaisten omaisuuksia ja tuloja, sekä ottaa lainaa heidän tulevaisuutensa (oletettujen) tulojen taakaksi, ei sillä ole mitään väliä, onko suunnitelma taloudellisesti kannattava vai ei. Oikeudenmukaisuudella on monesti kallis hinta. Ei viisivuotissuunnitelma ollut looginen taloudellisesti, mutta niin kauan kun kansa uskoo aatteen oikeudenmukaisuuteen, sitä jatketaan vaikka konkurssiin saakka.

    Jos näkemyksemme oikeudenmukaisuudesta säilyy muuttumattomana, jokainen muutosehdotus on kuin viesti paholaiselta. Näin ollen, kun todellisuus pakottaa esim. keventämään tulonsiirtoja hetkellisesti, tilanne nähdään epäoikeudenmukaisena poikkeuksena (oikeudenmukaisesta normista). Mikään muutos ei onnistu ilman ideaalin muutosta.

    Ehdottamasi leikkaus juuri tulonsiirroista (taloudellisin järkiperustein) on siksi ongelmallinen, että se koskettaa järjestelmämme oikeudenmukaisuuden ydintä: sitä että ihminen ansaitsee sen mitä hän ”tarvitsee”, eikä mitä hän esim. työllään ja ponnisteluillaan ansaitsee. Siinä mielessä kaikkia tasapuolisesti koskettava leikkaus on helpompi ajaa läpi, koska se ei pureudu yhtä lähelle kysymystä ihmisten ansaitsemisesta.

    Oikeudenmukaisuudesta puhuttaessa esitellään usein vain yksi teoria, joka tukee paikallista politiikkaa (esim. ”tarpeet”). Joissakin maissa loput onkin sensuroitu, vain ”totuus” jää.

  6. Osmo Suihko sanoo:

    Yritysten Kela-maksu, noin 800-1000 miljoonaa, yhteisöveroa laskettiin roimasti. Missä ovat veronkevennysten ihmeitätekevät dynaamiset vaikutukset?

    1. Henri Heikkinen sanoo:

      VATT:in silloinen (en tiedä onko enää) tutkimusjohtaja Roope Uusitalo kirjoitti aiheesta:

      ”Työvoimavaltaiset pikkuyritykset eivät KELA-maksun poistosta juuri hyödy. Viimeinenkin pitkän aikavälin hyöty pikkufirmoille valuu samaan aikaan sovittuun työeläkemaksun korotukseen, joka luonnollisesti kohdistuu samalla tavalla kaikkiin palkkatuloihin. Lopputuloksena työvoimavaltaisten yritysten verotus kiristyy ja pääomavaltaisten kevenee.”

      http://www.vatt.fi/ajankohtaista/kolumnit/kolumni/news_1808_id/171

  7. Heikkoa lähdetyöskentelyä, Henri: ”Juha Tervalan mukaan Gechertin, Hallettin ja Rannenbergin (2015) tutkimukset osoittavat, että tulonsiirtojen kansantaloudellinen kerroin on pienin (0,3), jolloin leikkaukset kannattaa aloittaa tulonsiirroista.”

    Katsotaanpas! Tervala: ”Tulonsiirtojen kerroin on normaalisti 0,3 – Taantumissa ja kriiseissä kerroin huomattavasti suurempi”
    http://blogs.helsinki.fi/jtervala/files/2015/03/DebaattiFinansipolitiikasta.pdf

    Ja miten se oikeasti menee, Gechert and Rannenberg: ”Moreover, spending multipliers significantly exceed tax multipliers by about 0.3 units in normal times and even more so in recession regimes.”
    http://www.boeckler.de/pdf/p_imk_wp_139_2014.pdf

    Lisäksi samat herrat: ”The effect of transfer changes is transformed much more dramatically in the lower regime, turning it from the second least effective expenditure type stimulus into the most effective one, followed by changes to military spending….By contrast, the estimated tax multipliers are rather small in all regimes and appear to be almost unaffected by the economic situation.”

    Pahin virhe, mitä kirjoittava ihminen voi tehdä, on käyttää lähdettä, ja esittää, että lähde on jotain mieltä, kun todellisuudessa lähde toteaa täysin päinvastaista. Skarppaa, hyvä mies.

    1. Henri Heikkinen sanoo:

      Hei Juhani,

      Hienoa, että olet ollut tarkkanäköinen. Siteerasin tosiaan sekundäärilähdettä, eli Juha Tervalaa. Kun katsoin nopeasti lähteestä jonka linkitit, niin taulukosta tulonsiirtojen kerroin näyttäisi normaalitilanteessa olevan 0,287 eli pyöristettynä juurikin Tervalan mainitsema 0,3. Myönnän, etten tutkinut sen tarkemmin primäärilähdettä, mutta minulla ei ole syytä epäillä Tervalan ammattitaitoa tässä.

      Siteeraamasi teksti kertoo, että lamassa tulonsiirtojen kerroin kasvaa, mikä tietysti pitää paikkansa, mutta kyse ei ole parin vuoden päästä enää lama-ajan leikkauksista.

      Kirjoitin ehkä hieman epäselvästi, kun sanoin, että ”Mikäli rakenteellisia muutoksia kyetään pitemmällä aikavälillä tekemään, ei budjetin alijäämä ole akuutti ongelma, kuten professorit sanovatkin. Alijäämän rakenteellisesta luonteesta johtuen, on kuitenkin älyllistä epärehellisyyttä väittää, etteikö julkisia menoja pitäisi radikaalisti leikata seuraavien vuosien aikana.”

      Oletus on, että aiemmin mainituilla elvytystoimenpiteillä tilanne lähtee normalisoitumaan, jolloin (keskiluokan) tulonsiirrot ovat seuraavien vuosien aikana ensimmäinen leikkauskohde. Listassani toin Tervalan oppien mukaisesti esille nimenomaisesti ”keskiluokan” tulonsiirrot, joiden sosiaalinen merkitys on pienempi kuin esimerkiksi toimeentulotuen tai kansaneläkkeen.

      Vastaavan hämmennyksen vuoksi lienee paikallaan lisätä sana ”normaalitilanteessa” tekstiin.

      Mitä tulee verotuksen alentamiseen, niin kyse ei ole elvytyksestä, vaan pitkän ajan kilpailukyvyn kehittämisestä. Kiitos kommenteista, ne aina pakottavat skarppaamaan!

  8. Tervalan tekstin johtopäätökset ovat laajemminkin ristiriidassa omien johtopäätöstesi kanssa.

    On täysin epävarmaa, ovatko suhdanteet kääntymässä normaaleiksi. Olemme edelleen lamassa, joka on kestonsa ja kertyneen BKT-menetyksen määrillä mitattuna syvempi kuin 30-luvun lama. Jopa 90-luvun lama oli kevyempi. Puheet nyt nousukaudella mahdollisesti toteuttavista rakennemuutoksista ja leikkauksista kannattaisi pitää tiukasti erillään nykyisestä tilanteesta.

    Mikäli ”tulonsiirrot alas, verot alas”-linjaa kannattaa ideologisista syistä, se on ihan fine. Silloin ei kuitenkaan kannattaisi esittää, että akateeminen tutkimus tai teoriat tukevat linjaa, jos asia on päinvastoin. Vaikka Tervalan kalvot ovat maallikolle teknisen oloisia, ne kannattaa käydä huolella läpi – erittäin hyvät ne ovat.

    Sen lisäksi, että kerroinvaikutuksiltaan tulonsiirtojen leikkaukset olisivat kaikkein suurimmat, veronalennusten kerroinvaikutukset ovat pienimmät. Ehdottamasi linja siis maksimoisi talouden supistumisen, ja käytännössä takaisi, että talouden supistuessa sellaiset muuttujat kuin budjettivaje/BKT ja rakenteellinen budjettivaje/BKT heikkenisivät merkittävästi.

    Paljon helpompi tie olisi, kuten Björn Wahlroos, kansantaloustieteen oppikirjat ja empiirinen näyttö kertovat, palata markkaan ja devalvoida. Se parantaisi sekä vienti- että kotimarkkinoiden kilpailukykyä ja nostaisi kansantalouden kokonaistuotannon lähemmäksi potentiaalia, supistaisi useiden budjettieriemme arvoa suhteessa ulkomaailmaan ja olisi lisäksi markkinaehtoinen ratkaisu. Markkinoiden hyvä puoli on, että edes ideologisesti latautuneet talouspolitiikan ehdottelijat, EU-virkoja kärkkyvät virkamiehet tai EK:n ääntä kuuntelevat poliitikot eivät pystyisi prosessia sotkemaan kesken kaiken. Oma luottamukseni suomalaisen järjestelmän kykyyn ja mahdollisuuksiin ajaa näin vaikeassa tilanteessa edes lähelle sopivaa talouspolitiikkaa on lähes nolla. Siksi haluaisin markkinaehtoisen ratkaisun, eli euroeron.

    1. Henri Heikkinen sanoo:

      Hei Juhani,

      Kiitos hyvistä ja asiallisista kommenteista. Tottakai omat johtopäätökseni ovat erilaiset. Se on koko jutun pointti, että ”Suomen talouden keskeiset haasteet eivät mielestäni ole suhdanteiden aiheuttamassa kysynnän puutteessa, vaan valtiontalouden rakenteellisessa epätasapainossa ja yritysten heikossa kilpailukyvyssä sekä toimintaympäristössä”. Olen siis sitä mieltä, että meillä ei ole mikään tilapäinen kokonaiskysynnän vaje, vaan yritysten toimintaedellytykset eivät ole riittävän hyvät mm. sääntelyn ja työvoiman näkökulmista. Kuten Matti Virén kirjoitti täällä 7.2. ”Vuoden 2007 jälkeen esimerkiksi valtion menot ovat kasvaneet 15 miljardilla eurolla. Samana aikana tavaravienti on supistunut yli kymmenellä miljardilla eurolla. Kovin kauan ei tarvitse katsella huoltotaseen rakennetta, että ymmärtää, mistä on kyse. Talouden kilpailukyky on pahasti rapautunut ja sen seurauksen vienti on rajusti supistunut ja vastaavasti tuonti kasvanut.”

      Verotuksen laskulla tarkoitin kokonaisverotusta, en siis pelkästään yrityksiä. Jos katsoo nyt vaikka IMF:n World economic outlookia, niin talous kasvaa jo maailmalla lukuunottamatta euroaluetta. En siis katso valtavirran akateemisen tutkimuksen tukevan linjaani, vaan mielipiteeni on osin sen vastainen. En kuitenkaan pidä lyhytaikaista suurehkoakin budjettivajetta ongelmana, mikäli sellaisia muutoksia kyetään tekemään, jotka parantavat kilpailukykyä.

      Sen sijaan, että tuijottaa vain laskennallisia kertoimia, pitäisi mielestäni miettiä myös taustalla olevia ajureita ja sitä, millaisia pitkän tähtäimen vaikutuksia jollain toimenpiteillä on. Väitän, että pitemmällä aikavälillä yritysten toiminta- ja sääntely-ympäristön keventäminen on keskeinen taloutta nostava toimenpide. Sosiaaliturvan muutoksilla taas on esim. Juhana Vartiaisen peräänkuuluttamaa työvoiman tarjontaa lisäävää vaikutusta (työttömien määrä ei ole sama kuin työvoiman tarjonta). Näistä toimenpiteistä esimerkkinä on mm. Ison-Britannian kovasti parantunut työttömyystilanne. Olen kyllä kanssasi samaa mieltä euron ongelmista ja devalvoinnista, mutta pidän sitä äärimmäisen epätodennäköisenä poliitikkojen taholta.

  9. Heikki Koskenkylä sanoo:

    Henri Heikkisen kolumni on erittäin hyvä, täyttä asiaa( pl pienet lähdevirheet). Jotkut kommentoijat ovat ihan pihalla, erityisesti Jami, joka väittää että Haaparannan analyysit ovat tutkimuksiin pohjautuvia aivan kuin tutkimustulokset olisivat riidattomia. Näinhän ei ole lainkaan. Haaparanta käyttää lähteitä hyvin valikoiden ja vääristelee analyyseja, tyypillistä torakka-analyysia( Wahlroosin termi). Paras lähde on nyt Juha Kilponen, Suomen Pankin blogissa otsakkeella ” Julkisten menojen lisäys syrjäyttää yksityistä kysyntää”. Ns kerroinanalyysit ovat hyvin huteralla pohjalla. Tämä ei kuitenkaan ole päämoite vaan se että velkaelvytyksestä jankuttaminen suuntaa huomion vääriin asioihin ja näitähän Heikkinen käsittelee ansiokkaasti. Globaali kilpailu kiristyy koko ajan, vain tehokkaat, innovatiiviset ja sopeutumiskykyiset maat joilla on kilpailukyky on kunnossa voivat menestyä. Suomi on pudonnut pahasti tästä joukosta. On puoskarointia väittää että selviäisimme lisävelanotolla, sillä tiellä ollaan kohta Italian ja Ranskan tasolla, jotka pudonneet täysin Saksan kelkasta. Ihmettelen välillä sitä, miten heikkotasoisia kommentteja Libera julkaisee, mutta demokratian nimissä pitänee kestää tämä. Onneksi HSn gallupin mukaan 75% kansasta vastusti velkaelvytystä. Kansakin on viisaampaa kuin eräät professorit.

  10. Juha sanoo:

    B. Wahlroos lainaa Krugmania torakkaturinoissaan.

    http://krugman.blogs.nytimes.com/2013/02/02/cockroach-ideas-2/?_r=0

    Krugmanhan on Keynesiäkin kovempi elvyttäjä. Haaparantalaista torakkaporukkaa.

    Me torrakkomiehet sen sijaan olemme sitä mieltä, että Suomen valtion investoinnit asevoimiin ovat olleet liian pienet.

    Jos julkishyödykkeet eivät ole valtion hallussa, ne ovat pian vieraan valtion hallussa.

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa