Taloudellinen tietovajeemme

Taloustiede on aihe, joka hallitsee nykyään julkista elämää ja tärkeitä keskusteluja poliittisista menettelytavoista, mutta suurin osa ihmisistä, jotka luottavat kouluissa aiheesta oppimaansa tietoon, käyvät älylliseen taisteluun aseettomina.

Taloustieteen kurssit lukiossa ovat harvinaisia ja usein ne käsittelevät ainoastaan “kuluttajiin” liittyviä asioita: kuinka tasapainottaa omaa taloutta, kuinka löytää markkinoiden parhaat tarjoukset tai kuinka saada lainaa mahdollisimman alhaisella korolla. Nämä kaikki ovat asioita, jotka on hyvä tietää, mutta henkiset työkalut ja olennaiset periaatteet nykypäivän merkittävimpien asioiden analysoimiseen ja arvioimiseen jäävät liian usein uupumaan.

Lisäksi jo nopea lukiossa käytettyjen oppikirjojen selailu paljastaa karun todellisuuden ymmärryksen tasosta tai jopa kirjojen kirjoittajien suoranaisen puolueellisuuden. Välillä oppilaat lukevat, että esimerkiksi kansalaiset eivät maksa tarpeeksi veroja, että valtion rahankäyttö luo uutta vaurautta, tai että poliitikot ovat parempia suunnittelijoita pitkällä aikavälillä kuin yksityisyrittäjät. Teksteissä saatetaan myös kuvata vapaamarkkinoiden kilpailua ja yksityisomistusta epäilyttävässä valossa, mutta esittää valtion interventioita lähes ilman kriittistä pohdintaa. Siten saattaa olla pikemminkin siunaus eikä kirous, että niin harvat oppilaat altistetaan sille, mitä nykyaikana kouluissa kutsutaan ”taloustieteeksi”.

Kunhan vain puolueellisuudesta päästään eroon, taloustieteen opiskelu on äärimmäisen tärkeää. Ilman sitä ymmärryksemme siitä, mikä tekee meistä ainutlaatuisia, ajattelevia olentoja, jää vajaaksi. Taloustiede on ihmisen toiminnan tutkimista rajallisten resurssien ja rajattomien tarpeiden maailmassa – eläväinen aihe, jota ei voida tiivistää elottomiksi taulukoiksi ja puuduttaviksi yhtälöiksi, joiden parissa teennäisten suunnittelijoiden aika kuluu.

Mitä taloustiede opettaa

Taloustiede opettaa meille, että kaikella jonkin arvoisella on hintansa. Se kertoo meille, että korkeampi elintaso voidaan saavuttaa ainoastaan suuremman tuotannon kautta. Se kertoo meille, että kansakunnat vaurastuvat rahan painannan ja kulutuksen sijaan keräämällä pääomaa ja luomalla hyödykkeitä ja palveluja. Se myös kertoo meille, että tarjontaa ja kysyntää harmonisoivat hinnoiksi kutsumamme signaalit ja että poliittiset yritykset manipuloida niitä tuottavat vahingollisia seuraamuksia.

Taloustiede kertoo, että hyvät tarkoitusperät ovat pahempia kuin hyödyttömiä, kun ne uhmaavat niitä lakeja, jotka vääjäämättä hallitsevat ihmisten toimintaa. Tämä muistuttaa meitä siitä, että meidän tulisi ajatella tekojemme pitkäaikaisia vaikutuksia, ei vain lyhytaikaista tai hetkittäistä vaikutusta. Tämä kertoo meille kannustimien merkittävästä roolista ihmisten käyttäytymisen muokkaamisessa.

Lyhyesti sanottuna taloustiede on siis pohjasuunnitelma vapaalle ja terveelle taloudelle, mikä on korvaamaton ihmisten materiaalisten tarpeiden ja halujen tyydyttämisen kannalta. Kun aihetta ymmärretään paremmin, ihmiset oppivat, että toisten jättäminen rauhaan on paljon todennäköisempi tie hyvinvointiin kuin poliittisten määräysten jakaminen.

Kun ihmisillä on vain vähän tai ei lainkaan taloudellista ymmärtämystä, he helposti turvautuvat “pikaratkaisuihin” ja tukevat epäkäytännöllisiä ja epätodennäköisiä ratkaisuja ongelmiin. He saattavat ajatella, että mitä hallitus sitten antaakin, sen täytyy todella olla ”ilmaista”, ja vaurautta ylläpitääkseen valtion tulee vain antaa määräyksiä.

Taloudellisesti lukutaidottomat ihmiset ovat helppoa saalista valuuttaeksentrikoille, jotka väittävät, että vaurastumme painamalla lisää rahaa. He saattavat jopa ajatella, että kaupankäynti on huono asia, ja että jos suljemme rajat hyödykkeiden virralta, elintasomme nousee. He eivät ainoastaan ole kyvyttömiä tunnistamaan taloudellista ihmelääkettä, vaan myös epäpäteviä sen haitallisten vaikutusten havaitsemiseen.

Voidaan väittää, että Amerikan suurten taloudellisten ongelmien taustalla piilee laajalle levinnyt tietämättömyys taloustieteen periaatteista. Kun huomionarvoiselta taloustieteilijältä John Maynard Keynesiltä kysyttiin 1930-luvun lopulla, tulisiko meidän olla huolissamme kasvavasta velasta ja rahan painattamisesta, hänen kerrotaan vastanneen tällä kärkkäällä toteamuksella: ”pitkällä tähtäimellä olemme kaikki kuolleita.” Totuus on, kuten vielä suurempi taloustieteilijä Henry Hazlitt kerran sanoi, että ”tänään on se huominen, josta huonot taloustieteilijät kuten Keynes meille sanoivat, että voimme turvallisesti – mutta väärin perustein – jättää sen huomiotta.”

Kansalaisia pyydetään joka päivä muodostamaan mielipiteitä ja äänestämään ohjelmista ja esityksistä, jotka ovat suurelta osin taloudellisia. Meidän pitäisi alkaa puhua siitä, miten hankimme puuttuvat työkalut näiden ja muiden samankaltaisten päätösten tekoon, jotta emme kaivaisi itseämme yhä syvemmälle vääränlaisen ajattelun ja huonon julkisen politiikan suohon.

Määräykset eivät ole vastaus

Sinun mielestäsi ratkaisuna on siis määrätä, että taloustiedettä opetetaan! Jos kouluissa ei opeteta tätä ainetta, pakotetaan heidät siihen! Siinähän se on jälleen, tuo houkutteleva mutta haitallinen ”pikaratkaisu” – juuri kuvaamastani sairaudesta johtuva oire.

Lakien laatiminen taloustieteen opettamisen edellyttämiseksi ei todellakaan ole oikea ratkaisu. Julkisessa koulutuksessa tämä vain tekisi aiheesta poliittisemman ja takaisi sen, että liian monet ihmiset, jotka eivät asiaa ymmärrä tai jotka eivät halua sitä opettaa, ryhtyisivät opettamaan nuorisoa, joka ei voisi vähempää välittää. Julkisten koulujen opettajista suurin osa on hyväntahtoisia ja lahjakkaita kansalaisia, mutta valtion työntekijöinä he työskentelevät luontaisesti valtion toimien vastaiseen kritiikkiin vihamielisesti suhtautuvassa ympäristössä. Tätä kritiikkiä terve taloustiede kuitenkin väistämättä tuottaa.

Ajatus valtion määräämästä taloustieteen opetuksesta ei vaikuta minusta lainkaan sen tehokkaammalta kuin mikään muukaan valtion määräämä opetus. Emmekö olekin koulutuskriisin keskellä, koetulosten ja muiden oppilaiden kykyjen mittausten vajotessa kohti häpeällisiä tasoja? Onko mitään syytä uskoa, että valtio pystyisi opettamaan meille taloustiedettä yhtään sen paremmin kuin matematiikkaa?

Taloustieteellisen tietovajeemme parannuskeino on itse asiassa sama parannuskeino, joka pätee yleiseen tietovajeeseen: koulutusjärjestelmän monopolin purkaminen kilpailun kautta, sekä ahkera itseopiskelu.

Jos taloustiede on niin tärkeää kuin olen tässä ehdottanut, markkinavetoinen, valintapainotteinen ja tulosperusteinen sekä täydessä vastuussa oleva koulutusjärjestelmä saisi varmasti aikaan parempaa tulosta kuin valtion monopoli, jota tuetaan siitä huolimatta, pätevätkö sen opit todellisessa maailmassa vai eivät. Jos koulutuksesta tehdään markkinoiden tuote politiikan sijaan, tullaan opettamaan muutakin kuin vain taloustiedettä, ja vielä hyvin.

Muodollinen koulutus, vaikkakin yksityistetyssä ympäristössä, voi olla ainoastaan osa taloustieteen opettamisen yhtälöä. Itse oppimamme, etenkin jos toivomme pystyvämme inspiroimaan ja vakuuttamaan muita, saattaa olla aivan yhtä tärkeää. Kun pohdin saamaani taloustieteen koulutusta, havaitsen, että suurin osa siitä tapahtui yksityisten ryhmien, kuten Foundation for Economic Education –säätiön kautta, sekä The Freemanin tapaisten julkaisujen ansiosta.

Taloustieteen suhteellinen näkymättömyys luokkahuoneissa on kuitenkin ongelma, joka vaatii huomiotamme. Useat yksityiset ratkaisuyritykset ansaitsevat tukemme. Ketään ei pitäisi kuitenkaan huijata uskomaan, että ohjaksien antaminen valtiolle ratkaisisi asian.

Artikkeli perustuu kirjoittajan alunperin syyskuussa 1994 FEE:n aikakausjulkaisussa ”The Freeman” julkaistuun esseeseen.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

Kommentti artikkeliin “Taloudellinen tietovajeemme

Kommentointi on suljettu.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa