Työ muuttuu, ihminen vähemmän

Työ muuttuu, ihminen vähemmän

Mikään muu ei ole varmaa kuin muutos. Maailma muuttuu, elämäntavat muuttuvat ja talous muuttuu. Myös työelämä muuttuu.

Tämä edellyttää muutoskykyä myös lainsäätäjältä ja työmarkkinoiden toimijoilta. Lainsäädännöllä voidaan vastata muuttuvaan toimintaympäristöön ja toisaalta ohjata toimintaympäristön muutosta.

On myös asioita jotka eivät ole juuri muuttuneet. Työn olemus sinällään ei ole muuttunut: työ on toimintaa, joka luo lisäarvoa. Lisäarvoa luo toki paljon muukin inhimillinen toiminta kuin palkkatyö, mutta käsittelen tässä yhteydessä kuitenkin rajoitetusti palkkatyötä ja yrittäjämuotoista työtä. Muuttunut ei ole myöskään se peruslaki, että palkkatyössä on kyse vaihdantasuhteesta, jossa työntekijä myy aikaansa ja työpanostaan työnantajalle ja palkkatyösuhde perustuu työntekijöiden tuottaman työn lisäarvon siirtämiseen työnantajalle.

Paljoa ei ole muuttunut myöskään ihminen. Vaikka yhteiskunta ja työn tekemisen tavat muuttuvat nopeasti, niin ihmisten toiveet, odotukset ja pelot eivät ole muuttuneet samassa suhteessa. Ihmiset odottavat edelleen työltään mielekkyyttä ja vakautta, suomalaiset arvostavat työtä ja haluavat sitä tehdä.

Työnantajan ja työntekijän intressi työpaikkojen säilyttämiseksi on usein yhteinen. Silti työelämä ja siihen liittyvä lainsäädäntö on edelleenkin tasapainoilua työntekijöiden turvan ja työnantajan toimintamahdollisuuksien välillä. Työntekijä on työmarkkinoiden heikompi osapuoli, jonka oikeuksia työlainsäädännöllä ja työmarkkinasopimuksilla turvataan.

Työmarkkinoista puhuttaessa on totta kai kyse myös ideologiasta ja vallankäytöstä. Kyse on rahasta ja tulonjaosta. Kuulen usein tarpeesta lisätä työmarkkinoiden joustoja (lue: työntekijöiden joustoja työnantajan hyväksi). Tällainen puhe heijastaa osittain toimintaympäristön muutosta, mutta se kertoo myös ideologisesta tai taloudellisesta pyrkimyksestä heikentää työntekijöiden neuvotteluasemaa ja muuttaa tulonjakoa palkkojen ja pääoman välillä pääoman eduksi. Rehellisen keskustelun käymiseksi on siis tunnustettava, että työmarkkinoiden muutoksesta ja muutostarpeista puhuminen on harvoin puhetta vailla ideologista latausta tai eturyhmäajattelua.

Itsensätyöllistäjät muuttavat perinteisiä jakolinjoja

Edellä kuvaamiani peruskuvioita muuttaa itsensätyöllistäjien ja mikroyrittäjien määrän kasvu. Itsensätyöllistäjyyden ja mikroyrittämisen lisääntyminen on osittain positiivinen ilmiö, joka ilmentää ihmisten halua ja kykyä toteuttaa itseään ja päättää itse omasta työstä ja elämästä. Mutta toisaalta työn teettämiseen liittyvää riskiä halutaan siirtää työnantajalta työntekijälle järjestämällä työ palkkatyön sijaan hankintoina. Yrittäjästatuksella toimiva henkilö saattaa löytää itsensä palkansaajan kaltaisesta asemasta suhteessa toimeksiantajaan – kuitenkin vailla työntekijän oikeuksia ja turvaa.

Työelämän suurimmat muutostrendit nyt ja lähitulevaisuudessa ovat todennäköisesti itsensätyöllistäjien määrän kasvun jatkuminen, työn silppuuntuminen ja epätyypillisten työsuhteiden yleistyminen entisestään. Myös työn aika- ja paikkariippumattomuus tullee lisääntymään. Digitalisaatio muuttaa omalta osaltaan työtä, kun sen mahdollistamana jakamistalouden erilaiset muodot sekoittavat perinteisiä työn tekemisen muotoja. Jakamistaloudessa palveluita kehitetään vertaisyhteisöissä perinteisten työpaikkojen sijaan, ja samalla syntyy uusia liiketoiminta- ja kulutusmalleja. Digitalisaatio ja automatisaatio myös tuhoavat vanhoja työpaikkoja. Myös ilmastonmuutoksen torjuminen muuttaa työmarkkinoita; hiilineutraali kiertotalous luo työpaikkoja samalla kun fossiilitaloudesta työtä häviää. Emme voi olla varmoja, syntyykö uusia työpaikkoja samassa suhteessa häviävien tilalle, tai ainakin ne syntyvät osittain eri aloille.

Työelämän murroksessa on huolehdittava oikeudenmukaisuudesta ja pidettävä jokainen kansalainen mukana muutoksessa. Minulle vasemmistolaisena työelämän ja tulevaisuuden muutoksessa tärkeimmäksi kysymykseksi nousee: miten muuttuvassa maailmassa ja silppuuntuvassa työelämässä turvataan työehdot ja ihmisten toimeentulo omalla työllään pitäen samalla huolta työllisyysasteesta?  Kysymystä voi lähestyä kahta kautta. Yhtäältä estämällä työehtojen polkeminen ja työn silppuuntuminen lainsäädännöllä ja sopimuksilla. Toisaalta varmistamalla turvallisuus ja toimeentulo sosiaalipolitiikan keinoin. Ehkä paras vastaus on näiden molempien lähestymistapojen yhdistelmä.

Minimiehtoja ja turvaverkkoja

Työelämän muutosta ei voi estää lainsäädännöllä, eikä se ole tarpeenkaan. Työelämän silppuuntumisen negatiivisia vaikutuksia pitää kuitenkin tasata, sillä vaikka joustavuus voi joissain tilanteissa hyödyttää sekä työntekijää että työnantajaa, on joustojen maksaja käytännössä työntekijä. Myös tulevaisuudessa lainsäädännön tulee suojella työmarkkinoiden heikompaa osapuolta, eli työntekijää. En halua Suomeen työmarkkinoita, joissa vallitsee viidakon lait, joissa jokainen jätetään selviämään yksin ja vain vahvat jyräävät.

Esittelen seuraavaksi keskeisimpiä uudistuksia, joilla pelisäännöt saadaan pidettyä oikeudenmukaisina muuttuvilla työmarkkinoilla.

Esittelen seuraavaksi keskeisimpiä uudistuksia, joilla pelisäännöt saadaan pidettyä oikeudenmukaisina muuttuvilla työmarkkinoilla.

Nollatuntisopimusten rajaaminen. Nollatuntisopimukset antavat työnantajalle loputtoman jouston ja työntekijälle olemattoman turvan. Työajaksi merkitään esimerkiksi 0–40 tuntia viikossa. Työntekijä ei voi suunnitella elämäänsä, toimeentulosta ei ole varmuutta, muille työnantajille työnteko on rajattua ja sosiaaliturva epävarma. Todelliseen tarpeeseen perustuvia ja vapaaehtoisia sopimuksia tulee edelleen voida solmia, mutta vain perustellusta syystä ja työntekijän suostumuksella. Lähtökohtana tulee olla, että täysiaikainen työvoiman tarve täytetään täysiaikaisella ja pysyvällä työsuhteella, myös tulevaisuudessa.

Ryhmäkanneoikeus. Yksittäisen työntekijän on vaikea ja usein käytännössä raskas lähteä hakemaan oikeutta työnantajan tekemistä laittomuuksista. Ammattiyhdistysliikkeelle pitäisi säätää ryhmäkanneoikeus, jotta se voisi viedä räikeimmät asiat eteenpäin työntekijöiden puolesta. Olisi myös rehellisen suomalaisen yrittäjän etu, jos alipalkkauksella kilpailuetua hakevat toimijat pistettäisiin ruotuun.

Vähimmäispalkka. Kannatan ajatusta lakisääteisestä vähimmäistuntipalkasta. Vähimmäispalkkaa tarvitaan luomaan perälauta palkkaukselle ja pitämään huolta siitä, että työstä maksetaan elämiseen riittävä palkka. Vähimmäispalkka olisi vain raja jonka alle ei palkkaa voisi maksaa, ja työehtosopimusten mukaiset minimin ylittävät palkat olisivat luonnollisesti edelleen voimassa. Vähimmäispalkka loisi turvaa ympäristössä, jossa monien alojen järjestäytymisaste on matala. Erityisesti se toisi etua nuorille ja maahanmuuttajille, joiden asema työmarkkinoilla on puutteellisen kokemuksen ja tiedon takia usein heikko.

Globaalit pelisäännöt. Ihmiset, tavara ja pääoma liikkuvat vapaasti Euroopassa ja suhteellisen vapaasti ympäri maailman. Tuotantoa on jo pitkään siirretty halvempien kustannusten ja heikomman sääntelyn maihin. Tuotanto- ja arvoketjut ovat yhä monikansallisempia ja pilvipalveluiden, 4D-tulostuksen ja vastaavien tekniikoiden sekä aineettomien tuotteiden yleistyessä tuotanto- ja arvoketjuista tulee vielä nykyistä poikkikansallisempia. On siis entistäkin tärkeämpää, että sääntelyssä katsotaan myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Kun pääoma ja tuotanto ylittää maiden rajat, myös sääntelyä ja työelämän pelisääntöjä pitää pyrkiä kehittämään maailmanlaajuisesti. On pidettävä huolta kansainvälisistä työelämän perussopimuksista ja kehitettävä työehtoja parantavaa yhteistyötä. Työntekijöillä ympäri maapallon on samat huolet ja samat ilot ja on myös suomalaisen työntekijän etu, jos työehdot ovat kunnossa myös muualla. Globaalin pääoman maailmassa myös työväenliikkeen on oltava globaali.

Perustulo. Pätkä- ja silpputyöt ja itsensätyöllistäminen ovat tulleet jäädäkseen. Vaikka negatiivisiin lieveilmiöihin puututtaisiinkin esimerkiksi yllä esittämälläni lainsäädännöllä, pitää myös sosiaaliturvaa muuttaa vastaamaan muuttunutta maailmaa. Olennaisin muutos olisi perustulo. Perustulo loisi työntekijöille ja mikroyrittäjille turvaa silppuuntuneilla työmarkkinoilla ja kannustaisi tekemään myös pieniä töitä, kun pelkoa sosiaaliturvan menettämisestä ei olisi. On epärealistista ajatella, että perustuloon siirryttäisiin kertarysäyksellä. Kohti perustuloa tulisi edetä yhdenmukaistamalla ja joustavoittamalla olemassa olevaa sosiaaliturvaa ja kasvattamalla suojaosia sekä parantamalla itsensätyöllistäjien ja pienyrittäjien sosiaaliturvaa.

Vanhempainvapaiden tasaaminen. Naiset käyttävät ylivoimaisesti suurimman osan vanhempainvapaista. Se heikentää naisten työmarkkina-asemaa ja eläkekertymää. Vanhempainvapaita tulisi uudistaa siten, että osa vanhempainvapaakuukausista korvamerkittäisiin isille esimerkiksi 6+6+6-mallin mukaisesti. Tämä kannustaisi isiä käyttämään enemmän vanhempainvapaita ja parantaisi näin naisten työmarkkina-asemaa.

Muutoskyvyn vahvistaminen. Ihmiset ovat Suomen talouden suurin voimavara ja ihmiset lopulta ratkaisevat talouden menestyksen. Koulutuksella voidaan vahvistaa ihmisten kykyä selviytyä muuttuvilla työmarkkinoilla. Koulutettu, osaava ja itsevarma ihminen pärjää paremmin työmaailmassa, jossa epävarmuus ja muutos ovat alati läsnä. Vaikka ihmisille ei aina heti löydy koulutustaan vastaavaa työtä, niin koulutus ei mene hukkaan, sillä se rakentaa inhimillistä kapasiteettia ja muutoskykyä. Olen huolissani nykytrendistä, jossa puhutaan ylikoulutuksesta ja suomalaisten koulutustason laskemisesta. Jatkossa on yhä tärkeämpää, että uudelleenkouluttautuminen ja ammatinvaihtaminen on mahdollista ja joustavaa. Koulutusjärjestelmää ja työnantajien asennoitumista koulutukseen pitää muuttaa siten, että tutkintoja enemmän katsotaan todellista osaamista. Työttömyysturvalla on voitava opiskella joustavasti ja osatutkintojen ja yksittäisten kurssien suorittaminen on oltava helpompaa.

Millä hyvinvointi tulevaisuudessa kustannetaan?

Työmarkkinoiden muutos vaikuttaa myös julkiseen talouteen ja sen rahoituspohjaan. Jos tulevaisuudessa työnteko silppuuntuu yhä enemmän ja robotit tekevät yhä suuremman osan työstä, laskee se työntekijöiden ansiotasoa ja palkkakertymää ja sitä kautta myös ansioverokertymä heikkenee. Päättäjien pohdittavaksi tuleekin, miten vähenevän työn tulevaisuudessa rahoitetaan julkiset palvelut ja sosiaaliturva ja miten voidaan huolehtia tulonjaon tasaamisesta ja työntekijöiden vanhuuden turvasta?

Työn silppuuntumisen räikeimpiä muotoja tulee rajoittaa ja pyrkiä varmistamaan ihmisten toimeentulo omalla työllä ja sitä myöten myös eläkekertymä. On kuitenkin tunnustettava, että vakaita työuria on yhä harvemmilla, joten kansaneläkkeen taso pitää turvata vanhusköyhyyden vähentämiseksi. Perustulo toimisi työuran aikana toimeentuloa turvaavana mutta myös tulonjakoa tasaavana elementtinä, sillä käytännössä sen rahoittaminen vaatii verotuksen kasvattamista tulonjaon yläpäässä. Jos yhä suurempi osa lisäarvosta kanavoituu robotisaation myötä talouteen palkkatulojen sijaan pääomatuloina, on olennaista verottaa pääomia riittävällä ja tehokkaalla tavalla.

Jos robotit tekevät tulevaisuudessa suuremman osan töistä ja maksavat jopa verot, niin mitä tekee ihminen? Kuluttaminen ei riittäne elämän mielekkääksi sisällöksi. Talouden muutoksen myötä syntyy myös uutta työtä, mutta on aivan mahdollista, että tulevaisuudessa työtä on yhä vähemmän. Silloin kysymykseksi nousee toimeentulon turvaavan perustulon lisäksi työn jakaminen. Jos työtä on vähemmän, tulee se jakaa tasaisemmin. Työssä ei ole yksilölle kyse vain toimeentulosta, vaan myös osallisuudesta, mielekkäästä tekemisestä ja hyödyllisyyden tunteesta. Siksi on tärkeä varmistaa sen tasainen jakaminen. Toisaalta yhteiskunnassa, jossa palkkatyötä ei välttämättä riitä kaikille, ihmisarvoa ja elämän mielekkyyttä ei voi sitoa pelkästään työhön. Suomalaiset ovat ylpeitä korkeasta työmoraalista, mutta vähenevän työn tulevaisuudessa on yhä tärkeämpää rakentaa elämän mielekkyyttä myös palkkatyön ulkopuolisille asioille ja varmistaa ihmisten toimeentulo epävakailla työmarkkinoilla.

mikko kärnän kommentti

Poliitikkojen tehtävä ei ole määritellä työn arvoa

Hanna Sarkkisen kirjoitukseen voi monilta osiltaan yhtyä, mutta vastaavasti toisilta osiltaan ei laisinkaan. Sarkkinen tuo kirjoituksessaan hienosti esiin perustulon välttämättömyyden, jota Juha Sipilän hallitus nyt ensimmäistä kertaa kokeilee. On kuitenkin huolestuttavaa, että samaan aikaan kun tunnustetaan työmarkkinoiden muutos, vaaditaan nollatuntisopimusten kieltämistä ja lakisääteistä minimipalkkaa. On mahdotonta ajatella, että voisimme ryhtyä poliittisesti määrittelemään, millainen arvo työllä on. Tämän määrittelyn tulisi tapahtua ensijaisesti työnantajan ja työntekijän välillä.  Aivan vastaavasti on mahdotonta määritellä poliittisesti, millaiseen tuntimäärään ihminen voi työssään tyytyä. Sarkkinen toteaa, että työn olemus ei sinällään ole muuttunut: se on toimintaa, joka luo lisäarvoa. Maksimaalisen lisäarvon tuottaminen käy kuitenkin mahdottomaksi, mikäli toimintaa aletaan säädellä poliittisin keinon ulkoapäin. Työmarkkinoiden muutos tehdään sisältä. Kolmikanta on uudistettava kolmikantaisesti realiteetit tunnustaen.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

3 kommenttia artikkeliin “Työ muuttuu, ihminen vähemmän

  1. Ulf Fallenius sanoo:

    Työ muuttuu mutta eipä juuri virkamiehillä eikä varsinkaan eduskunnassa aina vaan turvattu palkka vaikka päätöksen teko heikompaa kuin koskaan.Jos haet suojatyöpaikkaa niin opi valehtelemaan ja kaunistamaan asioita ja ryhdy nappia painavaksi politiikoksi joka ei silti tiedä mistään mitään oikeasta elämästä tai juridiikasta tai talouslaskennasta.Mutu meininkiä vahvimmillaan nykyisessä hallituksessa ei edes osata oikealla tavalla laskea liikennekaaren ja sote uudistuksen vaikutuksia vaan eletään luulossa eikä edes tiedetä sote palvelusetelin oikeata hintalappua.

    1. Anniina sanoo:

      Politiikka tarjoaa puhetaitoisille lahjattomille hallituspaikkoja ja mukavan perustoimeentulon, jopa vaurastumisen mahdollisuuden.Substanssiosaamisella ei ole mitään arvoa, paskanjauhamisen taito ratkaisee.

      Yhtä suuri riski politiikassa ovat jo omaisuutensa hankkineet tai rahaa naineet, kirkasotsaiset ideologit, jotka valitsevat puolueensa parhaan tarjouksen perusteella, tai koska suvussa on äänestetty puoluetta x jo neljässä sukupolvessa. Eduskunnassa käväistään ajamassa läpi -täysin häikäilemättömästi -ennalta pienisssä piireissä sovitut asiat, koska politiikan jälkeinen toimeentulo on taattu, eikä pelko tyhjän päälle tippumisesta rajoita toimintaa. Vain perusturvallisuuden tunne saattaa kärsiä, mutta ainahan on mahdollisuus paeta varojensa turvin vaikkapa Sveitsiin tai Ruotsiin kun maa alkaa polttaa jalkojen alla. Ovat kuin riivattuja.

  2. Ulf Fallenius sanoo:

    Tämä hallitus on ehkä eniten omaan pussiin pelaava kuin pitkään aikaan johtuen kahdesta henkilöstä .Suomen edusta tai kansalaisten edusta ei ole pätkäkään heillä mielessä.

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa