Työntekijän asiakas on työnantaja

Helsingin Sanomat käsittelee tänäisessä pääkirjoituksessaan Liberan raporttia Umpikujassa? – Aika on ajamassa ammattiyhdistysliikkeen ohitse. Pääkirjoitus tukee maassamme vallitsevaa konsensusta, jonka mukaan nykyinen asiantila on hyvä ja vikaa on muualla, mieluimmin kaukana hikipajoissa. Tunnustan yhteiskunnalliset vääryydet kaikkialla maailmassa, mutta sillä on sittenkin vain vähän merkitystä sen kannalta, pidämmekö Suomi-nimisen yhteiskunnan sellaisella pohjalla, että voimme kohtuudella vastata edes täällä niistä, jotka meidän mittapuumme mukaan ovat vähäosaisia.

Vähän kansantalouden peruskysymyksiä. Maa tarvitsee yrityksiä, joista osa vastaa kauppataseen, – joka meidän rakenteessamme on lähes sama kuin vaihtotase – tasapainosta. Ellei tätä aktiviteettia ole, vajoaa maa hitaasti mutta varmasti ulos elinkelpoisten joukosta. Tästä löytyy esimerkkejä jopa Euroopasta. Lisäksi tarvitsemme yrityksiä, jotka vastaavat kotimaan palvelujen tuotannosta. Tietenkin yrityksillä on usein nämä molemmat roolit.

Nyt olemme tilanteessa, jossa Suomen kyky hoitaa vaihtotase ja yhteiskunnalliset palvelut yskii pahasti. Nopea muutos johtui IT:n romahduksesta, metsäteollisuuden dramaattisen nopeasta muutoksesta sekä Kiina-ilmiöstä. Niitä on tänään turha surra. Ne ovat ainoastaan tämän päivän reunaehtoja. Meidän on elettevä niiden kanssa.

Meille ei synny riittävästi korvaavaa kansainvälistä tuotantoa, sen enempää materiaalista kuin immateriaalistakaan. Muuttuneissa olosuhteissa emme pysähdy lainkaan kunnolla miettimään, missä olemme ja mitä pitäisi tehdä. Yritystoiminnan kyvykkyydellä mitattuna kilpailykykymme on rapautunut. Maahan ei ole jonossa tulossa ulkomaisia investointeja. Se on myös erittäin hyvä kilpailukykymittari. Työvoimakustannuksemme ovat kohonneet 2000-luvulla lähes 30 % enemmän kuin pääkilpailijoillamme. Siitä seuraa korkea kotimainen hintataso. Samalla teollinen pohjamme on romahtanut. Eikös tässä tilanteessa ole syytä kääntää myös sellainen kivi kuin suomalainen ammattiyhdistysliike?

Työtekijän asiakas on työnantaja. Työnantaja ostaa työtä, jos se sitä tarvitsee ja hankinnan ehdot sitä miellyttävät. Nyt tilanne on sellainen, että ei ole riittävästi työnantajia, jotka olisivat valmiita ostamaan tarjolla olevaa työtä tarjolla olevilla ehdoilla. Kilpailusyistä vientiteollisuus on ryhtynyt ostamaan työtä edullisemmista maista tai sitten menettänyt kilpailukykyään tai markkinoita. Osa yrittäjistä näkee myös turhan hankalana toimia vaikean ja kriittisen asiakkaan ja vaikean, kriittisen ja kalliinlaisen työntekijän liitospinnassa. Moni yrittäjistä ajattelee tällöin, että eipä laajennetakaan harmeja, vaan elellään matalalla profiililla. Yrittäjälle yrittämisen tason suuruus ei useinkaan vaikuta henkilökohtaiseen rahankäyttöön. Reservissä on jo sen verran. Eleleehän täällä paljon muitakin matalalla profiililla turhia ponnistamatta. Tunnen näitä täysin kunniallisia yrittäjiä paljon.

Kun minä ryhdyin yhdeksi Umpikujassa? -raportin kirjoittajaksi, tavoitteeni oli avata tätä solmua. Jos väitämme, että ay-liike ei ole osasyyllinen nykytilaan, valehtelemme. Työsuhteista voidaan sopia myös aivan eri asenteilla ja tasoilla. Ei tarvitse mennä hikipajoihin, kun etsitään vaihtoehtoja. Ruotsi, Tanska ja Saksa voisivat olla parempia malleja meille kuin vaikkapa Viro, joka sekään ei ole huono.

Edellä mainituin perustein väitän, että aika on ajanut nykymuotoisen ay-liikkeen ohi. Sen on pakko katsoa peiliin, eikä peruutuspeiliin. Toivoisin myös julkisen sanan ymmärtävän talouden lait ja hoitavan omaa tonttiaan, kuten sen oikeuksiin ja velvollisuuksiin kuuluu.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

4 kommenttia artikkeliin “Työntekijän asiakas on työnantaja

  1. Harri Virtanen sanoo:

    Elämme ristiriitaisessa maailmassa.

    On totta, että meillä palkkataso on korkea…suorastaan häkellyttävän korkea, jos verrataan esimerkiksi Kiinaan, Intiaan tai Pakistaniin. Yhden suomalaisen kuukausipalkalla palkkaisi 100 pakistanilaista vuodeksi raskaaseen, fyysiseen työhön. Useimmissa tämäntyyppisissä kehitysmaissa ammattitaito ja osaaminen eivät kuitenkaan ole samaa luokkaa kuin täkäläisittäin otaksutaan.

    Toki maailmalta löytyy myös huomattavan osaavaa porukkaa ja huomattavasti halvempaa kuin Suomesta.
    Sitten tulee se pieni mutta…

    Mitä jos yrittäjät jatkuvasti vaeltavat halvimman palkkatason ja kulurakenteen maihin? Onhan se ymmärrettävää, että jos kilpailija valitsee halvemman ratkaisun, on tällöin myös muiden toimittava, jotta markkinaosuudet eivät katoa. Voidaankin puhua palkkasodasta.

    Mitä tarkoittaa palkkasota yrittäjien kannalta? Se tarkoittaa sitä mitä Kiinassa juuri nyt tapahtuu. Talous ei enää kasva totuttuun tapaan kaksinumeroisin luvuin vaan talous on kääntynyt laskuun. Miksi näin? Tämä johtuu puhtaasti siitä, että jatkuva palkkojen leikkaus ja kilpailu siitä, kuka tekee halvimmalla, johtaa lopulta kuluttajien ostovoiman hupenemiseen ja tämä taas heijastuu yrittäjien näkemyksiin ja talouden kehitykseen. Toisaalta Kiinan kehityskin vaatii osaavaa työvoimaa, joka nostaa sikäläistä palkkatasoa (tosin marginaalisesti Suomen vastaavan palkatasoon nähden, mutta kuitenkin merkittävästi kiinalaisittain) Eurooppa on kuralla hyvin pitkälti juurikin tämän ilmiön vuoksi. Jos ajatellaan niin, että ei täällä mitään kannata tehdä vaan siirretään laitokset Kiinaan ja irtisanotaan täällä kovapalkkaiset duunarit, samalla katoaa se ostovoimainen potentiaalinen kuluttaja, jolle tuotteita siellä Kiinassa valmistetaan. Tämä kun tapahtuu riittävän usein ja riittävän monessa maassa, meneekin yrittäjillä sormi suuhun! Mihin hävisivät katteet? Miksi ”kuluttajat” eivät enää kuluta eivätkä osta halvalla(kaan) valmistettuja tuotteitamme ja miksi valtiontaloudet velkaantuvat ja miksi kaikki tuntuu menevän päin seiniä?

    Tämä ongelma on pikemmin poliittinen kuin että syy olisi työntekijät, jotka haluavat saada kunnollista palkkaa tekemästään työstä tai että ammattiyhdistysliikkeet olisivat verta imeviä vampyyrejä. Syy on yksinomaa Euroopan ja Yhdysvaltojen ajamasta politiikasta, joka on kyvytöntä määrittelemään niitä rajoja, joilla niin sanottua vapaata kauppaa käydään kolmansien maailmojen kanssa. Onhan se selvää, että ei suomalainen voi millään palkkatasolla kilpailla sellaisen maan asukkaita vastaan. jossa palkka on riisikupillinen riisiä päivässä ja muutaman euron kuukausipalkka, jos sitäkään. Vielä jos tähän yhdistetään se faktum, että näissä maissa tuotannolle ei aseteta eetistä normistoa esimerkiksi ympäristöä klohtaan vaan paskan lasketaan putkesta lähimpään ojanpenkkaan ja koko muu moraalinen edesvastuu kulkee kaikilta osin samaa rataa niin ei siinä paljoa selityksille jää tilaa.

    Mitä me haluamme yhteiskunnaltamme? Haluammeko, että Suomi ja Eurooppa vaipuvat samalle tasolle esimerkiksi Kiinan tai Intian kanssa. Työntekijää kohdellaan kuin rukkasta! Kansakunta eriarvoistuu äärimmäisestä köyhyydestä satumaisiin rikkauksiin. Osaltaan varmasti niin rikkaat kuin köyhätkin haluavat elää turvallisessä yhteiskunnassa, jossa kansalaiset ovat keskenään suhteellisen tasa-arvoisia, ilman, että pelkona on tilanteen totaalinen riistäytyminen käsistä. Köyhyys ja epätasa-arvo luovat hyvin konfliktiaran ilmapiirin, jossa tuskin kenelläkään on hyvä olla ja elää – vai haluatteko te rakentaa muureja ympärillenne ja panssariraudoittaa Audejanne? Tuskin! Amerikanmalli ei nykymaailmassa enää toimi! Kiinanmalli toimii, mutta on karu ja kivinen polku kuljettavaksi, jos aiomme säilyttää niin sanotun hyvinvointiyhteiskuntamme.

    Ainoa keino ratkaista ongelma on jotenkin rajoittaa kaupankäyntiä maiden kanssa, joissa elintaso ja kulurakenne poikkeavat merkittävästi Eurooppalaisesta tai Yhdysvaltalaisesta tuotantokustannusmallista. Tulittamalla halpamaiden tuotteet samaan hintatasoon kuin mitä niiden valmistus Euroopassa maksaisi, on ainoa keino säilyttää työpaikat ja hyvinvointi Euroopassa ja keino saattaa kehitysmaat oikealle uralle ihmisoikeuksissa ja palkkatasossa. Nykyinen puhe palkkojen leikkausista ja työehtojen heikennyksistä johtaa vain ennen pitkää sekasortoon ja väkivaltaan. Eikö tämä kommunismin kierre ja synty jo nähty aivan riittävän hyvin 1800-luvun lopulla? Ei tehdä samoja virheitä eikä mennä perse edellä puuhun, jos on olemassa oikeastikin toimivia konsteja, mutta päätökset on tehtävä EU tasolla ja Yhdysvallat on saatava saman pöydän ääreen..

    1. Jalo Paananen sanoo:

      Harri Virtasen kommentti on ihan ok. Tilanne on vaikea. Mutta meidän on aivan turha haikailla kansainvälisten sopimusten perään. Ratkaisut on tehtävä Suomen kamaralla. Muuten meillä on Kreikan kohtalo. Nykyisin ammattiyhdistysliike on pyhä lehmä, josta ei saa esittää kriittistä kommenttia. Äly hoi! En usko minkään instituution oikeellisuuteen tai puhtauteen. Kaikissa niissä on vastuuntunnosta ja älystäkin lievää puutetta. Kantani on, että ammattiyhdistysliike on jo 20 vuotta tietämättään tai tieten syönyt jäsenistönsä mahdollisuuksia parempaan elämään. Sitä saa, mitä tilaa. Yritykset kyllä sopeutuvat tai laajentuvat sinne, missä kannattaa. Työvoiman tilanne on paljon vaikeampi.
      Joppe

  2. Aarno Lutz sanoo:

    Suomen kilpailukyvyn heikentymisessä suhteessa muihin maihin on useita syitä, eräs niistä on työskustannusten nopeampi nousu nimenomaan meidän kanssa suhteellisesti samassa kehitystasossa olevien maiden kanssa. Tässä joukossa Suomen tulisi huolehtia siitä, että tämä tärkeä osatekijä kulkisi edes jotenkuten samalla tasolla kilpailijamaiden kanssa.

    14.6.2013
    Aarno Lutz

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa