Työttömyyden hoito – yhteistä itsepetosta

Työttömyyden hoito – yhteistä itsepetosta

Työttömyys on politiikan rehellisyyden ja hyväksyttävyyden kannalta katkera ilmiö. Kaikki päättäjät, kaikki puolueet, kaikki järjestöt vakuuttavat haluaan poistaa työttömyys. Silti työttömyys pikemminkin nousee vuosikymmenestä toiseen. Kun se on kerran noussut, se ei yleensä laske entiselle tasolleen ennen kuin se alkaa nousta uudelleen. — ellei sitten tehdä merkittäviä rakenneuudistuksia.

Olisi rehellisintä myöntää, että työttömyys on hiljaisesti hyväksytty. Silti poliitikot jatkuvasti hokevat, että jokainen työtön on liikaa ja että he tekevät kaikkensa työttömyyden poistamiseksi. Kukaan ei kuitenkaan oikeasti tee mitään työttömyyden poistamiseksi.

Ei ole mitään politiikan kysymystä, joka olisi politiikan ja demokratian uskottavuuden ja hyväksyttävyyden kannalta yhtä karmea vuotava haava: kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että jotain pitäisi asialle tehdä, kaikki toistavat hyvää tahtoaan työttömyyden alentamiseksi, vuodesta toiseen, mutta asiassa ei päästä yhtään eteenpäin.

Tämä johtuu siitä, että työttömyyden vähentämiseen tarvittavat toimet, jotka perustuvat ilmiön rehelliseen taloustieteelliseen analyysiin, lyövät korville suomalaisen politiikan toimintatapoja ja vakiintuneita yhteisiä itsepetoksia.

Tehokkaat ja tepsivät työttömyyden vastaiset uudistusten puolustamiseen tarvitaan Andersenin sadun pieni lapsi, joka uskaltaa lausua ääneen totuuden — ettei keisarilla ole vaatteita ja että Suomen poliitikoista ei löydy riittävän rohkeaa koalitiota, joka panisi työmarkkinajärjestöt paikalleen ja alentaisi työttömyyttä tepsivillä reformeilla.

Siksi vuodesta toiseen jatketaan työttömyyden “hoitoa” itsepetokseen perustuvin näennäiskeinoin, jotka itse asiassa todennäköisesti vain pahentavat ongelmaa.

Miksi tilanne on näin kurja? Kannattaa lähteä liikkeelle sen pohdinnasta, mistä työttömyys johtuu ja miten siihen oikeasti voitaisiin vaikuttaa.

Nollatyöttömyyttä ei edes voida tavoitella

Vaikka joidenkin poliitikkojen mielestä jokainen työtön on liikaa, nollatyöttömyyteen ei  koskaan päästä eikä tarvitsekaan päästä. Työmarkkinat “matsaavat” eli yhdistävät keskenään työtä hakevat palkansaajat sekä työvoimaa tarvitsevat yritykset. Koska nämä osapuolet joutuvat jatkuvasti hakemaan toisiaan ja työsuhteet myös jatkuvasti katkeavat, ei edes tarvitse ajatella että kaikkien pitäisi koko ajan olla työsuhteessa.

Hyvän “parisuhteen” luominen palkansaajan ja yrityksen välille edellyttää etsimistä. Kaikkien valmiudet eivät sovi kaikkien työpaikkojen ominaisuuksiin. Aivan samoin kuin olisi kummallista edellyttää, että kaikki avioituvat ensiksi vastaan tulevan kandidaatin kanssa, olisi turhaa edellyttää että kaikki ovat koko ajan työsuhteessa.

Työttömyysaste on lähes kaikissa maissa kuitenkin korkeampi kuin mitä tällainen pelkästään sopivan parin etsintään uhrautuva aika edellyttäisi. Ilmiön taustalla on sekä työpanoksen kysyntään – eli yritysten käyttäytymiseen liittyviä – syitä että työpanoksen tarjontaan eli työntekijöiden käyttäytymiseen liittyviä syitä.

Yritysten halua kysyä työpanosta eli tarjota työtilaisuuksia rajoittaa se, millaisia palkkavaatimuksia palkansaajalla on. Samoin kuin se, millaisiin vastuisiin yritys sitoutuu luodessaan työsuhteen. Jos irtisanomissuoja on tiukka ja työntekijästä on vaikea päästä eroon yrityksen tuotteiden kysynnän heikentyessä, yritys on myös jo etukäteen varovainen rekrytoidessaan.

Työnantajavastuusta seuraa myös muita vastuita kuin palkan maksaminen. Työntekijälle ja verottajalle tilitettävän bruttopalkan lisäksi on maksettava välillisiä kustannuksia kuten eläke- ja sairausvakuutusmaksuja. Lisäksi työehtosopimukset velvoittavat myös palkanmaksuun äitiysloman ajalta. Jos työntekijä sairastuu tai suorastaan menettää työkykynsä, työnantajalle koituu myös kustannuksia.

Myös työpanoksen tarjontaan eli työntekijöiden päätökseen tehdä työtä liittyy rajoitteita. Jotta työ lisää työntekijän (eli kansantalouden) hyvinvointia, siitä saatavan korvauksen on katettava työn rasituksen ja vapaa-ajan menetyksen aiheuttama harmi. Työpanoksen tarjontaan vaikuttavat hyvinvointivaltiossa myös verotus ja tulonsiirrot. Työntekijä vertaa työnteosta käteen jäävää tuloa ja vapaa-ajan menetyksen harmia siihen, millainen tulotaso syntyy tulonsiirroilla eläessä. Siksi verotus ja tulonsiirtojen olemassaolo nostavat sitä kynnyspalkkaa, jolla työntekijä suostuu tekemään työtä.

Kysyntä- ja tarjontarajoitteiden merkitys

Nämä kysynnän ja tarjonnan rajoitteet vähentävät sellaisten mahdollisten työsopimusten joukkoa, jotka ovat kummallekin osapuolelle mahdollisia. Jos työntekijän vaihtoehtona on elää tulonsiirtojen – esimerkiksi kotihoidon tuen tai ansiosidonnaisen työttömyyskorvauksen varassa – työnantajan on tarjottava työpanoksen ostamiseksi niin korkeaa palkkaa, ettei se yhdessä välillisten työvoimakustannusten ylittää työsuhteesta yritykselle syntyvän arvonlisän. Tällöin työsuhdetta ei synny.

Työmarkkinoilla syntyy vain sellaisia työsuhteita, jotka ovat kannattavia molemmille osapuolille. Ne, jotka eivät ole työsuhteessa, ovat joko työvoiman ulkopuolella tai työvoimassa, ja jälkimmäinen joukko on työttömien joukko. Sitä vastaavaa työttömyysastetta (työttömät jaettuna koko työvoimalla) voidaan sanoa “rakenteelliseksi” siinä mielessä, että sitä on mahdotonta pysyvästi alittaa. OECD:n arvio Suomen rakenteellisesta työttömyydestä on 7,4 prosenttia.

Suhdannetyöttömyys ja rakennetyöttömyys

Työttömyys vaihtelee kuitenkin myös suhdanteiden mukaan.  Koska vuoden sisäisestä kausivaihtelusta puhdistettu työttömyysaste oli maaliskuussa 2016 Tilastokeskuksen mukaan 9,2 prosenttia, työttömyys on siis vajaat 2 prosenttia rakenteellisen normaalitasonsa yläpuolella. Tämä tarkoittaa noin 60 000 ihmisen työvoimareserviä. Kun puhutaan sadoista tuhansista työttömistä, unohdetaan siis helposti että nykyisin rakentein ja instituutioin ei työllisyyttä voida kasvattaa likimainkaan niin suurilla määrillä.

Mitä sitten tapahtuu, jos työllisyys kasvaa korkeasuhdanteessa ja työttömyys alkaa painua rakenteellisen tasonsa alapuolelle? Markkinataloudessa tämä tarkoittaa sitä, että palkkojen nousupaine yltyy niin kovaksi, että työllisyyden kasvu tyrehtyy.

Kun palkat alkavat nousta liian nopeasti, yritysten rekrytointihalut vähenevät ja työllisyyskasvu loppuu.

Itse asiassa rakenteellisen työttömyyden taso määritelläänkin ja arvioidaan juuri tarkastelemalla sitä, miten alhaisen työttömyyden kansantalous “kestää” ilman että palkkojen – ja sitä kautta hintojen – nousupaine yltyy liiaksi. Työmarkkinat toimivat niin, että palkat nousevat sitä nopeammin, mitä alempana työttömyys on.

Rakenteellisen työttömyyden taso on se työttömyyden taso, jonka alapuolella ei enää ole mahdollista ylläpitää kansantaloudellisesti kestävää kustannustasoa tai inflaatiovauhtia. Niinpä talouden ylikuumentuessa – eli työttömyyden alittaessa rakenteellisen tasonsa, mikä on suunnilleen sama asia – kilpailukyvyn ylläpitäminen tulee mahdottomaksi. Niinhän Suomessa kävi vuoden 2007 jälkeen, siinä vaiheessa kun työttömyys oli laskenut n. 6 prosentin tasolle.

Jos halutaan alentaa työttömyyttä pysyvästi, on siis alennettava rakenteellista työttömyyttä. Tämä edellyttää puolestaan sitä, että palkannousupaine saadaan alenemaan jokaisella työttömyyden tasolla. Tähän voidaan periaatteessa pyrkiä muuttamalla ammattiliittojen toimintatapaa vastuullisemmaksi, tai sitten muuttamalla kaikkia sellaisia työlainsäädännön, verotuksen ja sosiaaliturvan sääntöjä, jotka vaikuttavat palkkavaateisiin.

Jos esimerkiksi työttömyysturvan kestoa lyhennetään — tällainen maltillinen 100 päivän lyhenemähän on Juha Sipilän hallituksen suunnitelmissa –, sekä ammattiliitot että palkastaan neuvottelevat palkansaajat maltillistavat pikkuisen palkkavaatimuksiaan ja työttömät hakevat työpaikkoja hieman pontevammin. Niinpä työttömyys voi laskea hieman entistä alemmaksi ennen kuin palkannousupaine yltyy liiaksi.

Samaan suuntaan voi vaikuttaa toki moni muukin uudistus — esimerkiksi työnvälitystoiminnan tehostaminen, joka helpottaa yritysten ja työnhakijoiden keskinäistä kohtaamista, tai irtisanomissuojan heikentäminen, joka tekee rekrytoinneista yrityksen kannalta vähemmän riskaabeleita.

Työttömyyden alentaminen ei edellytä palkkojen laskemista, korkeintaan palkankorotusten odottamista

On huomattava, että pitkällä aikavälillä tällaiset uudistukset eivät laske palkkatasoa. Kansalaisten palkka ja elintaso riippuvat näet kokonaan työn tuottavuuden kasvusta. Se, että palkkavaateet ja sitä kautta palkannousupaine alenevat rakenteellisten uudistusten kautta, merkitsee sitä, että hieman “odotamme” palkkojen seuraavaa nousuaskelta. Kun työttömyys alenee ja työllisyys kasvaa, myös talouden investoinnit ja pääomakanta kohenevat, mikä nostaa puolestaan tuottavuutta ja sitä kautta palkkoja.

Siksi korkeampaa työllisyyttä ja alhaisempaa työttömyyttä ei tarvitse “ostaa” alhaisemmalla palkkatasolla. Tämän ymmärtäminen on tärkeää. Markkinatalouden palkat vastaavat työn tuottavuutta, eikä kenenkään jo työssä olevan tuottavuus alene siitä, että aiempaa suurempi osa työttömistä työllistyy.

Työmarkkinareformit siis onnistuessaan ikään kuin skaalaavat kansantaloutta ylöspäin ilman että elintaso kärsii. Tässä mielessä työttömyyden alentaminen uudistusten kautta on verrattavissa siihen, että työikäinen väestö kasvaa. Väestönkasvukaan ei tietenkään alenna tuottavuutta tai palkkoja, vaan saa aikaan talouden skaalautumisen ylöspäin lisäinvestointien kautta.

On siis tuhoisa harhakäsitys, että alhaisempi työttömyys edellyttäisi pysyvästi ja yleisesti alhaisempaa palkkatasoa.

Muissa pohjoismaissa on meitä alhaisempi työttömys, mutta pääosin Suomea jonkin verran korkeampi palkkataso, sen vuoksi että työn tuottavuus on muissa pohjoismaissa meitä korkeampi.

Onnistuneet työmarkkinareformit siis ikään kuin pitävät työmarkkinoiden ovea kauemmin auki työttömyyden laskiessa, niin ettei työllisyyden kasvu hirty kiinni liialliseen kustannuspaineeseen. Meidän on yksinkertaisesti pakko pitää huolta kustannusvakaudesta – ja tekemällä soveliaita työmarkkinareformeja voimme alentaa sitä työttömyyden tasoa, jonka alapuolella kustannusvakaus on uhattuna.

Järkevien uudistusten tie

Tämän analyysin valossa on siis parannettava työmarkkinoiden toimintaa rakenteellisilla uudistuksilla, niin että annetaan työttömyydelle tilaa laskea ilman että palkankorotukset karkaavat käsistä. Tällaisia järkeviä uudistuksia voisivat olla:

  • Työehtosopimusten yleissitovuuden ja tulosopimuskorotusten rajoittaminen vähimmäispalkkoihin. Tällöin palkkojen nousupaine ei olisi yhtä kiivas kuin nyt. Sellaisissa yrityksissä, joiden markkinatilanne on keskimääräistä heikompi, ei välttämättä tarvitsisi nostaa joka kierroksella palkkoja kunhan ne olisivat vähimmäispalkkojen yläpuolella. Suunnilleen tähän tapaan toimitaan Tanskassa ja Norjassa. Yritysten halu pitää ikääntyneet mukana voisi kohentua, kun heille ei nykyiseen tapaan tarvitsisi maksaa täysiä yleiskorotuksia.
  • Ammattiliittojen keskinäinen sopimus siitä, ettei tulosopimuksiin sisällytetä palkankorotuksia niin kauan kuin työttömyys ylittää jonkin yhteisesti sovitun maksimitason, esimerkiksi 5 prosenttia. Tämä nostaisi suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen kansainvälisen ja kansallisen arvostuksen pilviin.
  • Työttömyysturvan uudistaminen, niin, että varsinkin ansioturvaa maksettaisiin nykyistä lyhyempi aika. Tämä vaikuttaisi sekä työttömien työnhakuponnisteluihin että ammattiliittojen palkkavaatimuksiin, koska työttömänä olemisen vaihtoehto ei olisi yhtä houkutteleva kuin aikaisemmin.
  • Ansiosidonnaisen työttömyysturvan lisäpäivien eli ns “työttömyyseläkeputken” purkaminen. Putki mahdollistaa 60 vuotta täyttäneille joustavan siirtymisen ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiristä työeläkkeelle. Putken olemassaolo tekee työpaikoilla kummankin osapuolen näkökulmasta helpoksi ja houkuttelevaksi ikääntyneiden työntekijöiden irtisanomisen.
  • Kannustinloukkujen purkaminen siinä mitassa kuin se on mahdollista ilman että perusturva heikkenee liiaksi. Ansiotuloverotuksen alentaminen toimii tässä tietysti myös oikeaan suuntaan.
  • Työn vastaanottovelvollisuuden tiukentaminen laajemmalta maantieteelliseltä alueelta ja tietyn määräajan jälkeen myös oman ammattialan ulkopuolelta. Tähän suuntaan onkin Juha Sipilän hallitus liikkumassa.

Työllisyysmenokoneen tyhjäkäynti

Koska useimmat yllä olevista uudistuksista ovat poliittisesti kiistanalaisia ja erityisesti ammattiyhdistysliike vastustaa niistä monia, työttömyyden “hoito” on Suomessa pitkään pyörinyt julkisten työvoimapalvelujen sekä “työllisyysmäärärahojen” ympärillä.

Työvoimapalvelujen ja -toimenpiteiden lista on pitkä ja päättäjät ovat tepsivien reformien puutteessa olleet taitavia keksimään niitä lisää: tukityöllistäminen, ammatillinen työvoimakoulutus, valmentava työvoimakoulutus, työharjoittelu, työelämävalmennus jne. Työvoimahallinnon koulutus- ja työvoimapalvelut toki toimivat periaatteessa oikeaan suuntaan. Useimmat työmarkkinapolitiikan toimenpiteet on kuitenkin lähes kaikissa pohjoismaisissa tutkimuksissa todettu varsin tehottomiksi tai täysin tehottomiksi.

Poliittiset päättäjät ajattelevat myös mielellään “hoitavansa” työttömyyttä “työllisyysmäärärahoilla”, joiden riittämättömästä tasosta keskustellaan eduskunnan täysistuntosalissa kiivaasti. Tällaisilla määrärahoilla työllistetään työttömiä tilapäisesti työsuhteisiin yksityiselle tai julkiselle sektorille.

Työttömyyden pysyvään tasoon tällaiset toimenpiteet tuskin vaikuttavat, muuten kuin korkeintaan sitä kautta, että ne ylläpitävät työttömien työkykyä. Se on toki arvokasta mutta työttömyyden suhteen ne ovat kovin tylppä ja kallis keino. Yllä olevan analyysin valossahan kaikki sellaiset toimintatavat, joilla työttömyys “piilotetaan” julkisista varoista rahoitettuihin tukitöihin, saattaa jopa toimia tarkoitustaan vastaan. Jos ammattiliitot tietävät, että työttömät pääsevät suurella todennäköisyydellä jonkinlaiseen kohtuullisen tulotason takaavaan tukityöllisyyteen, ne voivat aiempaa huolettomammin nostaa omien työlllisten jäsentensä palkkavaateita. Oireen hoitaminen ei hoida ongelmaa.

Elinkeinopolitiikan illuusio

Toinen perisuomalainen mutta työttömyyden kannalta tehoton toimintatapa on avun hakeminen elinkeinopolitiikasta. Kun yllä olevaa taloustieteellistä työttömyyden analyysiä ei oikein osata tai haluta ottaa politiikan lähtökohdaksi, Suomessa uskotaan helposti, että työttömyys alenee kun koetetaan julkisilla tukijärjestelmillä lisätä investointeja ja edistää elinkeinopolitiikalla yritysten kasvua kulloinkin poliittisessa suosiossa oleville toimialoille.

Elinkeinopolitiikka voi toki olla erityisesti aluepoliittisista syistä perusteltua, mutta yllä olevan analyysin valossa se tuskin on lääke työttömyyteen. Uudistukset on suunnattava niin, että ne todella vaikuttavat työmarkkinoiden toimintatapaan.

Lopuksi: uudistusten ylämäki

Työttömyyttä on kuitenkin mahdollista alentaa, kuten yllä olevasta analyysistä ilmenee ja kuten monissa muissa maissa on tehty. Saksan rakenteellinen työttömyys laski 10 prosentin pinnasta n. 4 prosenttiin sen jälkeen kun sosialidemokraattinen liittokansleri Gerhard Schröder vuosina 2003-2004 toteutti ns. Harz-uudistukset jotka todella muuttivat työmarkkinoiden toimintatapaa.

Tanska ja erityisesti Norja kykenevät ylläpitämään selvästi alempaa työttömyyttä kuin mihin me kykenemme Suomessa.

Olen vakuuttunut siitä, että Suomessakin päästäisiin eteenpäin, jos katsoisimme rehellisesti totuutta silmiin ja koettaisimme omat tabumme murtaen uudistaa työmarkkinoita.

Suomessa on kuitenkin vaikeaa keskustella työttömyydestä siinä valossa, että se riippuu sekä ihmisten että yritysten käyttäytymisestä ja että työttömyys riippuu ratkaisevasti myös ammattiliittojen palkkavaateista ja työmarkkinajärjestöjemme toiminnasta. Suomessa pidetään edelleen työtöntä jonkinlaisena passiivisena uhrina, jonka oma käytös ei lainkaan vaikuta työllistymisen todennäköisyyteen. Eri mieltä olevaa syytetään herkästi työttömän “syyllistämisestä”, mutta tästä ei tietenkään ole kysymys. Ei ole kenenkään (tai korkeintaan poliittisten päättäjien) “syy” jos työllistäminen tai työllistyminen on tehty taloudellisesti liian vähän houkuttelevaksi.

Suomessa on myös totuttu vannomaan hienon kolmikantamme, ammatillisten keskusjärjestöjen, työnantajajärjestöjen ja valtion yhteistoiminnan nimiin. Tämä on ehkä tehnyt vaikeaksi nähdä tulopolitiikkamme osuus korkean työttömyyden syntymisessä. Palkat alkavat nousta Suomessa liikaa jo korkealla työttömyyden tasolla. En usko, että työttömyys alenee ellei työmarkkinoiden ja palkkaneuvotteluiden toimintatapa muutu.

Siksi muutoksen on lähdettävä politiikasta, ilman kiertelyä ja kaartelua.

Työmarkkinoiden reformit onkin perusteltava avoimesti. Sekä Saksan että Tanskan reformiohjelmat onnistuivat, koska niitä ei viety läpi häveliäin puhein “työpaikkojen luomisesta” tai perusteltu budjettisäästöinä. Niitä valmisteltaessa nostettiin rehellisesti esille se, että valtiovallan ja yksilön suhteen täytyy olla tasapainossa, eikä työmarkkinapolitiikka voi olla vain sitä, että julkinen valta ”tarjoaa” työnvälityspalveluja ja ”luo” työpaikkoja kaltoin kohdelluille markkinatalouden uhreille. Saksassa tämä ilmaistaan iskulauseella ”fordern und fördern” — eli ”vaatia ja edistää”. Valtiovalta edistää yksilön työllistymistä mutta vaatii myös että kaikki ovat työmarkkinoiden käytettävissä. Velvoitteet ja oikeudet koskevat sekä yksilöä että julkista valtaa.

Tanskan flexicurity-mallia on perusteltu samaan tapaan: valtiovallalla on velvollisuus auttaa ihmisiä työllistymään, mutta oikeus odottaa että ihmiset ottavat työtarjouksia vastaan ja eivätkä ole turhan nirsoja. Kansalaisella on oikeus odottaa hyviä työvoimapalveluja, mutta velvollisuus hakea aktiivisesti töitä.

Siksi tie alempaan työttömyyteen kulkee poliittisen uudistumisen kautta.

Synkät ajat Suomessa

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

16 kommenttia artikkeliin “Työttömyyden hoito – yhteistä itsepetosta

  1. Perustulo ja ”verotuksen kiky-sopimus” tarpeen

    Juhana Vartiainen esittämä vakuuttava kuuden kohdan ohjelma ”järkevien uudistusten tie” sisältää mm. kannustinloukkujen purkamisen siinä mitassa kuin se on mahdollista ilman että perusturva heikkenee liiaksi ja ansiotuloverotuksen alentamista. Kannustinloukut lienevät 2500 euron tulotasolla ja kaikki verot ovat ansiotuloveroja siinä mielessä, että ne maksetaan jonkun tuloista.

    Normaalitilanne on sellainen, että työtulosta (ja myös työkustannuksista) jää ihmiselle 30 % ja veronluonteisiin eriin valuu 70 %. Ongelmat ovat jättiläisluokkaa eivätkä ratkea yksityiskohtia fiilaamalla. Esimerkiksi sosiaalivakuutusmaksujen siirto työnantajalla työntekijälle ei vaikuta juurikaan em. ”70-30 %-asetelmaan.

    Ongelmien mittakaava huomioon ottaen taitavat radikaalit uudistukset – perustulo jossain muodossa ja ”verotuksen kiky-sopimus” – olla tarpeen.

    1. Juha sanoo:

      ”Ongelmat ovat jättiläisluokkaa eivätkä ratkea yksityiskohtia fiilaamalla… Ongelmien mittakaava huomioon ottaen taitavat radikaalit uudistukset – perustulo jossain muodossa ja ”verotuksen kiky-sopimus” – olla tarpeen.”

      Tosi on. Fiilaus ja juustohöyläys eivät enää riitä. Täytyy nikkaroida uusi talousalusta.

      Libera on ehdottanut ”soteksi” perustiliä. Verolait taas voi kokonaisuudessaan kääntää virosta.

      http://taxfoundation.org/article/2015-international-tax-competitiveness-index

  2. Ulf Fallenius sanoo:

    Ainut keino vähentää työttömyyttä ehkä jopa sen ilmiön kokonaan poistaminen on työmarkkinoiden täysi vapauttaminen kilpailulle.Työnantaja vastuu vapaaehtoiseksi elikkä yrittäminen voi myös tulla kyseeseen ja kaikki palkat maksut tehdystä työstä yrittäjän ja tekijän keskenään sovittavaksi ja irtisanominen heti jos tarvetta on .Työmarkkinat vaatii Uber muutoksen jopa vaihtotaloutta tai sitten maksamme työttömyyskorvauksia ikuisesti ja aina enemmän.

    1. Matti sanoo:

      Tuo tarkoittaisi sitä että ainoa työn hinnan ja työehtojen määrittävä tekijä olisi kysynnän ja tarjonnan laki.

      Globaalissa maailmassa se tarkoittaisi meillä erittäin nopeaa ja rajua elintason laskua. Mitä tahansa työtä saa maailmalta hinnalla ja ehdoilla joilla me täällä emme äkkipäätä ajatellen suostu tekemään yhtään mitään. Lääkäreitä, insinöörejä, ekonomeja, tms – loputtomiin 500 euron kk- palkalla.

      Toki superosaajat ovat oma lukunsa, heillä on markkina-arvo työmarkkinoilla jonka he voivat määritellä itse vaan heitä on äärimmäisen vähän. Käytännön elämästä tuore esimerkki : Microsoft jolla on globaalisti yli satatuhatta työntekijää etsii jatkuvasti uusia talentteja ympäri maailmaa. MS irtisanoi hiljattain lukemattomien YT-neuvottelujen tuloksena seulottuja osaajia suomesta 1340 kpl. Näistä 5:lle henkilölle tarjottiin paikkaa MS:n organisaatiossa maailmalla.

      Kaikki me muut olemme pelkkää biojätettä ja jos Vartiainen saa asettaa säännöt – meitä myös kohdellaan täällä sen mukaisesti.

      Vartiainen on tilaamassa tänne yhteiskuntaa jossa 90 % väestä pesee 9 %:n pyykkejä nälkäpalkalla 1 %:n korjatessa koko systeemin hedelmät. Kaikki Vartiaisen ehdottamat peliliikkeet liikuttavat meitä tuohon suuntaan.

      Hän toistaa mantraa ”mikään ei ole surkeampaa kuin työtön – näköalaton – ja köyhä”. Unohtaen että vielä kurjempaa on olla asemassa johon on täällä ihmisiä toimittamassa -> ”töissä – näköalaton – ja köyhä”.

  3. klaus kultti sanoo:

    Ammattiliitot ovat monopoleja tai ainakin niillä on paljon monopolivoimaa. Kun yrityspuolella yritykset, joilla on monopolivoimaa sopivat esimerkiksi hinnoittelusta, kyseessä on kartelli ja se on paha asia. Nyt Vartiainen ehdottaa, että ammattiliitot sopivat yhdessä työn hinnasta. Minun on vaikea nähdä, miten tämä eroaa yritysten kartellista (joka siis on paha asia).

    Olisiko parempi vaihtoehto todeta, että ammattiliitoilla on monopolivoimaa ja monopolivoiman (tai määräävän markkina-aseman) väärinkäyttö on väärin? Ja siitä pitää jakaa rangaistuksia.

  4. Juha sanoo:

    Kun katselee maailman maiden työttömyysprosentteja, rikkaiden maiden kärjessä ovat lähes 0-työttömyydellä Qatar (0.20%), Singapore (1.90%), Macao (1.90%), Kuwait (2.20%), Liechstenstein (2.40%), Japani (3.20%), Islanti (3.30%), Hongkong (3.40%), Sveitsi (3.50%) ja Etelä-Korea (3.70%).

    http://www.tradingeconomics.com/country-list/unemployment-rate

    Olisiko opittavaa noista maista?

  5. Pentti Ristaniemi sanoo:

    voin yhtyä artikkelin sanomaan

  6. Ulf Fallenius sanoo:

    Markkinatalous työtekijämarkkinoilla tarkoittaa oikeata markkinataloutta tasaväkisesti yrittäjien kanssa ja lopputuloksena on halvemmat hinnat.Eihän yritys pysty joustamaan hinnoissa kun työntekijä ei jousta toki on aloja missä palkat jopa nousisi kun on pulaa osaajista.Markkinatalouden tuulet täytyy koskea kaikkia ja Ay liike suoraan romukoppaan.

  7. Iiro Jantunen sanoo:

    Ammattiliittojen ja kansalaisten mielipiteitä tässä asiassa sotkevat eräät yksittäiset tapahtumat, kuten Nokian puhelinliiketoimminnan tuho. Tuloksena oli suurin joukoin työttömiä eri maantieteellisillä alueilla ja toimialoilla, minkä purkaminen on ollut oma savottansa.

    Kuitenkaan Nokian puhelintoiminnan kohtalo ei olisi ollut sen parempi vaikka palkankorotukset Nokialla tai muualla yhteiskunnassa olisivat olleet maltillisempia, tai vaikka palkkoja olisi alennettu. Koska on liiankin itsestään selvää, ettei palkkojen tasolla ollut tähän katastrofiin vaikutusta, sumentaa se kokonaisnäkymääkin.

    Toki työttömyyspommin sulamisessa palkkojen tasolla on vaikutusta. Samoin elinkeinopolitiikalla siinä määrin kun aloittavaa yritystoimintaa ex-Nokialaisten toimialoilla on tuettu.

  8. Markku Tamminen sanoo:

    Luin pikavilkaisulla blogin. Silmiini osui tuo kohta, että työnantaja joutuu kantamaan vastuun työntekijän sairastumisesta. Tämähän pitää myös käsittääkseni paikkansa, jos henkilö joutuu työsuhteesta työkyvyttömyyseläkkeelle, niin tästä aiheutuu taloudellisia seurauksia työnantajalle, joutuu maksamaan ainakin osan eläkkeestä kunnes työntekijä saavuttaa 63 vuoden iän.
    Jos tämä tieto pitää paikkansa, niin työnantajalla on suuria ennakkoluuloja palkata osatyökykyisiä ihmisiä, jos työntekijällä on potentiaalinen riski joutua työsuhteesta työkyvyttömyyseläkkeelle. Tällaisista velvoitteista olisi minun mielestäni päästävä eroon.

  9. Lasse Kotaniemi sanoo:

    Kokoomushan on julistanut, että työttömyyskorvauksen leikkaus lisää työpaikkoja. Tuota on syytä avata merkittävästi tarkemmin kuin tähän mennessä on Kokoomus avannut. Nythän pikemminkin vähennetään väkeä, esim. MS, Nokia
    Jos nykyisetkään työntekijät eivät ole haluttavia niin miten nuo yritykset luovat uusia paikkoja? Pois potkittavat eivät saa keskimäärin vähintään 6kk työttömyyskorvausta joten eikös näiden yritysten pitäisi välittömästi perustaa suurin osa työpaikoista uudelleen jos työttömyyskorvauksen madaltaminen (tässä kokonaan pois) lisää työpaikkoja? Jotenkin en vain usko että työnantajia kiinnostaa työttömyyskorvauksen taso ja pituus tippaakaan. Taas tätä tyypillistä Kokoomuslaista propagandaa. Työnantajat luovat työpaikkoja kun laskevat että tuotto on suurempi kuin kustannus. Siinä yhtälössä työttömyyskorvaus ei näyttele mitään osaa.

  10. Ulf Fallenius sanoo:

    Työntekijän erittäin korkea hinta on suurin este työllistymiselle ei työttömyyskorvaus.

  11. Bim Maroro sanoo:

    Hei, tämähän oli hyvin kirjoitettu! Kiitos! Niin hyvä, että luen uudelleen ja tarkemmin.

    Työttömyys taitaa olla sitä, että ei ole tarvetta tai mahdollisuutta palkata tuota työtöntä ihmistä.

    Minulla esimerkiksi on paljon tehtävää työtä ja jopa rahaa palkata MUTTA tällä hetkellä työllistämisen oheiskustannukset (verot ja veronkaltaiset) ovat niin kovat, ettei raha riitä. Yksi toimistoapulainen, joka haluaisi 1 000 e/kk käteen tulee maksamaan firmalleni yli 3 500,00 e/kk! Siinä saa olla melkoinen puuha-apulainen, joka tuottaa noin paljon lisäarvoa firmalleni…

    Voin hyvin kuvitella kylän, jossa ei vain ole tarpeeksi rahaa tuottaa työtä ihmisille. Ei ole tarpeeksi asiakkaita kampaajalle, kauppiaalle tms. Tarvitaan ulkopuolista apua. Jostakin voisi ilmestyä tehdas tai firma, jolla olisi varaa maksaa tehdystä työstä.

    Tässä kyläesimerkissä ehdotan, että

    a) annetaan ilman vastiketta rahaa kylän asukkaille. Nämä sitten ostavat palveluja ja tuotteita. Tämä vaatii tosin rahan keräämistä pakolla jostakin kylän ulkopuolelta.

    b) vähennetään työnteon oheiskuluja, verotusta, veronkaltaisia kuluja, sääntelyä. Tämä taas sitten vähentää kylän ulkopuolisia tuloja 🙁

    Iloista kesää kaikille!

  12. kommentoin sanoo:

    Muuten hyvä, mutta nämä kohdat

    ”Työttömyysturvan uudistaminen, niin, että varsinkin ansioturvaa maksettaisiin nykyistä lyhyempi aika. Tämä vaikuttaisi sekä työttömien työnhakuponnisteluihin että ammattiliittojen palkkavaatimuksiin, koska
    työttömänä olemisen vaihtoehto ei olisi yhtä houkutteleva kuin aikaisemmin.”

    ja

    ”Ansiosidonnaisen työttömyysturvan lisäpäivien eli ns “työttömyyseläkeputken” purkaminen. Putki mahdollistaa 60 vuotta täyttäneille joustavan siirtymisen ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiristä työeläkkeelle. Putken olemassaolo tekee työpaikoilla kummankin osapuolen näkökulmasta helpoksi ja houkuttelevaksi ikääntyneiden työntekijöiden irtisanomisen.”

    ovat ihan kuvitelmaa. Työttömyysturvan kesto ei vaikuta työllistymiseen anekdotaalista kummemmin, työmarkkinoiden muut seikat (työpaikkojen määrä, palkkataso yms.) ratkaisevat. Ja iäkkäiden työntekijöiden eläkeputken poisto ei tee heistä sen houkuttelevampia työnantajille, sikäli kun se ei olennaisesti muuta keskeisiä ongelmia kuten esim. sitä, että miksi kouluttaa muuttuviin työparpeisiin uudelleen henkilöä joka on muutaman vuoden kuluttua jäämässä eläkkeelle.

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa