Uskontokuntien tasa-arvo – piispa Björn Vikströmin kannanotto

Uskontokuntien tasa-arvo – piispa Björn Vikströmin kannanotto

Minulta on pyydetty kommentteja tekstiin, joka käsittelee eri uskonnollisten yhteisöjen oikeudenmukaista kohtelua. On helppo olla yhtä mieltä siitä, että valtiovallan on käsiteltävä eri yhteisöjä oikeudenmukaisesti, mutta vaikeampi kysymys on, mitä tämä käytännössä tarkoittaa. Eihän satojen vuosien historiaa tai nykyistä jäsenten jakautumista eri yhteisöihin voi sivuuttaa, vaan myös nämä suomalaisen yhteiskunnan historialliset ja kulttuuriset realiteetit on huomioitava. Näitä kysymyksiä on tärkeää esittää niiden muutosten takia, joita nykysuomalaisten asennoitumisessa uskontoon on havaittavissa. Omasta mielestäni teksti ei kuitenkaan vaikuta puolueettomalta analyysilta, vaan ennemminkin pamfletilta, joka peräänkuuluttaa melko populistisin argumentein yhteiskuntaa, jossa kaikki uskonnon näkyvät ilmaukset olisivat kiellettyjä – mutta rehellisyyden nimissä minun on tunnustettava, etten itsekään piispana ole aiheessa erityisen objektiivinen… ☺

Ensinnäkin haluan korostaa, että mahdollisuus periä jäsenmaksua kirkollisveron muodossa ei ole valtion taholta mikään almu: kirkko maksaa veroviranomaisille kaikista niiden kuluista veronkannon yhteydessä. Ruotsissa on otettu käyttöön kirkollismaksu kirkollisveron sijasta, ja myös sen perimisen suorittavat veroviranomaiset maksua vastaan. Mielestäni saman mahdollisuuden voisivat saada myös muut yhteisöt kuin evankelisluterilainen kirkko ja ortodoksinen kirkko, mikseivät myös vapaa-ajattelijat (Norjassa ymmärtääkseni on näin) – kysehän on lähinnä palveluista, jotka veroviranomainen myy yhteisöille. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että meidän luterilaisessa kirkossa pitäisi vaihtaa kirkollisveron nimi kirkollismaksuksi tai jäsenmaksuksi – tämä kuvaisi paremmin sitä, mistä siinä on kyse.

Pamfletin yhteisöveroa käsittelevässä osuudessa on selkeä asiavirhe. Summa, jonka valtio tulevaisuudessa maksaa kirkkokunnille, ei mene niiden uskonnollisen toiminnan tukemiseen. Kyse on tietyistä palveluista, jotka valtio ostaa kirkkokunnilta, ja summa kattaa suurelta osin, muttei kokonaan, ne kulut, joita kirkolle koituu väestökirjanpidosta (varsinkin sukuselvityksissä) ja hautaustoimesta, ja sillä tuetaan pientä osaa kulttuurihistoriallisesti tärkeiden rakennusten ylläpidosta. Jos kirjoittaja haluaa tämän yhteistyön päättyvän, olisi hänellä syytä olla suunnitelma siitä, kuinka nämä toiminnot hoidetaan ja rahoitetaan tulevaisuudessa – en usko, että kunta tai valtio on nykytilanteessa kovin kiinnostunut ottamaan näitä toimintoja vastuulleen.

Myös uskonnonopetusta käsittelevä osio on mielestäni poleemisen yksipuolinen. Nykyjärjestelmä perustuu positiiviseen uskonnonvapauteen, jossa jokainen saa mahdollisuuden tutustua eri uskonnollisiin ja ideologisiin perinteisiin ja toisaalta saa syvemmän käsityksen omasta perinteestään. Ehdotukseen kaikille yhteiseen uskontotietoon siirtymistä (tämän piiriin kuuluisivat myös ne, jotka opiskelevat nykyään elämänkatsomustietoa, muutenhan oppiaine ei olisi yhteinen) on kohdistunut voimakasta vastustusta pienempien ryhmien taholta. Näiden joukossa ovat olleet muslimit, ortodoksit ja katoliset – ja etenkin vapaa-ajattelijat. Vapaa-ajattelijat eivät halua luopua elämänkatsomustiedosta, joka on avoimesti uskontokriittinen aine (mikä usein unohdetaan, kun halutaan korostaa sen ”puolueettomuutta”). Monien uskontoa opettavien tavoin minäkin uskon, että yhteisen, kaikille opiskelijoille kuuluvan uskonnonopetuksen (tai uskontotiedon, jos sitä siksi halutaan nimittää) aloittamista pitäisi harkita lukion osalta, mutta mielestäni on arvokasta, että nuoremmat lapset saavat kuitenkin vanhempien heille valitsemaa opetusta. Väite, jonka mukaan koulussa kiusattaisiin lapsia, jotka EIVÄT ole uskonnollisesti aktiivisia, on täysin tuulesta temmattu. Sen sijaan uskon, että uskoaan ilmaiseva lapsi joutuu useammin kiusatuksi ainakin peruskoulun yläluokilla. Nyky-Suomessa ei ole erityisen suosittua olla uskonnollinen, mitä pamfletti hyvin heijastelee.

Mitä kirjoittaja tarkoittaa toteamuksellaan ”kirkko kuuluu valtioon”? Kuten aiemmin kirjoitin, yhteistyö rakentuu sopimuksen varaan, jonka nojalla valtio maksaa tietyistä yleishyödyllisistä palveluista. Jos tällä ilmauksella sen sijaan tarkoitetaan, että on olemassa kirkkolaki, jonka eduskunnan on hyväksyttävä, olen kyllä samaa mieltä: mielestäni meillä (kuten Ruotsissa) voisi olla suppea laki kirkosta ja laki uskontokunnista, mutta kaikki muu lainsäädäntö tapahtuisi kirkon omissa elimissä. Tämän olen myös eri yhteyksissä tuonut esiin. Olen myös sitä mieltä, että kirkko voisi purkaa asemaansa julkisoikeudellisena yhteisönä, ja olen jopa esittänyt ajatuksen, että kirkon pitäisi harkita vihkimisoikeudesta luopumista. Kirjoittaja tuskin on tietämätön siitä, että noin 74 prosenttia veronmaksajista kuuluu kirkkoon ja että osa muista suomalaisia kuuluu muihin yhteisöihin. Millä argumentoidaan sitä, etteivät nämä YLE-veroa maksavat saa kuunnella hartausohjelmia – esim. Radio Vegalla kyse on yhteensä noin 15 minuutista päivässä? Eikö hengellisiin ohjelmiin kohdistuva kielto, jota kirjoittaja ehdottaa, ole syrjivä?

Vahvasti yksinkertaistaen pamfletin argumentaatio tuntuu perustuvan ajatukseen, että uskonnolliset ihmiset ovat sisäänpäin kääntyneitä ja ahdasmielisiä ja että heidän pitäisi tästä syystä sopeutua uskonnonvastaiseen asenteeseen, jonka puolesta pieni mutta äänekäs vapaa-ajattelijoiden joukko propagoi. Minkä muun johtopäätöksen voi vetää ajatuksesta, jonka mukaan kaiken näkyvän uskonnon pitäisi kadota maamme kouluista, yhteiskunnasta ja kulttuuriperinteistä? Jos tarkastelemme maailmaa globaalista näkökulmasta, huomaamme, että uskonto ei ole millään lailla katoamassa sieltä, vaan sen muoto muuttuu ja se saa erilaisia ilmiasuja, niin myönteisiä kuin tuhoisiakin. Tarvitsemme yhteiskunnassamme avointa dialogia sekä uskonnosta että muista ideologioista – ja tässä pamfletti onnistuu herättämällä keskustelua provokatiivisella sävyllään, mikä on tietenkin hyvä asia.

Björn Vikström, Porvoon piispa

(huom. – kirjoitus on käännös ruotsinkielisestä alkuperäistekstistä)

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

Kommentti artikkeliin “Uskontokuntien tasa-arvo – piispa Björn Vikströmin kannanotto

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa