Vapaus ja vastuuntunto

Frihet är det bästa ting
som sökas kan all världen kring
den frihet väl kan bära

Vapaus on parasta
mitä maailmasta voi hakea
jos jaksat sen kantaa

Strängnäsin piispa Tuomas (1439)


Jos ihmiset olisivat enkeleitä, vapaus olisi taattu ja yhteiskunnalliset ongelmat loistaisivat poissaolollaan.

Jos ihmiset olisivat roistoja, vapautta olisi vain pääroistoilla jos heilläkään. Vapaata yhteiskuntaa olisi unelmanakin mahdoton.

Todelliset ihmiset ovat siltä väliltä. Me olemme itsekeskeisiä oman edun ja oman mielihyvän tavoittelijoita. Toisaalta useimmille on järjen ohella siunaantunut myötäelämisen ja myötätuntemisen kyky. Sen varassa olemme tuskien taivalten kautta pystyttäneet vapaan yhteiskunnan rakenteita.

Vapaus tarkoittaa että voimme tavoitella elämän tarkoitusta, valita ohjeistuksemme, suunnata toimintamme – toisin sanoen etsiä korkeampaa ohjausta, kukin omalla tavallamme. Vaihtoehtoisesti voimme asettaa oma itsemme palvonnan kohteeksi. Tällainen asenne tekee kansalaisesta epäjumalan, jolla on kaikki valta ja kaikki oikeudet mutta tuskin mitään velvollisuuksia. Se johtaa yksilön autonomian näivettymiseen, demokratian rappioon ja vapauden menettämiseen.

Vapauden ja tasa-arvon välinen poliittinen kädenvääntö on hyvinvointi- ja huolenpitovaltiossa kallistumassa yksilöllisen vastuunkannon ja vapauden tappioksi. Tässä tilanteessa kansalaisten vapautta täytyy ryhtyä puolustamaan ylenmääräistä holhousta ja tasapäistämistä vastaan.

Toki syrjäytyneistä on pidettävä huolta, mutta aito inhimillinen edistys ja emansipaatio voi toteutua vain henkilökohtaisen vastuun ja vapauden pohjalta. Se vaatii ennakkoluulotonta totuuden etsintää, johon kaikki hyvää tahtoa omaavat ovat tervetulleita. Näissä merkeissä Libera säätiö on perustettu.

Arvojen dynamiikka

Ylimalkaisia abstraktioita kuten tasa-arvoa, veljeyttä, oikeudenmukaisuutta – ja vapautta voidaan suruttomasti venyttää suuntaan jos toiseenkin. Niitä voi ja on käytetty häikäilemättömän agitaation välineenä. Epämääräinen aate saa todellista sisältöä vasta koko arvomaailman muodostamassa, vuorovaikutteisessa kilpailukentässä.

Arvot ovat sosiaalista ja poliittista todellisuutta ohjaavien normien alkulähde. Ne voidaan ymmärtää yhteiskunnan kirjoittamattomina pelisääntöinä. Aika ajoin hitaasti muuttuvat arvot laukaisevat näkyviä, joskus mullistaviakin yhteiskunnallisia muutoksia.

Ylhäältä johdettu totalitäärinen tai autoritäärinen järjestelmä ei halua eikä kykene lukea arvopohjan muutoksia. Se ajautuu väistämättä pysähtyneisyyden tilaan, jolloin arvokonflikti aikanaan purkautuu tuhoisan maanjäristyksen tapaan.

Hallittu rakennemuutos

Demokratia perustuu äänestäjien tasa-arvoon, mutta se on periaatteessa arvovapaa mekanismi enemmistön tahdon toteuttamiseksi. Muodollinen demokratia on vain kuori, joka on täytettävä substanssilla. Niinpä kestävän demokratian perusedellytyksenä on yhteisten kokemusten muokkaama arvokehikko.

Arvot ovat usein, ellei useimmiten keskenään ristiriitaisia. Vapaus vastaan tasa-arvo on tästä klassinen esimerkki. Peliteorian mukaan ristiriidatonta pelisäännöstöä voi rakentaa vain triviaaleissa tapauksissa. Vaikeille yhteiskunnallisille kiistoille ei siis ole olemassa älyllisesti ”oikeita” ratkaisuja. Vilpillisten kuvioiden paljastus on onneksi helpompaa.

Yhteisiä päätöksiä on löydettävissä vain sovittamalla yhteen periaatteessa sovittamattomia arvo- ja eturistiriitoja. Tämä on käytännön politiikkaa, jossa kompromissin taito nousee arvoonsa. Päätöksenteko kuitenkin mutkistuu ja pitkittyy. Vapaassa yhteiskunnassa arvomaailman muutokset eivät kuitenkaan synnytä sovittamattomia jännitteitä. Välttämätön ja väistämätön rakennemuutos pysyy hallinnassa ja yhteiskunnallisella dynamiikalle jää riittävästi tilaa vakauden vaarantumatta.

Moraali on vapauden hinta

Nykyaikaiset demokratiat ovat perustuslakiensa kautta varmistaneet kansalaisilleen aimo annoksen yksilön vapauksia. Toisaalta on sosiaalisen tasa-arvon vaatimus syvästi juurtunut ihmisten mieliin. Tämä sisäsyntyinen vastakkainasettelu kuuluu demokratian olemukseen. Yksilön vapauden ja enemmistön vaatimusten välinen ristiriita tulee pysymään politiikan polttopisteessä.

Poliittinen kilpailu on luonteeltaan nollasummapeliä, jossa lyhytnäköinen oman edun tavoittelu palkitaan ja yhteinen etu usein jää häviölle. Toisaalta elinkelpoinen yhteiskunta nojaa kansalaisten vapaaehtoiseen, lisäarvoa luovaan yhteispeliin. Siinä menestys riippuu keskinäisestä luottamuksesta, jonka perustana on osapuolten rehellisyys ja avoimuus. Nämä arvot ovat keskeinen osa yhteistä moraalipääomaamme, joka on tärkein mutta kaikkein niukin voimavaramme. Sen varassa demokratiat pysyvät toimintakykyisinä pitämällä nollasummapelaaminen kohtuuden rajoissa.

Nykyaikaisessa demokratiassa henkilökohtainen vapaus vaikuttaa itsestään selvältä. Mutta vapaus myrkyttyy, jos se muuttuu itsetarkoitukseksi. Oikosuljettu itsensä toteuttaminen ei ole kestävä vaihtoehto, vaan meidän on tavalla tai toisella palveltava jotakin korkeampaa päämäärää. Vapaus antaa yksilölle valtaa mutta sen hyödyntäminen epäonnistuu ilman vastuun tuntoa itsestään, yhteisöstään ja ympäristöstään. Vapaus edellyttää siis ainakin jonkinasteista itsehillintää ja hyvää tahtoa.

Yksilön vapauden aste ja demokraattisen yhteiskunnan menestys ovat suoraan verrannollisia käytettävissä olevaan moraalipääomaan. Tämä on historiallinen tosiasia, jonka jo Alexis de Tocqueville pani merkille teoksessaan Demokratia Amerikassa (1835-40). ”Olen taipuvainen ajattelemaan, että jos hänellä [kansalaisella] ei ole uskoa, hän tulee pysymään alamaisena ja jos hän haluaa olla vapaa, hänen täytyy uskoa”. Moraali on vapauden hinta.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa