Yritystukien karsiminen voidaan kompensoida yhteisöveron alentamisella

Suomen yritystukijärjestelmä on varsin ongelmallinen. Suorat yritystuet syövät valtion kassaa 600 miljoonan euron verran joka ikinen vuosi. Tämän ohella valtio ja kunnat antavat yrityksille lainoja ja takauksia lähes 3,5 miljardin euron edestä. Työ- ja elinkeinoministeriön selvityksen mukaan jopa 43 prosenttia TEM:n ja Tekesin myöntämistä tuista jaetaan kolmelle prosentille Suomeen rekisteröidyistä yrityksistä. Onkin tarpeen kysyä, että onko tässä tehottomassa ja kilpailua vääristävässä maksuautomaatissa mitään järkeä? Samalla on hyvä todeta, että tuet valuvat vuosittain samojen suuryritysten laariin, eivätkä suinkaan pienille ja keskisuurille kasvuyrityksille.

Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuus riippuu työllisyysasteestamme, eli siitä, kuinka paljon teemme töitä. Tarvitsemme siis kaikki liikenevät käsiparit töihin. Yritysten työllistämisedellytyksiä voimme parantaa kompensoimalla yritystukien leikkaukset yhteisöveron alentamisella. Näin vahvistaisimme kansantalouden kilpailukykyä ja parantaisimme suomalaisten yritysten toimintaedellytyksiä. Samalla tämä toimenpide olisi omiaan nostamaan jo ennestään hyvää kilpailukykyämme ja parantamaan imagoamme kansainvälisten yritysten silmissä. Pitkällä tähtäimellä olisi suotavaa harmonisoida yhteisöverokantoja Euroopan sisällä. Näin välttäisimme turhan verokilpailun keskenämme.

Yritystukien ja yhteisöveron rinnalla meidän tulee pitää huolta tärkeimmistä kansakuntamme kilpailukyvyn tekijöistä. Meidän tulee panostaa edelleen osaavan työvoiman saatavuuteen, infrastruktuurin toimivuuteen ja jalostusasteemme nostamiseen kaikilla aloilla. Ilman näitä tekijöitä rahan kylvämisellä tukien ja veronalennusten muodossa ei ole mitään merkitystä. Samalla ympäristö- ja energiapolitiikan ratkaisut nousevat tulevaisuudessa suureen arvoon.

Odotan, että maan hallitus tekee maaliskuun kehysriihessä päätöksiä, jotka kannustavat yrityksiä investoimaan ja panostamaan suomalaiseen työhön. Näillä toimenpiteillä turvataan hyvinvointimme tulevaisuudessa.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa