18-vuotias opiskelija ottaa perustilin käyttöön

Tuija on 19-vuotias opiskelija, viime kevään ylioppilas, joka aloitti syksyllä opinnot Aalto-yliopiston perustieteiden korkeakoulussa. Hänellä on ollut perustili käytössään jo viime vuodesta, mutta vasta nyt opiskelut aloitettuaan Tuija on joutunut nostamaan tililtä rahaa. Tuija on tehnyt opiskelujen ohessa lastenhoitokeikkaa tuttavaperheessä. Tuttavaperhe siirtää palkan Tuijalle suoraan tämän perustilille; se on kuukausittain 100-150 euroa työnantajamaksujen jälkeen. Tuija nostaa perustililtään säännöllisesti 400 euroa rahaa käyttöönsä minkä lisäksi 90 % lastenhoidosta kertyvästä tulosta. Niinä kuukausina kun Tuija on täysipäiväisesti kesätöissä, hän ei nosta perustililtä mitään. Kesätyökuukausilta Tuijan perustilille kertyy 10 % kuukausipalkasta; Tuija ei säästä tilille yhtään enempää. Tuija asuu opiskelija-asuntolassa ja saa sitä varten erillisen asumistuen (asumislisä); sitä ei veloiteta perustililtä.

Opiskeluaikana Tuijan perustilin saldo pienenee, sillä hän nostaa tililtä enemmän rahaa kuin mitä kykenee sille säästämään. Kesäaikoina Tuija tekee oman alansa kesätöitä. Viimeisenä vuonna Tuija tekee diplomityötä omaan lukuunsa eikä tee muuta kuin satunnaista lastenhoitokeikkaa työkseen. Oheisessa kaaviossa on havainnollistettu Tuijan perustilin pääoman käyttäytymistä sitä mukaa miten Tuija nostaa tililtä rahaa ja tekee sille suorituksia.

tuija_opiskeluaikana

Tuija valmistuu diplomi-insinööriksi viiden vuoden jälkeen ja menee rakennusalan insinööritoimistoon töihin. Työt aloittaessaan Tuijan perustilin saldo on noin 4000 tuhatta euroa plussalla. Kahden vuoden jälkeen Tuija joutuu työttömäksi. Hän nostaa 400 euroa kuukausittain perustililtään. Tämän lisäksi hän tekee projektiluontoista suunnittelutyökeikkaa kaverinsa raksafirmassa ja tienaa 500 euroa työnantajamaksujen jälkeen. Tästä 500 eurosta Tuija nostaa 90 % käyttöönsä ja loput 50 euroa jäävät perustilille. Neljän kuukauden osa-aikaisen työttömyytensä jälkeen Tuija työllistyy uudelleen vakituisiin töihin. Hän säästää perustililleen jälleen vain lakisääteiset 10 % bruttotuloistaan. Perustilin alkupääoma on viiden vuoden jälkeen opiskelujen lopettamisesta jälleen täynnä.

tuija_tyoelamassa

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa