Alf Rehn

Alf Rehn

Liberan viikon vieras Alf Rehn on organisaation ja johtamisen professori, kansainvälisesti tunnustettu bisnesajattelija (tai jotain), kirjailija ja puhuja. Hän on toiminut Åbo Akademin liiketaloustieteen professorina vuodesta 2004. Aiemmin hän toimi professorina Kuninkaallisessa teknillisessä korkeakoulussa Tukholmassa, ja on lisäksi opettanut yliopistoissa ympäri maailmaa.

Mikä on Suomen suurin haaste?

– Suomen suurin haaste on nykyinen, lukkiutunut keskustelu. Liian moni on vetäytynyt ideologisiin poteroihin, laukoen täältä ikuisia totuuksia, johtaen tilanteeseen missä mitään ei voi kokeilla koska joku aina hyökkää kimppuun. Näkisin mieluummin minkä tahansa radikaalin suunnanmuutoksen, vasemmalta tai oikealta, kuin lisää tätä nykyistä nyhväämis- ja viilaamispolitiikkaa. Me olemme lukkiutuneessa tilassa, ja tällöin mikä tahansa kunnollinen repäisy voisi ainakin herättää meidät tästä Ruususen unesta. Ihan aikuisen oikeasti, minä näkisin mieluummin radikaalisti epäonnistuvan poliittisen irtioton nykyisestä kuin katselen enempää tätä hidasta surkastumista…

Mikä on Suomen suurin mahdollisuus?

– Suomessa on paljon hyvää – paljon enemmän kuin huonoa. Meillä on fiksuja ihmisiä, olemme paljon sosiaalisempia kuin väitetään, täällä on potentiaalia vaikka kuinka. Ennen kaikkea Suomessa osataan perusjutut helvetin hyvin. Meillä ehkä ei aina ole maailman tyylikkäimmät ratkaisut tai kokonaisvaltaisesti designatut palvelukokonaisuudet, mutta kaikki saadaan silti toimimaan aika hyvin, eikä tämä ole läheskään niin tavallista kuin kuvitellaan. Minä haluaisinkin että Suomessa katsottaisiin enemmän siihen miten me voimme hyödyntää juuri perusjuttujen, vähemmän seksikkäitten juttujen, osaamistamme. Olen provosoinut aikaisemmin sanomalla että minusta vesi, viemärit ja vanhukset ovat kiinnostavampia kuin peliala. Sekin on ihan kiva, mutta minua kiehtoo enemmän asiat kuten suomalainen infran osaaminen ja meidän loistava (ihan oikeasti!) geriatrinen hoito. Näissä lepää paljon enemmän potentiaalia kuin freemium-peleissä.

Minkä asian muuttaisit heti?

– Olen sanonut että haluaisin koko julkiselle sektorille teräskylvyn, sellaisen joka polttaisi pois ne turhat hierarkiat sekä niitä tuhansia pomoa ja piällysmiestä jotka nyt siellä tehottomasti velloo – mutta tämä onkin suurempi projekti. Jos katsomme jotain helpommin toteuttavaa haluaisin muuttaa nykyisen sosiaali- yms. turvat kohti perustulomallia – jonka tarkemmista muodoista voisimme sitten keskustella. Nykyinen järjestelmä on älyttömän kankea, sekä pistää ihmiset pelaamaan tukien yms. kanssa. Se sulkee pois yrittelijäisyyden ja itse tekemisen mahdollisuuksia, ja tukee “suunnitelmallista syrjääntymistä”. Eräät varmasti käyttäisivät kansalaispalkkaa hyväkseen ja laiskottelisivat sen turvin, mutta uskon itse sen verran paljon ihmisiin että uskoisin suurimman osan näkevän sen mahdollistavana ja omia mahdollisuuksia luovana. Olen ehkä naivi, mutta näen että se voisi oikeasti kannustaa ihmisiä luomaan ja yrittämään.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

3 kommenttia artikkeliin “Alf Rehn

  1. Jani sanoo:

    Sama teräskylpy olisi yksityisyrityksissä ja ehkä erityisesti kaupan alalla enemmän kuin tarpeen. Suuret yritykset kärsivät tästä, samoin pienet esimerkiksi perheyritykset ovat täynnä todella lukkiutuneita hierarkioita. Työntekijöiden vapaus päättää työpaikkansa asioista olisi tervetullutta, oli sektori mikä tahansa. Onko Liberalla tästä mitään luettavaa?

  2. Juha sanoo:

    A. Rehn on selvästi lennokkaampi ajattelija kuin vaikkapa E. Rehn tai O. Rehn.

    Erityisen viehättävä pidin ideaa perustaa yritys jokaiselle kansalaiselle. Ei siksi, että uskoisin vaippaikäisten pöytälaatikkofirmojen pelastavan Suomen talouden, vaan siksi, että tarvitaan asennemuutosta. Uskoa, että joka sälli voi olla oman elämänsä herra – eikä vain renki tai kisälli.

    Yrittäjyyskasvatus täytyy toki institutionalisoida alakoulusta yliopistoon. Peruskouluun yhteiskuntaoppia, keskiasteelle yrittäjävalmennusta ja korkeakouluihin yrityshautomoita yms. Näin koko kansan yrittelijäisyys ja kekseliäisyys saadaan todelliseksi vaihtoehdoksi ja talouden moottoriksi.

  3. Seppo Raikamo sanoo:

    Oikeasuuntaisia ajatuksia, muutoksen aikaansaamiseksi. Ehkä olisi aika tunnustaa, että peruskysymys on puoluepoliittisesta kriisistä ja sen seurauksena talouspoliittisesta taantumasta. Kuvitelkaamme tilannetta, missä jokut nyt itseään arvossapitävinä ryhminä eduskunnassa toteutaisivat ne rakennemuutos vaihtoehdot, joista enenmistö merkkittävistä vaikuttajistakin kirjoittavat ja huolta kantavat . Silläkin riskillä, että ryhminä häviäisivät seuraavat vaalit, jotta kansakunta, eli noin 90 % puolueisiin kuulumattomista suomalaisista voittaisivat. paremman tulevaisuuden odotuksissa. Miksi näin ? Yksinkertaisesti siksi, että ratkaisut on mahdollista tehdä vain eduskunnassa tosiasiat tunnustamalla, eikä oppositiossa mailmaa
    vastuutta parantaen, ellei vaaliohjelmissa selkeästi esitetä jos, niim mitä, miten ja millä hinnalla he asiat oikaisisivat. Se, että puoluepoliittinen kriisi on laajasti vallalla useissa sivistysvaltioissa ei ole lohduttavaa, vaan Suomi voisi olla maa, joka palauttaisi demokratian arvoonsa edes keskustelemalla niinkuin Alf Rehn kohdassa ” Mikä on Suomen suurin haaste ” kirjoittaa.

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa