Anni Huhtala

Anni Huhtala

Liberan viikon vieras FT Anni Huhtala on VATT:n pääjohtaja ja Aalto-yliopiston ympäristötaloustieteen dosentti. Huhtala on toiminut aiemmin muun muassa VATT:n tutkimusjohtajana. Hän valmistui valtiotieteen kandidaatiksi Helsingin yliopistosta pääaineenaan kansantaloustiede. Tohtoriksi hän väitteli Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä vuonna 1994. Huhtala on tutkimuksessaan kehittänyt ja soveltanut ympäristöhyötyjen ja -haittojen taloudellisen arvottamisen menetelmiä ja arvioinut ympäristöpolitiikkaa ja ohjauskeinoja muun muassa jätehuollon, luomutuotannon, vesiensuojelun sekä hyvinvoinnin mittaamisen ja terveysvaikutusten osalta.

Mikä on Suomen suurin haaste?

– Globalisaatio. Suomelle alkaa valjeta kouriintuntuvasti, mitä takavuosien muotihokema, globalisaatio, yritti ennakoida. Aasialaisen elektroniikan ja lelujen halpatuonti oli alkusoittoa sille teknologiselle ja kulttuuriselle murrokselle, joka on maailmanlaajuisesti käynnissä. Ehkä hetken luulimme tiedolla ja osaamisella vievämme itseämme, mutta maailma veikin meidät. Nyt kun elämme keskellä aidosti avointa maailmaa, muutokset jäytävät vanhoja rakenteita, niin taloudessa kuin yhteiskunnassa kokonaisuudessaan.

Mikä on Suomen suurin mahdollisuus?

– Inhimillinen pääoma (human capital) – viime kädessä kaikki on kiinni uusiutuvista ihmisistä. Kulttuurimme ja kaikenlaiset instituutiot muokkaantuvat, kuten historiassa aina ennenkin.

Minkä asian muuttaisit heti?

– Kuppikuntaisuuden.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa