Antero Vartia

Antero Vartia

Antero Vartia on 34-vuotias helsinkiläinen yrittäjä ja kauppatieteiden maisteri. Hän saattoi tulla tutuksi toistuvalla Facebook-markkinoinnillaan kevään 2014 eurovaalien yhteydessä. Antero on ehdolla kevään eduskuntavaaleissa Helsingin vaalipiirissä Vihreiden listalta. 

Mikä on Suomen suurin haaste?

– Suomen suurin haaste on taantumuksellisuus. Vauhdilla muuttuvassa maailmassa ei pärjää ilman jatkuvaa uusiutumista. Kaiken kehityksen lähtökohtana on aina sama kysymys muodossa tai toisessa: ”Miten asiat voitaisiin hoitaa paremmin?”. Tämä on luonnollinen osa kehitystä yritysmaailmassa. Yhteiskuntaa koskettavat aivan samat periaatteet ja siksi rakenteita ja ratkaisuja on syytä haastaa tällä kysymyksellä.

Suomen nykyiset ongelmat kiteytyvät siihen, että emme ole reagoineet muutokseen riittävän nopeasti tai voimakkaasti. Kun talous alkoi kuusi – seitsemän vuotta sitten sakkaamaan, oletimme ongelmien johtuvan suhdanteista. Sittemmin olemme kuitenkin oppineet, että ongelmat ovat pääasiassa liian jäykissä ja vanhoissa rakenteissa. Tässä tilanteessa meidän on uskaliaasti kysyttävä, miten voisimme korjata tilanteen ja hoitaa asiat paremmin.

Meillä on Suomessa paljon tekemätöntä työtä, mutta samaan aikaan työttämyys kasvaa. Juuri kasvavat työttömyysluvut osoittavat yhteiskuntamme suurimmat ongelmakohdat; työelämän rakenteet eivät vastaa tämän päivän tarpeita. Ihmiset on saatava töihin, sillä muutoin taloudellinen epätasapaino johtaa vääjäämättä hyvinvoinnista tinkimiseen.

Taantumuksellisuus vaivaa päätöksentekoamme. Taantumuksellisuus on uhka, koska se estää kehityksen, jolla rakenteita korjattaisiin. Muutos vaatii aina, että jostain luovutaan, jotta uutta voidaan synnyttää. Jos taas luopumisesta tehdään hankalaa, on uuden synnyttäminen yhtä vaikeaa.

Mikä on Suomen suurin mahdollisuus?

– Suurimmassa haasteessa piilee monesti myös suurin mahdollisuus. Suomen suurin mahdollisuus on kyvyssä uusiutua ja päivittää rakenteet tälle vuosikymmenelle. Tämä tekisi Suomesta dynaamisemman yhteiskunnan, jolla olisi ketteryyttä sopeutua muuttuvaan maailmaan. Tämän mahdollisuuden hyödyntäminen vaatii muutoksia monella osa-alueella. Tässä mielestäni tärkeimpiä:

Osaamiseen tulee panostaa yhä enemmän. Koulutuksessa tulisi kuitenkin kiinnittää enemmän huomiota kouluttautumisen vaikutukseen työelämässä. Parhaat ideat syntyvät, kun ihmiset ja ajatukset kohtaavat. Elinkeinoelämän ja korkeakoulujen tulisi tehdä entistä tiiviimpää yhteistyötä ja liikkuvuutta näiden välillä voitaisiin lisätä.

Kaikesta työstä täytyy tehdä kannattavaa. Nykyään se ei sitä ole, ei varsinkaan matalapalkkaisilla aloilla. Perustulo on selkeästi paras ehdotus tämän kiilan poistamiseksi.

Lisäksi uskon energiavallankumoukseen. Olemme oppineet, että hiilen polttaminen ilmakehään muuttaa planeettaamme vauhdilla hyvin toisenlaiseksi ja ihmiskunnalle haastavammaksi paikaksi elää. Samaan aikaan olemme kuitenkin kehittäneet uusia keinoja tuottaa sähköä ilman ilmastopäästöjä. Suomen kannattaisi olla energiavallankumouksen edelläkävijä ja pyrkiä siihen, että meillä olisi edullista ja hajautetusti tuotettua sähköä tarjolla. Energiavallankumouksen edelläkävijät tulevat olemaan markkinajohtajia, kun muu maailma lopulta – mielellään mahdollisimman pian – lopettaa fossiilisten polttoaineiden käytön.

Minkä yksittäisen asian muuttaisit heti?

– Laskisin kaikkien uusiutuvien energiantuotantomuotojen verotuksen nollaan ja lakkauttaisin fossiilisten polttoaineiden tuet.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

2 kommenttia artikkeliin “Antero Vartia

  1. Patamusta sanoo:

    Ja mitä fossiilisa polttoaineita tuetaan? Vai onko kyse jostain vihreästä perversiosta, jossa kaikki on tukea, jos verotuksella ei ole onnistuttu toimintaa lopettamaan?

  2. Mika T. sanoo:

    Tekniikka ja talous -lehden mukaan fossiilisten tuki on vuonna 2020 mittaluokkaa 660 miljardia dollaria ja vastaavasti vuonna 2035 uusiutuvien tuki olisi 250 miljardia dollaria. Nämä luvut siis nykyisen trendin jatkuessa likipitäen muuttumattomana.

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa