Emilia Lahti

Emilia Lahti

Viikon vieras Emilia Lahti (YTM ja soveltavan positiivisen psykologian maisteri, MAPP) on Piilaaksossa asuva, mutta Aalto yliopistoon väitöskirjaa tekevä startup-yrittäjä. Hän opiskeli aikaisemmin professori Martin Seligmanin ohjelmassa Pennsylvanian yliopistossa ja kirjoitti lopputyönsä professori Angela Duckworthin alaisuudessa aiheenaan äärimmäisistä vastoinkäymisistä selviäminen ja sisu. Emilian väitöskirjatutkimus tarkastelee sitä kiintoisaa ilmiötä, jonka seurauksena tai kautta yksilöt ja yhteisöt kurottautuvat yli oletettujen resurssiensa. Väitöskirjansa osana hän pyrkii käsitteellistämään suomalaista sisun käsitettä.

Mikä on Suomen suurin haaste?

– Yksi Suomen eli suomalaisten suurimpia haasteita on kulttuurissamme piilevät ylikriittisyyden systeemit. Ne pyörittävät epävarmuuden myllyä, jonka sisuksissa epäonnistumisen ja pelon ainesosat sekoittuvat kuin sementiksi sosiaalisen vuorovaikutuksen rakennelmiin. Niiden luoma ilmapiiri jumiuttaa ajattelumme helposti kriisimoodiin sen sijaan, että käyttäisimme meissä jokaisessa tehdasasetuksena olevaa kykyä luovaan ajatteluun ja ongelmanratkaisuun. Epäonnistumisen pelon ilmapiiri ei ole pikku juttu. Se saa monet meistä vaikenemaan ajatustensa julkilausumisen sijaan ja hylkäämään epävarmat tai liian isolta kuulostavat ideat. Tämä vaikuttaa suoraan siihen, millaisena kyseisen yksilön tulevaisuus toteutuu sekä epäsuorasti siihen, mikä on Suomen tarina.

En usko, että voimme muuttaa pelon kulttuuria käskemällä ihmisiä vain olemaan rohkeampia, avoimempia ja laittamaan itsensä enemmän likoon. Sen muuttaminen alkaa päivittäisistä mikroteoista suhteessa siihen, miten luomme tilaa ympärillämme olevien ihmisten potentiaalin toteutumiseen. On reflektoitava, miten minun toimintani mahdollistaa niin reaali- kuin verkkoelämässä kohtaamieni yksilöiden kohoamisen parhaaseen suoritukseensa – vai mahdollistaako lainkaan? Olemme melkein aina joko osa ratkaisua tai ongelmaa ja tekomme ovat kontribuutio jompaan kumpaan suuntaan.

Ylikriittisyys tai pahansuopa kriitiikki hajottaa, latistaa ja tukahduttaa. Se leikkaa siivet paremmalta tulevaisuudelta. Rakentava kritiikki puolestaan on tärkeä osa yhteiskunnallista dialogia ja voi auttaa meitä kasvamaan. Se saapuu aina vastuullisen ja toisen arvoa alleviivaavan vuorovaikutuksen siivittämänä. Ensin mainittua kohtaan meidän tulisi yhteiskuntana omaksua nollatoleranssi, sillä sen aiheuttamat kustannukset ovat liian huikeat sen huomiotta jättämiselle. Sosiaalisella pelolla on hinta. Se mitataan usein henkisenä kärsimyksenä, elämättöminä tilaisuuksina ja tulevaisuutena, joka toteutuu vaisumpana, kuin mihin yksilöllä on mahdollisuudet.

Mikä on Suomen suurin mahdollisuus

– Kulttuuri luo puitteet sille, millaista toimintaa yksilöitä odotetaan, mikä on suotavaa ja mitä palkitaan. Kulttuuri ei kuitenkaan ole jokin maaginen toimintamallien verho, joka laskeutuu Vesuviuksen huipulta kerubikuoron säestämänä. Me itse yhteisönä luomme oman kulttuurimme ja toisinnamme sitä hetkittäisten tekojemme kautta, ollen samalla dynaamisessa vuorovaikutuksessa toistemme kanssa.

Tämä tarkoittaa, että me olemme ne ihmiset, jotka voivat myös muuttaa kulttuuria.

Suomalaisesta historiasta löytyy lukuisia positiivisia esimerkkejä edelläkävijyydestä, rohkeudesta, esimerkillisestä harkintakyvystä ja korkeisiin standardeihin yltämisestä. Meillä on upeaa osaamista, olemme kovia tekemään töitä ja meillä on suorastaan harvinaisen hyvä huuto maailmalla. Paremman tulevaisuuden luominen ei mielestäni niinkään vaadi jonkin uuden ajattelutavan luomista, vaan enemmänkin tiettyjen jäyhien rakennelmien purkamista, jotka seisovat paremman ajattelun ja siten entistä valoisamman tulevaisuuden edessä. On mietittävä, että millainen toiminta mahdollistaa elämän toteutumisen parhaalla mahdollisella tavalla ja lähdettävä sitä kohti. En epäile hetkeäkään etteikö meillä olisi kykyä tähän.

On upea huomata, että Suomessa on monia valveutuneita yksilöitä ja ryhmiä, jotka pitävät järjen, sydämen sivistyksen ja inhimillisen lämmön lippua korkella. Tulevaisuus on valoisa ja mahdollisuuksia täynnä, kun tarpeeksi monet aktivoituvat tekemään hyvää.

Minkä yhden asian muuttaisit heti?

– Siis ihan mitä vain? Alistaisin kaikenlaisen pahansuopuuden ja tietoisen myötätunnon pihtaamisen rikoslain alaisuuteen.

Oikeasti? Satsaisin voimallisesti seuraavan sukupolven ajattelun ja harkintakyvyn kehittämiseen liittämällä peruskoulujen opetusohjelmaan ei-kognitiivisten taitojen, kuten luonteenvahvuuksien ja hyveiden suunnitelmallisen kehittämisen. Tämä tarkoittaa esimerkiksi myötätunnon, empatian, harkintakyvyn, ystävällisyyden, itsehillinnän, sinnikkyyden, oikeudentajuisuuden, avuliaisuuden ja rohkeuden opettamista siinä, missä luonnontieteden, taiteiden ja nykyään vaikkapa koodaamisen. (Sana hyve tulee muuten latinan kielen sanasta virtus, joka merkitsee valtaa tai voimaa. Just saying.)

Tulevaisuus tulee kohti kovaa vauhtia ja ihmissivilisaatio on pian todistamassa yhtä suurimmista kokemistaan muutoksista historiansa aikana. Esimerkiksi nopeakasvuinen teknologia tarjoaa meille uskomattomia mahdollisuuksia aina eliniän pidentämisestä sairauksien parantamiseen ja erilaisten virtuaalimaailmojen simuloimiseen (mikä tulee mullistamaan mm. opettamisen ja oppimisen) samalla kun se avaa oven resurssien ja mahdollisuuksien tasamukaistamiseen. Samalla tuo huikea teknologia on juuri niin hyvää, kuin sitä käyttävien yksilöiden ja massojen ajattelun laatu sekä harkintakyky.

Filosofi Aristoteleen kirjoituksista poimittu ajatus sopii tähän yhteyteen hyvin: “Mielen kehittäminen ilman sydämen sivistyksestä huolehtimista ei ole todellista opetusta.” Jos meillä ei ole myötätuntoa, oikeudenmukaisuutta, rakkautta, kykyä asettua toisen ihmisen tilaan ja kulkea rinnalla, arvioida rakentavalla tavalla uusien asioiden sovellusarvoa, mitä upeimmatkin resurssit muuttuvat pahimmillaan käsissämme aseeksi.

Näin jossain hiljattain blogipostauksen otsikolla “Sisu on syvältä.” Kirjoittaja on omalla tavallaan oikeilla jäljillä, sillä itse sanoisin seuraavasti: “Sisu on syvältä – jos sinä olet.” Myös tämä suurista haasteista selviämisen ja ihmisen ihmeellisen äärikestävyyden globaali ilmiö, jota meillä Suomessa kutsutaan sisuksi—kuten mikä tahansa voimavara tai työkalu—ei itsessään ole hyvä tai paha vaan arvottuu käyttötarkoituksensa mukaan. Sosiaalisesti tietoisen, hyveellisen henkilön käsissä esimerkiksi periksiantamattomuus ja ’sisukkuus’ muuntuvat parhaimmillaan voimavaraksi yhteiskunnallista voimaannuttamista varten. Hyväksikäyttäjän ja toisia allensa polkevan henkilön resursseina ne ovat vaarallisia, pahimmillaan vahingollisia ja siten kansankielellä ihan oikeasti “syvältä.”

Kun teemme päätöksiä sen ohjaamana, mikä luo mahdollisuuksia ihmisille ympärillämme ja millaista on esimerkiksi toisen arvoa alleviivaava puhe ja toiminta, meillä on mahdollisuus luoda positiivisia ketjureaktioita. Yhteisöt, joiden jäsenet ottavat vastuun omasta vaikutuksestaan niin lähi- kuin laajempaan systeemiin ja pyrkivät luomaan esimerkiksi psykologista turvallisuutta ympärilleen, ovat onnellisempia, innovatiivisempia ja menestyvämpiä kuin yhteisöt, joissa haetaan aktiivisesti vikoja ja joissa vallitsee pelon ilmapiiri.

Vapaus ei ole todellista vapautta ilman tilaa epäonnistua ja yrittää uudelleen. Jos meidän täytyy kilpailla toistemme kanssa, niin kilpaillaan vaikka mieluummin siitä, että kuka avaa toisille eniten mahdollisuuksien ovia, synnyttää suurimman määrän yllättyneitä hymyjä ja kulkea parhaiten rinnalla hädässä. Jokainen hetki on mahdollisuus, sanotaan. Kunkin hetken sisältämä potentiaali toteutuu suhteessa siihen, miten paljon me olemme valmiita sijoittamaan siihen. Let’s go all out!

“What we achieve inwardly will change outer reality.” -Plutarch

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

3 kommenttia artikkeliin “Emilia Lahti

  1. Ulf Fallenius sanoo:

    Kyllä nyt vaan innovaatioiden puute on Suomessa ongelma ja vielä sekin että suurin osa ei ole kovia tekemään työtä.Suomessa vallitsee sellainen ajatusmaailmaa että taantuma on paha mutta tärkein on se että minun ei tarvitse tehdä asialle mitään vaan mieluimmin kaverit tai joku muu.Ykkös asia on lomailu harrastukset suomalaisilla ja viimeisenä työnteko ja tässä on hyvä esimerkki miten siinä käy, 7 vuotta ilman kasvua taloudessa ja mitään merkittävää uutta ei ole syntynyt. Ehdotan työmarkkinoiden avautumista markkinatalouden ehdoille jos ei se pistä vauhtia meidän tekemisiin niin ei mikään auta koska siinä järjestelmässä saa palkkaa sen mukaan mitä osaa, joka on oikea markkina arvo.

    1. Kuhnuri sanoo:

      Samaa mieltä. Tuo innovaatioiden puute on kyllä myös Suomalaisen koulujärjestelmän vika. Suomen kouluissa opetetaan siihen, että opettaja pitää 45 min puhetta luokan edessä ja opiskelijat istuvat hiljaa ja kiltisti pulpeteissa. Kokeessa testataan mitä opiskelija muistaa aiheesta ei sitä ymmärtääkö hän opetetun asian.
      Työpaikoilla seurataan edelleenkin sitä, onko työntekijä sen 8h työpaikalla, eikä sitä mitä hän saa aikaan. Tehokkaampi järestelmä olisi se, jossa seurattaisiin työn tuloksia ja työntekijä tai työyhteisö voisi itsenäisesti päättää käyttämänsä ajan.
      Suomessa on myös kadonnut kokonaan oman työn arvostus ja kunnianhmo. Kirvesmies ei ylpeänä sano, uuden kerrostalon vieressä, että minä olin tuota tekemässä.

  2. Vapaana syntynyt, verotettu kuoliaaksi sanoo:

    Kuhnuri… käyn itse kypsällä iällä korkeakoulua. Opetusmetodi on jotain ihan muuta kuin kuvaamasi kaltainen. Luennot on asia erikseen, mutta silloin kyseessä onkin luento. Nykymetodi on osallistu ja osallista tyyppinen. Kokeita on, jotta selvitetään mitä ”jäi oppilaan päähän”.
    Olen samaa mieltä tuosta työajan tuijottamisasiasta. Se on yleensä merkki yrityksestä, jossa johtaminen tulkitaan kontrolloimiseksi, rajoittamiseksi sekä pikkuasioihin keskittymisenä. Kertoo enemmän heikosta johtamisesta, kun ei olla jaksettu keksiä parempaakaan tapaa seurata työn tuloksellisuutta.

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa