Matti Vuoria

Matti Vuoria

Vuoria-2Liberan viikon vieras varatuomari Matti Vuoria on Liberan tuore hallituksen jäsen. Vuoria on Sampo Oyj:n hallituksen varapuheenjohtaja, Stora Enso Oyj:n hallituksen jäsen, Wärtsilä Oyj:n hallituksen jäsen sekä Arvopaperomarkkinayhdistyksen hallituksen puheenjohtaja. Vuoria toimi Varman toimitusjohtajana vuodesta 2004 vuoteen 2013, ja on myös toiminut Fortum Oyj:n hallituksen puheenjohtaja.

 

 

 

Mikä on Suomen suurin haaste?

– Terveen talouden ja kasvun merkitys kansalaisten materiaalisen hyvinvoinnin lähteenä on hämärtynyt. Liian moni uskoo, että ekspansiivinen valtio ja julkiset interventiot pelastavat meidät.

Mikä on Suomen suurin mahdollisuus?

– Julkisen talouden rahoitusvajeen räjähtäminen syliin pakottaa meidät tunnustamaan talouden tehokkuuden ja kilpailun merkityksen ja hyödyt julkisella sektorilla. Tuottavuuden nostaminen edellyttää palkkareformia ja kilpailuviranomaisille on annettava vahvat horisontaaliset, lainsäädäntöön perustuvat valtuudet puuttua kilpailua rajoittaviin menettelyihin valtion ja kuntien toiminnassa. Jos pysyvät valtuudet pelottavat päättäjiä, voitaisiin niitä ensin kokeilla määräaikaisina.

Minkä asian muuttaisit heti?

– Vaikka politiikka onkin sopimista, ei yhteiskunnallinen päätöksenteko voi olla pelkkiä kompromisseja oikean ja väärän välillä. Valtioneuvoston päätöksenteossa on palattava pääministerivetoiseen kollegiseen  päätöksentekoon, jossa yksittäisten valtioneuvoston jäsenten päätöksenteon mandaattia palautetaan takaisin valtioneuvostolle.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa