Miten Suomi voidaan pelastaa -raportin kirjoittajat

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERAVESA KANNIAINEN

Vesa Kanniainen on Helsingin yliopiston kansantaloustieteen professori. Hän opiskeli London School of Economicsissa ja hän on opettanut makrotalousteoriaa vierailevana apulaisprofessorina Brown Universityssä ja Washington State Universityssa USA:ssa. Hän on myös opettanut Uppsalan, Münchenin ja Hampurin yliopistoissa. Hänen tutkimusalueitaan ovat olleet makrotalousteoria, julkinen talous, rahoitus, yrittäjyys sekä etiikka ja talous. Hän on Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen ja hänelle myönnettiin vuonna 2001 JOKO:n tiedon jano -palkinto. Hän on toiminut usein vastaväittäjänä Uppsalan ja Tukholman yliopistoissa ja on Münchenin yliopiston tutkijayhteisön CESifo:n aktiivijäsen. Hänellä on kansainvälistä tieteellistä tuotantoa noin 12 väitöskirjan verran.

Ala-PeijariJUKKA ALA-PEIJARI

Jukka Ala-Peijari on Euronomics Oy:n konsultti ja toimi- tusjohtaja. Hän opiskeli London School of Economicsissa Hambros Bankin stipendiaattina ja Tampereen Yliopistossa (YTM, kansantaloustiede), missä hän toimi mm. avustajana kansantaloustieteen professorin ja yrityksen taloustieteen lehtorin virkojen hoidossa. Tapaturma- ja liikennevakuu- tuskomitean tutkimusassistenttina Ala-Peijari julkaisi kirjat: ”Kilpailu ja keskittyminen tapaturma- ja liikennevakuutuksessa” ja ”Kilpailuolosuhteet vahinkovakuutuksessa”. Hän hoiti Enson (nyk. Stora Enso) tytär- ja osakkuusyhtiöiden talouden seurantaa ja yritysanalyysejä. Julkaisi ETLA:ssa ”Elintarviketeollisuus kansantaloudessa” kirjan. Hän toimi Elintarviketeollisuusliiton taloustutkimuspäällikkönä (ekonomistina) sekä leipä-, ruoka-, mehu-, hillo-, jäätelö- ja vihannessäilyketeollisuuksien edunvalvonta-asiamiehenä sekä logistiik- ka-asiamiehenä. Ala-Peijari on suorittanut LIFIMIN pitkän kurssin ja Sitran Ekonomisti-kurssin.

KoskenkylaHEIKKI KOSKENKYLÄ

Heikki Koskenkylä on valtiot. tri, nykyisin yrittäjä, joka on omistajana konsultti- ja kiinteistösijoitusyrityksissä. Koskenkylä on aktiivinen talouspoliittinen keskustelija. Hän on toiminut Suomen Pankin rahoitusmarkkina- ja tilasto-osaston sekä sitä ennen tutkimusosaston päällikkönä noin 30 vuoden ajan. Koskenkylä oli EU:n ja eurojärjestelmän usei- den komiteoiden jäsen vuosina 2000–2008 ja konsulttina pankkikriisien selvittelyssä Argentiinassa, Indonesiassa, Turkissa ja Venäjällä. Julkaisuja Koskenkylällä on 120, joista kirjoja 10. Lehtikirjoituksia hänellä on yli 100.

 

Henkilökuva Malinen Tuomas 1202-08TUOMAS MALINEN

Tuomas Malinen valmistui kauppatieteiden maisteriksi Oulun yliopistosta, ja väitteli valtiotieteiden tohtoriksi Helsingin yliopistosta aiheenaan tulonjaon vaikutus taloudellisen kasvuun. Hän on opiskellut taloustiedettä myös New Yorkin yliopistossa. Malinen toimii tutkijatohtorina Helsingin yliopiston taloustieteen oppiaineessa. Hänen tämänhetkisiä tutkimusaiheitaan ovat finanssikriisien syntyyn vaikuttavat tekijät, säästäväisyystoimenpiteiden ja velkajärjestelyjen taloudelliset vaikutukset sekä tulonjaon dynamiikka.

MellinILKKA MELLIN

VTL, FM, Ilkka Mellin on eläkkeellä, mutta toimii edelleen emeritus-opettajana ja -tutkijana Aalto-yliopiston Perustieteiden korkeakoulun Matematiikan ja systeemianalyysin laitoksessa. Mellin on opiskellut tilastotiedettä, matema- tiikkaa ja teoreettista filosofiaa Helsingin yliopistossa. Mellin oli assistentti, vs. lehtori, vs apulaisprofessori ja yliassistentti Helsingin yliopiston Tilastotieteen laitoksessa 1978–1997, tilastotieteen vuoden 1999 maailmankokouksen (The 52nd Session of the International Statistical Institute, ISI) pääsihteeri 1997–1999 ja erikoisopettaja ja yliopisto-opettaja Aalto-yliopiston Perustieteiden korkeakoulussa (Teknillisessä korkeakoulussa) 2000–2013. Mellin oli Suomen tilastoseuran hallituksen jäsen 1987–2000 (varaesimies 1988–1989 ja esimies 1990–1991), European Courses of Advanced Statistics (ECAS) hallituksen jäsen 1990–2002 ja ISI:n ex officio -jäsen ja jäsen 1988–2013. Hänellä on referoituja tieteellisiä artikkeleita 10 kpl, muita tieteellisiä artikkeleita n. 25 kpl; lukuisia esitelmiä tieteellisissä kokouksissa. Hän on toimittanut 5 kirjaa, kirjoittanut kuusi opetusmonistetta tilastotieteestä ja matematiikasta ja laatinut oppimateriaalit verkkoon kahdeksalle tilastotieteen kurssille.

MiettinenSAMI MIETTINEN

Sami Miettinen on Sisu Partnersin perustajapartneri ja pohjoismaiden suurimman jvk-asiamiehen Nordic Trusteen maaedustaja. Hän on Tulane Universityn MBA, CFA ja Aalto-yliopiston KTM ja vuodesta 2012 sen rahoituksen koulutusohjelman kehittäjäjäsen. Sami on työskennellyt investointipankkiirina ja rahoituksen johtotehtävissä 19 vuotta, joista 12 Lontoossa Credit Suissen, RBS:n, SEB:n, Pöyry Capitalin ja Meritan palveluksessa toteuttaen noin sata kansainvälistä yrityskauppaa, osake- ja listautumisantia, joukkovelkakirjaa ja pankkilainajärjestelyä. Miettinen on Suomen johtavia neuvotteluasiantuntijoita ja Juhana Torkin kanssa kirjoitettu Neuvotteluvalta – Miten tulen huippuneuvottelijaksi? (WSOY, 4.painos) on myydyin suomalainen neuvottelukirja. Miettisen artikkeleita neuvottelutaidosta ja rahoituksesta on julkaistu laajasti.

 

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

Kommentti artikkeliin “Miten Suomi voidaan pelastaa -raportin kirjoittajat

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa