Liberan vuositeema 2016 – koulutus, tutkimus, sivistys

Liberan vuositeema 2016 – koulutus, tutkimus, sivistys

Koulutukseen, tutkimukseen ja sivistykseen liittyvät kysymykset ovat aina tärkeitä. Suomen huono taloudellinen tilanne ja yliopistorahoituksen leikkaaminen on nostanut ne erityisen ajankohtaisiksi juuri nyt.

Keskustelu koulutuksesta sivistyksestä ja tutkimuksesta on ollut melko yksipuolista. Älykäs debatti on tullut lähinnä yliopistomaailman sisältä ja ollut nykyjärjestelmää puolustavaa. Tavoitteenamme on tuoda esiin koulutuksen, tutkimuksen ja sivistyksen merkitystä korostava älyllinen näkökulma, mutta samaan aikaan keskusjohtoisen ja kokonaan julkiseen rahoitukseen perustuva nykyjärjestelmä ja sen ongelmat.

Yliopiston ja tutkimuksen lisäksi on tarkoitus keskustella myös varhaiskasvatuksesta ja peruskoulusta. Johtoajatuksena on se, miten koulutuksessa voitaisiin antaa enemmän tilaa yksilölle, vapaalle kansalaisyhteiskunnalle ja markkinoille.

Koulutuksen myyteistä voi lukea täältä.

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa

3 kommenttia artikkeliin “Liberan vuositeema 2016 – koulutus, tutkimus, sivistys

  1. Ulf Fallenius sanoo:

    Koulutuksesta ei ole vielä paljon leikattu ja silti mitään uusia merkittäviä innovaatioita ei ole Suomeen syntynyt sitten laman alkamista 2008.Herää kysymys onko koulutus pielessä tai oppilaat laiskempia tai tyhmempiä koska nykyinen rahoitus ei ole ollut juuri hyödyksi Suomen taloudelle ja kasvulle?Talousoppeissa numero yksi on silti se että sijoituksille johonkin pitää saada vastinetta elikkä voittoa ja näin ei ole käynyt yliopistomaailmassa tällä kertaa.Ehkä maahantuonti hyvistä innovatiivisista tekijöistä pitää hakea tosissaan kun meistä ei ole.

  2. Bengt Högman sanoo:

    Itse työskentelin rakennuksilla 22 vuotta,aloitin 1987 silloin sai vielä palkkaa miĺlä tulla toimeen.Nykyään rakennuksilla toimii lähinnä mafia ,romaniasta,puolasta ,kohta varmaan Intiasta tuodaan rakennuksille vieläkin halvempaa työvoimaa,silti rakennuskustannukset nousevat tilaajalle.

  3. Ulf Fallenius sanoo:

    En tarkoittanut maahantuontia rakennusmiehistä vaan vientituotteiden keksijöistä kun omat ei vaan nyt tunnu osaavan.

Kommentoi

Toimimme puhtaasti lahjoitusvaroin.

Tue Liberaa