VIIKON VIERAS

Henrikki Tikkanen

Henrikki Tikkanen
Liberan viikon vieras KTT Henrikki Tikkanen on liiketaloustieteen professori Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa (Helsingin kauppakorkeakoulussa professorina vuodesta 2004) ja Tukholman yliopiston kauppakorkeakoulussa vuodesta 2013. Aiemmin hän toimi professorina Teknillisen korkeakoulun tuotantotalouden osastolla (2001-3004) ja Oulun yliopistossa (1997-2001). Vierailevana professorina Tikkanen on toiminut Asian Institute of Technologyssä Bangkokissa 2013-2014 ja ESCP Europessa Pariisissa 2007-2008. Hänen asiantuntemuksen alueitaan ovat erityisesti strateginen johtaminen ja markkinointi sekä liiketoimintamallit ja toimialaevoluutio. Hän on toiminut jäsenenä lukuisten yritysten ja muiden organisaatioiden hallituksissa, neuvottelukunnissa ja muissa asiantuntijaelimissä 90-luvun puolestavälistä saakka. Tikkanen on Liberan hallituksen jäsen.

Mikä on Suomen suurin haaste?

– Suomen suurin haaste on se, että kohtaamme melko uusiutumattomalla ja vanhakantaisella yhteiskuntarakenteella kenties itsenäisyyden ajan suurimman taloudellisen rakennemuutoksen. Perinteiset toimialat kuten metsä- ja elektroniikkateollisuus eivät enää tuota samalla lailla hyvinvointia kansakunnallemme kuin aiemmin. Suuret yrityksemme eivät ole juurikaan osanneet uudistua ja kehittää uusia liiketoimintamalleja, innovaation asemesta on haettu jatkuvasti tehostamisetuja. Tämä tie on nyt kuljettu loppuun. Uutta liiketoimintaa on välttämätöntä luoda.

 Mikä on Suomen suurin mahdollisuus?

– Suurin mahdollisuus on aktiivisesti hakea korkeatasoiselle osaamisellemme (esim. teknologia- ja digitalisaatio-osaaminen tai tuotekehitys- ja koulutusosaaminen) perustuvia uusia liiketoimintamalleja ennakkoluulottomasti uusilta aloilta. Tämä ei tarkoita pelkkää startup-pöhinää, vaan myös perinteisempien toimialojen yritysten ja muiden organisaatioiden uudistumista. Esim. koulutussektorillamme olisi paljon mahdollisuuksia laajaan kansainväliseenkin toimintaan, mutta emme ole osanneet kaupallistaa osaamistamme.

 Minkä yksittäisen asian muuttaisit heti?

– Suomessa on valtavan suuri muutosvastarinta uudistuksiin. Esim. Ruotsissa on tarpeelliset sote-, eläke-, ja työmarkkinauudistukset jo pääsin tehty ja toteutettu. Asenteita on vaikea muuttaa ja ne muuttuvat hitaasti. Kriisitietoisuus on kuitenkin Suomessakin lisääntymässä, ja se toivottavasti auttaa toteuttamaan välttämättömät uudistukset nopeallakin aikataululla. Edelliset hallitukset epäonnistuivat tässä työssä, toivottavasti uusi hallitus pääsee heti hyvään alkuun. Nopea ja suhteellisen kivuton tapa säästää suuria summia on luopua välittömästi indeksikorotuksista. En ymmärrä, miksi tätä vastustetaan niin voimakkaasti. Toinen yksittäinen asia, jonka muuttaisin heti, olisi perustulon käyttöönotto.

VIIKON VIERAS

Viikoittain vaihtuva vieras kertoo näkemyksensä Suomen tilasta ja tulevaisuudesta.

Kommentoi

Yksi kommentti artikkeliin Henrikki Tikkanen

  1. Esa Hartikainen sanoo:

    Upeaa.

single.php