Vähemmän pelkoa ihmisten kyvyttömyydestä, lisää työpaikkoja ja tuotannon kasvua

Vähemmän pelkoa ihmisten kyvyttömyydestä, lisää työpaikkoja ja tuotannon kasvua

Opetusministeri Jussi Saramo tyrmäsi A-Talkissa paikallisen sopimisen tuomisen työpaikoille, koska se “voi jopa huonontaa tuottavuutta ja heikentää työllisyyttä, riippuen miten se tehdään”. Katsotaanpa väitettä tarkemmin, niin hyvin kuin se on mahdollista ottaen huomioon poliitikon viimeinen sivulause.

Otetaan alkuun muutama yleisesti hyväksytty tosiasia, niin saamme kontekstia aihepiiriin. Ensinnäkin Suomen kestävyysvaje on kiistaton tosiasia ja kaikki eduskuntapuolueet ovat yksimielisiä pakottavasta tarpeesta nostaa työllisyysastettamme. Toiseksi, Suomessa työ on kasautunut pienemmälle joukolle kuin verrokkimaissamme Ruotsissa ja Saksassa, joissa paikallinen sopiminen on mahdollista ja työmarkkinoiden parantunut jousto mahdollistaa työnhakijoille useammin töitä.

Juuri ennen koronakriisiä Ruotsin työllisyysaste oli lähes 85%, Saksan 81% ja me jäimme 78%:iin. Joulukuussa 2020 työttömyysasteemme oli 7,8%, kun esimerkiksi Saksassa se oli 5,9%. Kolmanneksi, jos saisimme laskettua työttömyysasteemme Saksan tasolle, olisi kestävyysvajeemme sillä korjattu ja hyvinvointivaltio turvattu pitkälle tulevaisuuteen.

Kaikkien mielestä työllisyysastetta on korotettava ja vertailukelpoisissa maissa, joissa paikallinen sopiminen on sallittua, on huomattavasti meitä parempi työllisyys. Nykyisessä velkaantumistilanteessa kestävyysvaje uhkaa meitä entistä karummin. Mikä siinä paikallisessa sopimisessa pelottaa?

Usein esitetty väite on, että ilman AY-liikkeen kuolemanrutistusta työnantajat pudottaisivat palkkoja mielin määrin. Miten sitten on todellisuudessa asian laita?

Paikallista sopimista ollaan vaivihkaa kokeiltu rajoitetusti teknologia- ja metalliteollisuudessa, missä sitä ovat toivoneet sekä työntekijä- että työnantajapuoli. Systeemi toimii niin, että TES:issä sovitut minimiehdot toimivat ns. perälautana ellei paikallisesti sovita toisin. Mikä on lopputulos? 

Paikalliset neuvottelut tuottivat 14% yrityksissä suuremman palkankorotuksen kuin TES:issä, ja vain yhdessä prosentissa – luit oikein, joka sadannessa – palkankorotus oli pienempi kuin TES:issä sovittu.

Lisäksi paine paikalliseen sopimiseen on kasvanut entisestään, kun monilla yrityksillä on vaikeuksia maksaa vuosi sitten sovittuja palkankorotuksia koronapandemiasta johtuen. Nykysysteemissä pääasiassa ainoa yrityksille tarjolla oleva työmarkkinajousto on irtisanomiset. 

Pelkäämmekö paikallisessa sopimisessa sitä, etteivät työntekijät osaa pitää puoliaan? Vai pelkäämmekö työmarkkinajärjestöiltä loppuvan hommat? Syy taitaa perimmillään olla ihmiskuvassa, jossa lähtökohta on se, että me ihmiset emme itse tietäisi mikä meille on parasta.

Jos paikallisen sopimisen ja ihmisten valinnanvapauden edistäminen työmarkkinoilla perustuu aitoon huoleen työntekijöiden oikeuksista, voidaan tämä aikaansaada edellä mainittujen perälautojen kautta. Ylipäätään ammattiyhdistysliike voitaisiin ymmärtää enemmänkin juridisena edunvalvojana työnantajan ja työntekijän väliseen neuvotteluprosessiin. Tällöin se voisi osallistua rakentavasti paremman työllisyysasteen luomiseen, mutta edelleen työväen eduista kiinni pitäen.  

Palataan vielä opetusministerimme lausuntoon. Hänen mukaansa siis työelämäjoustoja ei tule lisätä vaikka niille on huutava tarve, koska se voisi hänen sanojensa mukaan jopa huonontaa tilannetta.

Meillä ei kuitenkaan ole varaa viivyttää tärkeitä poliittisia päätöksiä tämän kaltaisella haitallisella ajatusmallilla. Hallituspuolueet ovat nyt vallankahvassa, eli on täysin heidän käsissään toteuttaa paikallinen sopiminen heikentämättä tuottavuutta tai työllisyyttä. Kaikki kokeilut sekä meillä että vertailukelpoisissa EU-maissa osoittavat että malli vahvistaa mainittuja indikaattoreita. 

Väitänkin, että paikallisen sopimisen laajentaminen yleismalliksi työmarkkinoille, yhdistettynä edellä esitettyyn AY-liikkeen uudelleenroolitukseen, tulee kasvattamaan tuottavuutta ja työllisyyttä merkittävästi. Ensimmäiseen kohtaan ei tarvita kuin hallitukselta poliittista tahtoa. AY-liikkeen roolinmuutosasiassa sen tulisi olla itse aktiivinen, mutta tämän hoitamista voidaan miettiä myös lainsäädäntömuutoksin jos se ei tähän itse pysty. Joka tapauksessa tuottavuuden ja työllisyyden kasvun tarkka määrä riippuu ainoastaan siitä miten nämä muutokset toteutetaan.  

Aatetta, ratkaisuja ja ideoita

Aate- ja ideakirjoituksissa käsittelemme nyky-yhteiskuntaan sekä poliittiseen päätöksentekoon sopivia ratkaisuja klassisen liberalismin viitekehyksestä.

Vastaa käyttäjälle kun Peruuta vastaus

3 kommenttia artikkeliin Vähemmän pelkoa ihmisten kyvyttömyydestä, lisää työpaikkoja ja tuotannon kasvua

  1. kun sanoo:

    Suomea voidaan loputtomasti verrata vaikka mihin maihin. Voidaan verrata Ruotsiin ja voidaan verrata vaikka Saksaankin. Mutta ehkä reilumpi vertailukohta olisi jokin muu kaksikielinen maa. Esimerkiksi työllisyysasteen kannalta kaksikielisyys on merkittävä asia. Jos ulkomailta muuttaa Suomeen suomea ja ruotsia osaamaton henkilö, joka vuosien työn jälkeen oppisi suomen kielen, hän ei voi edetä vaikkapa poliisiksi tai kunnan virkamieheksi – ellei suorita kielikoetta myös ruotsin kielen osalta. Voi kuitenkin olla epäreilua verrata Suomen ja Ruotsin työllisyysasteita erittelemättä ensin, mitä muita eroja Suomen ja Ruotsin välillä on. Ruotsissa ja Saksassa ei esimerkiksi ole kaksikielisyysvaatimusta julkisiin virkoihin – ja jo siitä asiasta voi seurata olennaisia työllisyysaste-eroja. Sekä Ruotsissa että Saksassa maahanmuuttajatkin omaavat työllistymismahdollisuuden julkisiin virkoihin, jos oppivat yhden kansallisen kielen, kun taas Suomessa ei virkamieheksi pääse, ellei osaa sekä suomea että ruotsia. Työllisyysasteiden ero Suomen ja Ruotsin sekä Suomen ja Saksan välillä on ilmeisesti erityisen suuri juuri maahanmuuttajien osalta. Lisäksi maat tilastoivat perhevapaita eri tavoin. Ruotsi tilastoi perhevapaalla olevat työllisiksi, Suomi toimii toisin.

    Voi olla, että työmarkkinoiden joustoillakin on jotain merkitystä työllisyysasteiden erojen kannalta. Mutta ei asia niinkään liene, että vaikkapa paikallinen sopiminen olisi automaattisesti iso työllisyyserojen lähde näiden maiden kesken. Itse pelkään paikallisessa sopimisessa sitä, että sekä työnantajan että työntekijöiden ajasta iso osa alkaisi kulua erilaisiin ehtojen neuvotteluun, josta voisi vielä jäädä kitkaa aiheuttavaa eripuraakin toisinaan – sen sijaan, että keskitetään neuvottelut muualle ja keskitytään firmoissa varsinaiseen tekemiseen. On vaikea kuvitella, että kymmenissä tuhansissa firmoissa olisi taitoa neuvotella hyvätasoisia yrityskohtaisia sopimuksia. Esimerkiksi yritysfuusiot voisivat tulla kalliimmaksi toteuttaa sellaisessa maailmassa, jossa kaikki sopimukset pitäisi aina perata uusiksi – verrattuna siihen, jos on sama työehtosopimus, eikä juuri paikallisia poikkeamia. Toki riippuu myös siitä, mistä kaikesta paikallisesti sovitaan.

  2. kun sanoo:

    Blogissa lukee:

    ”Paikalliset neuvottelut tuottivat 14% yrityksissä suuremman palkankorotuksen kuin TES:issä, ja vain yhdessä prosentissa – luit oikein, joka sadannessa – palkankorotus oli pienempi kuin TES:issä sovittu.”

    Luvuista on vaikea sanoa, mitä ne kertovat, ellei niille ole vertailukohtaa. Koska paikallista neuvottelua soveltamattomissakin työpaikoissa tulee yleensä TESiä suuremmat palkankorotukset osalle henkilökunnasta, niin onko tuo 14 prosentin luku ollut pienempi vai suurempi kuin se osuus, mitä on samaan aikaan ollut keskimäärin sellaisissa työpaikoissa, joissa ei sovelleta paikallisia neuvotteluita? Ja kuinka monta promillea tai prosenttia korotus oli keskimäärin TES-korotuksia suurempi? Yleinen TES-korotusta korkeampaan palkan nousuun johtava peruste ilman paikallisia yhteisiä neuvotteluita organisaatioissa on esimerkiksi se, että jonkun yksilön tehtävien katsotaan vaativoituneen, tämän kokemuksen katsotaan jo karttuneen lisää tai suorituksen parantuneen – tai se, jos vaikka koko henkilöstö saa tulosperusteisen lisäpalkkion tai muun lisäbonuksen.

Tietoa kirjoittajasta

Lundstedt Tero

Tero Lundstedt

Sisältöjohtaja

+358 44 304 4350

Tero Lundstedt johtaa Liberan kaikkea sisällöntuotantoa. Oikeustieteen tohtorina Tero on tehnyt monipuolisesti tutkimusta oikeustieteen ja politiikan aloilta. Hän toimii myös Finnish Yearbook of International Law-julkaisusarjan toimittajana ja on Helsinki Law Academyn perustajajäsen ja lakiasiainpäällikkö.

single.php