Työ ja tekijä eivät kohtaa – karmea kohtaanto-ongelma

Työ ja tekijä eivät kohtaa – karmea kohtaanto-ongelma

Rakenteellisista syistä Suomessa on samanaikaisesti sekä pula työntekijöistä että korkea työttömyys. Vaikka asiaa miten päin kääntelisi, kohtaanto-ongelma on yksiselitteisesti huono asia ja työmarkkinoiden jatkuva riesa.

Työpaikat ja niissä vaadittavia taitoja osaava työvoima eivät kohtaa Suomessa. Syitä tähän ovat työntekijöiden osaamisen ja työkyvyn vastaamattomuus työnantajien tarpeisiin, työpaikkojen ja työntekijöiden sijaitseminen eri alueilla, palkkajoustojen puute, sekä kannustinloukut. 

Työnantajien suurin huoli on osaavan työvoiman puute. Kaikilla työnhakijoilla ei ole riittävää osaamista tai mahdollisuutta hankkia sitä. Hakijoita ei välttämättä ole tarpeeksi tai he eivät ole tarpeeksi päteviä. Viime vuonna peräti 40% työvoimaa hakeneista toimipaikoista koki rekrytointiongelmia, mikä oli mittaushistorian kolmanneksi suurin prosenttiosuus. Kohtaanto-ongelma myös pahenee jatkuvasti, mistä kertoo muun muassa se että etenkin pitkäaikais­työttömien määrä on yhä kasvanut, vaikka työllisyys on parantunut.

Sijainti-ongelmat ovat toinen iso este kohtaannolle verrattain suuressa ja harvaan asutussa maassa. Meillä on hyvin erilaiset työvoimatarpeet eri osissa maata. Pääkaupunkiseudulla pulaa on erityisesti tekniikan erityisasiantuntijoista, kiinteistönhoidon työntekijöistä, rakennusalan työnjohtajista, erityisopettajista, sosiaalityöntekijöistä ja kääntäjistä. 

Maanlaajuisesti jatkuvaa pulaa taas on etenkin sosiaali- ja terveysalan ammattilaisista, sekä hieman vähemmissä määrin muun muassa siivoojista, lääkäreistä ja ravintola-alan työntekijöistä. 

Työvoimapula johtuu monesta seikasta. Suurten ikäluokkien eläköitymistä ei ole tarpeeksi kompensoitu kaikilla aloilla koulutuspaikkojen lisäyksillä. Toisaalta esimerkiksi pääkaupunkiseudulla joistain ammattilaisista voi olla ylitarjontaa, kun taas maaseudulla tekijöitä kaivattaisiin. Liikkuvuus työpaikan perässä on heikkoa.

Kaikista pahin kohtaanto-ongelmien aiheuttaja on kuitenkin se, mihin olisi helpointa politiikkatoimilla vaikuttaa, eli kannustinloukut. Työttömyysturvajärjestelmäämme on sisäänrakennettu työttömyyttä lisääviä kannustinongelmia.

Työn tekeminen tai sen perässä muuttaminen ei houkuttele, jos työstä ei saa riittävää korvausta suhteessa etuuksia koskeviin menetyksiin. Tämän on normaalia ja ennustettavaa käytöstä. Rationaalisesti ajatteleva taloudellinen toimija pyrkii maksimoimaan hyötynsä. Vika ei ole yksilön vaan järjestelmän. 

Kannustinloukut koskevat myös työnantajia. Rekrytointihalukkuus on vähäistä, jos lisähenkilöstön palkkauskustannukset ovat liian korkeat suhteessa saatavaan tuottoon. 

Rekrytointeihin liittyy luonnollisesti muitakin taloudellisia riskejä, erityisesti pk-yrityksissä. Näitä ovat muun muassa korkeat työnantajamaksut, riski epäonnistuneesta rekrytoinnista, uuden työn oppimiseen menevä aika, sekä epävarmuus liiketoiminnan menestymisestä tulevaisuudesta.

Työperäinen maahanmuutto ja kohtaanto-ongelma

Keskustelussa työperäisestä maahanmuutosta kuulee usein väitteen, ettei työperäisen maahanmuuton lisäämiselle voi olla tarvetta niin kauan kun maassa on yli 300 000 työtöntä työnhakijaa, joista 112 500 ovat pitkäaikaistyöttömiä. Ilmiöt eivät kuitenkaan ole vertailukelpoisia.

Suomessa on yhtä aikaa sekä voimakas tarve kasvattaa työperäistä maahanmuuttoa että valtava määrä työttömiä työnhakijoita. Työttömien määrä ei johdu työpaikkojen puutteesta vaan siitä, että työmarkkinoilla osaaminen ei kohtaa, sijainti ei kohtaa ja kannustin työntekoon ei ole tarpeeksi suuri.

Mitä kohtaanto-ongelmasta seuraa?

Kohtaanto-ongelma on kallis yhteiskunnalle menetetyn työn ja verotulojen muodossa. Työttömyyden välittömät kustannukset julkiselle sektorille ovat noin 6 miljardia euroa vuodessa, minkä lisäksi se rajoittaa muutenkin talouskasvua ja taloudellista toimeliaisuutta. Valtion ja kuntien menot kasvavat ja tulot vähenevät. Valtiontalous velkaantuu ja luottoluokitus heikkenee. 

Henkilökohtaisella tasolla kohtaanto-ongelmasta johtuu syrjäytymistä työelämästä ja mahdollisia toimeentulovaikeuksia. Työttömien ostovoiman heikentyessä palveluiden kysyntä hiipuu. Mitä pidempi työttömyysjakso, sitä enemmän työttömän osaaminen vanhenee ja työkyky alenee, nostaen työttömyyden jatkumisen todennäköisyyttä. Pitkittyneestä työttömyydestä aiheutuu paljon muitakin seurauksia kuten yleistä syrjäytymistä ja terveydellisiä ongelmia. 

Miten korjata kohtaanto-ongelma?

Taika-keinoja kohtaanto-ongelman selättämiseen ei ole, mutta ratkaisu on suhteellisen looginen. Työn teettäminen ja vastaanottaminen täytyy saada kannattavaksi. Työn tekemisen täytyy olla työttömyyttä houkuttelevampi vaihtoehto. 

Parhaita keinoja ovat työttömyysturvan ja etuusjärjestelmien muutokset, sekä palkansaajien verotuksen ja työnantajien maksujen alentamiset. Matalan tuottavuuden ja matalapalkkaisen työn teettämistä tulee tukea alentamalla työnantajien sivukuluja. 

Alueellista liikkuvuutta tarvitaan huomattavasti nykyistä enemmän. Asuntopoliittisilla ratkaisuilla, kuten varainsiirtoveron muutoksilla, voidaan helpottaa työvoiman liikkuvuutta. Työttömyyden kustannuksiin nähden asuntopolitiikka on ehdottomasti kustannustehokas keino nostaa työllisyysastetta. 

Suomi tarvitsee jatkossakin työperäistä maahanmuuttoa

Vaikka onnistuisimmekin kohtaanto-ongelman korjaamisessa, työperäisen maahanmuuton tarve säilyy silti. Nykyisestä työttömien joukosta ei ole löydettävissä riittävästi tarpeeksi osaavia työntekijöitä Suomen työmarkkinoiden juuri tämänhetkisiin tarpeisiin. Lisäksi tarve-alat muuttuvat jatkuvasti. Meidän ei kannata emmekä edes kykene kokoajan olemaan ajan tasalla siitä, millaisia työntekijöitä tulisi kouluttaa ja kuinka paljon. Maailmalta näitä osaajia löytyy aina ja meidän tulee yrittää heitä aktiivisesti haalia. 

Työperäinen maahanmuutto ei vie tällä hetkellä työttömien työnhakijoiden työpaikkoja. Jos nämä henkilöt olisivat helposti työllistettävissä, pitkäaikaistyöttömien määrä ei olisi näin suuri. Se on näin suuri edellä mainituista rakenteellisista syistä johtuen.

Kestävä talouskasvu ja hyvinvointiyhteiskunnan rahoitus vaativat, että meillä riittää osaajia työmarkkinoidemme tarpeet huomioon ottaen ja että työllisyysasteemme on hyvää Pohjoismaista tasoa eli vähintään 78%. Saavuttaakseen tämän, Suomi tarvitsee sekä lisää työperäistä maahanmuuttoa että kohtaanto-ongelman korjaamista. 

Aatetta, ratkaisuja ja ideoita

Aate- ja ideakirjoituksissa käsittelemme nyky-yhteiskuntaan sekä poliittiseen päätöksentekoon sopivia ratkaisuja klassisen liberalismin viitekehyksestä.

Vastaa käyttäjälle Mertsi Peruuta vastaus

Yksi kommentti artikkeliin Työ ja tekijä eivät kohtaa – karmea kohtaanto-ongelma

  1. Mertsi sanoo:

    Ihan hauska kirjoitus, tosin ehkä vähän akateeminen ja jotenkin kirjoitettu aika kapeasta vinkkelistä.

    Ehkä ”kohtaaanto-ongelmaa” voisi paremin purkaa jotenkin näin: työntantajat ovat joko julkisen sektorin työntantajia tai aidosti yksityisen puolen työntajia. Molemmissa omat työllistämisen esteet.

    Julkisella sektorilla pullonkaula on tutkimus-, koulutus-, pätevyys-, lupa- ja muut vaatimukset, jotka asetetaan työnhakijalle.
    Tämä on este työnhakijalle.

    Jos on työnantaja yksityiseltä puolelta niin ongelma ei ole osaavan työvoiman löytäminen mutta ongelma on palkkaus. Sillä rahalla, joka on työntekijään mahdollista törsätä, jotta yritys kuitenkin saisi lisäarvoa. Jopa 72 % työntekijän palkkakuluista menee veroihin ja veronkaltaisiin kuluhin – ei työntekijälle. Päälle tulevat muut kulut, kts. alla.

    Suomessa tyypillinen, yksisyrittäjä on yksinyrittäjä (muodikkaasti ”mikroyritys”) juuri tästä syystä. Ulkopuolinen työntekijä on riski, kallis, aivan liian monimutkainen.

    Suomen muhkea ja pöhötautinen julkinen sektori vaikeuttaa asiaa koko ajan lisää. Yksityisellä puolella enemmän veroja ja veronkaltaisia kuluja, lisää palkkauksen sivukuluja. Julkisella puolella vaaditaan työnhakijalta yhä enemmän tutkintoja, koulutusta ja opiskelumeriittejä.

    Muutama esimerkki:

    – tyypillinen (mediaani) yritys Suomessa työllistää yhden henkilön, yrittäjän itsensä

    – Pääkaupunkiseudun suurin työllistäjä on Helsingin kaupunki, eri virastot, julkinen sektori

    – yrittäjä autonkorjaaja ei voi palkata lisätyöntekijää koska työtilat, jopa työvälineet joutuu uusimaan jos käyttäjänä on joku muu kuin yrittäjä itse

    – työntekijän käteen saama palkka maksaa yritykselle jopa 3,5-kertaisesti, sis alv, sivukulut, verot ja veronkaltaiset Tämän lisäksi yritys joutuu budjetoimaan koulutuksen, perehtyttämisen, työvälineet, -vaatteet ja paljon muuta.

    – jne.

    Homman jatkuessa näin on tulevaisuudessa kaksi työntantajaa: 1) massiivinen julkinen sektori, joka tekee saumatonta yhteistyötä verorahoilla pyörivien jättiyritysten kanssa, ja 2) itsensä työllistävät yrittäjät.
    Ehkä tilanne on jo tämä?

    Kirjoituksessa kuvattu ”kohtaanto-ongelma” korjaantuisi helposti sillä, että pyrittäisiin keventämään julkista sektoria, verorasitetta ja samalla – oikeasti – helpotettaisiin aivan tavallisia yrittäjiä palkkaamaan uusia työntekijöitä. Nyt homma on liian kallista, aivan liian monimutkaista ja riskialtista.

    Kyse ei ole työvoimapulasta, ei koulutuksesta, eikä ratkaisu ole työperäisessä maahanmuutossa tai kannustinloukkujen purkamisesta.

Tietoa kirjoittajasta

Lundstedt Tero

Tero Lundstedt

Sisältöjohtaja

+358 44 304 4350

Tero Lundstedt johtaa Liberan kaikkea sisällöntuotantoa. Oikeustieteen tohtorina Tero on tehnyt monipuolisesti tutkimusta oikeustieteen ja politiikan aloilta. Hän toimii myös Finnish Yearbook of International Law-julkaisusarjan toimittajana ja on Helsinki Law Academyn perustajajäsen ja lakiasiainpäällikkö.

single.php