index.php

Pitäisikö palkkoja alentaa vai ei? Vaarin housut.

Julkisuudessa keskustellaan nyt jatkuvasti siitä, pitäisikö palkkoja alentaa tai työaikaa pidentää. Viimeisin väittely liittyy EK:n Jyri Häkämiehen näkemykseen siitä, että sunnuntain tuplapalkka pitäisi poistaa. SAK ehti luonnollisesti jo tuomita aloitteen .

Pitäisikö palkkoja sitten alentaa, työaikaa pidentää tai sunnuntain tuplapalkkaus poistaa? Vastaus on että en tiedä, eikä tiedä kukaan muukaan. Työntekijän palkka on hänen tekemänsä työn hinta. Siksi se, pitäisikö palkkoja alentaa, ei ole edes oikea kysymys. Oikea kysymys on, että mitä pitäisi tehdä Vantaalla asuvan siivooja Liisa Hirvosen palkalle tai työajalle. Tai Lapualla asuvan sähkölaitoksessa työskentelevän insinööri Jouni Lappalaisen sunnuntailisälle. Samat kysymykset pitää esittää kaikkien lähes kolmen miljoonan työvoimaan kuuluvan suomalaisen työntekijän kohdalla erikseen.

On ilmeistä, että vastauksia näihin miljooniin kysymyksiin ei voi tietää kukaan. Vastaukset riippuvat kunkin työntekijän, työnantajan ja paikkakunnan ominaisuuksista ja olosuhteista. Joidenkin työaika voi olla liian lyhyt, toisten liian pitkä. Toisten palkka on liian alhainen, toisten liian korkea. On jokseenkin uskomaton osoitus suomalaisesta korporatismista, että keskustelua edes käydään näin keskusjärjestötasolla.

Jos kysymys olisi mistä tahansa muusta hinnasta, kaikki pyörittelisivät silmiään. Jos joku ehdottaisi, että kaikkien elintarvikkeiden tai asuntojen hintoja pitäisi laskea tai nostaa koko maassa täsmälleen samassa suhteessa, tätä pidettäisiin vähintäänkin erikoisena. Ehdotusta siitä, että kaikkien elintarvikkeiden valmistus- ja myyntimääriä pitäisi lisätä samalla prosentilla maanlaajuisesti pidettäisiin täysin hulluna. Ajatus siitä, että Ranualla myytävien maksalaatikkojen määrää pitäisi lisätä täsmälleen samassa suhteessa kuin Heinolassa olisi kaikkien mielestä älytön.

Tietysti pitää myydä niitä elintarvikkeita, joita ihmiset haluavat kussakin paikassa ostaa. Hintojen pitää heijastaa kustannuksia ja ostohalukkuutta. Jos Heinolassa halutaan enemmän maksalaatikkoa, Heinolassa täytyy myydä enemmän maksalaatikkoa. Toisin sanoen, elintarvikkeiden hintojen ja tuotantomäärien pitää määräytyä markkinoilla, ei keskusjärjestöjen ja hallituksen kabineteissa.

Joku kenties väittäisi, että elintarvikkeiden hinnoista ja määristä pitää sopia, koska muuten huono-osaiset kärsivät. Vastaus olisi, että tulonjako pitää hoitaa tulonsiirtojen, julkisten palvelujen ja verotuksen kautta, ei estämällä elintarvikemarkkinoiden toiminta.

Itse asiassa jos Kaupan liitto ja elintarviketeollisuus ehdottaisivat, että sovitaan yhdessä hinnoista ja määristä, tätä ei pidettäisi pelkästään hullutteluna, vaan kilpailuviranomaiset puuttuisivat välittömästi asiaan. KKV:n nälkäiset tutkijat tekisivät ratsioita aamunkoitteessa. Seuraamusmaksuja ja vahingonkorvausvaatimuksia satelisi. Kaikki ymmärtäisivät, miten vahingollista tällainen sopiminen yhteiskunnan hyvinvoinnille on.

Toisin on työmarkkinoilla.

”Oikean” palkkatason sijasta keskustelun pitäisikin kohdistua siihen, miten tuhoisaa ja älytöntä on sopia palkoista keskitetysti. Jään jännityksellä odottamaan tätä keskustelua.

Taloustieteen oppitunti ministeri Lindströmille

Viimeksi tällä palstalla annettiin taloustieteen opetusta Keskustan talousmaantieteilijöille. Nyt on aika opettaa tuoretta ministeriä Jari Lindströmiä. Ministerin mielestä vastuuta Suomen taloudesta sälytetään liikaa työntekijöiden kannettavaksi. Jos hallituksen vaatima yhteiskuntasopimus ei toteudu työnantajien vuoksi, Lindstöm uhkaa palauttaa työnantajan Kela-maksun. Ajatus on saanut jo kannatusta sosiaalidemokraattien ja ay-väen keskuudessa. Pääministeri ei ollut yhtä innostunut.

Lindströmin ehdotuksessa on yksi keskeinen ongelma. Kuka tahansa taloustieteen alkeita tunteva tietää, ettei verottaja voi markkinoilla päättää, keneen verot ja veroluonteiset maksut kohdistuvat. Tämä tunnetaan verotuksen kohtaanto-ongelmana.

Suomeksi sanottuna esimerkiksi työntekoon kohdistuva vero vaikuttaa ihan samalla tavalla perittiinpä se työnantajilta tai työntekijöiltä. Jos tarkoitus on alentaa työnteon verotusta, on täydellistä hölmöläisten peitonjatkamista alentaa palkansaajien verotusta ja samaan aikaan nostaa työnantajien maksuja.

Tämä tärkeä asia unohtuu kovin usein paitsi Lindströmiltä myös meiltä muilta. Palkkakuitissa ei useimmiten kerrota työnantajalta perittyjen erilaisten maksujen määrää. Nämä muka työnantajalta perityt maksut kohdistuvat kuitenkin jokaisen palkkaan ihan samalla tavalla kuin suoraan itseltäsi perityt. Veroprosenttisi on siis luultavasti huomattavasti korkeampi kuin aavistat.

Varoitus. Nörtähtävä osuus alkaa.

Valaistaan kohtaantoa esimerkin avulla. Työntekijä Liisa neuvottelee palkasta yrittäjä Leenan kanssa. Liisan täytyy saada vähintään 100 euroa, muuten hän jatkaa töiden etsintää tai pysyy nykyisessä työssään. Liisan työpanoksen arvo Leenalle on 110 euroa. Asetetaan 5 euron työnantajan Kela-maksu. Leena joutuu siis maksamaan palkan lisäksi 5 euroa jos työllistää Liisan.

On selvää, että Liisan mahdollinen palkkataso liikkuu 100 ja 105 euron välillä. Vain näillä palkoilla Liisan palkkaaminen on kannattavaa sekä Liisalle että Leenalle. Se, mikä palkkataso tarkalleen ottaen on, riippuu palkkaneuvotteluista. Liisa saa sovitun palkan ja Leena maksaa sen plus 5 euroa. Liisa siis saa jotain 100 ja 105 euron välillä ja Leena maksaa jotain 105 ja 110 euron välillä,

Entä jos 5 euron Kela-maksu asetetaankin työnantajan asemesta työntekijälle? Nyt mahdollinen palkkataso liikkuu 105 ja 110 euron välillä. Vain näillä palkoilla Liisan palkkaaminen on kannattavaa sekä Liisalle että Leenalle. Leena maksaa sovitun palkan ja Liisa saa sen miinus 5 euroa.

Liisa siis saa jotain 100 ja 105 euron välillä ja Leena maksaa jotain 105 ja 110 euron välillä. Mutta nämä luvut ovat aivan samoja kuin tilanteessa, jossa maksu asetettiin työnantajalle. Liisan ja Leenan neuvottelutilanne on siis täsmälleen sama riippumatta siitä, kuka Kela-maksun lain mukaan tilittää. Koska neuvottelutilanne on sama, on tuloskin sama. Kummankin osapuolen kannalta on herttaisen yhdentekevää, kuka maksun maksaa.

Äsken kuvatussa tilanteessa Kela-maksulla ei ole työllisyysvaikutuksia. Mutta jos Liisan työpanoksen arvo Leenalle olisikin ollut vain 104 euroa, Kela-maksu aikaansaisi sen, että kummallekin osapuolelle sopivaa palkkaa ei olisikaan olemassa. Kela-maksu olisi tuhonnut tämän työpaikan. Myös tämä tulos on täysin riippumaton siitä, asetetaanko maksu työntekijän vai työnantajan maksettavaksi.

Kuvattu työllisyyttä alentava vaikutus on tietenkin syy, jonka takia hallitus pyrkii alentamaan työn verotusta. Mutta työn verotusta ei voi alentaa siirtämällä taakkaa näennäisesti työntekijältä työnantajalle. Jos voisi, politiikanteko olisi aika paljon nykyistä helpompaa, kun kaikki verot voitaisiin siirtää vähemmän suosittujen markkinaosapuolten maksettaviksi.

Vielä vakavampi varoitus. Erittäin nörtähtävä osuus.

lindstrom_kysynta

Esimerkki voidaan esittää myös kysyntä-tarjontakehikossa. Kuvioon on piirretty työn kysyntä ja tarjonta kahdessa maailmassa. Toisessa asetetaan Kela-maksu työnantajille ja toisessa työntekijöille. Ensimmäisessä kuviossa työn kysyntäkäyrä siirtyy. Kutakin työpaikkojen määrää vastaa nyt Kela-maksun verran alempi palkkataso. Aivan kuten Leena, kukin työnantaja voi maksaa samasta työmäärästä maksun verran vähemmän. Tuloksena on jonkin verran alempi nettopalkka- ja työllisyystaso.

Toisessa kuviossa maksu asetetaan työntekijän maksettavaksi. Työn tarjontakäyrä siirtyy. Kuten Liisa, kukin työntekijä vaatii samasta työstä edelleen saman nettopalkan, mutta bruttopalkan on nyt oltava maksun verran korkeampi. Tuloksena on täsmälleen sama nettopalkka- ja työllisyystaso kuin ensimmäisessä kuviossa. Kela-maksun vaikutus ei siis riipu lainkaan siitä asetetaanko se työntekijöille vai työnantajille.

Asevelvollisuuden hinta

Entisen urheilijan Teemu Selänteen ulostulo huippu-urheilijoiden kevennetyn asepalveluksen puolesta on herättänyt paljon huomiota. Selänteen ja muiden urheilijoiden näkemykset eivät ole kovin kiinnostavia. Ne ovat vain omien ja kaverien etuoikeuksien enemmän tai vähemmän kaunopuheista puolustelua.

Kiinnostavampaa on nähdä saako Selänteen kannanotto aikaan yleisempää keskustelua asevelvollisuuden kustannuksista. Tätä keskustelua ei Suomessa ole oikein kunnolla käyty, vaikka esimerkiksi tunnettu ekonomisti Panu Poutvaara on yrittänyt sitä ansiokkaasti virittää.

Selänne on oikeassa siinä, että asevelvollisuudella on kustannus huippu-urheilijalle. Nuorena armeijassa vietetty aika on pois harjoittelusta ja uran luomisesta. Tulevalle urheilutähdelle aika voi olla hyvinkin arvokasta. Yksittäisen urheilijan kokema kustannus voi olla suuri verrattuna tavallisempiin ihmisiin, kuten vaikkapa tulevaan sähköasentajaan tai lääkäriin. Blogaajakollegani Tuukka tosin asettaa kyseenalaiseksi sen, kuinka arvokasta huippu-urheilijan työ on. Kannattaa lukea.

Yhteiskunnan näkökulmasta urheilijoiden merkitys on kuitenkin joka tapauksessa vähäinen, kun muistetaan kuinka paljon enemmän meitä taviksia on. Lähes jokainen tuleva miespuolinen tarjoilija, sähköasentaja, diplomi-insinööri, opettaja ja lääkäri käyttää varusmies- tai siviilipalvelukseen puoli vuotta tai vuoden parhaasta elämästään. Tästä on heille merkittäviä kustannuksia.

Asepalvelusajan kustannus voi olla menetettyä tuloa, menetettyä opiskeluaikaa tai vaikka menetettyä käyskentelyä rannalla. Kustannuksen suuruus on se summa rahaa, jolla nuori mies saataisiin suostumaan vapaaehtoiseen asepalvelukseen. On ilmeistä, että tämä vaihtelee suuresti henkilöittäin. Yhtä ilmeistä on että summattuna yli kymmenien tuhansien nuorten miesten ja vuosien kustannuksesta tulee suuri.

Asevelvollisuuden kustannukset eivät siis muodostu pelkästään puolustusministeriön määrärahoista. Näihin kustannuksiin täytyy lisätä varusmiesten menetetyn ajan kustannus. Tämä on merkittävä kustannuserä, joka lienee samaa kertaluokkaa muiden kustannusten kanssa. Ne, jotka väittävät että varusmiespalvelus on erityisen halpa vaihtoehto maanpuolustuksen järjestämiseksi jättävät siis yleensä suuren osan kustannuksista laskematta. Pakkotyönä peritty vero on sekin vero.

Yhdysvalloissa pakollisen asepalveluksen lopettamiseen vahvasti vaikuttanut taloustieteilijäryhmä totesi 1980-luvun alussa, että varusmiespalvelus on halpaa samalla tavalla kuin pyramidien rakentaminen orjatyövoimalla oli halpaa.

Kunnollinen varusmiespalvelun ja palkka-armeijan kustannusvertailu saattaisi siis hyvinkin päätyä siihen, että palkka-armeija olisi halvempi vaihtoehto maanpuolustuksen järjestämiseksi. Entisten urheilijoiden ja muiden ei enää tarvitsisi pohtia kenen aika on liian kallista armeijaan. Työmarkkinat hoitaisivat tämänkin asian.

Moni keksii tähän varmaan vastaväitteitä. Kannattaa katsoa edempänä linkattu Poutvaaran kirjoitus, siinä vastataan suurimpaan osaan.

Entä mitä ihmisten hyvinvoinnin huomioonottava ajattelu sanoo varusmiespalvelun muuttamisesta yleisemmäksi yhdyskuntapalveluksi ja ulottamista kaikkiin nuoriin, myös naisiin? Tätähän aina silloin tällöin ehdotetaan. Kaikkien määrääminen yhdyskuntapalveluun olisi käsittämätöntä tuhlausta. Varusmiesten lisäksi kaikki muutkin nuoret joutuisivat viettämään vuoden elämästään pakkotyössä. Kaikkien nuorten elämää varastettaisiin, ilman että siihen olisi mitään maanpuolustuksen kaltaista pakottavaa tarvetta.

Talouspuhe ja pillastumiseni

Suomen kuvalehden nettisivulla julkaistiin pari päivää sitten juttu, jonka otsikossa kerrottiin minun pillastuneen. Väite pillastumisestani tuntuu vähän liioitellulta, mutta juttu liittyy Twitterissä käytyyn keskusteluun ”talouspuheesta”. Totesin Twitterissä, että minusta ”talouspuheen” asiantuntijoita ei pitäisi ottaa huomioon talouspoliittisessa keskustelussa. Kenties twiittasin huonosti, mutta Twitterin käyttäjät tietävät että formaatti on aika rajoittava. Tämän kirjoituksen tarkoitus on valottaa ns. pillastumistani pikkuisen laajemmin.

Kaikki voivat osallistua keskusteluun siitä, millaisia tavoitteita yhteiskunnalla pitäisi olla. Yksi keskeinen osa tätä keskustelua on esimerkiksi se, miten eri väestöryhmien hyötyjä tulee painottaa. Joku on sitä mieltä, että rikkaalta voidaan hyvinkin ottaa vaikka viisi euroa, jos vaihtokauppana saadaan köyhälle euro lisää. Toinen on sitä mieltä, että köyhien hyötyjä pitää painottaa vähemmän. Nämä ovat asioita, joista järkevät ihmiset voivat olla ja ovat eri mieltä. Oikeaa vastausta ei ole, kaikkien mielipiteellä on arvoa.

Tämä keskustelu koskee muutakin kuin pelkkiä tulonsiirtoja, esimerkiksi vaikkapa rokoteohjelmaa. Rokoteohjelman tavoitteisiin liittyy samanlaisia arvokysymyksiä, joista järkevät ihmiset voivat olla eri mieltä.

Mutta keskustelu siitä, miten asetetut tavoitteet voidaan saavuttaa ja miten niiden saavuttamista voidaan mitata, on aivan eri asia. Kaikkien mielipide ei ole yhtä arvokas, kun pohditaan rokotteiden tehoja ja rokoteohjelman organisointia. Nämä ovat kysymyksiä, joista keskeinen väittely käydään tutkimusjulkaisuissa, ei kolumneissa tai tupailloissa. Keskeistä on, että arviointi tehdään tieteellisesti perustelluilla tutkimusmenetelmillä. Vain asiantuntijamielipiteellä on väliä.

Aivan sama koskee taloudellisia politiikkavaikutuksia. Kaikkien mielipide esimerkiksi siitä, millaisella verotuksella yhteiskunnalliset tavoitteet voidaan saavuttaa, ei ole yhtä arvokas. Kiinnostavia ovat vain tieteelliseen tutkimukseen perustuvat mielipiteet. Keskeiset väittelyt käydään tutkimusjulkaisuissa. Asiantuntijat osallistuvat toki julkiseen keskusteluun, mutta heidänkin mielipiteensä pitää ottaa huomioon vain silloin kun ne perustellaan tutkimustuloksilla, omilla tai muiden. Kun asiantuntija ilmoittaa näkemyksensä, on aina syytä kysyä mihin tutkimustuloksiin näkemys perustuu. Tähän liittyy myös SK:n jutussa esitetty heitto siitä, että keskustelussa paras argumentti voittakoon. Tämä on tietenkin totta, mutta argumenttien kilpakenttänä on tieteellinen keskustelu, ei sosiaalinen tai edes vanha media. Argumenttien paremmuuden ratkaisee tiedeyhteisö, ei lehtiä lukeva yleisö.

Ns. pillastumiseni liittyy juuri tähän. Kun pohditaan rokoteohjelman toimintaa, kukaan ei haastattele asiantuntijana rokotepuheen tutkijaa. Kun pohditaan raketin lähettämistä Kuuhun, kukaan ei haastattele asiantuntijana painovoimapuheen tutkijaa. Lentokoneitakin ohjaavat lentäjät, eivät lentäjäpuheen asiantuntijat.

Mutta kun pohditaan talouspoliittisten toimenpiteiden vaikutusta, jostain syystä talouspuheen asiantuntijoita kutsutaan usein paikalle. Talouspuheen asiantuntijat eivät kuitenkaan tunne talouspolitiikan arviointimenetelmiä. Tämän vuoksi he eivät pysty arvioimaan talouspuheen tärkeintä ominaisuutta, siis sitä onko se totta tai uskottavaa yhtään enempää kuin painovoimapuheen tutkija pystyy arvioimaan meneekö raketti Kuuhun vai ei. Sen kertominen, että kovasti näyttää halu olevan saada raketti Kuuhun tai että puhutaan aika lailla samoista kuujutuista kun viimeksikin rakettia lähetettäessä ei tunnu erityisen tähdelliseltä.

Kukaan ei muuten väitä, että taloustieteellinen tutkimus ja tutkijat olisivat jotenkin täysin arvovapaita. Näin ei ole missään tutkimuksessa, ei myöskään taloustieteessä. Mutta on vaikea nähdä, miksi tämä tekisi jotenkin järkeväksi irrottaa talouspuhe sisällöstään ja totuusarvostaan itsenäiseksi tutkimusaiheeksi. Päinvastoin, tutkijoiden arvot ja ennakkoluulot ovat yksi keskeisistä syistä siihen, että tieteellinen keskustelu on sellaista kuin se on. Tieteessä tutkimustulosten taustalla olevat oletukset, menetelmät ja aineisto täytyy kuvailla tarkasti. Muiden pitää pystyä toistamaan analyysit. Näin varmistetaan esimerkiksi sen, että muiden on helpompi huomata tutkijan arvojen ja ennakkokäsitysten mahdolliset vaikutukset tuloksiin.

Se, että tutkijoilla on omat arvonsa ja ennakkoluulonsa ei siis suinkaan tarkoita sitä, että keskustelua talouspolitiikan vaikutuksista pitäisi käydä vähemmän tieteellisesti ja niin että kaikkien näkemys on yhtä tärkeä. Päinvastoin, se tarkoittaa sitä, että keskustelun pitäisi olla mahdollisimman tieteellistä ja tarkkaa, jotta arvojen vaikutukset näkemyksiin tulisivat esille mahdollisimman selvästi. Tämän keskustelun arviointi pelkkänä sisällöstään irrallisena ”talouspuheena” ei ole hyödyllistä.

Yliopisto-opiskelijoiden tylsä valitus

Kenties tylsintä kuunneltavaa maailmassa on se, kun etuoikeutetut ihmiset puolustavat etuoikeuksiaan muka yleiseen etuun vedoten. Vaalien aikana ja nyt hallitusohjelmaa laadittaessa tässä ovat kunnostautuneet erityisesti korkeakouluopiskelijat. Opiskelijoiden vaatimuksia voi käydä katsomassa esimerkiksi täällä tai #koulutuslupaus-hashtagilla sosiaalisessa mediassa. Ajatus on karkeasti sanottuna se, että korkeakoulutus pitää saada maksutta koska se oikeastaan hyödyttää hirveästi kaikkia muita paitsi koulutuksen saajaa itseään.

Silläkin uhalla että tämä on itsestäänselvää kerrataan nyt lyhyesti miksi näin ei ole. Olen puhunut samasta jutusta kyllä jo ennenkin muualla.

Yliopisto-opiskelijaa voi parhaiten verrata aloittelevaan yrittäjään. Aloitteleva yrittäjä joutuu usein tekemään paljon töitä ilman juurikaan tuloja. Oman yrityksen rakentaminen vie kaiken ajan, joten ei voi työskennellä muualla. Investoinnit omaan yritykseen tehdään usein lainarahalla. Kaikki tämä tapahtuu siinä toivossa, että yritys menestyy ja omistaja rikastuu.

Kukaan ei ole sitä mieltä, että yrittäjä on köyhä, tai että hänen pitäisi saada merkittäviä tulonsiirtoja. Yrittäjä on vapaaehtoisesti alentanut väliaikaisesti tulojaan saadakseen tulevaisuudessa enemmän. Kukaan ei ole sitä mieltä, että on jotenkin väärin, että yrittäjä joutuu ottamaan lainaa. Juuri investointien rahoitusta vartenhan pääomamarkkinat ovat olemassa.

Kukaan ei taatusti ole sitä mieltä, että yrittäjän pitäisi saada investointihyödykkeet ilmaiseksi. Yrityksen perustamisessa on järkeä vain jos se tuottaa niin hyvin, että sitä varten tehty työ ja muut uhraukset kannattavat.

Yliopisto-opiskelijat ovat aivan samanlaisessa asemassa. Lääkäriksi opiskeleva on vapaaehtoisesti alentanut tulojaan vähäksi aikaa saadakseen tulevaisuudessa enemmän. Tietenkään ei ole väärin, että joutuu ottamaan lainaa hankkiakseen jotain, joka tekee tulevaisuudessa varakkaaksi. Kallista tutkintoa ei kannata hankkia, ellei sen tuotto ylitä kustannuksia, niin opintojen vaatimaa työtä kuin muutakin. Tutkintoa ei tietenkään pidä maksaa muilta perityillä veroilla ja antaa henkilölle, jonka se tekee rikkaaksi tai ainakin suurituloiseksi.

Todelliset köyhät eivät saa parin vuoden päästä ruusua käteensä ja siirry hyvin palkattuihin ja mukaviin töihin.

Entä ne tutkinnot, jotka eivät nosta tuloja yhtä paljon kuin lääkärintutkinto? Eikö ole epäreilua ja tyhmää periä näistä maksua? Ei tietenkään. Kirjastonhoitajan tutkinto ei ole yhtä arvokas kuin lääkärin, joten sen hinnan tulee olla alempi ihan samalla tavalla kuin Fiat on halvempi kuin Mersu. Tutkinnon hinnan pitää siis perustua tuotantokustannuksiin ja tutkinnon arvoon ihan samalla tavalla kuin muidenkin hyödykkeiden.

Jos tutkintoa ei kannata alemmallakaan hinnalla hankkia, niin sitä ei sitten vaan kannata hankkia. Se, että ihmiset eivät hanki vähäarvoisia tutkintoja on hyvä eikä huono asia.

Tässä vaiheessa opiskelijajärjestön edustaja kaivaa esille koulutuksen ulkoisvaikutukset. Yliopistokoulutuksesta on tämän tarinan mukaan suuria hyötyjä kaikille muille kuin opiskelijoille itselleen. Teoreettisen fysiikan opiskelu ei kenties nosta tuloja suuriksi, mutta hyödyttää koko ihmiskuntaa. Kirjastonhoitajat ja filosofit pitävät sivistystä yllä. Tutkimusnäyttö yliopistokoulutuksen ulkoisvaikutuksista ei ole kovin vahvaa. Mutta sovitaan, että niitä on. Seuraako tästä, että koulutuksen tulee olla maksutonta? Ei.

Ulkoisvaikutukset ovat argumentti valikoivan opintojen subvention, eivät yleisesti maksuttoman koulutuksen puolesta. Koska suurin osa tutkinnon hyödyistä koituu yksilölle itselleen, on järkevää, että yksilö myös itse maksaa suurimman osan. Subvention pitää olla vain sen suuruinen, että ulkoisvaikutus sisäistetään.

On myöskin ilmeistä, että ulkoisvaikutusten merkitys vaihtelee kovasti yksilöiden, opintoalojen ja yliopistojen välillä, Huippuyliopiston huippufyysikon aiheuttama ulkoisvaikutus on varmaankin suurempi kuin maalaisammattikorkean tradenomin. Näin ollen lahjakkaimpien opiskelijoiden opintojen tukeminen parhaissa yliopistoissa on ulkoisvaikutusmielessä järkevää, mutta keskinkertaisten tradenomien ei. Olipa ulkoisvaikutusten jakauma mikä tahansa, järjestelmä joka antaa koko tutkinnon maksutta kaikille ja kaikkialla on järjetön.

Mainitaan tässä vielä lyhyesti väite siitä, että maksuton yliopistotutkinto suosii vähävaraisia. Näin ei ole. Ensiksi, köyhänkin perheen lääkäritytär on hyväosainen. Tärkeämpi pelko on se, että resursseja hukataan, jos köyhien perheiden älykkäät lapset eivät pääse yliopistokoulutukseen.

Tämä on oikeasti tärkeä asia, josta pitää olla huolissaan. Mutta maksuton tutkinto ei ole mikään ratkaisu. Ensiksin on järjetöntä suosia köyhiä opiskelijoita antamalla tutkinto kaikille, myös rikkaille ilmaiseksi. Parempi ajatus on  lahjoittaa tutkinto suoraan köyhille ja lahjakkaille. Tämä voidaan rahoittaa esimerkiksi ottamalla rahaa rikkailta ja tyhmiltä.

Toinen, hienovaraisempi argumentti on se, että tutkinto, jonka hankkiminen on taloudellisesti järkevää, kannattaa hankkia myös lainarahalla. Investointi, jota ei kannata toteuttaa lainalla, ei ole kannattava myöskään omalla rahalla. Tämä koskee myös tutkintoja. Köyhien ja lahjakkaiden voi olla vaikea saada lainaa tutkintoa varten pääomamarkkinoiden ongelmista johtuen. Mutta tämä on argumentti opintolainajärjestelmän kehittämisen, ei maksuttomien tutkintojen puolesta.

Kun siis yliopisto-opiskelijat puhuvat siitä, että opintolainan ottaminen on väärin ja tutkintojen pitäisi olla maksuttomia, on kysymys puhtaasti omien etuoikeuksien puolustamisesta. Opiskelijajärjestöjen puheisiin tulisi suhtautua samalla tavalla kuin perusteluihin maataloustukien tai telakkatukien hyödyistä.

Verotus ja valtionosuudet kannustavat asumaan syrjäkylillä

Kaupungistuminen on tärkeä asia. Se on yksi keskeinen tuottavuutta ja hyvinvointia lisäävä Suomessa. Kaupungistumisen hyödyt johtuvat ainakin kahdesta asiasta. Ensiksikin tiedetään, että ihmiset ovat tuottavampia työskennellessään muiden ympäröiminä tiheissä kaupunkikeskittymissä. Toinen kaupungistumisen hyöty on se, että korkeasti koulutettujen ihmisten kasautumissa tuottavuus on korkeampi ja kasvaa nopeammin kuin muualla. Yksi syy tähän on se, että innovaatiot ja hyvät toimintatavat leviävät nopeasti.

Usein siteerattu esimerkki keskittymishyödyistä on Kalifornian Piilaakso, mutta samat ilmiöt voi toki havaita vaikkapa vertaamalla Helsinkiä ja Tunturi-Lappia (tai Puolankaa).

Keskittymishyötyjen saavuttamisessa ihmisten vapaalla liikkuvuudella on tärkeä osuus. Kun ihmiset saavat muuttaa paremman elämän perässä, he hakeutuvat korkean tuottavuuden ja siis korkeiden palkkojen alueille. Ihmisten liikkuvuuden rajoittaminen puolestaan toimii hyvinvoinnin jarruna, koska se estää näiden hyötyjen saavuttamisen.

Yksi keskeinen hyvinvointia vähentävä tekijä Suomessa onkin Helsingin seudun onnettomasti toimiva kaavoitus, joka jarruttaa asuntorakentamista ja pitää hintoja korkealla. Tänään julkaistussa Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:in analyysissä tuodaan esille toinen, vähemmän tunnettu mekanismi jolla julkinen sektori estää vapaata liikkuvuutta. (Olin yksi raportin kirjoittajista).

Raportissa osoitetaan, että verotus ja kuntien rahoitusjärjestelmä yhdessä kannustavat ihmisiä pysymään tuottamattomilla alueilla kasvukeskuksiin muuttamisen sijasta. Kannustinvaikutus voi olla aika merkittävä. Esimerkiksi Lapissa asuvaa perhettä saatetaan kannustaa useilla tuhansilla vuodessa olemaan muuttamatta Helsinkiin.

Suomessa siis harjoitetaan hajauttavaa, ei keskittävää politiikkaa.

Varoitus: Loppuosassa kuvataan asiaa tarkemmin ja se on vähän nörtähtävä.

Helsingissä tuottavuus on korkeampi kuin Tunturi-Lapissa, joten palkat ovat Helsingissä korkeammat. Ajatellaan esimerkkiperhettä, jonka bruttotulot Helsingissä olisivat 5000 euroa vuodessa korkeammat kuin nykyisessä asuinpaikassa Lapissa. Tämä tarkoittaa, että perheen vanhempien tuottavuus Helsingissä olisi 5000 euroa vuodessa nykyistä suurempi. Perheen muuttaminen Helsinkiin lisäisi siis tuotantoa 5000 euroa vuodessa.

Muuttaako perhe siis Helsinkiin suurempien tulojen perässä? Ei välttämättä, riippuu siitä mitä perhe arvostaa. Palkka on vain yksi tekijä, kun perhe harkitsee muuttoa. Tunturi-Lapissa on paremmat hiihtomahdollisuudet ja Helsingissä paremmat ravintolat. Ennen kaikkea Helsingissä asuminen on huomattavasti kalliimpaa kuin Tunturi-Lapissa. Asumiskustannukset nielaisevat suuren osan korkeammista palkoista.

Perheen kokonaishyvinvointi ei siis riipu pelkästään palkoista, vaan monesta eri tekijästä. Perheen kannattaa muuttaa vain jos muutto kokonaisuudessaan parantaa sen hyvinvointia. Ilman veroja ja tulonsiirtoja tässä ei ole mitään ongelmaa. Ihmiset muuttavat, jos tuottavuuden eli palkan lisäys on riittävä korvaus muuton aiheuttamista kustannusten ja elämänlaadun muutoksista.

Mutta palkkaan kohdistuva verotus (sekä tulo- että epäsuora) aikaansaa sen, että perhe saa itselleen vain osan muuttamisen aiheuttamasta tuottavuuden lisäyksestä. Perheen muuttopäätöstä säätelee nettopalkan muutos, ei tuottavuuden lisäystä vastaava bruttopalkan muutos. Kukaan ei muuttopäätöstä tehdessään ajattele niitä hyötyjä, joita muutosta koituu muille ihmisille lisääntyneiden verojen kautta. Esimerkiksi jos veroprosentti on noin 30 %, esimerkkiperhe saa 5000 euron tuottavuuden lisäyksestä vain 3500 itselleen. Verottaja siis nappaa tuottavuuslisäyksestä ison osan. Hyödyllistä muuttamista jää siis tapahtumatta, koska verottaja nappaa 1500 tuottavuuden lisääntymisestä.

Verotuksen aiheuttamaa muuttokannustimien vääristämistä voidaan periaatteessa yrittää korjata alueellisilla tulonsiirroilla. Suomessa alueellisia tulonsiirtoja ovat keskeisesti kuntien valtionosuudet, jotka ovat valtion kunnille maksamia tukia. VATT:in analyysin mukaan valtionosuudet eivät kuitenkaan korjaa ongelmaa, vaan pahentaa sitä entisestään. Valtionosuusjärjestelmään sisältyy eriä, joilla nimenomaan siirretään rahaa alhaisen tuottavuuden alueille ja näin kannustetaan ihmisiä pysymään näillä.

Veroilla siis rangaistaan tuottavuutta lisäävää muuttamista ja valtionosuuksilla lahjotaan ihmisiä asumaan huonosti tuottavilla alueilla. VATT:in laskelmissa näiden yhteisvaikutus voi yksittäiselle kotitaloudelle olla useita tuhansia vuodessa. Esimerkiksi Tunturi-Lapissa asuvaa nelihenkistä perhettä kannustetaan keskimäärin lähes 8000 eurolla vuodessa olemaan muuttamatta Helsinkiin. Toisin sanottuna, jotta vero- ja valtionosuusjärjestelmien väärä kannustinvaikutus kumottaisiin, täytyisi perheelle maksaa lähes 8000 vuodessa verotonta etua Helsingissä asumisesta. Jos valitaan diskonttokoroksi 5 %, tämä vastaa yli 150 000 kertaluontoista muuttobonusta. On mielenkiintoista pohtia, kuinka tämänsuuruisten bonusten maksaminen vaikuttaisi ihmisten sijoittumispäätöksiin.

VATT:in laskelmat ovat karkeita ja suuntaa-antavia. Mutta tulos on ilmeinen. Suomen verotus ja tulonsiirtojärjestelmä ovat merkittäviä vapaan liikkuvuuden ja kaupungistumisen jarruja. Toisin kuin julkisessa keskustelussa joskus esitetään, Suomessa harjoitetaan hajauttavaa, ei keskittävää politiikkaa.

Julkiset menot ja taloustiede

Professori Matti Tuomala sanoo Yleisradion haastattelussa, että näkemys julkisten menojen pienentämisen tarpeellisuudesta ”poikkeaa valtavirtataloustieteen näkemyksestä”. On vaikea yhtyä Tuomalan mielipiteeseen. Valtavirran taloustieteilijät eivät mitenkään yksimielisesti kannata suhdannepoliittista ”elvytystä”, eivät Suomessa eivätkä muualla.

Vielä vähemmän kannatusta löytynee sille, että Suomen julkinen sektori on pidemmällä aikavälillä optimaalisen kokoinen tai verotus oikealla tasolla. Suomalaisten akateemisten taloustieteilijöiden ulostuloja odotellessa muutama linkki kansainvälisesti tunnettuihin valtavirtaekonomisteihin, jotka näyttäisivät olevan eri mieltä Tuomalan kanssa.

1. Economist-lehdessä oli jokin aika sitten mielenkiintoinen väittely Luigi Zingalesin ja Brad DeLongin välillä. Zingales toteaa väittelyssä esimerkiksi: ”Lääketiede on osoittanut, että kaksi lasia viiniä päivässä edistävät terveyttä pitkällä aikavälillä. Yksikään lääkäri ei kuitenkaan suosittelisi tätä terveydenedistämismenetelmää alkoholismista toipuvalle. Valitettavasti keynesiläiset taloustietelijät toimivat juuri näin.” Linkki väittelyyn ei valitettavasti toiminut, joten linkkasin blogiin jossa ote Zingalesilta.

2. John Cochrane kirjoittaa Wall Street Journalissa: ”Talouspolitiikkayhteisö on hylännyt ajatuksen, että ongelmat voidaan ratkaista lainaamalla, tuhlaamalla, inflaatiolla, jättämällä lainat maksamatta ja korkeilla veroilla.”.

3. Jos chicagolaisprofessorit epäilyttävät, kannattaa lukea Jeffrey Sachsin kirjoitus Guardianissa. Sachs kirjoittaa: ”Suurissa budjettialijäämisssä ja kasvavassa velka-BKT -suhteessa ei ole mitään edistyksellistä (progressive). Suurilla alijäämillä ei ole mitään luotettavaa työttömyyttä vähentävää vaikutusta ja alijäämien vähentäminen voi olla sopusoinnussa vähenevän työttömyyden kanssa.”

Julkisen sektorin sopeuttaminen ei siis ole mitenkään ristiriidassa valtavirtataloustieteen kanssa, vaan sille löytyy kannatusta ekonomistien keskuudessa näiden poliittisesta suuntautumisesta riippumatta.

Taloustieteen oppitunti Keskustalle

Helsingin Sanomissa käsiteltiin tänään Keskustan talousmaantieteellisen työryhmän raporttia. Raportti on monessa kohdassa uskomatonta luettavaa. Siinä kerrotaan esimerkiksi että asuntojen hinnat eivät heijasta ihmisten asumistoiveita vaan nämä voidaan paremmin selvittää kyselytutkimuksella.

Keskustan aluepoliittisista ajatuksista tulee varmaankin tilaisuuksia kirjoittaa myöhemmin lisää. Nopean kommentin ansaitsee kuitenkin raportin väite siitä, että asuntorakentaminen lisää asuntopulaa. Väite on juuri niin älytön kuin miltä se kuulostaakin. Keskustaviisaiden mukaan Helsingissä kannattaisi kenties purkaa asuintaloja asuntopulan helpottamiseksi. Tai rakentaa Lieksaan valtava asuinalue, jolloin ihmiset luonnollisesti muuttavat sinne ja asuntojen hinnat nousevat.

Perusteluksi keskustaviisaat kertovat, että asuntojen hinnat Helsingissä ovat nousseet samaan aikaan kun asuntoja on rakennettu paljon lisää. Tähän sisältyvä ajatusvirhe on niin yksinkertainen, että on vähän noloa edes puhua siitä. Mutta kerrotaan se nyt kuitenkin.

Talousmaantieteilijöiden havainto siitä, että hinnat ovat nousseet samaan aikaan kuin asuntoja on rakennettu lisää on oikea. Mutta tästä ei voida havaita sitä miten rakentaminen on vaikuttanut hintoihin. Tämän havaitseminen edellyttää nimittäin arviota siitä, millainen asuntojen hintataso olisi ollut, jos lisärakentamista ei olisikaan tapahtunut. Jokainen tajuaa, että hinnat olisivat tässä tapauksessa olleet vielä huomattavasti nykyistä korkeammat.

Ne, jotka eivät ole kiinnostuneet nörttijutuista, voivat lopettaa tähän. Seuraa nörtähtävä kuvaus samasta asiasta.

Hintojen nousu samanaikaisesti asuntojen määrän kanssa johtuu siis siitä, että asuntojen Helsingissä kysyntä on lisääntynyt. Aina kun jonkun hyödykkeen kysyntä lisääntyy, tapahtuu juuri näin: määrä kasvaa ja hinta nousee. Siis ellei määrää ole rajoitettu esimerkiksi lainsäädännöllä. Tämä on esitetty seuraavassa kuviossa, jonka piirsin sanokaamme kahvilassa suttupaperille.

Vasemmanpuoleinen kuva kuvaa todellisuutta. Siinä on kuvattu, miten kysyntäkäyrä on siirtynyt oikealle vuosien 1995 ja 2015 välillä. Hinta on noussut ja asuntojen määrä kasvanut. Mitä olisi tapahtunut, jos asuntorakentamista olisi rajoitettu? Tämä on kuvattu oikeanpuoleisessa kuviossa. Siinä asuntojen tarjonta on kiinnitetty vuoden 1995 tasoon. Asuntojen määrä ei voi lisääntyä, minkä vuoksi hinnat nousevat vielä paljon enemmän kuin todellisuudessa. Kuten lukija havaitsee, tämä ei ole huipputiedettä, vaan peruskurssin asiaa.

kystarjonta

Keskustan pitää hankkia parempia asiantuntijoita.

Liberaali maahanmuuttopolitiikka

Suomessa tulevassa hallituksessa ovat todennäköisesti mukana ”maahanmuuttokriittiset” Perussuomalaiset. Samaan aikaan koko Eurooppaa on kauhistuttanut Välimerellä hukkuneiden satojen siirtolaisten kohtalo. Maahanmuutosta onkin keskusteltu paljon, mutta keskustelu on ollut yksipuolista.

EU:n vastaus Välimeren siirtolaisten kohtaloon näyttää koostuvan sotalaivojen lähettämisestä ja viranomaisresurssien lisäämisestä. Asenteet ovat monesti kovia Suomessakin. Kun paperittomien terveydenhuoltoa käsiteltiin eduskunnassa, kansanedustajat yli puoluerajojen kunnostautuivat aika karmeilla paperittomien oikeuksia vastústavilla puheilla. Lopulta demarikansanedustaja kikkaili esityksen seuraavalle vaalikaudelle.

Lisääntyneellä maahanmuutolla on puolestapuhujansa. Työperäisen maahanmuuton lisäämistä perustellaan sillä että maahanmuuttajia tarvitaan pitämään huolta sairaista ja vanhuksista. Tässä yhteydessä mainitaan usein huonontuva huoltosuhde, jonka korjaajina maahanmuuttajat nähdään. Yleinen keskustelunaihe on myös maahanmuuton vaikutus julkistalouteen. Tästä on esitetty enemmän tai vähemmän huolellisia laskelmia. Paras tuntemani laskelma on VATT:in raportissa, josta saa paljon muutakin tärkeää tietoa maahanmuuton vaikutuksista.

Julkistalouden näkökulman lisäksi keskustelussa esiintyvät myös muut maahanmuuttajien nykyisille suomalaisille aiheuttamat hyödyt ja kustannukset. Kustannuksena nähdään maahanmuuttajien vaikutukset nykysuomalaisten palkkoihin ja työllisyyteen. Vastapainona tälle on yritysten saama edullinen työvoima.

Kaikki nämä ovat sinänsä tärkeitä keskustelunaiheita. Mutta kaikissa on sama ongelma. Maahanmuuttoa tarkastellaan pelkästään nykysuomalaisten hyötyjen ja kustannusten näkökulmasta. Tämä on syvästi epäliberaali, orjanomistajan ajattelutapa. Maahanmuuttajaa ei tarkastella ihmisenä, vaan resurssina meille muille. Maahanmuuton hyödyt ovat meidän saamamme hyödyt ja maahanmuuttajan kulutus pelkkä kustannus. Ajattelutapa on epämiellyttävä, mutta se myös estää näkemästä maahanmuuton taloudellisia hyötyjä.

Maahanmuuton suurin hyöty ihmiskunnalle on maahanmuuttajan ja hänen perheensä hyvinvoinnin lisäys. Lisäys voi olla todella merkittävä, koska palkkataso voi Suomessa tai Euroopassa olla moninkertainen lähtömaahan verrattuna. Ihmiset eivät turhaan pane henkeään alttiiksi Välimeren yli päästäkseen. Tulojen nousu johtuu siitä, että maahanmuuttajan tuottavuus Suomessa on moninkertainen lähtömaahan verrattuna. Se ei siis ole pois keneltäkään, vaan edustaa puhdasta ihmiskunnan hyvinvoinnin lisääntymistä.

Vaikka otettaisiin huomioon kaikki muut maahanmuuton hyödyt ja kustannukset, on selvää että maahanmuuttajien hyvinvoinnin lisäys jättää ne kokonaan varjoonsa. Maailmanlaajuisesti rajojen avaamisesta aiheutuva hyvinvoinnin lisäys olisi todennäköisesti valtava. Arvostettu taloustieteilijä vertaa maahanmuuton esteiden vuoksi saamatta jääneitä hyötyjä jalkakäytävälle jätettyihin biljoonan dollarin seteleihin, jotka odottavat poimijaansa. Lisää keskustelua täällä, täällä ja täällä.

Maahanmuuton vaikutuksia pitää siis ajatella niin, että maahanmuuttajia tarkastellaan samanlaisina ihmisinä kuin muitakin suomalaisia. Näin tehdään toistenkin uusien suomalaisten, nuorten kohdalla. Kukaan ei ole estämässä nuorten tuloa työmarkkinoille sen vuoksi, että lisääntyneestä kilpailusta voi olla kustannuksia nykyisille työntekijöille.

On aika hämmästyttävää, että ihmisten ajatteleminen ihmisinä kuulostaa radikaalilta nyky-Suomessa. Mutta on selvää, että tällainen ajattelu pakottaa arvioimaan maahanmuuttopolitiikkaa aivan eri tavalla kuin on totuttu. Kun maahanmuuttajien hyvinvointi otetaan huomioon, on vaikea keksiä miksi suurinta osaa Suomeen työhön haluavista ihmisistä ei pitäisi toivottaa tervetulleiksi. Ensimmäinen askel oikeaan suuntaan olisi nykyisen tarveharkintaan perustuvan työlupajärjestelmän purkaminen. Jos avoimempien rajojen seuraukset arveluttavat, kannattaa lukea Vice-lehden hauska haastattelu.

Todennäköisen hallituspohjan vuoksi maahanmuuttajien hyvinvoinnin huomioonottava näkökulma tuskin tulee hallitsemaan poliittista keskustelua. Olisikin tärkeää, että liberaalisti maahanmuuttoon suhtautuvat pitäisivät tätä näkökulmaa esillä puoluerajoista ja vasemmisto-oikeisto -jaosta piittaamatta.

Uudistukset kelpaavat – ainakin jos ne kohdistuvat muihin

Professori Vesa Kanniaisen johtama ekonomistityöryhmä julkaisi perjantaina 24.4.2015 raporttinsa Näin Suomi voidaan pelastaa. Liberan kustantamassa raportissa ekonomistit ehdottavat keinoja kasvun palauttamiseksi Suomen talouteen. Työryhmää ei voi syyttää näpertelystä. Se vaatii laajoja uudistuksia niin talouden rakenteisiin kuin poliittiseen päätöksentekojärjestelmäänkin.

Työryhmän laajamittaiset ehdotukset jakavat varmasti mielipiteitä niin kansalaisten kuin päätöksentekijöidenkin keskuudessa. Teimmekin pikakyselyn sen selvittämiseksi mitä suomalaiset ovat tietyistä ekonomistiryhmän ehdotuksista. Tulokset olivat kiinnostavia.

Ehdotus yliopisto-opintojen muuttamisesta osittain maksulliseksi sai eniten kannatusta. Työryhmä ehdottaa, että yliopistoihin asetettaisiin lukukausimaksut, jotka kattaisivat osan opintojen kustannuksista. Opiskelijat rahoittaisivat opintonsa ns. pehmeillä opintolainoilla. Näiden takaisinmaksuosuus riippuu opintojen jälkeisistä tuloista. Mitä enemmän tienaa, sen suuremman osuuden opintolainasta joutuu maksamaan. Tämäntapainen järjestelmä on käytössä ainakin Australiassa.

Australian mallia kannatti 53 % vastaajista ja vastusti 30 %. Kannatus ylitti vastustuksen lähes kaikissa väestöryhmissä. Ainoat merkittävät poikkeukset olivat opiskeluikäiset (alle 29-vuotiaat), Vihreiden kannattajat ja korkeimpaan tuloluokkaan (kotitalouden yhteenlasketut tulot > 70 000) kuuluvat. Vaikuttaa siis siltä, että suomalaiset ovat paljolti samaa mieltä työryhmän kanssa siitä, että maksuttomat opinnot ovat tulonsiirto hyvätuloisille.

Toinen laajaa kannatusta saanut uudistusehdotus oli kansanedustajien määrän vähentäminen. Työryhmä ehdottaa kansanedustajien määrän alentamista 151:een. Vastaajista 71 % kannatti vähintään tämän suuruista vähennystä. Yli neljäsosa olisi ollut valmis vähentämään määrää entisestään sataan kansanedustajaan. Kysely tehtiin eduskuntavaaleja seuraavana päivänä, joten vaalitulos oli vastaajilla varmaankin tuoreena mielessä.

Yhtä paljon kannatusta eivät saaneet ekonomistiryhmän ehdotukset työmarkkinoiden uudistamiseksi. Ryhmä ehdottaa työehtosopimuksen yleissitovuuden purkamista ja korvaamista yleisellä minimipalkkalainsäädännöllä. Tätä kannatti vastaajista 27 % ja vastusti 40 %. Kolmasosa vastaajista ei osannut sanoa mielipidettään.

Yleissitovuuden purkamisen kannatus oli suurinta Kokoomuksen kannattajien keskuudessa, vastustus puolestaan SDP:n ja Vasemmistoliiton keskuudessa. Tulos ei siis tässä suhteessa ollut lainkaan yllättävä. Yllättävämpää on se, että kannattajien ja vastustajien välinen ero on huomattavasti tiukempi kaikkein alemmissa tuloluokissa kuin muissa. Vastaajien suhteellisen pieni määrä vaatii kuitenkin tulkitsemaan tätä aika varovaisesti.

Vastaajilta kysyttiin mielipidettä myös toisesta ekonomistiryhmän ehdottama työmarkkinauudistuksesta. Ryhmä ehdottaa, että ansiosidonnainen työttömyysturva ulotettaisiin kaikkiin palkansaajiin riippumatta liiton tai työttömyyskassan jäsenyydestä. Uudistus voitaisiin työryhmän mukaan rahoittaa leikkaamalla ansiosidonnaisen työttömyysturvan pituutta. Vastaajista 35 % kannatti ja 48 % vastusti ehdotusta.

Kannatus vaihteli suuresti väestöryhmittäin. Pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella kannattajia ja vastustajia oli suurin piirtein yhtä paljon, muualla vastustus oli suurempaa. Kokoomusta, Vihreitä ja RKP:ta äänestävät kannattivat ehdotusta ja vasemmistopuolueita äänestävät vastustivat.

Yliopistokoulutusta koskevaa uudistusta kannattavat melko suurella marginaalilla kaikki paitsi suurituloisimmat ja opiskeluikäiset. Ansiosidonnaista koskevia uudistuksia kannatetaan kasvukeskuksissa ja porvaripuolueissa. Kansanedustajien määrän vähentäminen saa laajaa kannatusta.

Vastauksia katsoessa ei voi välttyä ajatukselta, että uudistusten tarve kyllä tunnustetaan, mutta uudistusten toivotaan kohdistuvan muihin väestöryhmiin kuin omaan.

Kyselyn toteutti On-Time Research Solutions Oy 20.4.2015. Vastaajien määrä oli 1004.