index.php

Viimeinen moderni askel

Annoin Helsingin Sanomille taannoin haastattelun (18.8.) uuden kirjani Hyvintoimintayhteiskunta (Kirjapaja 2016) johdosta. Juttu herätti vauhdikasta ja tuimasanaista ajatustenvaihtoa, jossa katsomukseni määriteltiin muun muassa ”protofasismiksi” (Purokuru, KU) ja ”oikeistokonservatiiviseksi” (Pursiainen, Libera), mutta vieroksuttiin minua myös ”vasemmistofilosofina” (Lepomäki, Nykypäivä).

Tällainen hämmennys oli täysin ennakoitavissa, koska kirjani toisena päätavoitteena on esittää uusi yhteiskunnallinen ajattelutapa, jonka sijoittaminen Nolanin kenttään (liberaali-konservatiivi, vasemmisto-oikeisto) ei onnistu.

Libertaristi David Nolanin kenttähän muodostuu kahdesta vapaudesta (talousvapaus ja henkilökohtainen vapaus) ja niitä rajoittavista pyrkimyksistä (sosialismi ja arvokonservatismi).

Luonnollisen vapauden dogmiin nojaava luokittelutapa ei kykene ymmärtämään ajatusta vapaudesta, joka ei ole luonnollista ja annettua, vaan tietoista ja kulttuurissa luotua.

Asetun siis reilusti ja tietoisesti tämän laatikoston ulkopuolelle.

Suuntaa-antavasti luonnehdin uutta ajatustapaa arvoreformismiksi. Yksilönvapauden on perustuttava arvointentionaalisuuteen, mutta emme voi nojata vain arvojen säilyttämiseen (konservatismi), on mentävä eteenpäin. Hyviä lähtökohtia arvoreformistiselle kehitystyölle saadaan, kun yhdistetään klassinen liberalismi ja universaali velvollisuusetiikka. Mielestäni vapautta ei ole liikaa, vaan liian vähän – ja se mitä vapautena pidetään, on liian usein vain vapauden tunnetta ja aivojen alkukantaisten palkintomekanismien palvelemista (siis orjuutta).

Sittemmin kovasti kommentoidussa haastattelussani Helsingin Sanomien toimitus halusi testata näkemystäni kymmenestä ajankohtaisesta asiasta kysymällä ”mitä näille pitäisi tehdä”. Lyhyet vastaukseni eivät ole mikään kattava teesikokoelma. Ne kertovat kyllä jotakin ehdottamastani yhteiskuntapoliittisesta suunnanmuutoksesta (kuten asiakkaan sopimusvastuu omasta terveydestään ja hyvinvoinnistaan), mutta sitä tukevat filosofiset, kulttuurihistorialliset ja perustuslailliset analyysit, päätelmät ja perustelut täytyy lukea kirjasta.

Tässä vierailukirjoituksessa – johon Heikki Pursiainen ystävällisesti tarjosi mahdollisuuden – haluan tiivistetysti esittää yhden perustavanlaatuisen argumenttini.

Väitteeni kuuluu: Liberaalin demokratian kehitys pysähtyy, ellemme korjaa yksilönvapauden käsitettä.

Mitä tarkoitan?

Kansanedustaja Elina Lepomäki kirjoittaa Kirkko & Kaupunki –lehdessä (4.8.2016) sekä analyyttisesti että kauniisti siitä, miksi ja miten vapaus on hänelle pyhää. Määritellessään vapauden lähdettä hän sanoo: ”Vapaus perustuu ihmisyyteen ja inhimillisyyteen, ja se saadaan syntymässä” (kursivointi JE).

Kunpa tämä olisikin totta.

Valitettavasti luonto ei kuitenkaan kohtele meitä näin suopeasti. Emme saa vapautta syntymässä.

Tämä argumentti on mielestäni kiistaton: Luonnossa ei ole eikä voi olla vapautta (sehän kumoaisi luonnonlait), joten ei sitä voi olla ihmisluonnossakaan. Päinvastoin, tullaksemme vapaiksi meidän on voitettava syntyperäinen luontomme (jossa on vain kausaalisuutta) ja tietoisuudessa luotava itsemme harkitseviksi (moraalisiksi) subjekteiksi vapauden valtakuntaan.

Joka hyväksyy tämän realiteetiksi, lähtee ihmisyyden vaivalloiselle tielle.

Hankkeen onnistumisesta ei ole mitään takeita, mutta oikeastaan itseään korjaava vapaa oikeamielisyys on ainoa vaivan arvoinen päämäärä sille ponnistelulle jota kutsutaan kulttuurievoluutioksi. Ilman vapautta ei voi olla moraalista vastuuta eikä oikeudenmukaisuutta. Ja historiallista edistystä on toki tapahtunut. Esimerkiksi sopii oikean ja väärän erottelua tekevä omatunto, jota nykyään pidämme normaalin persoonallisuuden ominaisuutena (muut ovat psykopaatteja tms.). Tällaista omatuntoa ei löydy antiikin ajattelijoilta. Päätelmä: solidaarinen kulttuuri-ihminen on tullut vahvemmaksi suhteessa luonnollisen ihmisen eläimelliseen egoismiin.

Kaikki liberaalin ajattelun suuntaukset (klassinen liberalismi, sosiaaliliberalismi, neoliberalismi, libertarismi jne.) ovat kuitenkin jumittuneet oletukseen ihmisen syntyperäisestä vapaudesta. Ajatellaan, että ihminen on luonnostaan vapaa ja järkevä, ei tarvitse kuin poistaa rajoitukset ja antaa mahdollisuudet, niin hyvä tulee (tästä toiveajattelusta johtuu myös hyvinvointiyhteiskunnan sosiaalipolitiikan epäonnistuminen). Taloustieteilijät ovat liberaalin ajattelun lipunkantajia ja he sanovat nenäkkäästi: me ekonomistit emme moralisoi, me ajattelemme että jokainen valitsee aina järkevästi omalta kannaltaan.

Tämän (syntyperäisen tai annetun vapauden) oletuksen historiallinen sitkeys on kiusallinen paradoksi, koska juuri vapauden ja valistuksen aikana 1700-luvun lopulta alkaen moderni tiede on vakuuttavasti kumonnut kaikki tällaiset ihmislajia ylevöittävät essentialistisen antropologian utukuvat. Homo sapiens on kehittynyt luonnonevoluutiossa kuten muutkin eläinlajit. Meillä ei ole muuta syntymässä annettua lajiolemusta kuin sananmukaisesti luonnollinen olemus. Loppu on kulttuuria, kasvatusta, tietoisuutta ja itsensä kehittämistä. Jos ihmispienokainen jää apinoiden tai susien kasvatettavaksi, siitä tulee eläinten kaltainen. Ei se opi lukemaan selailemalla kirjoja kuten ihmisapinoiden kasvattama Tarzan.

Jos vapaalla valinnalla tarkoitetaan vain sitä että luonto valitsee, niin missä on sen järkevyys ja vapaus? Uskovatko liberaalit talousoppineet todella siihen, että DNA:ssa tai jossakin muualla biologiassa piilee yliluonnollinen vapauden henki?

Tuskinpa vain. He ohittavat liian vaikean filosofisen kysymyksen, koska siihen pysähtyminen pakottaisi miettimään ajatustavat uusiksi.

Klassinen liberalismi syntyi aikana, jolloin uskottiin vielä siihen, että Luoja on luonut ihmisen ja että me olemme poikkeus eläinten joukossa. John Locken vapauden filosofia nojasi (raamatulliseen) uskoon järkeväksi ja vapaaksi luodusta ihmisestä (Jumalan kuvasta). Thomas Jefferson ikuisti tämän syntyperäisen vapauden oletuksen Amerikan Yhdysvaltojen itsenäisyydenjulistukseen (1776), jossa sanotaan: Luoja on antanut kaikille ihmisille luovuttamattomia oikeuksia, joihin kuuluvat elämä, vapaus ja pyrkimys onneen. Osa sekä Yhdysvaltojen että sitä seuranneiden perustuslaillisten demokratioiden – kuten Suomen – kansalaisista taitaa yhä lukea tätä julistusta kuin ahdasmielinen fundamentalisti Raamattua. Vähät tieteestä jos voi usko(tell)a olevansa näin erityisellä tavalla lahjakas (syntyperäisesti vapaa). Sillä tavoin ihminen voi imarrella itseään.

Kiinnostavaa kyllä, liberaalin demokratian alkuperäinen tarkoitus oli oikeuttaa itsensä vain vapaista yksilöistä muodostuvalla kansalla, koska sitä edeltänyt kuninkaanvalta oli oikeuttanut itsensä Jumalan armolla. Mutta Luojan anto (armollisuus) lipsahti mukaan heti alussa ja on säilynyt rasitteena siitä asti. Jos Luoja sittemmin onkin (häveliäisyyssyistä) poistettu kuvasta, salaperäinen yksilönvapauden annettuus on jäänyt voimaan.

Myös omaa vuoden 2000 perustuslakiamme voidaan lukea niin, että se olettaa yksilönvapauden jollakin tavoin annetuksi ominaisuudeksi jonka varaan sitä turvaava yhteiskunta yksilön oikeuksineen voidaan perustaa. Perustuslaillisella yksilönvapaudella voitaisiin toki tarkoittaa sitä, ettei kukaan ole toisen alistama, mutta jos tällainen vapaa henkilö on vain mykkien luonnonlakien tahdoton tulkki, niin silloin hänen yksilönvapautensa on surkuhupaisa harhakuva (ja näin voi tietysti ollakin, kuten fyysikot sanovat).

Minun pääväitteeni on, että päästäksemme eteenpäin vapautumisen tiellä meidän kaikkien liberaalien (muitahan ei yksilönvapauteen nojaavan perustuslain mukaan voi ollakaan) olisi aika luopua synnynnäisen vapauden fundamentista. Emme voi nojata Raamatun luomiskertomukseen tai muihin vanhoillisiin auktoriteetteihin, vaan omaan järkevään ja itseään erittelevään ajatteluumme, filosofiaan ja tieteeseen. On otettava viimeinen moderni askel ja siirryttävä täysimääräisen inhimillisen vastuun maailmaan myös yksilönvapauden perusteiden määrittelyssä.

Tietoisuutemme avulla me päätämme pyrkiä vapauteen. Me postuloimme vapauden. Asetamme perustuslain jotta se turvaisi meille tämän maailmanhistoriallisen yrityksen nousta luonnon yläpuolelle ja elää vapaina alistuksesta.

Toisin sanoen, mitään annettua vapautta ei ole. Vaivalloisesti ponnistellen me luomme itsemme vapaiksi (sikäli kuin se on mahdollista), ja niin muodoin olemme kaikista teoistamme täysimääräisesti vastuussa. Siksi myös perustuslain tulkinnassa yksilönvapaus ja oikeudet on kytkettävä vastuuseen ja velvollisuuksiin. Kun yhteiskuntapoliittisen katseen suunta vaihtuu, voidaan saada parantava (vapaan yksilön sopimusvastuuseen saattava) ote niistä ongelmista, joita hyvinvointiyhteiskunnan sosiaaliliberaali hyväuskoisuus ei parhaalla tahdollaankaan ole kyennyt ratkaisemaan.

Eettinen kulttuurievoluutio on historiallinen tosiasia, ja siinä tapahtuva ihmisen ihmistyminen on vasta alussa.