index.php

Hallituksen sotesta puuttuvat keskeiset markkinamekanismit

Hallituksen suurin lakihanke on sosiaali- ja terveyspalveluiden (sote) uudistaminen yhdessä maakuntauudistuksen kanssa. Tämä yksi koko Suomen historian suurimmista hallintouudistuksista on tarkoitus hyväksyä kesäkuussa. Uudistukset ovat olleet vaakalaudalla useaan otteeseen, eikä niiden läpimeno ole kirkossa kuulutettua.

Vasemmisto-oppositio kritisoi sote-uudistusta erityisesti siksi, että se avaa sote-markkinat kilpailulle. Vihreät ovat ottaneet sloganeihinsa kirosanaksi “markkinamallin” ja Vasemmistoliitto pelkää veroparatiisiyhtiöiden vievän suomalaisten sote-rahat. Hallituksen sote-uudistuksen kritisointi liiallisesta markkinallistamisesta perustuu kuitenkin väärinymmärrykseen, mitä markkinat ovat. Tässä tekstissä käydään lyhyesti läpi, minkälaisia mekanismeja markkinoilla voisi olla ja miten ne toteutuvat hallituksen sotessa.

Valinnanvapaus

Hallituksen sote-uudistuksen keskeinen periaate on perustason terveyspalveluiden valinnanvapaus. Kukin ihminen voi itse valita sote-keskuksen, jossa häntä hoidetaan ja valittu sote-keskus saa verovaroista henkilöä vastaavan summan (kapitaatiomaksun). Vapaus valita palveluntuottajansa ja käyttämänsä palvelut on tärkeä markkinamekanismi. Hallituksen valinnanvapauden keskeiset ongelmat markkinoiden toiminnan kannalta ovat

  • Sote-keskus pitää valita määräajaksi kerrallaan (useimmiten palvelut tulisi voida valita käyttökerta kerrallaan)
  • Erikoissairaanhoidon kustannusten poisjättämisen valinnanvapaudesta (sote-keskus voi optimoida kustannuksiaan lähettämällä ihmisiä erikoissairaanhoitoon veronmaksajien piikkiin)
  • Valitun rahoitusmallin vaikeudet (kapitaatiomaksun suuruuden laskeminen tyydyttävällä tavalla on erittäin haastavaa ja maksun laskeminen lisää tietoturvariskejä)

Näiden ongelmien lisäksi valinnanvapauden hintana palveluketjuihin lisätään byrokratiaa ja nykyiset palveluketjut saattavat katketa. Tähän oppositio ja asiantuntijat ovat puuttuneet ansiokkaasti jo pitkään. Terveyspalveluiden integraatio oli alunperin tärkeimpiä tavoitteita ja nyt se ei toteudu. Ennakolta ajateltuna palveluiden pirstoutumisen on liian kallis hinta maksettavaksi vesitetystä valinnanvapaudesta, vaikka valinnanvapaus periaatteena onkin hyvä ja oikeansuuntainen.

Hintamekanismi

Hintamekanismi, eli hintojen määräytyminen kysynnän ja tarjonnan mukaan, on markkinatalouden hyödyllisin ilmiö. Hintamekanismin avulla yhteiskunnassa tiedetään, kuinka paljon ihmiset arvostavat mitäkin asioita ja mitä asioita kannattaa tuottaa. Hintamekanismilla voidaan signaloida ihmisille, ketkä palveluntuottajat tuottavat asioita tehokkaammin, koska tehokkaammat tuottajat voivat laskea hintoja.

Hallituksen sote-uudistuksessa hinnat pakotetaan koko maakunnassa samoiksi poliittisella päätöksellä ja tähän päälle tavoitellaan lakiteitse hintojen harmonisointia myös koko maassa. Mikäli tehokas palveluntuottaja tuottaa palveluita muita tehokkaammin, tätä asiaa ei voida tuoda ihmisille ilmi tarjoamalla matalampia hintoja ja näin ohjattua enemmän ihmisiä tehokkaammalle tuottajalla.

Hintamekanismin ohittaminen johtaa resurssien käyttöön tehottomasti, tai vähintään epäoptimaalisesti. Tämä luultavasti tulee jäykistämään ja tasapäistämään palveluntuotantoa, ja tuhlaamaan veronmaksajien rahaa.

Elinkeinovapaus

Hallituksen sote-uudistus oletettavasti heikentää tosiasiallista elinkeinovapauden tilaa sote-markkinoilla. Sinänsä hallitus ei ole kieltämässä mitään tai lisäämässä vaatimuksia esimerkiksi lääkärin vastaanoton perustamiseen, mutta hallitus työntää julkista rahaa sote-markkinoille siten, että julkisen rahan vastaanottaminen luultavasti suosii suurempia toimijoita.

Suosiminen tapahtuu niin rahoitusmallin (kapitaatiomaksun) että palveluvalikoiman laajuuden kautta. Pienelle toimijoille kapitaatioperusteinen rahoitus on riski, sillä parikin kalliiksi  osoittautuvaa potilasta voi johtaa taloudellisin ongelmiin. Pienet toimijat eivät myöskään voi tarjota kaikkea sote-keskuksilta vaadittavaa toimintaa. Julkinen raha suurille toimijoille syrjäyttää yksityisrahoitteista yksityistä toimintaa.

Oma vastuu

Markkinoiden toiminnassa ihmisen oma vastuu on kriittistä. Kun pelissä on ihmisten omat rahat, niitä yleensä käytetään huomattavasti vastuullisemmin kuin yhteisiä rahoja. Resurssien laittamisesta yhteen syntyy ns. yhteismaan ongelma, jolloin yksilöt yrittävät keskimäärin kuluttaa yhteisiä resursseja enemmän kuin mitä he kuluttaisivat niitä omilla rahoillaan.

Sote-markkinat ovat toki erityistapaus palveluiden luonteen takia ja ihmisen omaa vastuuta voidaan perustellusti rajoittaa. Terveyspalveluiden ylikäyttö ei ole ollut erityisen suuri ongelma juuri missään, joten yhteismaan ongelmat eivät ole niin pahoja sote-palveluiden kohdalla kuin monissa muissa palveluissa.

Lisäksi ihmisen voi esimerkiksi olla välillä vaikea arvioida, onko kalliista toimenpiteestä hyötyä. Erityisesti monisairailla ja vanhuksilla ei aina ole kykyä ja resursseja arvioida esimerkiksi omaa lääkitystään tai tarvittavia toimenpiteitä. Tämän takia julkisen sektorin on perusteltua taata, että ihmiset saavat tarkoituksenmukaiset palvelut.

Hallituksen sote:ssa oman vastuun elementit pysyvät suurin piirtein nykyisellä tasolla. Oman vastuun lisäämistä sote-palveluiden rahoituksessa erityisesti perusterveille sekä keski- ja hyvätuloisille olisi kannattanut harkita. Perusterveet pystyvät monessa tapauksessa arvioimaan omaa palveluntarvettaan ja suhteuttamaan tätä sen hintaan.

Lopuksi

Liiallisesta markkinallistamisesta hallituksen sote-uudistusta ei siis voi syyttää. Etukäteen ajateltuna uudistus päinvastoin heikentää sote-markkinoiden toimintaa ja esimerkiksi nostaa julkisen sektorin rahoitusta sote-palveluihin. Hallituksen sote:sta saattaa tulla uusi massiivinen yritystukijärjestelmä terveysalan yrityksille.

Markkinamekanismeja hyödyntäen olisi mahdollista saada kustannustehokkuutta ja laatua myös sote-palveluihin. Esimerkiksi Singaporessa on henkilökohtaisiin terveystileihin perustuva terveydenhuoltojärjestelmä, jolla on saatu aikaan erittäin kustannustehokkaat sotepalvelut. Julkisen sektorin rooli on hallinnollisesti vahva, mutta aito valinnanvapaus ja ihmisten oma vastuu pakollisten tilien kautta pitävät kustannukset kurissa. Markkinamekanismeja on siis saatu ujutettua julkisen järjestelmän sisään. Toisaalta, mikä tahansa yksityinen järjestelmä ei välttämättä ole erityisen markkinaehtoinen, minkä näemme esimerkiksi yhdysvaltain yksityisiin vakuutuksiin perustuvasta epäonnistuneesta terveydenhuoltojärjestelmästä.

Maakuntauudistus pitää perua

Nykyinen hallitus suunnittelee maakuntauudistusta, jossa Suomeen perustetaan 18 maakuntaa. Maakuntien päätehtäväksi tulee sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen, jotka tällä hetkellä ovat kuntien vastuulla. Lisäksi maakunnille kaavaillaan tehtäviä mm. pelastustoimesta, ympäristöhallinnosta sekä elinkeinopoliittisista toimista.

Kunnallisveroa lasketaan noin 12,5 prosenttiyksikköä, ja vastaava summa siirretään eduskunnan kautta maakunnille. Maakunnat eivät siis ole saamassa verotusoikeutta, vaan ne ovat eduskunnan kautta tulevan rahoituksen varassa. Maakunnan toimintaa ohjaa maakuntavaaleilla valittava maakuntavaltuusto. Ensimmäiset maakuntavaalit on kaavailtu pidettäväksi tammikuussa 2018.

Valta keskittyy

Uudistus on yksi Suomen poliittisen historian suurimmista vallansiirroista kunnilta uusille maakunnille, kun miljardien eurojen sosiaali- ja terveyspalvelut siirretään uuden tahon hoidettavaksi. Sosiaali- ja terveyspalveluiden rahoitus ei enää riipu kuntalaisten tai edes maakunnan alueella asuvien ihmisten tahdosta, kun maakunnille ei anneta riippumatonta rahoituskanavaa.

Lähtökohtaisesti tällainen vallan keskittäminen on huono asia. Palveluista ja niiden rahoituksesta olisi hyvä päättää mahdollisimman lähellä palveluiden käyttäjiä, jolloin samat henkilöt, jotka käyttävät palveluita, maksavat myös niistä.

Kaupungit kärsivät

Vallan vieminen kunnilta maakuntavaltuustoihin ja eduskuntaan haittaa erityisesti kaupunkien kehittämistä. Kaupunkien rahoituspohja kapenee huomattavasti ja tämä vie eväitä kaupunkien kehittämiseltä. Kaupunginvaltuustoissa tiedetään huomattavasti maakuntavaltuustoja paremmin, kuinka kaupunkia tulisi kehittää.

Maakuntauudistuksen hyviin puoliin kuuluu pienien kuntien palveluiden järjestämisvastuun siirtäminen suurempiin yksiköihin, mutta monet kaupungit ovat riittävän suuria palveluiden tarkoituksenmukaiseen järjestämiseen. Mieleen tulee väistämättä ajatus, että keskustalaiset poliitikot haluavat ehdoin tahdoin päättää kaupunkilaisten asioista, ja vallan siirto kaupungeilta pois on tähän helpompi keino, kun kuntavaaleissa ei ole tullut kaupungeissa menestystä.

Kannustimet heikkenevät

Kun maakunnilla ei ole budjettivaltaa, hyöty palveluiden tehokkaammasta järjestämisestä ei hyödytä palveluiden järjestäjää yhtä suoraan kuin nyt. Nykyään kunta voi jopa laskea veroprosenttia, mikäli palvelut saadaan järjestettyä tehokkaasti, mutta maakuntauudistuksen jälkeen tämä ei ole enää sote-palveluiden kohdalla mahdollista.

Julkinen sektori paisuu

Uusi hallintokerros tuo väistämättä lisää hallintoa ja julkisia menoja. Kuntiin tulee jäämään päällekkäisiä toimintoja, kun kaikkia virkamiehiä ei tarvita maakuntien toiminnoissa. Maakuntauudistuksen ja siihen koplatun sote-uudistuksen tietojärjestelmien osalta on jo nyt varauduttu miljardiluokan investointeihin.

Maakuntavero

Eräs tapa ratkaista eduskunnan talutusnuorassa olevien maakuntien synnyttämiä ongelmia on sallia niille itsenäinen rahoituksen hankkiminen maakuntaverolla. Tällöin vallan keskittyminen olisi pienempi ongelma ja maakunnilla olisi paremmat kannustimet tuottaa laadukkaita palveluita tehokkaammin. Maakunnan alueella olevat ihmiset voisivat maakuntavaaleissa aidosti päättää, haluavatko he käyttää enemmän vai vähemmän rahaa sote-palveluihin.

Maakuntaveron selkeä haittapuoli on, että sen käyttöönotto saattaisi nostaa kokonaisveroastetta. Tämän takia maakuntaveroa ei voi hyväksyä ilman selkeästi hallituksen ehdotusta itsenäisempiä maakuntia. Valtion budjettia pitäisi leikata selkeästi esimerkiksi karsimalla reippaasti kansallisia maataloustukia ja yritystukia, ja antaa maakunnille harkintavaltaa, paljonko ja millä keinoin yrityksiä ja elinkeinoja tuetaan. Merkittävä valtion budjetin keventäminen ja harkintavallan siirtäminen maakunnille tasapainottaisi maakuntaveron tuomaa kokonaisveroasteen nousun riskiä.

Autonomia

Toinen maakuntaveron negatiivisia puolia tasapainottava tekijä olisi sallia maakunnille laaja autonomia. Eduskunnan säätämää lakiviidakkoa pitäisi merkittävästi karsia ja antaa maakunnille merkittävää päätösvaltaa asioihin, joita nykyään säädellään lainsäädännöllä. Esimerkiksi paljon puhuttanut alkoholilaki olisi juuri sopiva asia päätettäväksi maakunnissa: Uudellamaalla viinit saataisiin nopealla aikataululla vähittäismyyntiin, kun taas Keskustan kannatusalueilla voitaisiin pitäytyä nykyjärjestelmässä. Myös toisen kotimaisen kielen opiskelun pakollisuus voisi hyvin olla maakuntien päätettävissä.

Tämä toisi maakuntien välille aitoa kilpailua, kun maakunnat saisivat säätää elinkeinoelämän olosuhteista vapaammin. Maakuntauudistusta ei kannata tehdä ilman maakuntaveroa. Maakuntaveroa taas ei voi hyväksyä ilman huomattavaa valtion budjetin leikkausta ja autonomisia maakuntia.

Johtopäätös

Nyt suunniteltu maakuntauudistus ei sisällä mitään järkevän maakuntauudistuksen elementtejä. Valtion tehtäviä ei juurikaan olla vastapainoksi karsimassa, maakunnille ei jätetä juurikaan harkintavaltaa julkisen sektorin laajuudesta maakunnan alueella eikä maakunnilla ole aitoa budjettivaltaa tai autonomiaa. Maakunnista on tulossa vain eduskunnan määräysvallan alainen ylimääräinen hallintokerros, joka vie päätöksentekoa kauemmas ihmisistä sekä monimutkaistaa ja paisuttaa julkista sektoria. Mitään uutta hallintokerrosta ei kannata edes harkita, mikäli on olemassa riski julkisen sektorin paisumisesta, kannustimien heikkenemisestä ja vallan keskittämisestä näin voimakkaasti eduskuntaan.

Pienten kuntien palveluiden järjestämisvastuuta on mahdollista  keskittää suurempiin yksiköihin ilman maakuntauudistusta. Tällaisenaan maakuntauudistuksesta on tulossa varsinainen painajainen — se sisältää niin paljon riskejä ja niin vähän hyviä puolia, että parasta olisi luopua koko hankkeesta.

Puolueet eivät ole itseisarvo

Mihin poliittisia puolueita mielestäsi tarvitaan?

– Puolueet eivät ole mikään itseisarvo, mutta tämänhetkinen poliittinen järjestelmä on rakennettu niiden varaan. Puolueet ovat siis välttämätön paha, jonka edustuksellinen demokratia vaatii. Toivottavasti tulevaisuudessa puolueet ja poliitikot tekisivät itsensä mahdollisimman turhiksi, jotta ihmiset saisivat enemmän vapautta päättää omista asioistaan.

Mitkä ovat pienpuolueen mahdollisuudet vaikuttaa kansalliseen päätöksentekoon?

– Suomessa uuden puolueen nouseminen päättäville paikoille on varsin harvinaista, mutta ei kuitenkaan mahdotonta, kuten olemme mm. perussuomalaisten ja vihreiden kehityksestä huomanneet. Pienpuolueen rooli on myös nostaa esiin sellaisia asioita, joiden huomioimiseen vanhat puolueet ovat liian jäykkiä. Jo pelkällä metelin pitämisellä voi olla vaikutusta valtapoliitikkojen ajatuksiin ja puolue on yksi mahdollinen väylä kanavoida samansuuntaisia ajatuksia eteenpäin.

Minkä asian muuttaisit heti?

– Tärkein yksittäinen asia, jonka muuttaisin, olisi palaaminen parlamentaariseen päätöksentekoon, eli edunvalvontajärjestöjen palauttaminen asiantuntijarooliin lainsäätäjän paikalta. Tällä hetkellä työmarkkinajärjestöt tosiasiallisesti päättävät esimerkiksi eläkkeistä, veroluontoisista sosiaaliturvamaksuista sekä myös kolmikannan ulkopuolisten työntekijöiden työehdoista, mikä on epädemokraattista ja täysin kestämätöntä, kuten olemme mm. kiky-neuvotteluissa nähneet. Tämä ei vaatisi edes lakimuutosta, vaan ainoastaan suoraselkäisiä kansanedustajia.

Poliitikkojen taloustaidot heikossa hapessa

Britannian kansanäänestyksen negatiiviset vaikutukset ovat rantautuneet jo Suomeen, ainakin erittäin huonojen taloudellisten analyysien muodossa. Tänä aamuna sekä perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini, että ps-nuorten puheenjohtaja Sebastian Tynkkynen väläyttelevät taloustaitojaan Helsingin Sanomissa sekä Ylellä.

Sebastian Tynkkynen lataa pohjat kertomalla Ylen haastattelussa, että itse asiassa hän ennusti talouden käyttäytymisen oikein arvellessaan, että lyhytaikaisen epävakauden jälkeen seuraa talouden nopea kohentuminen. Hän viittaa tällä perjantain ja maanantain suureen pörssinotkahdukseen ja tiistain parin prosentin korjausliikkeeseen. Timo Soinilla on Helsingin Sanomien jutussa vastaava analyysi, joskin se on epämääräisyydessään taidokkaampi, sillä sen voi jälkikäteen selitellä parhain päin:

”Näyttääpä tuo aurinko paistavan eikä heinäsirkkaparvia näy, vaikka pörssillä vähän huonosti meneekin.”

Ei. Ei näin.

Yksittäisten pörssiliikkeiden perusteella ei voi vetää juuri minkäänlaisia taloudellisia johtopäätöksiä. Brexitin jälkeinen pörssinotkahdus on toki merkittävä tapahtuma, mutta se kuvastaa enemmän epävarmoja näkymiä kuin reaalitalouden selvää heikkenemistä. Ne ovat nimenomaan arveluita siitä, mitä tuleman pitää.

Kun Tynkkynen kertoo tarkoittavansa Brexitiä seuranneella epävakaudella kahden päivän epävarmuutta pörssissä, ollaan suurin piirtein niin kaukana totuudesta kun voi olla. Mikäli Britannia lähtee EU:sta, se epävakauden aika kestää vähintään kaksi vuotta (EU-eroprosessin kesto) ja se koskee ihan tavallisia yrityksiä ja niissä työskenteleviä ihmisiä, ei ainoastaan sijoittajia. Taloudessa tämä epävakaus näkyy esim. siinä, että BKT:sta ja brittien budjetista höylääntyy prosentteja pois, työttömyys kasvaa ja investoinnit vähenevät. Nämä ovat jo paljon merkittävämpiä asioita kuin yksittäisten päivien pörssiliikkeet.

Tällä hetkellä yritykset eivät tiedä lainkaan, millä ehdoilla he saavat myydä tuotteitaan Eurooppaan kolmen vuoden päästä tai millä ehdoilla Lontoolaiset pankit saavat toimia EU:ssa. Ulkomaista työvoimaa käyttävät firmat eivät tiedä, millä ehdoin heidän työntekijänsä saavat maassa olla. Potkitaanko puolalaiset sähkömiehet, suomalaiset opiskelijat tai saksalaiset insinöörit maasta pois? Insinöörejä tuskin, mutta sähkömiehet, ehkä? Nämä ovat sitä merkitsevää epävarmuutta aiheuttavat reaalitalouden tekijät, joihin pörssikurssit ovat vain indikaattoreita.

Tähän kaiken kukkuraksi emme tiedä Skotlannin itsenäistymispyrkimysten takia edes, onko Iso-Britannia enää pystyssä kolmen vuoden päästä. Yksittäisten päivien kurssinousuilla ja -laskuilla ei ole edes pitkäjänteisille sijoittajille erityisen suurta merkitystä, mutta silti hölmöimmät poliitikot käyttävät niitä merkkeinä talouden tilasta yksittäisten päivien haastatteluissa. Huonoja analyysejä on ollut myös muissa puolueissa. Vastaavia hataralla pohjalla olevia johtopäätöksiä, mutta toiseen suuntaan, on tehty EU:n vannoutuneiden kannattajien leirissä.

Stubbin veropaketti ei edistä yritystoimintaa tasapuolisesti

Nyt kun hallitus on käyttänyt vuoden työmarkkinajärjestöjen miellyttämiseen, on vihdoin aika huomioida myös kolmikannan ulkopuolisia yrityksiä. Ainakin näin voisi päätellä tämän päivän (6.6.2016) Kauppalehden jutusta, jossa valtiovarainministeri Alexander Stubb kertoo tuovansa budjettiriiheen yritysveropaketin. Paketissa on neljä kohtaa, joiden sanotaan helpottavan yritysten toimintaa.

Kokonaisuus ei sisällä mitään erityisen suurta tai linjakasta, vaan se noudattelee hallituksen tuttua toimintatapaa viilailla järjestelmän kulmia sieltä täältä. Tässä kommentteja paketin neljään kohtaan.

1. Yrittäjävähennys pienyritysten verotukseen

Yrittäjävähennys kuulostaa kivalta, mutta se hyödyttää vain kaikkein pienimpiä yrityksiä. Toisin sanoen valtionvarainministerillä on ilmeisesti tietoa, että erityisesti mikroyrityksiä pitäisi olla enemmän.

Henkilökohtaisesti epäilen, että kellään voisi tällaista tietoa perustellusti edes olla ja järkevämpää olisi kohdella kaikenkokoisia yrityksiä verotuksellisesti samalla tavalla.

2. Korotus kotitalousvähennykseen

Kotitalousvähennyksen korotus kuulostaa myös kivalta, ainakin jos käyttää tai tarjoaa verovähennyksen piirissä olevia palveluita. Selvitysten mukaan tällaisten palveluiden käyttäjiä ovat erityisesti hyvätuloiset, eli tämä toimi on parempiosaisten käyttämän veroreiän kasvattamista. Kotitalousvähennyksen korotus ei kohtele yrityksiä ja kuluttajia tasapuolisesti.

Kotitalousvähennys on korkean verotuksen aiheuttamien oireiden hoitoa epätasapuolisella verohelpotuksella.  Sitä ei pidä hehkuttaa yrittäjiä helpottavana positiivisena parannuksena, vaan kotitalousvähennyksestä pitäisi asteittain luopua ja samalla keventää kaikkien verotusta. Verotuksen suunta pitäisi olla kohti yksinkertaista matalaa verotusta nykyisen mallin sijaan, jossa verotuksen taso on korkea, mutta siihen lisätään eri äänestäjäryhmien käyttämiä poikkeuksia.

3. Maksuperusteinen arvonlisävero.

Tämä tarkoittaa, että yritykset tilittävät verottajalle arvonlisäveron vasta, kun asiakas on maksanut laskun. Tähän asti verot on pitänyt maksaa etukäteen laskun päiväyksen mukaan, mikä voi tuottaa kevyemmällä käteiskassalla varustetuille yrityksille ongelmia, mikäli asiakkaat maksavat laskuja myöhässä.

ALV:n tilityksen maksuperusteisuus parantaa tasapuolisesti yritysten mahdollisuutta ennakoida verojaan ja kassaansa. Tämä on hyvä ja tärkeä uudistus.

4. Helpotuksia sukupolvenvaihdokseen.

Sukupolvenvaihdostilanteissa perheyrityksillä on jo nyt erityisasema verotuksessa verrattuna muihin yrityksiin ja niiden omistajiin. Reilua olisi kohdella kaikkia yrityksiä samalla lailla omistajapohjasta riippumatta. Perheyritysten tukeminen on perinteistä eturyhmäpolitiikkaa.

Yritys- ja yrittäjäystävällisyyttä olisivat toimet, jotka edistävät kaikkien yritysten toimintamahdollisuuksia tasapuolisesti, mutta ainakin tämä Stubbin neljän ehdotuksen lista sisältää ainoastaan yhden toimen, joka on kaikille yrityksille reilu ja positiivinen uudistus. Suomen matka kohti tasapuolista ja yksinkertaista verotusta tuntuu edistyvän totutun nihkeästi: yksi pieni askel eteenpäin, kolme taaksepäin.

 

Pienet tulot vapautettava veroista

Työmarkkinajärjestöt julkaisivat maanantaina neuvottelutuloksensa “yhteiskuntasopimuksesta”, johon sisältyi työhön kohdistuvan verotuksen pieni siirto työnantajalta työntekijälle (TyEL-maksu 1,2%-yks, TyVa 0,85%-yks). Tämän vaikutuksena palkkaaminen on Suomessa lievästi kannattavampaa, mutta työntekijälle jää entistä vähemmän käteen.

Markkinataloudessa pitkällä aikavälillä tällaisen puliveivauksen vaikutus on tarkalleen +-0, sillä ilman palkanmääräytymisen jäykkyyksiä sillä ei ole mitään merkitystä, verotetaanko jostain työsuoritteesta työnantajaa vai työntekijää. Suomen kaltaisessa sekataloudessakin tämän muutoksen tuoma hyöty on hyvin pieni. Vaikka palkkaaminen onkin millimetrin verran kannattavampaa, kokonaiskysyntä kärsii kuluttajien ostovoiman leikkaantumisesta. Paljon enemmän lisätyövoiman palkkaamiseen kannustaisi esimerkiksi vapaus sopia työsopimuksia työntekijän ja työnantajan välillä ilman työmarkkinajärjestöjä.

Veroluonteisten maksujen mikromanageroinnin sijaan Suomi tarvitsee välttämättä reiluja leikkauksia työn verotukseen. Ehdotankin, että ensimmäisenä askeleena kaikki pienet tulot vapautettaisiin kaikista veroista. Verovapaa osuus voisi olla esimerkiksi 1000e kuukaudessa, vaikka itse keksisin kyllä leikkauskohteita, joilla voisi rahoittaa suuremmankin veroalen, lähtien yritystuista, valtionmediasta sekä perustoimeentulon ylittävästä sosiaaliturvasta (esim. ansiosidonnainen ja eläkkeet pienimpiä eläkkeitä lukuunottamatta).

Verovapauden tulisi koskea kaikkia veroluonteisia maksuja, kuten eläkemaksuja ja sosiaaliturvamaksuja, sekä työntekijän, että työnantajan maksamia. Tällä hetkellä julkinen sektori kuittaa 12000e bruttopalkasta noin tuhat euroa palkkakuitissa näkyviä veroja sekä pienimmilläänkin yli 2000 euroa palkansaajalta piilotettuja veroja työnantajan eläkemaksujen muodossa.

Pienten tulojen verottomuus on taloudellisesti sekä eettisesti hyvin tärkeä muutos. Ensinnäkin, työn verotus on verotuksen muodoista selvästi haitallisin. Se vähentää ihmisten välistä vaihdantaa ja työnjakoa, eli sitä kaikkea, mikä on mahdollistanut länsimaisten kansojen varallisuuden. Valtio vie Suomessa leijonanosan jo hyvin pienimuotoisesta yritystoiminnasta, mikä on kansantaloudelle ja ihmisten hyvinvoinnille hyvin turmiollista.

Toiseksi, rahan vieminen pienituloiselta on moraalisesti väärin, etenkin kun valtio käyttää rahaa hyvin tuhlailevasti. Nykyään Suomessa pienituloisilta verotetaan rahaa, jotta se voitaisiin antaa hyväosaisille. Sosiaalidemokratiassa kukaan ei ole riittävän rikas pärjätäkseen omillaan. Pienituloisilta viedään leipää pöydästä, ja se syötetään talvivaaroille, outokummuille ja laivanvarustamoille. Verotetuilla varoilla myös ylläpidetään tarpeettomia ja tehottomia julkisia toimintoja, jotka pitäisi nopealla aikataululla ajaa alas (esim. Solidium ja TE-toimistot).

Ilman työn verotuksen merkittävää laskua Suomi tulee ajamaan itsensä seinään. Nyt verotusta hienosäätää työmarkkinajärjestöt, jotka eivät ole saaneet eduskuntavaaleissa yhtään ääntä. Hallituksen tulee palauttaa päätöksentekovalta eduskuntaan, ja käyttää sitä työn verotuksen merkittävään keventämiseen.