index.php

”Ei. Kaikki on kiellettyä.”

Otsikon teksti seisoo ravintolan baaritiskin takana kyltissä.

Viime aikoina siihen on ryhdytty asiakkaiden toimesta kiinnittämään enemmän huomiota. Naurahdellaan, että “tuohon sitä ollaan menossa”, “Onko tuo lainaus Räsäseltä?”, “Noinko se nykyään teillä menee?” ja niin edelleen. Kyyppari töksäyttää takaisin asiakkaalle vinosti hymyillen jotain nasevaa. Helpompi nauraa ja pyöritellä päätään. Samaan aikaan asiakaspalvelija miettii, että mihin sitä todella ollaan menossa? Tai miksi?

Joitakin vuosia sitten työskentelin eräässä maamme rannikkokaupungissa. Siellä tarkastajat alkoivat kiinnittää erityisen suurta huomiota ravintoloiden anniskeluun. Sääntö kun oli yksi alkoholiannos kerrallaan – kaikkialla. Työ muuttui sietämättömäksi! Sekä asiakkaat että työntekijät turhautuivat; lastentarhassako sitä ollaan töissä? Tarkastajat kiersivät laskemassa tuoppeja anniskeluravintolan pöydästä. Kun isosta seurueesta tuli tiskille yksi janoinen hakemaan kaikille kierrosta piti ammattilaisen kyetä myös laskemaan henkilömäärät tungoksen läpi. Aikaa asiakkailla meni paljon enemmän, kuten myös henkilökunnalla. Me tiskin takana jouduimme kertomaan ensinnäkin lakipykälät papukaijan tavoin toistellen uudestaan ja uudestaan. Asiakkaamme taas sepittivät ja selittelivät mitä ihmeellisimpiä tarinoita kenelle se tuopin kanssa myyty snapsi menee. Eräskin vanha herra, joka oli käynyt kymmeniä vuosia aina samoihin aikoihin samassa baarissa, juomassa saman juoman, ei voinut käsittää kuinka ei voinut saada enää tuplakossuaan.

Kuten kävi piilotupakkauudistuksenkin kanssa nykyään koko farssia muistelee vitsinä. Silloin ei naurattanut. Voiko jossain tulevaisuudessa tämä kaikki mennä niin pitkälle, että juomamenun saa vain kysymällä ja osaava henkilökunta ei voi kertoa tuotteista enää kuin tiettyjä puhtaita faktoja. Ei saa yllyttää juomaan. Ei saa antaa myönteistä kuvaa nautintoaineesta.

Saammehan tässä maassa alleviivattua senkin, jos jossain taideteoksessa julkisella paikalla esiintyy esimerkiksi keskikaljapullo. Viitaten tietysti kohuun Jani Leinosen Helsingin Kampin metroaseman taideteoksesta, jossa esiintyi vodkan lisäksi olutpullo.

Aina kun  taiteilija piirtää ulkoständiä iskee epäilys, että mitä piirtäisi, jotta ei vain tulisi sanomista.

Ylisuojelu -voisiko sille tulla vihdoin loppu?

Olisi paljon puitavaa nykyisestä menosta. Viime aikoina keskustelua suomalaisesta olut- ja alkoholikulttuurista on käyty kiivaasti, sekä puolesta että vastaan. Eipäs-juupas-väittely siitä, onko tarpeellista saada nelosolut kauppoihin, taikka viini, on jatkunut pitkään. Vedetäänkö kolmosolutkin kokonaan maitokaupoista pois Alkoihin? Tämäkin vielä!

Mitenkäs vihjailtu alkoholilainuudistus? Se kun mahdollisesti muuttaa asioita jopa radikaalisti. Tätä pelonsekaisin tuntein odotellen. Tiukennetaanko jatkoaikalupien saatavuutta? Se pistäisi kasoittain kouluttautuneita ihmisiä työttömyyskortistoon. Suomessa kun alkoholia ei tuosta noin vain saa kuka tahansa anniskella.

Olen mielenkiinnolla seurannut kuinka ravintolakulttuuri uteliaiden ja tiedonjanoisten asiakkaiden myötä on kehittynyt positiiviseen suuntaan. Tuntuu siltä, että samalla kun suomalaiset heräävät laajentuvan tarjonnan ääreen ja juomatavat sekä kulttuuri sen ympärillä muuttuvat, yrittävät päättäjät estää tämän luomalla alkoholista keskiaikaisen suurta pahaa.