index.php

Asiantuntijavallasta valinnanvapauteen – case asunnottomien palvelut

Sipilän hallituksen julkilausuttuna tavoitteena on sääntelyn ja normien purkaminen. Esimerkiksi SOTE-uudistuksen yhteydessä on nostettu päämääräksi kansalaisten oikeus valita terveyspalveluiden tuottaja. Ajatus on, että yksilö tietää itse parhaiten, millaista palvelua hän tarvitsee. Joitain tahoja ajatus yksilöiden lisääntyvästä valinnanvapaudesta tuntuu kauhistuttavan.

Itsenäisten valintojen vaihtoehto on poliittisesti ohjattu, kollektivistinen asiantuntijavalta, jolloin joku muu tekee arjen tärkeät valinnat puolestasi. Vain harva modernissa yhteiskunnassa elävä toivoo omalle toiminnalleen ylhäältä asetettuja jäykkiä raameja. Eräs edustuksellisen demokratian omituisuuksia onkin, että itselle toivotut (positiiviset) vapaudet muuntuvat demokraattisissa prosesseissa muiden (negatiivisten) vapauksien rajoitteiksi.

Aloitteet valinnanvapauksien rajoitteista läpäisevät helpoiten poliittiset prosessit, kun sääntelyn kohteena ovat erilaiset marginaaliryhmät tai -toiminnot, kuten seksuaalivähemmistöt tai tupakoivat. Kun valinnanvapauksien lisääminen aiheuttaa valtaväestöönkin sovellettuna vastustusta, kuinka vapaudet toteutuvat marginaaliryhmien palveluissa?

Valinnanvapaus ja asunto ensin -periaate

Otan aiheen pohtimisen alustaksi väitöstyöni tutkimuskohteen, asunto ensin -periaatteen. AE-periaate on Yhdysvalloissa 90-luvun lopulla syntynyt asunnottomien palveluiden malli, jonka ytimessä on mahdollistaa valinnanvapaus marginaaliryhmien palveluissa. Yhdysvaltalaiseen yksilönvastuuta korostavaan tapaan malli asettaa etusijalle yksilöiden toiveet. Mallin kehittäneen järjestön (Pathways to Housing) ja organisaatiota johtaneen tohtori Sam Tsemberiksen mukaan asunnottomilla on kysyttäessä lähes aina yksi toive ylitse muiden: oma asunto.

Malli lähtee liikkeelle asiakaslähtöisesti. Asiakkaan toive toteutetaan, oma asunto tarjotaan ja asumiseen kytketään tarpeelliset kotiinvietävät palvelut, joilla paitsi turvataan asumisen jatkuvuus myös edesautetaan asukkaan elämänhallinnan parantumista ja yhteiskuntaan integroitumista. Tutkimustieto pilottihankkeista ympäri maailman on hataraa mutta lupaavaa. Primääritoiveen toteutumisesta syntyy tahtotila, uskallus ja motivaatio muuttaa elintapoja kokonaisvaltaisesti. Yksi hyvä johtaa useampaan.

Minne katosi valinnanvapaus?

Vuosien 2008–2015 pitkäaikaisasunnottomuudenvähentämisohjelmien myötä asunto ensin -periaate rantautettiin myös Suomeen. Havaintojeni mukaan alkuperäisestä mallista Atlantin yli kulkeutui lähinnä nimi. Mallin valinnanvapauteen perustuva ydin muuntui hyvinvointivaltiolliseen järjestelmäämme siirtyessään asiantuntijavetoiseksi, keskitetyn tuetun asumisen toiminnaksi.

Oman asunnon sijasta asunnottomille tarjotaan paikka tuetun asumisen yksiköstä, jossa henkilökunta on läsnä ympäri vuorokauden. Ero laitosasumiseen on veteen piirretty viiva.

Asunnottomien asiakkaiden valinnanvapauden sijasta päätökset asuttamisesta, asumismuodosta ja asumiseen kytkettävistä palveluista tehdään sosiaalivirastojen asiantuntijoiden ja palveluntuottajien toimesta. Toimintatavan prosessia kutsutaan lyhenteellä SAS (selvitä, arvioi ja sijoita). Prosessissa asiakasta saatetaan kuulla, mutta mahdollisuus itsenäisiin valintoihin on olematonta.

Valinnanvapauden esteenä ovat tietysti rajalliset resurssit, mutta lisäksi kysymys on maan tavasta kyseenalaistaa yksilöiden valinnat asiantuntijatiedolla ja säädellä toimintaa asiantuntijavetoisesti.

Malli kertoo yhteiskunnastamme

Asunnottomien palveluiden piirteet korreloivat yhteiskuntajärjestelmämme kanssa. Hyvinvointivaltiollinen malli pohjautuu ajatukseen, että päätökset voidaan tehdä ylhäältä käsin, yleissitovasti ja palveluiden rahoitus järjestetään kollektiivisesti. Hyvinvointivaltio jättää kansalaisilleen vain rajallisesti tilaa itsenäisille valinnoille. Sääntely ulottuu kaikkialle, mutta valinnanvapauksien puute korostuu marginaaliryhmien palveluissa.

Asunto ensin -periaatteen transatlanttinen morfoosi on tästä hyvä esimerkki. Kun yksilölliseen valinnanvapauteen ja asiakaslähtöisyyteen perustuva innovatiivinen palvelumalli kytkeytyy hyvinvointivaltioon, katoaa valinnanvapaus ja korvautuu kollektivistisella keinovalikoimalla.

Yhteisöllisyys on tärkeää

Yhteisöllisyyden merkitystä ihmisten elämissä ei voi kiistää. Alkuperäisessä AE-periaatteessa asunnoton asettuu itse valitsemaansa asuntoon normaaliin asuntokantaan ja valitsee vapaasti ympäristöstään yhteisölliset kiinnityspisteensä. Palveluiden tehtävänä on tukea entistä asunnotonta yhteisöjen paikantamisessa ja niihin liittymisessä. Prosessin onnistuessa valinnanvapaus tuottaa myös motivaation noudattaa itse valittujen yhteisöjen normeja.

Perinteisesti yhteisöllisyyden keskeisiä sitovia tekijöitä ovat sukulaisuussuhteet, samankaltaisuus ja yhteiset päämäärät. Moderneissa yhteiskunnissa jokainen on myös oikeutettu valitsemaan itse yhteisöt, joihin haluaa kiinnittyä. Avainsana yhteisön normeihin sitoutumisessa on vapaaehtoisuus, valinnanvapaus.

Kollektivistinen illuusio yhteisöllisyydestä

AE-periaatteen kotimaisiin sovelluksiin yhteisöllisyyden vapaaehtoisuus ei ulotu. Suomessa asunnottomat asutetaan SAS-prosessin kautta keskitettyihin, suuriin asumisyksiköihin. Yhteisö rakentuu talon asukkaiden ja 24/7 paikalla olevan henkilökunnan suhteille. Yhteisöllisyys kaadetaan samassa osoitteessa asuvien päälle esimerkiksi velvoitteina osallistua jokapäiväisiin aamupalavereihin, yhteisruokailuihin ja/tai viikoittaisiin asukaskokouksiin. Uskonnollisten yhteisöjen tarjoamissa palveluissa näissä yhteisöpalavereissa on tarjolla maailmankatsomuksia, joille asukas altistetaan, halusi tämä tai ei. Osoite asumisyksikössä velvoittaa osallistumaan.

Kuinka moni meistä olisi pakotettuna halukas kokoontumaan tuntemattomien naapureidensa kanssa aamuisin yhteisölliseen kahvipöytään ja kertaamaan julkisesti päivän henkilökohtaiset suunnitelmansa? Tuskin kukaan.

Suomea kalvaa luottamuspula

Sosiaali- ja terveyspalveluiden valinnanvapauden saamasta vastustuksesta voi päätellä, että Suomessa kollektivistinen ajattelutapa on sitkeässä. Hyvinvointivaltio on rakennettu asiantuntijaohjauksessa, instituutiot ovat vakiintuneet ja pinttyneistä tavoista saavutettuine etuineen on vaikea irtautua. Kotimaiset sosiaalipoliitikot mielellään todistelevat, kuinka suomalainen yhteiskunta perustuu luottamukseen. Kansainvälisten vertailututkimusten mukaan luotamme poikkeuksellisen vahvasti rakentamiimme instituutioihin.

Mielestäni samat tutkimustulokset todistavat myös muuta, jopa päinvastaista, maassamme vallitsee luottamuspula. Luotamme kyllä vakiintuneisiin instituutioihimme, mutta emme luota ihmiseen, toisiimme. Olipa kyse asunnottomien palveluista, SOTE:sta, alkoholin jakelusta tai työmarkkinoista, lähes kaikkea vuorovaikutusta kontrolloimaan vaaditaan yleissitovaa viranomaisohjausta. Näyttäisi, että kyse on rakenteiden luomasta ja ylläpitämästä epäluottamuksesta, josta voimme päästä eroon vain lisäämällä kansalaisten vapauksia valita.

Free State Project – paluu vapauteen

Suomessa on viime aikoina keskusteltu paljon sääntelyn ja byrokratian vähentämisestä. Aloitteita yksilönvapauksia ja yksilöiden sekä yritysten toimintaa kahlehtivien normien purkamiseksi on tullut poliittisen kentän kaikilta laidoilta ja keskeltä. Pieni osa aloitteista on konkretisoitunut. Kauppojen aukioloaikoja on vapautettu, parkkikiekot saa muotoilla vapaasti ja lähitulevaisuudessa saatamme nähdä pienpanimojen oluet kauppojen hyllyillä.

Tärkeitä edistysaskelia, mutta satavuotisen villin kasvun jäljiltä sääntelyviidakon taltuttaminen on tuskallisen hidasta. Eivätkä kaikki vapautta edes ymmärrä tavoitella. Samalla kun yhden viraston sääntelyä puretaan, toisessa vapauden rajoitteita lanseerataan lisää. Kansallisen sääntelyn lisäksi holhoavia lakipykäliä tehtaillaan ylikansallisten yhteenliittymien toimesta.

Politiikka on sääntelyn hallinnointia

Perustuslakimme valuvirheiden vuoksi nykypoliitikoiden ja virkamiesten työn keskeinen juonne on sääntelyn hallinnointi. Väkisin nousee mieleen, millaista ajan, resurssien ja ihmiselämien hukkaa tämä hallinnointi on.

Vuosikymmenestä toiseen poliitikot, virkamiehet ja tutkijat kiistelevät kaikille elämänalueille tunkeutuvien sääntöjen sisällöistä ja kohteista. Ratkaisuksi sosiaalisiin ongelmiin tarjotaan aina uutta sanktiota, sääntelyä, lakia, rekisteriä, korttia tai virastoa. Bruttokansantuotteesta valtava osa kuluu tähän hallinnointiin. Kansalaiset ja yrittäjät saavat tyytyä osattomina odottelemaan, saako maitoa myydä kaupasta sunnuntaisin vai ei – alkoholista puhumattakaan.

Tätä kirjoittaessa noin 128 000 pitkäaikaistyötöntä ja kymmenet tuhannet yrittäjät seuraavat sivusta, pääsevätkö hallitus ja työmarkkinajärjestöt sopuun työmarkkinoiden sääntelyn purkamisesta ja paikallisen sopimisen edistämisestä. Kukaan ei tunnu kysyvän heiltä, joita sääntely eniten haavoittaa, työttömiltä ja yrittäjiltä.

Free State Project – kansanliike

Emme ole yksin. Sääntelyn kahleissa rimpuilu ja kasvava vapauden kaipuu ovat globaaleja ilmiöitä. Yhdysvalloissa on tämän vuosituhannen puolella syntynyt mielenkiintoinen yksilönvapauksia valtiollisen sääntelyn sijasta peräänkuuluttava laaja kansanliike, Free State Project (freestateproject.org).

Liike sai alkunsa taloustieteilijä Jason Sorensin vuonna 2001 julkaisemasta artikkelista. Esseessään Sorens toteaa yksilöiden vapauden olevan kaikkialla maailmassa valtiollisen sääntelyn alistama ja ilmaisee turhautumisensa liberaalien puolueiden voimattomuudelle viedä vapauden sanomaa eteenpäin. Sorensin vallankumouksellinen idea oli saattaa eri puolille Yhdysvaltoja levittäytyneet libertaarit yhteen. Projektin tavoitteeksi Sorens asetti 20000 ihmisen sitoutumisen muuttaa samalle alueelle vaikuttamaan mielipideilmastoon ja lainsäädäntöön.

Liike kasvoi ja vuonna 2004 FSP valitsi muuttoliikkeensä kohteeksi New Hampshiren osavaltion. 20000 osallistujan raja saavutettiin 12 vuotta myöhemmin helmikuussa 2016. Tätä kirjoittaessa, puoli vuotta myöhemmin noin 2000 väljästi organisoitunutta liberaaliaktivistia on muuttanut NH:n, joista nelisenkymmentä on jo tullut valituiksi osavaltion päättäviin elimiin.

New Hampshire- Live free or die

New Hampshire valikoitui muuton kohteeksi perustelluista syistä. Live free or die, julistaa osavaltion virallinen motto. NH:n asukkaat ovat pyrkineet elämään ja järjestäytymään eräraivaajahenkeä ja itse pärjäämisen eetosta korostavan sloganinsa mukaisesti.

Jokin aika sitten julkistetussa Cato-instituutin tutkimusraportissa (www.freedominthe50states.org) New Hampshire rankattiin Yhdysvaltojen vapaimmaksi osavaltioksi. Vapauden indikaattoreina tutkimuksessa on yli 230 painotettua muuttujaa. Osavaltion vahvuuksia ovat muun muassa olematon tulo- ja yhteisöverotus, perustuslain takaamat laajat yksilönvapaudet ja hallinnon poikkeuksellinen kansanvaltaisuus.

Vaakaa toiseen suuntaan kallistavat esimerkiksi korkeat kiinteistöverot, alkoholin jakelun monopoli ja tiukka huumausainelainsäädäntö. FSP:lle tärkeitä perusteita olivat New Hampshiren lähtökohtaisesti myötämielinen suhtautuminen yksilönvapauksiin ja osavaltion pieni väestömäärä. 20000 hengen samoin ajattelevien joukolla on hyvät edellytykset vaikuttaa noin 1,3 miljoonan kansalaisen osavaltion politiikkaan.

Hallinto on myös helposti lähestyttävä. Osavaltion edustajien palkka on 100 dollaria vuodessa, taloudellisten intressien vuoksi politiikkaan ei siis juuri kannata lähteä. Perustuslaki puolestaan estää pahimpien sääntelyvimmaisten intressit. Tämä vähentää kilpailua edustajanpaikoista ja helpottaa liberaaliaktivistien nousua valtaan. Kuka tahansa voi pyrkiä. NH:n valintaa puolsi myös seikka, että osavaltion perustuslaissa vallankumous on erikseen määritelty hyväksyttäväksi keinoksi syrjäyttää kansalaisvapauksia riistävä hallinto (Bill of Rights, art. 10). Laki ei myöskään kiellä osavaltiota irtaantumasta Yhdysvalloista. Viimeisten gallupien mukaan 42 prosenttia New Hampshiren kansalaisista kannattaa osavaltion itsenäistymistä.

Vapaus on kaikkien intressi

New Hampshire ja Free State Project vetävät puoleensa liberaaleja ympäri maailmaa. Joukossa on myös muutamia suomalaisia. Muuttoliike houkuttelee talousliberaaleja, jotka muuttaessaan siirtävät omaisuutensa ja yritystoimintansa mukanaan.

Toisaalta liike houkuttelee sosiaaliliberaaleja, joille muuton motivaattoriksi saattaa riittää yksikin henkilökohtaisesti tärkeä asia, kuten samaa sukupuolta olevien oikeus avioitua tai pyrkimys kannabiksen käytön vapauttamiseen.

Yhtäläisyyksiä joukon jäsenten intressien välillä on vain nimeksi, ainoastaan maksimaalisen vapauden tavoittelu on yhteinen, jaettu päämäärä. Myös keinoissa liberaalin yhteiskunnan edistämiseksi on eroja. Osalle luontevaa on parlamentaristinen vaikuttaminen, osalle kansalaistottelemattomuuden erilaiset muodot.

Suomi kuin New Hampshire

New Hampshire ja Free State Project ovat suomalaisittainkin kiinnostavia. Lähellä Kanadan rajaa sijaitseva NH on Suomen tapaan sijoittunut useissa erilaisissa elämänlaatua mittaavissa vertailuissa kärkisijoille. Vapaimman osavaltion tittelin lisäksi NH on valittu lapsiperheille parhaimmaksi paikaksi asua ja elää. Osavaltio on yksi maan vauraimmista, köyhyysaste on Yhdysvaltojen alhaisin ja tuloerot ovat maan pienimpiä.

Uskonnollisesti New Hampshire on Yhdysvaltojen sekulaarein. Samaa sukupuolta olevien avioliitot hyväksyttiin ensimmäisten joukossa ja orjuudesta luovuttiin jo hyvissä ajoin ennen kansaa jakanutta sisällissotaa. Ainoana osavaltiona turvavöiden käyttö ei ole NH:ssa pakollista ja tietenkin amerikkalaisille tärkeitä aseita saa kantaa kadulla täysin vapaasti. Tästä huolimatta (tai syystä) NH on väkivalta-, tappo- ja murhatilastojen valossa 50:stä osavaltiosta turvallisimpia.

Mielenkiintoiseksi vertailun tekee se, että samoilla elämänlaadun mittareilla kukoistavat pieni pohjoinen osavaltio Yhdysvalloissa ja vähäväkinen maamme Pohjois-Euroopassa eroavat niin suuresti poliittisilta lähtökohdiltaan. Kotimaista keskustelua vuosikymmeniä seuranneena on helppo kuvitella, kuinka joistain lähtökohdista NH:n voi tuomita uusliberaaliksi utopiaksi, vaikka evidenssi elämänlaadusta ja kansalaisten tasa-arvosta kuinka todistaisi toisin.

Atlantin takaa tarkasteltuna hyvinvointivaltiomme taas on epäilyttävää kollektivismia, sosialismia ja suuresti pelättyä kommunismia. Monet Suomessa mielellään toistelevat, kuinka Yhdysvallat olisi parempi maa, kun vain ymmärtäisivät omaksua pohjoismaisen mallin. Entä toisin päin? Koska asiat New Hampshiressa vaikuttavat tilastojen valossa olevan erittäin hyvin, olisiko meillä vastavuoroisesti jotain opittavaa?

Vapaat työmarkkinat edistävät työllisyyttä

Jo mainittujen lisäksi vielä yksi ajankohtainen lukema on syytä nostaa tässä yhteydessä esille. Kun Suomessa parhaillaan pohditaan, kuinka noin 380 000 työtöntä saataisiin takaisin töihin, oli NH:n heinäkuussa 2016 mitattu kausitasoitettu työttömyysaste vain 2,9 prosenttia. Vaikkei luku olekaan suoraan verrannollinen, voisiko työmarkkinoiden sääntelyn vähäisyydellä olla jotain tekemistä maailmanlaajuisestikin hämmästyttävän alhaisen työttömyysasteen kanssa?

Paluu vapauteen

Free State Project on rauhanomaisin, demokraattisin keinoin yhteiskunnalliseen muutokseen pyrkivä kansanliike. Liikkeeseen osallistujat kokevat olevansa osa Ranskan vallankumouksen ja Pohjois-Amerikan itsenäistymisen kaltaisten prosessien jatkumoa. Vain vapauden tavoittelu yhdistää heterogeenista joukkoa. Monessa mielessä New Hampshire on kuin viimeinen kaistale kauan sitten kadotettua vapaata maailmaa. Tästä näkökulmasta kansanliikettä on syytä ja mielenkiintoista seurata. Toteutuuko hayekilainen dystopia länsimaissa vääjäämättä, vai onko meidän mahdollista palata vapauteen?